Noniin nyt on reissu tehty. Oli rankkaa valvomista, mutta oli se sen arvoistakin. Nilkka on vieläkin arka mutta muuten on aika hyvä olo, hieman väsynyt mutta kyllä se siitä. Tässä hieman kertomusta matkasta mitä vielä muistan:
Sunnuntaina otin suurimman osan kamoistani esille ja pakkasin reissua varten.
Maanantaina heräsin joskun 6-7 välillä aamulla ja aloin pakkaamaan autoani. Illalla kävin Icemanin luona jossa pakattiin kaikki varusteet porukalla kahteen autoon valmiiksi matkaa varten varten. Kello oli 21 tienoilla kun autot oli pakattuna. Sovimme että menemmä vielä käymään kotona pienellä levolla ja tapaamme uudestaan Icemanin pihalla klo 22:30 jonka jälkeen lähtisimme ajamaan kohti Jalasjärveä.
Tässä välissä otin pienet nokoset ehkä jopa 5 minuuttia sain unta.
Menin sovituun paikkaan sovittuna aikana jossa jo Iceman ja Punisher olivat jo odottamassa. Vito saapui klo 22:30 ja pääsimme lähtemään matkaan klo 22:40. Olimme varanneet matkaan riittävästi aikaa jotta ehtisimme vielä syödä jalasjärven ABC asemalla. Matka meni joutuisasti ja olimme 1,5 tuntia etuajassa paikalla. Bussin lähtö aika oli sovittu Tiistaina 2:30... valitettavasti abc asema olikin mennyt jo puolenyön aikaan kiinni joten me vain odottelimme parkkipaikalla muita saapuvaksi.
Pääsimme lähtemään jotakuinkin aikataulussa Jalasjärveltä kohti Tamperetta. Tampereelta noudettiin kyytiin loput matkalaiset. Yhteensä meitä oli 25 bussissa joten jokaiselle oli oma penkkipari, mikä teki matkan teosta siedettävän. Itse olin varannut mukaan tyynyn ja peiton joten matkan teko oli aika mukavaa vaikka penkkit onkin aika lyhyitä. Matkalla katsoimme muutaman elokuvan. Aamulla noin 7 aikaan olimme perillä Turun satamassa jossa nousimme Silja Galaxyn kyytiin ja matkamme jatkui kohti Tukholmaa.
Laivalla söimme buffetissa ja nukuimme vuorollaan hyteissä. Itse ehdin nukkua noin pari tuntia tässä välissä. Illalla olimme perillä Tukholmassa. Kävimme Arlandan lentokentällä syömässä ja pitämässä palaverin Turkulaisten kanssa jotka tulivat omalla bussilla ja eri laivalla. Täältä sitten jatkoimme läpi yön kohta pelipaikkaa.
Perille saavuimme noin Keskiviikkona klo 4 aikaan. Aloimme heti purkamaan varusteet bussista ja pystyttämään leiriä. Leiri paikka oli valmiina pari kolme tuntia myöhemmin ja aloimme valmistelmaan puolustus asemia leirimme eteläpuolelle. Koska meidän leirissä ei ollut mitään strategisesti tärkeää teimme vain muutamia poteroita eteläiselle sivustalle vaikka se olikin omasta mielestämme ensisijainen hyökkäyssuunta jos viholliset tulisivat meidän asemiin. Linjan etumaastoon viritimme hälytyslangat antamaan meille hieman aikaa ehtiä asemiin jos vihollinen tulisi siitä suunnalta. Klo 20 tienoilla olimme valmiita. Leiri oli valmis ja varusteet olivat valmiina taisteluja varten. Jäimme odottamaan käskyjä.
Itse en malttanut levätä vaan kiertelin leiriä ympäri tarkastellen millaisia asemia muut ryhmät olivat rakentaneet. Pohjoispuolella oli rakennettu melkoiset yhtenäiset linnoitteet ja portit leirin reunalle. Minusta meidän puolustukset oli aivan ylimitoitettu pohjoisessa kun siellä oli vain pelialueen raja ja offgame alue. Kun taan etelä ja länsi sivusta olivat hyvin kevyesti linnoitettuna ja minusta ne ilman suunnat olivat todennäköisiä hyökkäyssuuntia.
Klo 22 aikoihin meille pidettiin alkupuhuttelu ja tämän jälkeen tiimin johtajat saivat tehtävät. Meidän tiimin tehtäväksi tuli löytää Poldavian pääleiri ja perustaa sen lähelle tarkkailu asema ja löytää leiriin pystytetty joku numero koodi. Tehtävää suorittamaan lähdimme Firman asusteissa Torstaina klo 3:00. Marssimme ensin polkuja pitkin hieman kauemmas leiristä ja sitten pujahdimme metsään puskien läpi jotta pääsisimme tiedustelu alueellemme huomaamatta. Täällä puskassa sitten vaihdoimme varusteemme Zansian varusteisiin ja vedimme pääkallohuivit naamojen päälle. Jatkoimme matkaa vältellen viholliskosketusta. Muutamaa näköhavaintoa vihollisen raadoista lukuun ottamatta pääsimme kohteen läheisyyteen ilman mitään ongelmia ja ilmeisesti meitä ei havaittu matkan aikana. Kello oli jo 7 tienoilla ja meillä oli vielä iso harju ylittämättä.
Tässä vaiheessa tiimin johtajamme Gary jakoi meidät kahteen ryhmään ja hän antoi meille perholaisille tehtäväksi mennä harjun itäpuolelta ympäri ja matkalla tarkastaa oliko Taktinen piste (TP) meidän hallussa. Otimme suunnan TP:lle. Melkein heti kun lähdimme liikkeelle kuului kovaa tulitusta toisen ryhmämme kulkusuunnasta. Emme kuitenkaan saaneet mitään viestiä että siellä tarvittaisiin apua joten jatkoimme meille annettua tehtävää. Itsen kuljin kärjessä ja lähestyimme TP:tä. TP:llä oli kaikki rauhallista ja se oli NAF hallussa joka oli meidän epävirallinen liittolainen joten jatkoimme harjun laelle kohti itäreunaa. Maisemat olivat uskomattoman hienoja ja korkeuserot mahtavat. Havaitsin harjulla olevan maston läheisyydessä rakennuksen jonka katolla oli renkaita ja epäilin sen olevat vihollisen linnoitus joten kiersin sen kauempaa rinteen suojassa kaiken varalta, koska emme halunneet paljastaa sijaintiamme. Kun saavuimme harjun toiselle puolelle Iceman havaitsi ensimmäisenä harjun takana Poldavian leirin. Tarkkailimme sitä hetken ja sitten päätimme jatkaa matkaa sovittuun kohtaamispaikkaan toisen ryhmämme kanssa. Lyhyen matkan päässä näimmekin ryhmän etumiehen heiluttavan kättään meille. Hän sanoi meidän säikäyttäneen heidät pahasti kun tulimme alempaa kuin he odottivat.
Nyt jälleen yhdistettynä jatkoimme matkaa harjun korkeinta kohtaa päin. Jälleen perholaiset menivät kärjessä syöttinä. Toinen ryhmä jättäytyi hieman kauemmaksi. Tarkoitus oli että jos törmäisimme viholliseen harjulla perholaiset vetäisivät vihollisen pois toisen ryhmän edestä jotta he voisivat päästä salaa tarkkailuasemiin. Emme kuitenkaan kohdanneet vihollista harjulla. Klo oli noin 8 tienoilla kun asetuimme harjun huipulle tarkkailuasemiin. Perholaiset jakautuivat harjun länsipuolelle tarkkailemaan harjun huipulle johtavaa tietä joka oli käytännössä ainut helpporeitti ylös. Vito ja Punisher asettuivat vartioon ja Iceman ja minä kiersimme harjun lakea etsien muita reittejä joista vihollinen saattaisi päästä asemiimme. Emme kuitenkaan löytäneet reittejä joita vihollinen saattaisi käyttää ainakaan niin kauan kuin meitä ei vielä oltu havaittu. Klo 9 aikaan alkoi Poldavin leirissä väki heräillä. Me olimme jo väsyneitä pitkän valvomisen johdosta. Itse olin käytännössä nukkunut maanantai aamun jälkeen noin 4 tuntia ja oltiin jo torstai päivässä menossa.
Pian saimme käskyn että perholaisten tulisi palata takaisin leiriin ja toisen ryhmän tulisi jäädä tarkkailemaan tukikohtaa. Saimme valita odotaisimmeko harjulle tulevaa toista saattojoukkoa ja liittyisimme heihin paluu matkalle tai sitten saisimme livahtaa itsenäisesti takaisin. Päätimme ensin hieman syödä ja tankata ja sitten livahtaa itsenäisesti takaisin. Päätimme palata suurinpiirtein samaa reittiä kuin tullessakin. Ensiksi menimme tarkastamaan vieläkö TP oli meidän hallussa. Sen oli jokin Poldaavialainen partio vallannut joten valtasimme sen uudestaan meille. Tämän jälkeen laskeuduimme harjulta alas tien varteen. Minä olin edelleen kärjessä ja olin katsovinani että tie oli selvä molempiin suuntiin. Juoksin tien yli ja ollessani keskellä tietä havaitsin liikettä vasemmalla. En ehtinyt näkemään keitä siellä oli ja viitoin muita odottamaan hetken. Yritin saada näkyviin keitä siellä oli mutta en nähnyt heitä. Joten päätimme ottaa kaikki nopeasti yli tiestä ja ottaa vauhdilla irti tilanteesta. (jälkeenpäin kuulin että havaitsemani porukka oli se saatto porukka johon olisimme voineet liittyä) Painuimme vauhdilla läpi metsän ja pääsimme suojaisaan paikkaan jossa vaihdoimme takaisin Firman varusteisiin.
Sitten palasimme hieman takaisin polulle joka vei takaisin meidän leiriin ja kävelimme röyhkeästi esillä (tässä vaiheessa firmalla ei ollut vihollisia). Saavuimme leiriimme puolenpäivän aikaan ja suoritimme ensin vesihuollon ja pikaisen syönnin ja menimme nukkumaan jotta jaksaisimme seuraavana yönä taas lähteä tehtävälle. Mutta emme kuitenkaan ehtineet nukkua kuin korkeintaan pari tuntia kun meidät herätettiin ja käskettiin uuteen tehtävään.
Siirryimme kiireesti odottamaan kuljetusta ja kuulemaan tehtävän yksityiskohtia. Tehtävänä oli tuhota Poldavian leiriin johtavan pääväylällä oleva silta ja sitten väijyttää siihen mahdollisesti tulevia korjauspartiota. Mutta aina kaikki ei mene kuten suunnitellaan... Me saatiin kuljetus kuten oli luvattu.
Saavuimme kohteeseen ja kirmasimme puskaan vaihtamaan varusteet. Sitten jonossa pitkin puskaa kohti siltaa... pääsimme noin 50m eteenpäin kun tielle tuli kova liikenne. Eikun maihin ja odottamaan että tilanne rauhottuu.. mitä vielä lisää vain autoja puskee paikalle ja ne on NAF miehistöä. NAF aloitti samaan paikkaan suurhyökkäyksen. Minä ja Punisher saatiin ensi makua heidän tavasta sotia... tieltä kuului huuto "HEAD SHOT" ja joku ampui summan mutikassa pusikkoon jossa me piileskeltiin Smile hieman myöhemmin kuuluu edestä huuto "AMBUSH" ja kauhea tulitus... NAF alkoi ampua meitä kun näki jostain vilauksen meistä... onneksi ne oli surkeita ampujia ja me ei saatu tappioita. Tilanne saatiin kuitenkin huudettua ohi ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Tässä vaiheessa meidän vääpelit jotka olivat räjäyttäjinä päättivät jäädä odottamaan että NAFin hyökkäys laantuu ennen kuin räjäyttävät sillan ja me muut jatkettiin toiselle uralla suorittamaan väijytystä. NAFin ja Poldavian joukot taistelivat meidän läheisyydessä joten jouduimme odottelmaan hiukan että pääsimme läpi. Vihdoin saavuimme tien varteen. Valitettavasti meidän kärkimiehet (mina ja Punisher) ei tiedetty että me ollaan jäämässä siihen tekemään väijytys joten tuli hieman häröiltyä siinä tien varressa ja tietenkin ohiajavien kolonien joukossa oli yksi tarkkasilmäinen konekiväärimies joka huomasi meidät ja alkoi ampua... saimme neljä osumaa. Onneksi autot jatkoivat matkaa ja medic sai rauhassa sitoa meidät.
