Kiitokset hienosta pelistä, vasta toinen skenaarioni ja ensimmäinen Suomyrskyni.
TaSpeFin puolella pelasin ryhmänjohtajana, mutta koska kaikilla muilla ryhmän jäsenillä oli kokemusta aikaisemmista SM:istä ja suurimmalla osalla muutenkin suurempi pelikokemus, rymyrintyöni jäi lähinnä radiomieheksi ja joukkueenjohtajalle ilmoittautujaksi.
Kuten tässä ketjussa on mainittukin, lääkintänauhat eivät olleet ihan sopivinta materiaalia, kasaantui mukavasti liivien taskujen kiinnitystarroihin ja muutenkin hajosivat aika totaalisesti parin ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Nauhoja olisi minun puolestani voinut olla vaikka jokaiselle ryhmän jäsenelle yksi kantoon. Koska osuman saanut ei kuitenkaan voisi lääkitä itseään, se ei toisi lääkintään epäreiluutta.
Sitten vähän omaa raporttia pelistä, sen verran kuin muistan.
Päästyämme TaSpeFin komentopaikalle liitettiin ryhmääni pari Espoolaista sotasankaria meidän neljän Alajärveläisen lisäksi. Saimme koodinimen Bravo 5, josta minulle tuli pakkomielle ääntää kahdella aalla. Ensimmäinen tehtävämme oli yrittää vallata yksi respa parin muun ryhmän kanssa. Liikkeelle lähdettiin ja kun päästiin lähemmäksi, alkoi vinkua kuulaa ilmassa. Toinen Tampesterin ryhmä oli meistä muutamankymmenen metriä etuvasemmalla, ja edestä ja etuoikealta tuleva tulitus piti meidän ryhmäämme aloillaan.
Toinen ryhmä alkoi siirtyä eteenpäin, ja mekin yritimme, mutta etenemisemme oli hitaanpuoleista ja yksi ryhmästämme otti osuman. Sidonta hoidettiin ja yritimme siirtyä hiukan länteen päin ennen etenemistä. Pian sain minä kuitenkin osuman olkapäähän, ja siinä meni viimeinen lääkintänauhamme. Yritimme hiukan suojautua, mutta kauaa ei kestänyt ennenkuin ryhmämme sai lähteä respalenkille.
Päärespallamme löysimme ikävän yllätyksen; KDF:n respalapun! Hetken arvailtuamme saako päärespaa vallata päätimme lähteä komentopaikalle asiaa varmistamaan, jonne kumminkin oli asiaa koska aioin jättää sinne reppuni ja turhaakin turhemman kiväärini. Lyhyellä matkalla tuli kuitenkin vastaan toinen TaSpeFin joukkue, joka oli saanut ohjeet repiä KDF:n lapun irti päärespaltamme. Sekaannus selvitettiin, mutta kävimme kuitenkin komentopaikalla. Siellä viime hyökkäyksessä mukana ollut joukkue antoi
asiallisesti neuvoja taktiikoistamme.
Komentaja lähetti meidät takaisin hyökkäämään samaan paikkaan. Jälleen saimme KDF:n ja mahdollisesti myös EU:n joukkoja vastaamme, ja huomasimme olevamme linjassa yksin. Ihmettelimme minne toinen hyökkäävä joukkue oli jäänyt, emme olleet kuulleet ainakaan laukausten vaihtoa matkalla. Naureskelimme tilanteen ironisuudelle ja yritimme vastata tuleen, mutta pian sai bravo 5 lähteä taas respalle.
Kolmas kerta toden sanoo, päätettiin, ja tällä kertaa aikomuksemme oli koukata idästä kohderespan kimppuun. Matkalla painuimme pari kertaa maahan, sillä yritimme päästä perille huomaamatta. Siinä emme kuitenkaan onnistuneet, hetken kuluttua kuulimme respalta huudon "yrittävät kiertää vasemmalta, mutta ovat aika kaukana". Olimme onneksi toistaiseksi kuulankantaman ulkopuolella, mutta tilanteet voivat muuttua nopeasti. Huomasimme kuitenkin toisen, vartioimattoman respan meistä puolensataa metriä itäänpäin suolla. Tarkistimme paikan ja huomasimme sen olevan EU:n respa. Kysyimme komentajalta ohjeita, ja hän neuvoi meitä valtaamaan tämän respan ja turvaamaan sitä. Löysimme sieltä myös vesikanisterin, jota radiolla pyysimme jonkun toisen ryhmän noutamaan. Bravo yksi (muistaakseni) lupasi saapua ja pyysi olemaan ampumatta kun saapuisivat selustaamme.