Vaikka olimme nyt paljastuneet päätimme silti tehdä siihen lähelle väijytyksen. Asetimme tienvarteen pommin ja kävimme asemiin molemmin puolin tietä. Me perholaiset olimme asemissa puskassa johon oletimme kolonan kolmannen tai neljännen auton pysähtyvän. Pienen odotuksen jälkeen tietäpitkin tuli kaksi poldavian autoa ja ensimmäinen niistä tuhottiin tienvarsipommilla. Ja avasimme tulon molemmin puolin tietä autoihin. Hyvin pian saimme tuhottua kaikki joukot siitä kolonasta ja aloimme keräämään berget rahoja ja karttoja. Valitettavasti samaan aikaan tien toisesta suunnasta tuli suuri joukko poldavialaisia jotka ilmeisesti tulivat tutkimaan aikaisemman paljastumisen perusteella tien turvallisuutta. Pistimme kovasti vastaan mutta meidät päästiin yllättämään ja olimme alivoimaisia. Suurin osa meistä kaatui aika nopeasta. Minä ja Vito olimme väijytyksen toisessa päässä joten meitä ei heti huomattu. Vetäydyimme hieman syrjään odottamaan tilaisuutta tasoittaa hieman tilejä. Tähtäsin konekiväärilläni tielle ja odotin että tulilinjalleni tulisi muutama kohde. Valitettavasti heti toisena oli taas tarkkasilmäinen kaveri joka pistoolikourassa huomasi minut. Onneksi hän oli minulla jyvällä kokoajan ja kun huomasin hänen alkavan tähtäämään minua annoin konekiväärin laulaa... laskettelin pitkiä sarjoja niin eläviin kuin raatoihinkin kun ne olivat tiellä sekaisin. Sitten lipaaseeni tuli syöttöhäiriä ja aseeni ampui tyhjää. Tässä vaiheessa Vito oli vielä jäänyt huomaamatta ja hän pääsi puottamaan muutaman. Valitettavasti vihollista tuli jo useammasta suunnasta ja minun sivulle pääsi yksi joka ampui minut. Olin jo kerran haavoittunut joten minusta tuli raato heti kerralla. Ei siinä auttanut muutakuin nostaa raatoliina päähän ja lähtä muiden mukaan respalle. Vihollispartion tulo suunnasta johtuen luulimme että olimme menettäneet TP ja että lähin respa paikka olisi tukikohtamme. Joten marssimme sinne.
Vesihuollon ja pikaisen syönnin jälkeen kello oli jotain 20 tienoilla joten menimme lepäämään. Joku ilmeisesti kävi meitä kysymässä tehtävälle mutta olimme kaikki niin poikki että jatkoimme unia...
12 tuntia myöhemmin Perjantaina klo 8 heräsimme hieman virkeämpänä. Pitkä yö uni oli tullut tarpeeseen. Suoritimme aamu toimet ja hoidimme vartiointia.
Päivällä tuli komento että menemmä puolustamaan Janco kylää. Kun saavuimme sinne olikin siellä jo toinen tiimi puolustamassa kylää. Meidän tiimimme sijoitettiin kylän itäpuolelle kukkulalle reserviksi. Siellä me sitten vartioitiin ja tehtiin muutama koukkaus hyökkäysten sivustoihin. Asemamme takaa kuului kovaäänistä liikehdintää, olettettavasti poldavian joukkoja mutta emme saaneet näköhavaintoja heistä. Oman vartiovuoroni aikana suoraan eteeni käveli pari NAFin kaveria, he säikähtivät selkeästi kun yhtäkkiä heidän edessä olikin konekivääri, kädet heilahtivat ylöspäin. Rauhoittelin heitä ja päästin heidät läpi (kuulemma ois pitänyt lähteä saattamaan heitä kun en saanut ketään kiinni huutelemalla vaan en halunnut jättää vartiopaikkaani...).
Jonkin aikaa odotettuamme lähdimme tiedustelmaan hieman eteenpäin ja yritimme tehdä väijytystä erään tien varteen. Asemamme oli loistava mutta valitettavasti lyhyen odottelun aikana ketään ei sattunut paikalle. Kohteenamme ollut partio menikin ilmeisesti toiseen suuntaan. Päätimme jättää paikan ja palata takaisin reppukätkölle ja lähteä valmistautumaan illan tehtävään. Noudettuamme reput lähdime kylän ohi itäpuolelta.
Tässä vaiheessa pidimme pienen tauon ja olimme lähettämässä pari miestä tiedustelemaan kylän tilannetta ja me muut levittäydyimme vartioon. Mutta alhaalla UN ja Poldavia oli ottanut yhteen ja poldavian joukot olivat lähteneet suorittamaan ovelaa koukkausta hyvin jyrkän rinteen kautta UN selustaan. Valitettavasti tuo koukkaus toi heidät suoraan meidän syliin. Yllätys oli molemmin puolinen ja haavoittuneita tuli molemminpuolin ensi refleksi laukauksista. Sitten me aloimme vyöryttämään rinnetta alaspäin. Meidän onneksi poldavialaiset olivat vielä levällään rinteessä joten saimme napsia heitä jonossa. Olimme kaataneet heitä jo toista kymmentä ja liikettä ei näkynyt. Lähdimme ryöstämään heidän rahoja. Olin 4 raadon keskellä kun yhdestä kiven kolosta pomppasi pääesiin ja ampua minua suoraan naamaan. Aloin huudella lämäriä. Vito tuli sivusta ja hoiteli minut ampuneen kaverin. Iceman saapui sitomaan haavani ja pian olin taas mukana vyörytyksessä. Laskeuduin vaivalloisesti rinnettä kun onnistuin muljauttamaan väsyneen nilkani pudotuksessa. Pääsin alas ja sain melkein osuman jälleen. Se meni hiuksen hienosti ohi ja kuulin selvästi miten kuula meni läheltä. Iskin kettään ja yritin ampua laukauksen tulo suuntaan. Lähelläni oli enää yksi kaveri ja me yritimme haarukoida tämän ampujan joka edelleen onnistui pysyttelemään piilossa. Nousin hieman ylemmäksi nähdäkseni paremmin ja samantein sain kuulan kyynärpäähäni. Taas olin matkalla respalle. Menin tielle odottelemaan muita.
Pian metsästä tulikin loputkin meidän tiimistä ja heidän mukana tuli myös raatona arviolta 20-30 poldavialaista. Ei hullumpi vaihtosuhde. He kyselivät meiltä miksi ammuimme heitä, vastauksemme oli helppo, he ampuivat ensin. Palasimme leiriimme huoltamaan ja tankkaamaan itsemme seuraavaa tehtävää varten.
Tehtävänämme oli tehdä pikainen isku janco kylään ja sieltä ryöstää cryptasta jotain. Tehtävään lähti koko palkka-armeijamme http://www.youtube.com/watch?v=8xMu-DGO-QY. Tuossa video sivullisen kuvaamana iskusta. Tuosta videosta katsottuna isku meni hyvin mutta omasta näkökulmastani se olisi voinut mennä paremminkin. Mutta saimme sen mitä menimme hakemaan eli ei valittamista. Kuten videolta näitte ei isku kestänyt kuin noin 5 minuuttia ja sitten otimme irti.
Vaihdoimme taasen siviilit päälle ja olimme palaamassa takaisin leiriimme. Meidän tiimi oli reunimmaisena vaihtamassa varusteita kun poldavialaiset avasivat tulen meitä kohti. Saimme pari osumaa ja sidoimme heidät ja otimme jälleen irti. Emme tienneet kuinka monta vihollista oli ja missä he olivat asemissa joten oli parempi irrottautua tilanteesta. Lähdimme kuitenkin koukkaamaan ja katsomaan saisimmeko vihollisen kiinni. Emme kuitenkaan tavoittanut tätä partiota.
Koukkauksessa törmäsimme kuitenkin rakennukseen tieuran varrella. Kun menimme tutkimaan sitä alkoi edesta kuulua liikettä. Suojauduimme kaikki parhaamme mukaa. Tieuraa pitkin saapui NAFin partio joka huuteli kovaäänisesti ja ammuskeli minne saattuu kylttejä yms. Pari meidän miestä oli suojautuneena juuri tuon kyltin taakse. Tilanne oli huvittava. Olisimme voineet tuhota sen partion helposti mutta kun he olivat liittolaisia annoimme heidän mennä. Ei vaan enää ihmetelty miksi NAF ei oikein pärjännyt sodassa... jos kaikki joukot olivat tuota tasoa... Odotimme heidän poistuvan ja tarkastimme tilanteen. Päätimme nyt palata takaisin leiriin lepäämään kun siellä kuulemma poldavia teki iskuja.
Nousimme leirimme lähellä olevalle korkeimmalle harjulle ja otimme siellä muutaman ryhmä valokuvan ja laukaisimme yhden pommin ihan huvikseen. Jysäys oli komea. Sitten laskeuduimme leiriin. Itse olin niin väsynyt ja nilkkani niin kipeä että päätin mennä suoraan nukkumaan.
Ulkona käytiin muutama kahina poldavilaisten kanssa mutta ei se minua häirinnyt. Heräsin kun hälytystä huudettiin Lauantaina 2:45... tiimimme lähti torjumaan vihollista hyvin kevyissä varusteissa. Itse vedin jalkaan maiharit ja kaivoin esin konekiiväärini. Valitettavasti olin irroittanut yöksi akun ja lippaan aseesta joten jouduin sitä laittelemaan ennen kuin juoksin taistoon. Vihollinen oli siinä vaiheessa tuhottu kun ehdin paikalle :/ joten palasimme teltalle. Otimme vielä yhden kuvan vähäpukeisista puolustajista ja painuimme nukkumaan.
Aamulla heräsimme klo 8 aikaan ja laitoimme itsemme valmiiksi viimeiseen operaatioon. Minun nilkkani tuntui hieman paremmalta levon jälkeen. Muutaman tunnin päästä olimme marssimassa kohti tehtävä aluetta. Matkalla törmäsimme yhteen poldavialiseen ajoneuvoon jonka edelle menevä partio tuhosi singolla.
Meidän tiimimme sijoitettiin erään risteysaluueen puolustukseen ja me teimme väijytyksen. Jonkin ajan kuluttua väijytyksen ajoikin 5 poldavialaista ajoneuvoa täynnä miehiä. He eivät noudattaneet mitään järkevää mallia vaan rysäyttivät peräkanaan kaikki autot samaan mottiin. Me tuhosimme kaikki viholliset ja saimme vain pari osumaa itse.
Jonkin ajan kuluttua muut tiimit palasivat omalta tehtävältään tuoden mukanaan satelliittiä joka oli koko pelin tavoite. Ryhmityimme saattueeksi ajoneuvon ympärille ja lähdimme maalia kohden. Vihollinen yritti vielä hidastaa meitä mutta meidän ylivoima oli liian suuri. He joko ottivat irti tai tuhoutuivat viimeiseen mieheen. Marssimme iloisena takaisin leiriin.
Täällä otettiin vielä meistä ryhmä kuvat ja sitten kiitos puheet yms. Sitten purimme leirimme ja pakkasimme bussiin kamat. Noin kuuden aikaan oli bussi valmis lähtemään liikkeelle.
Ajoimme ensin uimahallille mutta se oli suljettu joten jatkoimme matkaa julkiselle uimarannalle ja kävimme peseytymässä meressä. Voitte uskoa kuinka pahalta 25 äijää voi haista hikoiltuaan viikon metsässä... Uinnin jälkeen menimme kaupunkiin syömään.
Sitten vielä pistäydyimme hakemassa viimeiset kyytiläiset pelipaikalta ja lähdimme kohti tukholmaa 22:30.
Laitoin elokuvan pyörimään mutta en muista alkukohtausta pidemmälle sitä. Filmini katkesi tähän... heräsin kun pysähdyimme johonkin huoltoasemalle. Taisi olla jo sunnuntain puolella kello.. hain pikaisesti sämpylän ja mehua. Ne nautittuani katkesi filmi jälleen... seuraava muisti kuva oli kun olimme tauolla jossain mcdonaldsin pihalla... käänsin kylkeä ja nukahdin jälleen. Seuraavaksi heräsin tukholman satamassa ja nousimme laivaan.
Laivalla huomasimme että muut olivat nopeampia varaamaan sängyt joten menimme syömään aamupalabuffettiin. Syönnin jälkeen teimme ostokset ja menimme potkimaan itsellemme petipaikat noin 11 aikaan. Yritin hetken lukea kirjaa mutta silmät alkoivat taas luppaseen joten aloin nukkumaan. Heräsin kuulutukseen että saavumme turkkuun puolentunnin kuluttua... turussa nousimme jälleen bussiin ja lähdimme tampereen kautta kohti jalasjärveä. Jalasjärvellä olimme Maanantaina klo 0:30 tienoilla.
Purimme kamamme bussista ja pakkasimme ne autoihin. Lähdimme ajamaan perhoa kohden. Puotin matkalla Viton kotiin oksakoskelle ja kävin mutkan Icemanin luona jossa purimme laatikot autoista pois. Siitä sitten ajelin kotiin, kävin pikaisesti suihkussa ja menin nukkumaan... klo 3 tienoilla taisin nukahtaa. Heräsin tuossa 8 aikaan ja aloin purkamaan varusteet autoista... haju oli ihan hirveä... kamat on nyt pesty ja kuivumassa...
Yhteenvetona: Rankka reissu mutta oli se sen arvoista. Ensivuonna uudestaan Berget 10 tapahtumaan!
Ketkä lähtee mukaan? Suosittelen ehdottomasti.
-----------------------edit-----------------------------------
Hieman jäsentelyä sekavaan raporttiin... mutta raportin sekavuus kuvastaa minusta aika hyvin miltä se reissu tuntui, lievää univelkaa kokoajan päällä ja siitä johtuen minun muutenkin sekava ajatusmaailmani oli tavallista enemmän sekaisin. Meni pitkiä aikoja paikan päällä etten ollut ihan varma missä olin ja mikä päivä oli menossa.... en edes välillä ollut varma onko aamu vai ilta 6 menossa kun kelloa katsoi...
Berget 9 Matkaraportti
Berget 9 Matkaraportti
Last edited by Rayhawk on Wed 06 Jul, 2011 10:40:33, edited 2 times in total.
- Rayhawk
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Re: Matka raportti
Kiitos Alpo raportista!
Eikös raportin voisi siirtää semmoiselle alueelle jonne kaikki pääsevät sen lukemaan?
Harmi jos teksti jää vain meidän reissussa mukana olleiden luettavaksi.
Eikös raportin voisi siirtää semmoiselle alueelle jonne kaikki pääsevät sen lukemaan?
Harmi jos teksti jää vain meidän reissussa mukana olleiden luettavaksi.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Matka raportti
Voisi vähän jäsennellä vielä kappaleisiin, noin on aika pitkä luettava. Muutkin voisi kirjoitella samaan ketjuun omia kokemuksiaan, koska Alpo on selkeesti ymmärtäny joitain asioita erilailla kuin menivät - tai sitten vain vähän oikaisit kirjoituksessa 
Siirrän sitten kaikille näkyville.
Siirrän sitten kaikille näkyville.
Re: Matka raportti
Gary wrote:Voisi vähän jäsennellä vielä kappaleisiin, noin on aika pitkä luettava. Muutkin voisi kirjoitella samaan ketjuun omia kokemuksiaan, koska Alpo on selkeesti ymmärtäny joitain asioita erilailla kuin menivät - tai sitten vain vähän oikaisit kirjoituksessa
Siirrän sitten kaikille näkyville.
Joitakin asioita saatan muistaa väärin ja jotain on unohtunut muuten vaan välistä. Pistän tuon kaiken väsymyksen piikkiin
tälläkin hetkellä on vielä väsynyt ja reissusta muistikuvat hieman hämärät. 
- Rayhawk
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Re: Matka raportti
No näinhän se menee, kiitoksia raportista! Siirretty.
Re: Berget 9 Matkaraportti
Olen kirjoitellut omaa raporttia hiljalleen.
Tässä tulee pari ensimmäistä päivää, loput tulevat sitä mukaa kun innostusta kirjoittamiseen löytyy.
Berget 9
Tiistai
Olimme sopineet bussin lähtöajaksi 02.30 tiistaiaamuyöllä.
Maanantai oli jo lomapäivä, laittelin siis päivän mittaan kamppeet valmiiksi.
Tarkoitukseni oli mennä nukkumaan pariksi tunniksi ennen kuin Jarmo hakee meikäläisen vähän ennen kahta.
No eihän nukkuminen sitten onnistunut, uni ei ottanut tullakseen vaikka vaimo nukkui vierellä. Parin lähtijän puhelut mukaan varattavista kamoista sotkivat loputkin nukkumisaikeista.
Jarmo kurvasi pihaan vähän ennen kahta, pakkasimme rojuni autoon ja suuntasimme hakemaan Mikaa. Mika oli tapansa mukaisesti pihalla valmiina varusteineen, pakkasimme Mikan kamppeet autoon ja suuntasimme ABC:lle.
ABC:llä oli jo iso osa porukastamme odottelemassa ja pian kurvasi Paulin bussikin paikalle.
Pakkasimme rojut bussiin ja lähdimme matkaan kohti Tamperetta.
Olin Outokummun pelireissusta viisastuneena varannut tyynyn ja kevyen peiton mukaan varmistamaan makoisia unia, kyllähän varusteet paransivat mukavuutta, mutta uni ei tullut.
Tampereelta kyytiin hyppäsi ryhmäämme kuuluva Juuso ja kymmenen Tampereen seudun softaajaa.
Matka jatkui kohti Turkua uni vain ei tullut silmään sitkeästä yrittämisestä huolimatta kuin ehkä puolen tunnin ajaksi.
Kuuden tietämissä pidimme Aurassa paussin ABC:llä ja nautimme aamupalaa.
Laskeskelin siinä, että maanantai aamu yhdeksän jälkeen unta oli tullut vasta puolen tunnin verran, hiukkasen oli wanhalla wäsynyt olo.
Turun satamassa olimme hyvissä ajoin ja kun viimein pääsimme laivaan suuntasimme pappakolmikon voimin suoraan hyttiin.
Porukallamme oli käytössä kaksi hyttiä, ja ensimmäisenä valtasimme toisen hyteistä Jarmon, Mikan, Teemun, Karin ja meikäläisen voimin muutaman tunnin unille.
Nukuimme kolmisen tuntia jolloin annoimme hytin seuraaville käyttöön. Söimme seisovasta pöydästä lounaan ja aloimme kuluttamaan aikaa laivalla.
Tukholman satamaan tulimme seitsemän tietämissä tiistai-illalla.
Suuntasimme Arlandan lentokentälle Viking-Linen laivalla tulleen toisen suomibussin kanssa sovittuun tapaamiseen.
Pienten kommellusten jälkeen pääsimme sovittuun paikkaan jossa ruokailimme.
Ruokapaikka oli kyllä melkoinen kulttuurishokki, näkemäni perusteella en olisi uskonut olevamme ruotsissa.
Paikaksi oli sovittu lentokentällä oleva taksimiesten suosima ruokailupaikka.
Takseja oli enemmän kuin olen eläissäni yhdellä silmäyksellä nähnyt, taksikuskeista yli 90% oli maahanmuuttajia, ihonväri oli enimmäkseen huomattavasti pohjoismaista tummempi ja puhutut kielet eivät olleet skandinaavisia.
Ruokalistalla oli kolme vaihtoehtoa, maksuksi kävi vain käteinen, onneksi kruunujen lisäksi myös eurot kävivät.
Ruokailtuamme odottelimme hetkisen kunnes Viking-Linellä matkanneet saapuivat ja yksikkömme päällikkö, Olli Vesakoski piti lyhyen briiffauksen osastollemme.
Briiffauksen jälkeen lähdimme köröttelemään kohti pelipaikkaa. Jep ei bussissa tullut taaskaan silmään kuin maksimissaan puolen tunnin verran, katselin kateellisena usean muun makoisan näköistä nukkumista.
Sundsvallissa odottelimme Viking-Linella matkanneiden bussia ja matkasimme loppumatkan pelipaikalle peräkkäin.
Keskiviikko
Saavuimme SafeZonelle muistaakseni neljän-puoliviiden välillä keskiviikko aamulla.
Purimme rojut bussista ja pienen odottelun jälkeen saimme tiedon tukikohtamme sijainnista.
Matkaa bussilta tukikohta-alueelle tuli vain muutama sata metriä onneksi osa siitä oli ylämäkeä metsäpolkua pitkin.
Kari kävi katsomassa joidenkin muiden kanssa teltallemme paikan ja siirsimme romppeet telttapaikalle.
Ruåtsalainen pj-teltta pystytetään kotimaisesta teltasta poikkeavalla tavalla, mutta teltan pystytys meni helposti, koska lähes kaikki mukana olleet olivat tutustuneet etukäteen Varustelekan sivuilla teltan pystytysohjeeseen http://www.varusteleka.fi/teltan_ohje.php. Melkein kaikki tarvikkeetkin olivat mukana. Aikaa teltan pystytykseen taisi tuhrautua vain vähän yli tunnin ajan...
Kun teltta lopulta oli pystyssä ja kohtuullisen kireä, roudattiin teltan sisälle muutama 2x3 metrin kokoinen kevytpeite maavaatteiksi. Samanaikaisesti aloitettiin 3x5 metrin kokoisesta kevytpeitteestä rakentamaan varustenyssyköille laavun tapaista sadesuojaksi.
Kun kamat oli kauniisti sateensuojassa pääsimme vihdoin hetkiseksi nukkumaan, kello taisi tässä vaiheessa olla n. kuusi keskiviikkoaamuna. Olin siis nukkunut maanantaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä n. neljä tuntia.
Yhdeksän tietämissä muutaman tunnin nukkumisen jälkeen heräilimme ja aloimme laittamaan tukikohtaa osaltamme kuntoon.
Kari kävi jossain vaiheessa tiiminjohtajien briiffauksessa.
Aseiden kronotus tapahtui omassa tukikohdassa ja kävimme kootusti oman ryhmän voimin suorittamassa tapahtumaan ilmoittautumisen.
Asettelimme kaksi hälytintä muutaman kymmenen metrin päähän telttamme eteläpuolelle, telttamme oli siis tukikohtamme eteläisin teltta.
Kävimme Mikan ja Jarmon kanssa tekemässä pienen lenkin jossa yritimme hahmottaa mitkä polut on merkitty karttaan ja mitkä eivät.
Palattuamme retkeltä muut olivat jo rakentaneet tuliasemia, liityimme mukaan rakennushommaan.
Muistaakseni aikaraja tukikohdan taisteluvalmiuteen saattamiseen oli klo 18.00.
Tuliasemien rakentamisen jälkeen kukin huolsi itseään omaan tahtiin, ruokailtiin, laiteltiin tst-varustusta kuntoon ja hieman lepäiltiinkin hiukkasen sammalvuoteella..
Kari kävi illansuussa käskynjaolla, tosin pelinjärjestäjiltä ei ollut tehtäviä vielä tullut.
Peli alkoi klo 22 tietämissä.
Ryhmämme ensimmäinen tehtävä oli asettaa vartio etelänsuunnalta tukikohtaan tulevan polun varteen. Aseistukseksi ohjeistettiin kevyt varustus ja pistooli, Firman väki kun oli rauhaa rakastavaa porukkaa, niin täysi tst-varustus rynnäkköaseineen ei oikein istunut kuvaan. Sovimme, että vartiovuorot ovat puoli tuntia miestä kohden, jos siis vartiossa on tst-pari, on vartiovuoron pituus tasan tunti. Sovimme myös, miten vartiovuorot lähtevät kiertämään teltan oviaukolta myötäpäivään. Laskeskelin, että oma vuoro koittaisi siis vasta aamulla, koska 0300-0900 välisenä aikana vartiota ei tarvinnut pitää.