Respa oli loistavasti puolustettavissa, se oli aivan ojan vieressä, ja sieltä löytyi multakasoja ja mättäitä joiden taakse suojautua. Pistimme puolustuslinjan pystyyn ja pian alkoikin KDF:n väkeä saapumaan lännestä. Päätimme olla ampumatta, kunnes tulisivat lähelle elleivät avaisi tulta aikaisemmin. Niin kuitenkin kävi, ja saivat myös KDF:n kapitalistisiat (anteeksi) hyvät suojapaikat. Koska he eivät siitä päässeet etenemään linjallemme, taistelusta tuli hetken asemasotaa, ja muutama vihulainen taisi saada raatoliinan päänsäpäälle ennekuin päättivät siltä erää lopettaa yrittämisen. Tuli hiljainen hetki, jonka aikana bravo 1 (kai) käväisi noutamassa vesikanisterin, ja saimme myös radioitse tiedon Kiimalan kylän valtaamisesta. Aurinko paistoi, tuntui rentouttavalta maata siinä männyn ja mättään suojassa G3SAS sylissä.
Autuuden tunne loppui pian, kun taas lähti vihulaisia liikkeelle. Puskat kahisivat ja yksi märkää sukkaansa kuivatteleva ryhmänjäsenemme sai osuman. Tilanne alkoi käydä tukalaksi. Kesken rätyyttämisen huomasin erään puskaan liikkuvan epätavallisesti - ja samassa esiin nousi vastapuolen soturin pää! Vedin herran tasajyvälle, mutta liian myöhään. Otsaan kolahti pari kuulaa ja se oli siinä. Pian lähdimme taas respalle juteltuamme mukavia meidät teurastaneiden - taisi olla EU:n - sankareiden kanssa. Mutta saimme pidettyä asemiamme puolitoista tuntia. En meinannut uskoa korviani kun kuulin että aikaa ehti vierähtää niinkin paljon. Niin se aika lentää kun on mukavaa.
Asemasota oli kuluttanut ammuksia ja nälkäkin alkoi vaivata, joten siirryimme entiselle komentopaikalle täyttämään vatsaa ja lippaita. Kolmiovoileipää ja myslipatukoita, armeija marssii vatsallaan. Siinä tankkaamisen lopulla iski se päivän sadekuuro, ja levitimme pressun varusteidemme ylle vähän monimutkaisesti, ja saipa onneton kiväärinikin käyttöä pressun tukikeppinä.
Itse en kovinkaan ehtnyt saati mahtunut suojaan pressun alle, mutta uusi maastopukuni tuntui pitävän aika hyvin vettä. Pahimman kuuron mentyä ohi saimme ohjeet lähteä Kiimalan kylään. Matkalla löysimme mukaamme vielä yhden vesikanisterin, jonka toimme mukanamme. Loppupeli menikin Kiimalaa puolustaessa, takaisin vallatessa ja vielä ihan lopussa taas puolustaessa.
Lopussa oli kuulaa niin paljon ilmassa, että hädin tuskin sekaan mahtui.
Huh, tulipas siinä tekstiä.
Mutta hienot pelit oli, todellakin, se lyhyt sadekuurokaan ei ehitnyt haitata.
Kiitokset ryhmälleni, TaSpeFin komentajalle, kaikille muille pelaajille ja erityisesti pelinjohtajalle. Myös tuossa muistelmieni kursivoidussa kohdassa olevalle ryhmälle haluaisin esittää kiitokseni juuri sen asiallisuuden takia. Olen harrastanut airsoftia tämän vuoden alusta, ja varsinkin alkuaikoina pelkäsin tälläisen kritiikin tulevan rujommassa muodossa, johon sisältyisi runsaasti haukkuma- ja kirosanoja, jotka täyttäisivät useammankin tietosanakirjan. Tälläinen tapaus vahvistaa mielipidettä siitä, että softaajat ovat asiallista porukkaa.