Pelinjohdon tehtävät taisivat tulla vasta klo 23 tietämissä.
Seurasimme hiukan huvittuneina muiden telttojen touhua, väki oli hampaisiin asti aseistettuna ja täydessä tst-varustuksessa, meidän jengi makoili suurimmaksi osaksi kaikessa rauhassa teltassa.
Vähän ennen puoltakahtatoista Kari tuli komentoteltalta mukanaan mehukas tehtävä. Ryhmämme tuli lähettää tiedustelupartio ja asettaa tähystyspiste löydettyään Poldavialaisten tukikohdan. Reissuun lähtevien tuli varautua 24:n tunnin pituiseen operaatioon. Tämä oli koko Suomi-osastomme ensimmäinen Zansian varustuksessa suorittama operaatio, seuraava oli vasta perjantai-illalla koko osapuolemme voimin tekemä Jancon kylän haltuunotto. Ainakin itse arvostin korkealle ryhmäämme kohtaan osoitettua luottamusta.
Pohdimme koko porukalla ketkä reissuun lähtevät, päädyimme siihen, että tähystyspisteen perustaa Juho, Kalle, Kari ja Teemu. Perholaisten Alpo, Juho K ja Timo lähtevät saattotehtävään ja avustamaan tiedustelussa.
Partion liikkeelle lähtö tapahtuisi heti kolmen jälkeen jota ennen Kari lähtisi ajoneuvon mukana hiukan katselemaan maastoa josko ajoneuvolla voisi partion pudottaa lähemmäs kohdetta.
Me muut jatkoimme vuoroillamme vartiopalveluksessa kolmeen asti. Karia lukuun ottamatta reissuun lähtevät huolsivat ja yrittivät ehtiä vähän torkahtamaankin.
Otimme Mikan ja Jarmon kanssa Perholaisten puolesta vartiovuoron, että he ehtisivät huoltaa ja hetkisen levätä ennen reissua. Puolentoistatunnin mittainen vartiovuoro meni nopsasti omia ryhmiä kulki sisään ja ulos, yhden ryhmän sisään pyrkimisen kielsin Lontoon murteella koska he olivat liikkeellä siviileiksi naamioituneena, eikä heillä ollut Firman lätkiä lätsissään. Onneksi Jarmo kuuli kun he kysyivät minulta päivän lukua englanniksi ja vastattuani totesimme olevamme samaa porukkaa ihan selvällä Suomella.
Kari palasi tiedustelureissulta vartiovuoromme päätyttyä. Karin tiedustelureissu ei ikävä kyllä onnistunut, epäonnistumista edesauttoivat niin NAF kuin Poldavian joukotkin.
Kari päätyi mukaan lähtevine miehineen siihen, että on viisainta siirtyä kohdealueella jalan Firman varustuksessa, porukka vaihtaisi sopivaksi katsomassaan paikassa Zansian varustuksen päälleen
Menin nukkumaan ennen kuin partio lähti matkaan, oletan heidän lähteneen n.03.00-03.30.
Tässä tulee pari ensimmäistä päivää, loput tulevat sitä mukaa kun innostusta kirjoittamiseen löytyy.
Berget 9
Tiistai
Olimme sopineet bussin lähtöajaksi 02.30 tiistaiaamuyöllä.
Maanantai oli jo lomapäivä, laittelin siis päivän mittaan kamppeet valmiiksi.
Tarkoitukseni oli mennä nukkumaan pariksi tunniksi ennen kuin Jarmo hakee meikäläisen vähän ennen kahta.
No eihän nukkuminen sitten onnistunut, uni ei ottanut tullakseen vaikka vaimo nukkui vierellä. Parin lähtijän puhelut mukaan varattavista kamoista sotkivat loputkin nukkumisaikeista.
Jarmo kurvasi pihaan vähän ennen kahta, pakkasimme rojuni autoon ja suuntasimme hakemaan Mikaa. Mika oli tapansa mukaisesti pihalla valmiina varusteineen, pakkasimme Mikan kamppeet autoon ja suuntasimme ABC:lle.
ABC:llä oli jo iso osa porukastamme odottelemassa ja pian kurvasi Paulin bussikin paikalle.
Pakkasimme rojut bussiin ja lähdimme matkaan kohti Tamperetta.
Olin Outokummun pelireissusta viisastuneena varannut tyynyn ja kevyen peiton mukaan varmistamaan makoisia unia, kyllähän varusteet paransivat mukavuutta, mutta uni ei tullut.
Tampereelta kyytiin hyppäsi ryhmäämme kuuluva Juuso ja kymmenen Tampereen seudun softaajaa.
Matka jatkui kohti Turkua uni vain ei tullut silmään sitkeästä yrittämisestä huolimatta kuin ehkä puolen tunnin ajaksi.
Kuuden tietämissä pidimme Aurassa paussin ABC:llä ja nautimme aamupalaa.
Laskeskelin siinä, että maanantai aamu yhdeksän jälkeen unta oli tullut vasta puolen tunnin verran, hiukkasen oli wanhalla wäsynyt olo.
Turun satamassa olimme hyvissä ajoin ja kun viimein pääsimme laivaan suuntasimme pappakolmikon voimin suoraan hyttiin.
Porukallamme oli käytössä kaksi hyttiä, ja ensimmäisenä valtasimme toisen hyteistä Jarmon, Mikan, Teemun, Karin ja meikäläisen voimin muutaman tunnin unille.
Nukuimme kolmisen tuntia jolloin annoimme hytin seuraaville käyttöön. Söimme seisovasta pöydästä lounaan ja aloimme kuluttamaan aikaa laivalla.
Tukholman satamaan tulimme seitsemän tietämissä tiistai-illalla.
Suuntasimme Arlandan lentokentälle Viking-Linen laivalla tulleen toisen suomibussin kanssa sovittuun tapaamiseen.
Pienten kommellusten jälkeen pääsimme sovittuun paikkaan jossa ruokailimme.
Ruokapaikka oli kyllä melkoinen kulttuurishokki, näkemäni perusteella en olisi uskonut olevamme ruotsissa.
Paikaksi oli sovittu lentokentällä oleva taksimiesten suosima ruokailupaikka.
Takseja oli enemmän kuin olen eläissäni yhdellä silmäyksellä nähnyt, taksikuskeista yli 90% oli maahanmuuttajia, ihonväri oli enimmäkseen huomattavasti pohjoismaista tummempi ja puhutut kielet eivät olleet skandinaavisia.
Ruokalistalla oli kolme vaihtoehtoa, maksuksi kävi vain käteinen, onneksi kruunujen lisäksi myös eurot kävivät.
Ruokailtuamme odottelimme hetkisen kunnes Viking-Linellä matkanneet saapuivat ja yksikkömme päällikkö, Olli Vesakoski piti lyhyen briiffauksen osastollemme.
Briiffauksen jälkeen lähdimme köröttelemään kohti pelipaikkaa. Jep ei bussissa tullut taaskaan silmään kuin maksimissaan puolen tunnin verran, katselin kateellisena usean muun makoisan näköistä nukkumista.
Sundsvallissa odottelimme Viking-Linella matkanneiden bussia ja matkasimme loppumatkan pelipaikalle peräkkäin.
Keskiviikko
Saavuimme SafeZonelle muistaakseni neljän-puoliviiden välillä keskiviikko aamulla.
Purimme rojut bussista ja pienen odottelun jälkeen saimme tiedon tukikohtamme sijainnista.
Matkaa bussilta tukikohta-alueelle tuli vain muutama sata metriä onneksi osa siitä oli ylämäkeä metsäpolkua pitkin.
Kari kävi katsomassa joidenkin muiden kanssa teltallemme paikan ja siirsimme romppeet telttapaikalle.
Ruåtsalainen pj-teltta pystytetään kotimaisesta teltasta poikkeavalla tavalla, mutta teltan pystytys meni helposti, koska lähes kaikki mukana olleet olivat tutustuneet etukäteen Varustelekan sivuilla teltan pystytysohjeeseen http://www.varusteleka.fi/teltan_ohje.php. Melkein kaikki tarvikkeetkin olivat mukana. Aikaa teltan pystytykseen taisi tuhrautua vain vähän yli tunnin ajan...
Kun teltta lopulta oli pystyssä ja kohtuullisen kireä, roudattiin teltan sisälle muutama 2x3 metrin kokoinen kevytpeite maavaatteiksi. Samanaikaisesti aloitettiin 3x5 metrin kokoisesta kevytpeitteestä rakentamaan varustenyssyköille laavun tapaista sadesuojaksi.
Kun kamat oli kauniisti sateensuojassa pääsimme vihdoin hetkiseksi nukkumaan, kello taisi tässä vaiheessa olla n. kuusi keskiviikkoaamuna. Olin siis nukkunut maanantaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä n. neljä tuntia.
Yhdeksän tietämissä muutaman tunnin nukkumisen jälkeen heräilimme ja aloimme laittamaan tukikohtaa osaltamme kuntoon.
Kari kävi jossain vaiheessa tiiminjohtajien briiffauksessa.
Aseiden kronotus tapahtui omassa tukikohdassa ja kävimme kootusti oman ryhmän voimin suorittamassa tapahtumaan ilmoittautumisen.
Asettelimme kaksi hälytintä muutaman kymmenen metrin päähän telttamme eteläpuolelle, telttamme oli siis tukikohtamme eteläisin teltta.
Kävimme Mikan ja Jarmon kanssa tekemässä pienen lenkin jossa yritimme hahmottaa mitkä polut on merkitty karttaan ja mitkä eivät.
Palattuamme retkeltä muut olivat jo rakentaneet tuliasemia, liityimme mukaan rakennushommaan.
Muistaakseni aikaraja tukikohdan taisteluvalmiuteen saattamiseen oli klo 18.00.
Tuliasemien rakentamisen jälkeen kukin huolsi itseään omaan tahtiin, ruokailtiin, laiteltiin tst-varustusta kuntoon ja hieman lepäiltiinkin hiukkasen sammalvuoteella..
Kari kävi illansuussa käskynjaolla, tosin pelinjärjestäjiltä ei ollut tehtäviä vielä tullut.
Peli alkoi klo 22 tietämissä.
Ryhmämme ensimmäinen tehtävä oli asettaa vartio etelänsuunnalta tukikohtaan tulevan polun varteen. Aseistukseksi ohjeistettiin kevyt varustus ja pistooli, Firman väki kun oli rauhaa rakastavaa porukkaa, niin täysi tst-varustus rynnäkköaseineen ei oikein istunut kuvaan. Sovimme, että vartiovuorot ovat puoli tuntia miestä kohden, jos siis vartiossa on tst-pari, on vartiovuoron pituus tasan tunti. Sovimme myös, miten vartiovuorot lähtevät kiertämään teltan oviaukolta myötäpäivään. Laskeskelin, että oma vuoro koittaisi siis vasta aamulla, koska 0300-0900 välisenä aikana vartiota ei tarvinnut pitää.
Pelinjohdon tehtävät taisivat tulla vasta klo 23 tietämissä.
Seurasimme hiukan huvittuneina muiden telttojen touhua, väki oli hampaisiin asti aseistettuna ja täydessä tst-varustuksessa, meidän jengi makoili suurimmaksi osaksi kaikessa rauhassa teltassa.
Vähän ennen puoltakahtatoista Kari tuli komentoteltalta mukanaan mehukas tehtävä. Ryhmämme tuli lähettää tiedustelupartio ja asettaa tähystyspiste löydettyään Poldavialaisten tukikohdan. Reissuun lähtevien tuli varautua 24:n tunnin pituiseen operaatioon. Tämä oli koko Suomi-osastomme ensimmäinen Zansian varustuksessa suorittama operaatio, seuraava oli vasta perjantai-illalla koko osapuolemme voimin tekemä Jancon kylän haltuunotto. Ainakin itse arvostin korkealle ryhmäämme kohtaan osoitettua luottamusta.
Pohdimme koko porukalla ketkä reissuun lähtevät, päädyimme siihen, että tähystyspisteen perustaa Juho, Kalle, Kari ja Teemu. Perholaisten Alpo, Juho K ja Timo lähtevät saattotehtävään ja avustamaan tiedustelussa.
Partion liikkeelle lähtö tapahtuisi heti kolmen jälkeen jota ennen Kari lähtisi ajoneuvon mukana hiukan katselemaan maastoa josko ajoneuvolla voisi partion pudottaa lähemmäs kohdetta.
Me muut jatkoimme vuoroillamme vartiopalveluksessa kolmeen asti. Karia lukuun ottamatta reissuun lähtevät huolsivat ja yrittivät ehtiä vähän torkahtamaankin.
Otimme Mikan ja Jarmon kanssa Perholaisten puolesta vartiovuoron, että he ehtisivät huoltaa ja hetkisen levätä ennen reissua. Puolentoistatunnin mittainen vartiovuoro meni nopsasti omia ryhmiä kulki sisään ja ulos, yhden ryhmän sisään pyrkimisen kielsin Lontoon murteella koska he olivat liikkeellä siviileiksi naamioituneena, eikä heillä ollut Firman lätkiä lätsissään. Onneksi Jarmo kuuli kun he kysyivät minulta päivän lukua englanniksi ja vastattuani totesimme olevamme samaa porukkaa ihan selvällä Suomella.
Kari palasi tiedustelureissulta vartiovuoromme päätyttyä. Karin tiedustelureissu ei ikävä kyllä onnistunut, epäonnistumista edesauttoivat niin NAF kuin Poldavian joukotkin.
Kari päätyi mukaan lähtevine miehineen siihen, että on viisainta siirtyä kohdealueella jalan Firman varustuksessa, porukka vaihtaisi sopivaksi katsomassaan paikassa Zansian varustuksen päälleen
Menin nukkumaan ennen kuin partio lähti matkaan, oletan heidän lähteneen n.03.00-03.30.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Berget 9 Matkaraportti
Janne jäi sopivasti tiedustelureissuun, joten jatketaampa siitä. Teemulta kun vielä saisi kuvia tueksi.
Tiimi sai tehtäväksi tarkkailla poldavian leiriä. Komentoa kiinnosti erityisesti jossain komentoteltan lähellä oleva numerokoodi, jonka löytäminen oli yksi osapuolen tehtävistä. Tehtävän saimme koska Teemulla oli mukana 50x suurentava kaukoputki. Kaikki 15 hengen tiimistä olisivat varmasti mukaan halunneet, mutta koska se ei ollut viisasta tehtävä huomioiden päädyimme puolikkaaseen tiimiin, 8 henkeä, joista 4 (perholaista) toimi apuna tiedustelussa sekä suojaosastona siirtymän ajan.
Poldavian checkpointeista johtuen en ajoneuvotiedustelussa päässyt lähellekkään kohdealuetta, joten lähdimme tehtävään "sokeina". Aika hyvä aavistus poldavian leirin sijainnista kuitenkin oli.
Matkaan lähdimme 0330. Suuntasimme kohdealueelle reilusti Jancon kylän pohjoispuolelta rinnettä seuraillen. Jälkiviisaana voi sanoa, että reitti oli huono: puolet matkasta meni rämpiessä raivatussa risukossa. Zanzian vaatteet vaihdoimme vähän ennen pääsyä isompaan metsään ja reilusti erossa poluista sekä aluetta halkovasta isommasta pohjois-eteläsuunnan tiestä. Ensimmäiset äänihavainnot saimme juurikin tämän tien lähistöltä samalla kun vaatteita vaihdoimme. Raportoin äänien suunnan komennolle ja tiedotin samalla partion edistymisestä. Luonnollisesti kävimme katsomassa mistä äänet ovat peräisin, koska niiden suunta osui aika hyvin reitille - mitään emme kuitenkaan tien lähistöltä löytäneet.
Kello lähenteli jo 0600 ja emme olleet vielä paikantaneet poldavian leiriä, joten jatkoimme viivyttelemättä matkaa. Suuntana specktrabergetin korkea kallioinen mäki. Ensin tien ylitys ja siitä heti kiipeämään kalliorinnettä ylös. Päälle päästyämme kuului jälleen ääniä kallion alapuolelta ja etelästä. Jätimme kuitenkin tutkimatta. Kallion päällä Perholaiset suuntasivat Degaus plateaun taktisen pisteen kautta kallion itäreunalle ja siitä sitten etelään - sovimme tapaamisen erään rotkon reunalle. Omalla neljännesryhmällä jatkoimme rinteen länsireunaa kohti etelää. Matkalla ei juuri mitään mielenkiintoista ollut joten saavuimme tapaamispisteelle hyvissä ajoin.
Tapaamispisteeltä oli suora näköala idässä aukiolla olevaan Poldavian leiriin, joten Teemu kaivoi putken esiin ja aloitti tiedustelun. Eteläpuolella rotkon takana kohosi spekctrabergetin korkein osa - koko ajan pelotti että sielä olisi Poldavian partioita tarkkailemassa meitä lähes ampumaetäisyydellä. Hetken Perhon ryhmää odoteltuamme suuntasimme koko sakki rotkon yli tietä ja tälle korkeammalle kalliolle, jossa oli myös mining camp (oikeasti armeijan tutka-asema sekä luolasto).
Tässä vaiheessa itse olin jo täysin poikki ja silmät lopsahtelivat kiinni, en ollut saanut sitäkään vähää unta mitä moni muu bussissa, saati itse pelialueella. Teemu aloitti uudella mäellä jälleen välittömästi tarkkailun. Soosi torkahteli vähän taaempana, Kalle etsi parempaa ja suojaisampaa tähypaikkaa vähän etäämpää etelänsuunnasta. Minä koitin pysyä hereillä ja samalla kertoa tehtäviä. Perholaiset vastasivat tiensuunnan (selustan) vartioinnista, Timo ja Alpo kartoittivat vihollisen tuloreittejä. Kello oli n. 0800 aamulla.
Kun Kalle vihdoin löysi paremman paikan lähdin hänen kanssaan virittelemään navea paikan suojaksi. Jäin odottamaan kun Kalle meni hakemaan muita. Itse en suoraan sanoen jaksanut, jalkapohjat olivat aivan tohjona ja väsy oli tuhoton. Vaivoin pysyin hereillä kun odottelin erityisesti Timoa käskynjakoon - vai pysyinkö..?
Noin klo 0900-1000 Kotipesästä tuli käsky vapauttaa toinen partio takaisin leiriin jatkotehtäviä varten, joten annoin Timolle ohjeet palata leiriin omaan tahtiin sitten kun siltä tuntuu. Meidän toisella tiimillä piti olla saatto samalle mäelle mining camppiin johon heidän oli mahdollista liittyä.
Meillä tähy jatkui n. klo 1400 asti, koko aamuna liikettä ei juuri ollut, muutama ihminen hereillä. Iltapäivästä jonkinlaista käskynjakoa oli havaittavissa, mutta ei mitään massiivista. Lopulta pakkasimme kamppeet ja vaihdoimme takaisin firman miehiksi pienen arvonnan jälkeen. Mining campin tiellä törmäsinne kahteen bravotiimin jäseneen jotka saattoivat kahta kullankaivajaa. Liityimme seuraan.
Mäen alla risteyksessä meitä kohti avattiin tuli, mutta tappioita ei tullut. Kullankaivaja lähinnä neuvotteli itsensä poldavian tiesulusta läpi sillä, että meidän 4 hengen porukka menisi valloittamaan läheisen degaus plateaun pisteen. Suostuimme, mutta samaan aikaan poldavian joukkoja meni pisteelle jo muutenkin. Jäimme aika tiukkaan väliin heidän ja risteyksen porukoiden väliin. Vähän tuurillakin livahdimme välistä kohti pohjoista. Siellä yritimme tienylitystä, mutta poldavialla oli vartioita sekä partioita tiellä jatkuvasti. Meidät havaittiinkin, mutta vartiomies ei uskaltanut seurata meitä metsän siimekseen - hyvä näin hänen kannaltaan. Pidimme pienen evästys- ja tuumaustauon tässä välissä, kello oli ehkä 1500.
Tauon jälkeen siirryimme pidemmälle pohjoiseen aukon laitaan - ajatuksena oli yrittää ylitystä vartiopaikkojen välistä ja toivoa etteivät Poldavialaiset olisi niin kiinnostuneita meistä. Pysähdyimme vähän ennen tietä odottamaan yhden partion poistumista ja olimme juuri jatkamassa kun Jonilta tuli viesti ja käsky pysyä mäen päällä odottamassa Zanzian suurta operaatiota alueelle. Siirryimme puoliväliin riittävän jyrkkää rinnettä ja vaihdoimme zanzian kuteet tiedustelua varten. Tämän jälkeen jatkoimme mäen päälle ja jäimme tiedustelemaan jälleen samaista degaus plateaun pistettä - tarkoituksena valloittaa se Zanzian hyökkäyksen aikaan ja näin estää Poldavian respaus, sekä tarjota meille respa alueelta. Näin myös tehtiin, mutta Poldavian vastarintaa ei hyökkäyksen aikaan esiintynyt.
Vähän tämän jälkeen mining campin suunnalta tuli 6-8 hengen poldavian partio joka mallikkaasti tuhottiin - meidän partio teki onnistuneen koukkauksen poldavialaisten taakse ja eliminoi suurimman osan heistä. Muita suomalaisiakin alueella oli ainakin puolenkymmentä partiota. Partiomme tuhosi myös menestyksekkäästi Venäläisistä koostuneen 3 hengen tiedustelupartion(Poldavia) joka käveli syliimme lähellä mäen alla olevaa risteystä. Näiden kommellusten jälkeen pyysimme Ollilta vapautuksen palata leiriin huoltamaan ja lepäämään. Sain vielä välissä toimia Zansian yhteyshenkilönä NAF komentajaan. NAF pyysi tukea hyökkäykseensä poldavian leiriin klo1600. "Yes, we will do e-everything we can!". Törmäsimme vielä pohjoisessa loppuun tiimiläisistämme jotka olivat sillanräjäytys-tehtävässä ja nyt suorittamassa väijytystä tienvarressa. Vaihdoimme firman kamppeet tällä alueella ja hyppäsimme tilaamaamme kyyditykseen. Leirissä vielä pohjapiirroksen luovutus huolto ja sen jälkeen lepoa 12h perjantai-aamuun. Tuli muuten tarpeeseen ja herätessä ei tiennyt mikä maa, päivä saati oliko aamu vai ilta...
Tiimi sai tehtäväksi tarkkailla poldavian leiriä. Komentoa kiinnosti erityisesti jossain komentoteltan lähellä oleva numerokoodi, jonka löytäminen oli yksi osapuolen tehtävistä. Tehtävän saimme koska Teemulla oli mukana 50x suurentava kaukoputki. Kaikki 15 hengen tiimistä olisivat varmasti mukaan halunneet, mutta koska se ei ollut viisasta tehtävä huomioiden päädyimme puolikkaaseen tiimiin, 8 henkeä, joista 4 (perholaista) toimi apuna tiedustelussa sekä suojaosastona siirtymän ajan.
Poldavian checkpointeista johtuen en ajoneuvotiedustelussa päässyt lähellekkään kohdealuetta, joten lähdimme tehtävään "sokeina". Aika hyvä aavistus poldavian leirin sijainnista kuitenkin oli.
Matkaan lähdimme 0330. Suuntasimme kohdealueelle reilusti Jancon kylän pohjoispuolelta rinnettä seuraillen. Jälkiviisaana voi sanoa, että reitti oli huono: puolet matkasta meni rämpiessä raivatussa risukossa. Zanzian vaatteet vaihdoimme vähän ennen pääsyä isompaan metsään ja reilusti erossa poluista sekä aluetta halkovasta isommasta pohjois-eteläsuunnan tiestä. Ensimmäiset äänihavainnot saimme juurikin tämän tien lähistöltä samalla kun vaatteita vaihdoimme. Raportoin äänien suunnan komennolle ja tiedotin samalla partion edistymisestä. Luonnollisesti kävimme katsomassa mistä äänet ovat peräisin, koska niiden suunta osui aika hyvin reitille - mitään emme kuitenkaan tien lähistöltä löytäneet.