(pahoittelen hehtaaripostia)
Kiitokset hienosta pelistä, vasta toinen skenaarioni ja ensimmäinen Suomyrskyni. :thumbsup
TaSpeFin puolella pelasin ryhmänjohtajana, mutta koska kaikilla muilla ryhmän jäsenillä oli kokemusta aikaisemmista SM:istä ja suurimmalla osalla muutenkin suurempi pelikokemus, rymyrintyöni jäi lähinnä radiomieheksi ja joukkueenjohtajalle ilmoittautujaksi.
Kuten tässä ketjussa on mainittukin, lääkintänauhat eivät olleet ihan sopivinta materiaalia, kasaantui mukavasti liivien taskujen kiinnitystarroihin ja muutenkin hajosivat aika totaalisesti parin ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Nauhoja olisi minun puolestani voinut olla vaikka jokaiselle ryhmän jäsenelle yksi kantoon. Koska osuman saanut ei kuitenkaan voisi lääkitä itseään, se ei toisi lääkintään epäreiluutta.
Sitten vähän omaa raporttia pelistä, sen verran kuin muistan.
Päästyämme TaSpeFin komentopaikalle liitettiin ryhmääni pari Espoolaista sotasankaria meidän neljän Alajärveläisen lisäksi. Saimme koodinimen Bravo 5, josta minulle tuli pakkomielle ääntää kahdella aalla. Ensimmäinen tehtävämme oli yrittää vallata yksi respa parin muun ryhmän kanssa. Liikkeelle lähdettiin ja kun päästiin lähemmäksi, alkoi vinkua kuulaa ilmassa. Toinen Tampesterin ryhmä oli meistä muutamankymmenen metriä etuvasemmalla, ja edestä ja etuoikealta tuleva tulitus piti meidän ryhmäämme aloillaan.
Toinen ryhmä alkoi siirtyä eteenpäin, ja mekin yritimme, mutta etenemisemme oli hitaanpuoleista ja yksi ryhmästämme otti osuman. Sidonta hoidettiin ja yritimme siirtyä hiukan länteen päin ennen etenemistä. Pian sain minä kuitenkin osuman olkapäähän, ja siinä meni viimeinen lääkintänauhamme. Yritimme hiukan suojautua, mutta kauaa ei kestänyt ennenkuin ryhmämme sai lähteä respalenkille.
Päärespallamme löysimme ikävän yllätyksen; KDF:n respalapun! Hetken arvailtuamme saako päärespaa vallata päätimme lähteä komentopaikalle asiaa varmistamaan, jonne kumminkin oli asiaa koska aioin jättää sinne reppuni ja turhaakin turhemman kiväärini. Lyhyellä matkalla tuli kuitenkin vastaan toinen TaSpeFin joukkue, joka oli saanut ohjeet repiä KDF:n lapun irti päärespaltamme. Sekaannus selvitettiin, mutta kävimme kuitenkin komentopaikalla. Siellä viime hyökkäyksessä mukana ollut joukkue antoi [i]asiallisesti[/i] neuvoja taktiikoistamme.
Komentaja lähetti meidät takaisin hyökkäämään samaan paikkaan. Jälleen saimme KDF:n ja mahdollisesti myös EU:n joukkoja vastaamme, ja huomasimme olevamme linjassa yksin. Ihmettelimme minne toinen hyökkäävä joukkue oli jäänyt, emme olleet kuulleet ainakaan laukausten vaihtoa matkalla. Naureskelimme tilanteen ironisuudelle ja yritimme vastata tuleen, mutta pian sai bravo 5 lähteä taas respalle.
Kolmas kerta toden sanoo, päätettiin, ja tällä kertaa aikomuksemme oli koukata idästä kohderespan kimppuun. Matkalla painuimme pari kertaa maahan, sillä yritimme päästä perille huomaamatta. Siinä emme kuitenkaan onnistuneet, hetken kuluttua kuulimme respalta huudon "yrittävät kiertää vasemmalta, mutta ovat aika kaukana". Olimme onneksi toistaiseksi kuulankantaman ulkopuolella, mutta tilanteet voivat muuttua nopeasti. Huomasimme kuitenkin toisen, vartioimattoman respan meistä puolensataa metriä itäänpäin suolla. Tarkistimme paikan ja huomasimme sen olevan EU:n respa. Kysyimme komentajalta ohjeita, ja hän neuvoi meitä valtaamaan tämän respan ja turvaamaan sitä. Löysimme sieltä myös vesikanisterin, jota radiolla pyysimme jonkun toisen ryhmän noutamaan. Bravo yksi (muistaakseni) lupasi saapua ja pyysi olemaan ampumatta kun saapuisivat selustaamme.