Kello lähenteli jo 0600 ja emme olleet vielä paikantaneet poldavian leiriä, joten jatkoimme viivyttelemättä matkaa. Suuntana specktrabergetin korkea kallioinen mäki. Ensin tien ylitys ja siitä heti kiipeämään kalliorinnettä ylös. Päälle päästyämme kuului jälleen ääniä kallion alapuolelta ja etelästä. Jätimme kuitenkin tutkimatta. Kallion päällä Perholaiset suuntasivat Degaus plateaun taktisen pisteen kautta kallion itäreunalle ja siitä sitten etelään - sovimme tapaamisen erään rotkon reunalle. Omalla neljännesryhmällä jatkoimme rinteen länsireunaa kohti etelää. Matkalla ei juuri mitään mielenkiintoista ollut joten saavuimme tapaamispisteelle hyvissä ajoin.
Tapaamispisteeltä oli suora näköala idässä aukiolla olevaan Poldavian leiriin, joten Teemu kaivoi putken esiin ja aloitti tiedustelun. Eteläpuolella rotkon takana kohosi spekctrabergetin korkein osa - koko ajan pelotti että sielä olisi Poldavian partioita tarkkailemassa meitä lähes ampumaetäisyydellä. Hetken Perhon ryhmää odoteltuamme suuntasimme koko sakki rotkon yli tietä ja tälle korkeammalle kalliolle, jossa oli myös mining camp (oikeasti armeijan tutka-asema sekä luolasto).
Tässä vaiheessa itse olin jo täysin poikki ja silmät lopsahtelivat kiinni, en ollut saanut sitäkään vähää unta mitä moni muu bussissa, saati itse pelialueella. Teemu aloitti uudella mäellä jälleen välittömästi tarkkailun. Soosi torkahteli vähän taaempana, Kalle etsi parempaa ja suojaisampaa tähypaikkaa vähän etäämpää etelänsuunnasta. Minä koitin pysyä hereillä ja samalla kertoa tehtäviä. Perholaiset vastasivat tiensuunnan (selustan) vartioinnista, Timo ja Alpo kartoittivat vihollisen tuloreittejä. Kello oli n. 0800 aamulla.
Kun Kalle vihdoin löysi paremman paikan lähdin hänen kanssaan virittelemään navea paikan suojaksi. Jäin odottamaan kun Kalle meni hakemaan muita. Itse en suoraan sanoen jaksanut, jalkapohjat olivat aivan tohjona ja väsy oli tuhoton. Vaivoin pysyin hereillä kun odottelin erityisesti Timoa käskynjakoon - vai pysyinkö..?
Noin klo 0900-1000 Kotipesästä tuli käsky vapauttaa toinen partio takaisin leiriin jatkotehtäviä varten, joten annoin Timolle ohjeet palata leiriin omaan tahtiin sitten kun siltä tuntuu. Meidän toisella tiimillä piti olla saatto samalle mäelle mining camppiin johon heidän oli mahdollista liittyä.
Meillä tähy jatkui n. klo 1400 asti, koko aamuna liikettä ei juuri ollut, muutama ihminen hereillä. Iltapäivästä jonkinlaista käskynjakoa oli havaittavissa, mutta ei mitään massiivista. Lopulta pakkasimme kamppeet ja vaihdoimme takaisin firman miehiksi pienen arvonnan jälkeen. Mining campin tiellä törmäsinne kahteen bravotiimin jäseneen jotka saattoivat kahta kullankaivajaa. Liityimme seuraan.
Mäen alla risteyksessä meitä kohti avattiin tuli, mutta tappioita ei tullut. Kullankaivaja lähinnä neuvotteli itsensä poldavian tiesulusta läpi sillä, että meidän 4 hengen porukka menisi valloittamaan läheisen degaus plateaun pisteen. Suostuimme, mutta samaan aikaan poldavian joukkoja meni pisteelle jo muutenkin. Jäimme aika tiukkaan väliin heidän ja risteyksen porukoiden väliin. Vähän tuurillakin livahdimme välistä kohti pohjoista. Siellä yritimme tienylitystä, mutta poldavialla oli vartioita sekä partioita tiellä jatkuvasti. Meidät havaittiinkin, mutta vartiomies ei uskaltanut seurata meitä metsän siimekseen - hyvä näin hänen kannaltaan. Pidimme pienen evästys- ja tuumaustauon tässä välissä, kello oli ehkä 1500.
Tauon jälkeen siirryimme pidemmälle pohjoiseen aukon laitaan - ajatuksena oli yrittää ylitystä vartiopaikkojen välistä ja toivoa etteivät Poldavialaiset olisi niin kiinnostuneita meistä. Pysähdyimme vähän ennen tietä odottamaan yhden partion poistumista ja olimme juuri jatkamassa kun Jonilta tuli viesti ja käsky pysyä mäen päällä odottamassa Zanzian suurta operaatiota alueelle. Siirryimme puoliväliin riittävän jyrkkää rinnettä ja vaihdoimme zanzian kuteet tiedustelua varten. Tämän jälkeen jatkoimme mäen päälle ja jäimme tiedustelemaan jälleen samaista degaus plateaun pistettä - tarkoituksena valloittaa se Zanzian hyökkäyksen aikaan ja näin estää Poldavian respaus, sekä tarjota meille respa alueelta. Näin myös tehtiin, mutta Poldavian vastarintaa ei hyökkäyksen aikaan esiintynyt.
Vähän tämän jälkeen mining campin suunnalta tuli 6-8 hengen poldavian partio joka mallikkaasti tuhottiin - meidän partio teki onnistuneen koukkauksen poldavialaisten taakse ja eliminoi suurimman osan heistä. Muita suomalaisiakin alueella oli ainakin puolenkymmentä partiota. Partiomme tuhosi myös menestyksekkäästi Venäläisistä koostuneen 3 hengen tiedustelupartion(Poldavia) joka käveli syliimme lähellä mäen alla olevaa risteystä. Näiden kommellusten jälkeen pyysimme Ollilta vapautuksen palata leiriin huoltamaan ja lepäämään. Sain vielä välissä toimia Zansian yhteyshenkilönä NAF komentajaan. NAF pyysi tukea hyökkäykseensä poldavian leiriin klo1600. "Yes, we will do e-everything we can!". Törmäsimme vielä pohjoisessa loppuun tiimiläisistämme jotka olivat sillanräjäytys-tehtävässä ja nyt suorittamassa väijytystä tienvarressa. Vaihdoimme firman kamppeet tällä alueella ja hyppäsimme tilaamaamme kyyditykseen. Leirissä vielä pohjapiirroksen luovutus huolto ja sen jälkeen lepoa 12h perjantai-aamuun. Tuli muuten tarpeeseen ja herätessä ei tiennyt mikä maa, päivä saati oliko aamu vai ilta...
Re: Berget 9 Matkaraportti
Ja tarinani jatkuu:
Torstai
Heräilimme ennen yhdeksää, sillä ryhmällämme jatkui yhdeksästä alkaen vartio etelästä tukikohtaan johtavan polun varrella.
Keiteltiin puurot ja hoideltiin aamutoimia kaikessa rauhassa, sillä mitään käskyjä ei vartiopalveluksen lisäksi ollut tullut.
Vääpelimme kävi teltallamme kertomassa, että Kari porukoineen on löytänyt Poldavian tukikohdan ja perustanut tähystyspisteen, tärkeää tiedustelutietoakin oli tullut. Samalla hän kertoi, että saattojoukkona toimiva Perhon Partisaanien osasto on saanut klo 07.00 käskyn palata tukikohtaan ja tähystävä osastokin klo 15.00 mennessä.
Joni hoiti ryhmänjohtajan tehtäviä Karin ollessa maastossa.
Perholaisista muodostettu tähystysosaston suojapartiokin palasi tukikohtaan aamupäivän aikana. Miehet olivat väsyneitä, mutta kertoivat tyytyväisenä reissun tapahtumista. Alpo, Joni, Kimmo ja Timo suorittivat huollon ja vetäytyivät telttaan nukkumaan.
Jossain vaiheessa aamupäivää Joni kävi käskynjaolla ja toi sieltä tullessaan tiedon, että osapuolemme avustaa NAF:n joukkoja alueiden haltuunotossa. Tehtävä siis suoritettaisiin OD puvussa ja sinisessä hihanauhassa, Zansian pääkallohuput ja mustat tiimimerkit tulisi jättää pois. Matkaan lähdettäisiin Firman varustuksessa ja varustus vaihdettaisiin maastossa.
Hienointa hommassa oli se, että jälleen ryhmämme sai erillistehtävän, räjäyttäisimme sillan karttaruudussa F17. Sillan räjäytys estäisi Poldavian joukkoja siirtymästä ajoneuvoin tukikohdastaan. Melkoinen luottamuksen osoitus siis ryhmällemme.
Muut osapuolemme joukot ottaisivat haltuun “Eastern roadblockin” ja tähystyspisteen lähellä olevan “Deagas pliteaun”.
Joni ja vääpelimme olivat kännykällä yhteydessä Kariin ja saivat uusimmat tiedot vihollistilanteesta ja antoivat Karille ohjeita. Joni kertoi puhelun lopuksi, että tähystäjiltä oli muonat ja vesi lopussa. Lastasimmekin siksi kantamuksiimme tähystyspartiota varten muonaa ja useamman litran vettä.
Perholaisetkin heräteltiin partion matkaan, he taisivat saada vain vajaan parin tunnin verran lepoa.
Liikkeelle lähtö tapahtui intistä tuttuun tyyliin, kova kiire odottamaan, ajoneuvot nimittäin heittivät muutaman keikan ennen kuin noutivat meidät. Uran varrella odotellessamme osa lepäili ja osa valmisteli räjähteiden johtoja. Saimme nimittäin kuulla, että sillan räjäyttämiseen tarvittavien räjähteiden lisäksi mukanamme oli tienvarsipommi jota käytettäisiin siltaa korjaamaan tulevia joukkoja vastaan. Reissuun lähti myös yksi Bergetin edustaja täydessä sotisovassa, mutta keltaisella hihanauhalla varustettuna. Hän ilmeisesti vahtisi, että tehtävän aikana räjäytetty silta oli määräajan käyttökiellossa.
Kaksi ajoneuvoa tulikin lopulta ja lastauduimme niihin. Jarmo pääsi kärkiajoneuvon KK-ampujaksi.
Vähän yli kilometrin autokyydin jälkeen jalkauduimme ja kirmasimme vyötäröön asti ulottuvassa nokkospellossa muutaman kymmenen metrin matkan pois tieuralta karttaruudun D17 lammen rantapusikkoon jonka kätkössä vaihdoimme NAF-varustuksen päälle.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme pusikon suojassa etenemään kohti siltaa. Tiellä kulkusuuntamme vasemmalla puolella oli jatkuvaa liikehdintää ja jouduimmekin varomaan paljastumista.
Kuljin letkan viidentenä, kärjessä etenivät Juuso, Jonne, Matti ja Joni. Takanani Jarmo ja Mika, sen jälkeen vääpelimme räjähteineen ja heidän takanaan Perholaisten Alpo, Juho, Kimmo ja Timo.
Pysähdyimme hetkiseksi n. sadan metrin päähän sillasta ja kärki ylitti tieuran. Tietä ylittäessäni näin NAF:n ajoneuvoja tiellä tulosuunnassamme, sillan suunnassa ei näkynyt ketään.
Saimme uran yli Perholaisia lukuun ottamatta kaikki muut kunnes NAF ajoneuvot ajoivat kohdallemme. Jostain käsittämättömästä syystä NAF avasi tulen suuntamme, ainakin osan heistä oli ollut pakko nähdä tienylityksemme ja havaita vasemmassa hihassamme olevat siniset hihanauhat, olihan vasen kätemme juuri heidän suuntaansa tien ylityksen aikana.
Ihme kyllä kukaan meistä ei saanut osumaa, NAF lopetti lopulta tulituksen kunhan aikamme huusimme heitä lopettamaan ampumisen, ihme porukkaa.