Respa oli loistavasti puolustettavissa, se oli aivan ojan vieressä, ja sieltä löytyi multakasoja ja mättäitä joiden taakse suojautua. Pistimme puolustuslinjan pystyyn ja pian alkoikin KDF:n väkeä saapumaan lännestä. Päätimme olla ampumatta, kunnes tulisivat lähelle elleivät avaisi tulta aikaisemmin. Niin kuitenkin kävi, ja saivat myös KDF:n kapitalistisiat (anteeksi) hyvät suojapaikat. Koska he eivät siitä päässeet etenemään linjallemme, taistelusta tuli hetken asemasotaa, ja muutama vihulainen taisi saada raatoliinan päänsäpäälle ennekuin päättivät siltä erää lopettaa yrittämisen. Tuli hiljainen hetki, jonka aikana bravo 1 (kai) käväisi noutamassa vesikanisterin, ja saimme myös radioitse tiedon Kiimalan kylän valtaamisesta. Aurinko paistoi, tuntui rentouttavalta maata siinä männyn ja mättään suojassa G3SAS sylissä.
Autuuden tunne loppui pian, kun taas lähti vihulaisia liikkeelle. Puskat kahisivat ja yksi märkää sukkaansa kuivatteleva ryhmänjäsenemme sai osuman. Tilanne alkoi käydä tukalaksi. Kesken rätyyttämisen huomasin erään puskaan liikkuvan epätavallisesti - ja samassa esiin nousi vastapuolen soturin pää! Vedin herran tasajyvälle, mutta liian myöhään. Otsaan kolahti pari kuulaa ja se oli siinä. Pian lähdimme taas respalle juteltuamme mukavia meidät teurastaneiden - taisi olla EU:n - sankareiden kanssa. Mutta saimme pidettyä asemiamme puolitoista tuntia. En meinannut uskoa korviani kun kuulin että aikaa ehti vierähtää niinkin paljon. Niin se aika lentää kun on mukavaa.
Asemasota oli kuluttanut ammuksia ja nälkäkin alkoi vaivata, joten siirryimme entiselle komentopaikalle täyttämään vatsaa ja lippaita. Kolmiovoileipää ja myslipatukoita, armeija marssii vatsallaan. Siinä tankkaamisen lopulla iski se päivän sadekuuro, ja levitimme pressun varusteidemme ylle vähän monimutkaisesti, ja saipa onneton kiväärinikin käyttöä pressun tukikeppinä. :D Itse en kovinkaan ehtnyt saati mahtunut suojaan pressun alle, mutta uusi maastopukuni tuntui pitävän aika hyvin vettä. Pahimman kuuron mentyä ohi saimme ohjeet lähteä Kiimalan kylään. Matkalla löysimme mukaamme vielä yhden vesikanisterin, jonka toimme mukanamme. Loppupeli menikin Kiimalaa puolustaessa, takaisin vallatessa ja vielä ihan lopussa taas puolustaessa. :D Lopussa oli kuulaa niin paljon ilmassa, että hädin tuskin sekaan mahtui.
Huh, tulipas siinä tekstiä. :D Mutta hienot pelit oli, todellakin, se lyhyt sadekuurokaan ei ehitnyt haitata.
Kiitokset ryhmälleni, TaSpeFin komentajalle, kaikille muille pelaajille ja erityisesti pelinjohtajalle. Myös tuossa muistelmieni kursivoidussa kohdassa olevalle ryhmälle haluaisin esittää kiitokseni juuri sen asiallisuuden takia. Olen harrastanut airsoftia tämän vuoden alusta, ja varsinkin alkuaikoina pelkäsin tälläisen kritiikin tulevan rujommassa muodossa, johon sisältyisi runsaasti haukkuma- ja kirosanoja, jotka täyttäisivät useammankin tietosanakirjan. Tälläinen tapaus vahvistaa mielipidettä siitä, että softaajat ovat asiallista porukkaa. :thumbsup
(pahoittelen hehtaaripostia)