Kävin tieuran toisella puolen huikkaamassa Perholaisetkin mukaan ja pienen lenkin jälkeen ylitimme sillan. Sillan toisella puolen seisoskeli ryhmällinen NAF sotilaita, jatkoimme tieuran vasenta puolta suurin piirtein 100-150 metrin matkan. Toisella puolen tietä NAF sotilaita käveli metsän suojassa kärkemme tasalle ja taas he päättivät avata tulen meitä kohti. Ampuja ilmeisesti kuitenkin huomasi erheensä heti pudotettuaan Jonnen kärjen tuntumasta. Juuso kävi sitomassa Jonnen ja Joni siirtyi kärjestä hieman taaksepäin.
Näin tien oikean puoleisessa metsikössä liikettä ja kärjestä parikymmentä metriä eteenpäin tien oikeanpuoleiseen ojaan ilmestyi metsämaastokuvioinen sotilas. Huusin ääneen, että ryssiä edessä oikealla, jolloin Joni käski ryhmämme irtautumaan.
Siirryimme lähemmäs siltaa, ja juoksimme tien yli tien länsipuolelle, ja siitä polkua pitkin n. sadan metrin päähän tiestä.
Jäimme hetkiseksi asemiin kuulostelemaan ja katselemaan ympäristöä. Näinkin parin metsämaastopukuisen sotilaan kulkevan tieuran vartta sillasta poispäin.
Jonkin ajan kuluttua Joni käski ryhmän liikkeelle, tässä vaiheessa vasta tajusin, että vääpelimme olivat räjähteineen poissa porukasta. Myös Bergetin edustaja keltaisine hihanauhoineen oli jäänyt jonnekin. Jälkeenpäin kuulin, että he olivat jääneet odottamaan NAF:n hyökkäyksen laantumista ja räjäyttivät sillan estääkseen Poldavian joukkoja käyttämästä sitä.
Etenimme pahuksen kauniissa maastossa länteen polkua pitkin. Me papat olimme ryhmän viimeinen porukka ja minä toimin jälkipään varmistajana.
Edettyämme n. 400 metrin matkan saavuimme tien varteen.
Saavutettuani kärjen ihmettelin miksi muut näyttävät ottavan asemia, samassa Poldavialaisten kuorma-autokolonna tuli tieuralla kohdalle ja ryhmämme jäsenet vaihtoivat muutamia laukauksia autojen katolla olevien konekiväärien kanssa.
Tuumasin, että on parasta siirtyä jonkin matkaa taaksepäin, ettei kukaan pääse takaapäin yllättämään. Otin asemat parikymmentä metriä muiden taakse ja aloin tarkkailemaan tulojälkiämme. Muutaman minuutin kuluttua jäljillä näkyikin liikettä josta sanoin radioon varoituksen.
Melkein heti varoituksen sanottuani tajusin, että jälkeämme pitkin tulikin oman ryhmämme tähystystehtävässä olleet Juho, Kalle, Kari ja Teemu.
Tähystäjien saavutettua meidät tarjosimme heille mukaamme varaamia muonia ja vettä, ruoka ei maistunut, mutta vesi kelpasi.
Pian nelikko suuntasi pusikkoon vaihtamaan siviilikamppeet päällensä ja kuulin radiosta Karin sopivan ajoneuvolla tapahtuvaa noutoa.
Tähystyspartion tehdessä lähtöä me muut aloimme valmistelemaan ylläkköä ajoneuvoja varten.
Papat siirtyivät tienlänsipuolen pellolle harvahkoon ketjuun, muut osastosta ottivat asemat tien itäpuolelta. Sovimme ennen tien yli siirtymistä, että tienvarsi pommilla pysäytetään kärkiajoneuvo, tien itäpuolen miehitys avaa ensiksi tulen ja me länsipuolelta yhdymme tuleen vasta sen jälkeen.
Joitain pudotettuja Poldavialaisia ehti kävellä tietä myöden ohitsemme ja ainakin yksi havaitsikin meidät tien länsipuolella odottelevat.
En osaa yhtään arvioida miten pitkään odottelimme asemissa kunnes kuului lähestyvien ajoneuvojen ääni. Näin heinikon läpi, että ajoneuvoja on kaksi eikä kumpikaan ole kuorma-auto.
Jonne räjäytti tienvarsipommin kärkiajoneuvon kohdalla ja tien itäpuolen ryhmitys avasi tulen. Molempien ajoneuvojen katolla olleet kk-miehet käänsivät aseensa itäpuolen ryhmitystä kohti ja samalla selkänsä meille. Avasin Mikan ja Jarmon kanssa tulen, ajoneuvojen kk-miehet joutuivat meidän ja tien itäpuolen ryhmityksen ristituleen pudoten nopeasti, sen jälkeen annoimme tulta ajoneuvojen jokaiseen luukkuun. Pian alkoi oranssia väriä näkyvän monesta luukusta. Jälkimmäisen ajoneuvon apukuljettaja katseli ikkunasta tilannetta, kaivoi pistoolin esille ja yritti nopeilla nousuliikkeillä ampua kohti. Mika kertoi jälkikäteen, että vasta toinen kasvoihin osunut sarja lopetti pistoolisankarin temppuilun. Vielä yksi kärkiajoneuvosta jalkautunut Poldavialainen yritti tehdä tuhojaan tieltä käsin, mutta hänetkin eliminoitiin.
Jostain ilmestyi Bergetin edustaja kertomaan kärkiajoneuvon väelle, että kaikki autossa olevat on eliminoitu. Toinen ajoneuvo lähti hiljalleen peruuttamaan tilanteesta pois.
Ainakin Joni oli jo tiellä kyselemässä kärkiajoneuvon väeltä rahoja ja karttoja.
Taistelun tuoksinnassa Jarmo oli saanut osuman, heti kun tilanne salli säntäsi Timo tien yli Jarmoa sitomaan.
Emme ehtineet ottaa tilanteesta irti kun tien suunnassa etelästä meidän kimppuumme hyökättiin isolla ylivoimalla. Timo sitoi meikäläisen ja Mikan molemmat kertaalleen, mutta saimme molemmat toiset osumat melko nopeasti.
Hyökkääjiä putosi muutama, mutta lähes koko ryhmämme pudottua lähdimme pikkuhiljaa kävelemään tietä pohjoiseen raatoliinat päässä.
Kävellessä laskin, että osa meistä ei ollut vielä tiellä. Poldavialaiset etenivät tien suuntaisesti kunnes joutuivat Juho K:n ja Alpon tuleen. Kaksikko saikin harvennettua vielä muutamalla Poldavialaisten rivejä kunnes hekin saivat osumat.
Lähdimme siis liikkumaan NAF:n univormussa kohti pelialueen pohjoisrajalla kulkevaa isompaa tietä.
Vajaat sata metriä tiestä poikkesimme kulkusuunnassamme oikeaan tiheään pusikkoon vaihtamaan siviilikamppeet päälle.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme taivaltamaan jalkaisin kohti omaa tukikohtaamme. Matkan aikana minuun iski voimakas päänsärky ja suuhun nousi oksennus. Tajusin silloin, että nyt on Jannella nestehukka tai suolat pahasti poskellaan.
Olin kyllä juonut muutaman tunnin operaation aikana kolmisen litraa vettä, mutta olin varmasti hikoillut saman verran ja hien mukana kehon suoloja oli lähtenyt melkoisesti.
Noustessamme tukikohtaamme havahduimme englanninkieliseen huudahdukseen komentoteltan suunnasta. Huutaja kysyi olemmeko kuolleita, vastattuamme kysymykseen myöntävästi näimme miten komentoteltalta lähti muutama Poldavialainen juoksemaan SafeZonen suuntaan huutaen samalla: “davai davai“! Yhdellä näytti olevan kannossa jonkinlainen sylinteri, jonka jälkikäteen jutellessamme arvelimme olevan komentoteltan rullalle käärityn kartan. Huutajien huudoista arvelimme vieraiden olleen venäläisiä.
En muista paljonko kello oli kun saavuimme tukikohtaamme, veikkaisin kellon olleen suurinpiirtein 18.00-18.30.
Teltalle päästyämme kerroin Mikalle ja Jarmolle, että nyt meikäläisen on pakko hiukan huilata.
Jarmo tarjosi merisuolaa ensiavuksi, nautin nopeassa tahdissa nestettä ja yritin syödä hiukan. Nappasin buranan, otin sadeviitan peitteekseni ja oikaisin sammalvuoteelle joksikin ajaksi.
Puolisen tuntia makoiltuani alkoi olo helpottaa. Söin vielä jotain ja yritin juoda vettä.
Meikäläisen pitäisi pikkuhiljaa oppia tietämään se, että hikoilen tuollaisissa lämpötiloissa lahdattavan possun tavoin ja pelkkä vesi ei vain kertakaikkiaan riitä tasaamaan neste- ja suolatasapainoa. Suoloja on pakko nauttia muodossa tai toisessa reilusti enemmän. Tämä oli tälle kesälle jo toinen tapaus, kun suola- tai nestetasapaino kropassani heitti pahasti häränpyllyä.
Aiemmin palannut tähystyspartiomme nelikko nukkui teltassa univelkaansa pois.
Me muut mietimme, että mitenkähän meidän tulisi toimia päästäksemme takaisin peliin.
Joni yritti tuloksetta yhteyttä LA:lla.
Jossain vaiheessa kuulin LA:n kautta, että osastomme johtoa olisi Jancossa ja että sinne käskettiin jokin ryhmä “Constuction sitelta”. Kuulin myös, että jokin ryhmämme miehitti “Eastern roadblockia”
Oltuamme parin tunnin verran teltalla lähdimme lopulta omatoimisesti Jancon kylään katsomaan josko siellä olisi komentoporrasta antamassa tehtäviä, varasimme reppuihin Zansian vaatetuksen.
Tiedustelunelikon lisäksi telttaan jäi unten maille pari muutakin ryhmäläistämme. Jancon retkelle lähti mukaamme naapuriteltasta pari Turkulaista.
Kävelimme Jancoon, pyörimme siellä jonkinaikaa, tutustuimme mm. baariin ja rulettipöytään. Jonne ainakin jutusteli asukkaiden kanssa ja Joni jutteli Firman konttorilla Peten kanssa. Käväisimme jututtamassa YK:n tukikohdan portilla väkeä, sieltä löytyi yksi suomalainen joka kertoili päivän resparallista Poldavialaisten kanssa.
Kyllästyttyämme katselemaan kylän touhua palasimme tukikohtaamme.
Kello taisi olla jonkin verran yli puolenyön saavuttuamme teltallemme.
En muista menikö joku vielä vartioon, vai painuimmeko koko loppuryhmän voimin telttaan unten maille.
Torstain ja perjantain välisenä yönä ainakin meikäläinen nukkui reissun pisimmät yöunet, tunteja unten mailla taisi kertyä peräti 7-8.
EDIT: Korjasin muutaman kirotusehreen.
Torstai
Heräilimme ennen yhdeksää, sillä ryhmällämme jatkui yhdeksästä alkaen vartio etelästä tukikohtaan johtavan polun varrella.
Keiteltiin puurot ja hoideltiin aamutoimia kaikessa rauhassa, sillä mitään käskyjä ei vartiopalveluksen lisäksi ollut tullut.
Vääpelimme kävi teltallamme kertomassa, että Kari porukoineen on löytänyt Poldavian tukikohdan ja perustanut tähystyspisteen, tärkeää tiedustelutietoakin oli tullut. Samalla hän kertoi, että saattojoukkona toimiva Perhon Partisaanien osasto on saanut klo 07.00 käskyn palata tukikohtaan ja tähystävä osastokin klo 15.00 mennessä.
Joni hoiti ryhmänjohtajan tehtäviä Karin ollessa maastossa.
Perholaisista muodostettu tähystysosaston suojapartiokin palasi tukikohtaan aamupäivän aikana. Miehet olivat väsyneitä, mutta kertoivat tyytyväisenä reissun tapahtumista. Alpo, Joni, Kimmo ja Timo suorittivat huollon ja vetäytyivät telttaan nukkumaan.
Jossain vaiheessa aamupäivää Joni kävi käskynjaolla ja toi sieltä tullessaan tiedon, että osapuolemme avustaa NAF:n joukkoja alueiden haltuunotossa. Tehtävä siis suoritettaisiin OD puvussa ja sinisessä hihanauhassa, Zansian pääkallohuput ja mustat tiimimerkit tulisi jättää pois. Matkaan lähdettäisiin Firman varustuksessa ja varustus vaihdettaisiin maastossa.
Hienointa hommassa oli se, että jälleen ryhmämme sai erillistehtävän, räjäyttäisimme sillan karttaruudussa F17. Sillan räjäytys estäisi Poldavian joukkoja siirtymästä ajoneuvoin tukikohdastaan. Melkoinen luottamuksen osoitus siis ryhmällemme.
Muut osapuolemme joukot ottaisivat haltuun “Eastern roadblockin” ja tähystyspisteen lähellä olevan “Deagas pliteaun”.
Joni ja vääpelimme olivat kännykällä yhteydessä Kariin ja saivat uusimmat tiedot vihollistilanteesta ja antoivat Karille ohjeita. Joni kertoi puhelun lopuksi, että tähystäjiltä oli muonat ja vesi lopussa. Lastasimmekin siksi kantamuksiimme tähystyspartiota varten muonaa ja useamman litran vettä.
Perholaisetkin heräteltiin partion matkaan, he taisivat saada vain vajaan parin tunnin verran lepoa.
Liikkeelle lähtö tapahtui intistä tuttuun tyyliin, kova kiire odottamaan, ajoneuvot nimittäin heittivät muutaman keikan ennen kuin noutivat meidät. Uran varrella odotellessamme osa lepäili ja osa valmisteli räjähteiden johtoja. Saimme nimittäin kuulla, että sillan räjäyttämiseen tarvittavien räjähteiden lisäksi mukanamme oli tienvarsipommi jota käytettäisiin siltaa korjaamaan tulevia joukkoja vastaan. Reissuun lähti myös yksi Bergetin edustaja täydessä sotisovassa, mutta keltaisella hihanauhalla varustettuna. Hän ilmeisesti vahtisi, että tehtävän aikana räjäytetty silta oli määräajan käyttökiellossa.
Kaksi ajoneuvoa tulikin lopulta ja lastauduimme niihin. Jarmo pääsi kärkiajoneuvon KK-ampujaksi.
Vähän yli kilometrin autokyydin jälkeen jalkauduimme ja kirmasimme vyötäröön asti ulottuvassa nokkospellossa muutaman kymmenen metrin matkan pois tieuralta karttaruudun D17 lammen rantapusikkoon jonka kätkössä vaihdoimme NAF-varustuksen päälle.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme pusikon suojassa etenemään kohti siltaa. Tiellä kulkusuuntamme vasemmalla puolella oli jatkuvaa liikehdintää ja jouduimmekin varomaan paljastumista.
Kuljin letkan viidentenä, kärjessä etenivät Juuso, Jonne, Matti ja Joni. Takanani Jarmo ja Mika, sen jälkeen vääpelimme räjähteineen ja heidän takanaan Perholaisten Alpo, Juho, Kimmo ja Timo.
Pysähdyimme hetkiseksi n. sadan metrin päähän sillasta ja kärki ylitti tieuran. Tietä ylittäessäni näin NAF:n ajoneuvoja tiellä tulosuunnassamme, sillan suunnassa ei näkynyt ketään.
Saimme uran yli Perholaisia lukuun ottamatta kaikki muut kunnes NAF ajoneuvot ajoivat kohdallemme. Jostain käsittämättömästä syystä NAF avasi tulen suuntamme, ainakin osan heistä oli ollut pakko nähdä tienylityksemme ja havaita vasemmassa hihassamme olevat siniset hihanauhat, olihan vasen kätemme juuri heidän suuntaansa tien ylityksen aikana.
Ihme kyllä kukaan meistä ei saanut osumaa, NAF lopetti lopulta tulituksen kunhan aikamme huusimme heitä lopettamaan ampumisen, ihme porukkaa.
Kävin tieuran toisella puolen huikkaamassa Perholaisetkin mukaan ja pienen lenkin jälkeen ylitimme sillan. Sillan toisella puolen seisoskeli ryhmällinen NAF sotilaita, jatkoimme tieuran vasenta puolta suurin piirtein 100-150 metrin matkan. Toisella puolen tietä NAF sotilaita käveli metsän suojassa kärkemme tasalle ja taas he päättivät avata tulen meitä kohti. Ampuja ilmeisesti kuitenkin huomasi erheensä heti pudotettuaan Jonnen kärjen tuntumasta. Juuso kävi sitomassa Jonnen ja Joni siirtyi kärjestä hieman taaksepäin.
Näin tien oikean puoleisessa metsikössä liikettä ja kärjestä parikymmentä metriä eteenpäin tien oikeanpuoleiseen ojaan ilmestyi metsämaastokuvioinen sotilas. Huusin ääneen, että ryssiä edessä oikealla, jolloin Joni käski ryhmämme irtautumaan.
Siirryimme lähemmäs siltaa, ja juoksimme tien yli tien länsipuolelle, ja siitä polkua pitkin n. sadan metrin päähän tiestä.
Jäimme hetkiseksi asemiin kuulostelemaan ja katselemaan ympäristöä. Näinkin parin metsämaastopukuisen sotilaan kulkevan tieuran vartta sillasta poispäin.
Jonkin ajan kuluttua Joni käski ryhmän liikkeelle, tässä vaiheessa vasta tajusin, että vääpelimme olivat räjähteineen poissa porukasta. Myös Bergetin edustaja keltaisine hihanauhoineen oli jäänyt jonnekin. Jälkeenpäin kuulin, että he olivat jääneet odottamaan NAF:n hyökkäyksen laantumista ja räjäyttivät sillan estääkseen Poldavian joukkoja käyttämästä sitä.
Etenimme pahuksen kauniissa maastossa länteen polkua pitkin. Me papat olimme ryhmän viimeinen porukka ja minä toimin jälkipään varmistajana.
Edettyämme n. 400 metrin matkan saavuimme tien varteen.
Saavutettuani kärjen ihmettelin miksi muut näyttävät ottavan asemia, samassa Poldavialaisten kuorma-autokolonna tuli tieuralla kohdalle ja ryhmämme jäsenet vaihtoivat muutamia laukauksia autojen katolla olevien konekiväärien kanssa.
Tuumasin, että on parasta siirtyä jonkin matkaa taaksepäin, ettei kukaan pääse takaapäin yllättämään. Otin asemat parikymmentä metriä muiden taakse ja aloin tarkkailemaan tulojälkiämme. Muutaman minuutin kuluttua jäljillä näkyikin liikettä josta sanoin radioon varoituksen.
Melkein heti varoituksen sanottuani tajusin, että jälkeämme pitkin tulikin oman ryhmämme tähystystehtävässä olleet Juho, Kalle, Kari ja Teemu.
Tähystäjien saavutettua meidät tarjosimme heille mukaamme varaamia muonia ja vettä, ruoka ei maistunut, mutta vesi kelpasi.
Pian nelikko suuntasi pusikkoon vaihtamaan siviilikamppeet päällensä ja kuulin radiosta Karin sopivan ajoneuvolla tapahtuvaa noutoa.
Tähystyspartion tehdessä lähtöä me muut aloimme valmistelemaan ylläkköä ajoneuvoja varten.
Papat siirtyivät tienlänsipuolen pellolle harvahkoon ketjuun, muut osastosta ottivat asemat tien itäpuolelta. Sovimme ennen tien yli siirtymistä, että tienvarsi pommilla pysäytetään kärkiajoneuvo, tien itäpuolen miehitys avaa ensiksi tulen ja me länsipuolelta yhdymme tuleen vasta sen jälkeen.
Joitain pudotettuja Poldavialaisia ehti kävellä tietä myöden ohitsemme ja ainakin yksi havaitsikin meidät tien länsipuolella odottelevat.
En osaa yhtään arvioida miten pitkään odottelimme asemissa kunnes kuului lähestyvien ajoneuvojen ääni. Näin heinikon läpi, että ajoneuvoja on kaksi eikä kumpikaan ole kuorma-auto.
Jonne räjäytti tienvarsipommin kärkiajoneuvon kohdalla ja tien itäpuolen ryhmitys avasi tulen. Molempien ajoneuvojen katolla olleet kk-miehet käänsivät aseensa itäpuolen ryhmitystä kohti ja samalla selkänsä meille. Avasin Mikan ja Jarmon kanssa tulen, ajoneuvojen kk-miehet joutuivat meidän ja tien itäpuolen ryhmityksen ristituleen pudoten nopeasti, sen jälkeen annoimme tulta ajoneuvojen jokaiseen luukkuun. Pian alkoi oranssia väriä näkyvän monesta luukusta. Jälkimmäisen ajoneuvon apukuljettaja katseli ikkunasta tilannetta, kaivoi pistoolin esille ja yritti nopeilla nousuliikkeillä ampua kohti. Mika kertoi jälkikäteen, että vasta toinen kasvoihin osunut sarja lopetti pistoolisankarin temppuilun. Vielä yksi kärkiajoneuvosta jalkautunut Poldavialainen yritti tehdä tuhojaan tieltä käsin, mutta hänetkin eliminoitiin.
Jostain ilmestyi Bergetin edustaja kertomaan kärkiajoneuvon väelle, että kaikki autossa olevat on eliminoitu. Toinen ajoneuvo lähti hiljalleen peruuttamaan tilanteesta pois.
Ainakin Joni oli jo tiellä kyselemässä kärkiajoneuvon väeltä rahoja ja karttoja.
Taistelun tuoksinnassa Jarmo oli saanut osuman, heti kun tilanne salli säntäsi Timo tien yli Jarmoa sitomaan.
Emme ehtineet ottaa tilanteesta irti kun tien suunnassa etelästä meidän kimppuumme hyökättiin isolla ylivoimalla. Timo sitoi meikäläisen ja Mikan molemmat kertaalleen, mutta saimme molemmat toiset osumat melko nopeasti.
Hyökkääjiä putosi muutama, mutta lähes koko ryhmämme pudottua lähdimme pikkuhiljaa kävelemään tietä pohjoiseen raatoliinat päässä.
Kävellessä laskin, että osa meistä ei ollut vielä tiellä. Poldavialaiset etenivät tien suuntaisesti kunnes joutuivat Juho K:n ja Alpon tuleen. Kaksikko saikin harvennettua vielä muutamalla Poldavialaisten rivejä kunnes hekin saivat osumat.
Lähdimme siis liikkumaan NAF:n univormussa kohti pelialueen pohjoisrajalla kulkevaa isompaa tietä.
Vajaat sata metriä tiestä poikkesimme kulkusuunnassamme oikeaan tiheään pusikkoon vaihtamaan siviilikamppeet päälle.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme taivaltamaan jalkaisin kohti omaa tukikohtaamme. Matkan aikana minuun iski voimakas päänsärky ja suuhun nousi oksennus. Tajusin silloin, että nyt on Jannella nestehukka tai suolat pahasti poskellaan.
Olin kyllä juonut muutaman tunnin operaation aikana kolmisen litraa vettä, mutta olin varmasti hikoillut saman verran ja hien mukana kehon suoloja oli lähtenyt melkoisesti.
Noustessamme tukikohtaamme havahduimme englanninkieliseen huudahdukseen komentoteltan suunnasta. Huutaja kysyi olemmeko kuolleita, vastattuamme kysymykseen myöntävästi näimme miten komentoteltalta lähti muutama Poldavialainen juoksemaan SafeZonen suuntaan huutaen samalla: “davai davai“! Yhdellä näytti olevan kannossa jonkinlainen sylinteri, jonka jälkikäteen jutellessamme arvelimme olevan komentoteltan rullalle käärityn kartan. Huutajien huudoista arvelimme vieraiden olleen venäläisiä.
En muista paljonko kello oli kun saavuimme tukikohtaamme, veikkaisin kellon olleen suurinpiirtein 18.00-18.30.
Teltalle päästyämme kerroin Mikalle ja Jarmolle, että nyt meikäläisen on pakko hiukan huilata.
Jarmo tarjosi merisuolaa ensiavuksi, nautin nopeassa tahdissa nestettä ja yritin syödä hiukan. Nappasin buranan, otin sadeviitan peitteekseni ja oikaisin sammalvuoteelle joksikin ajaksi.
Puolisen tuntia makoiltuani alkoi olo helpottaa. Söin vielä jotain ja yritin juoda vettä.
Meikäläisen pitäisi pikkuhiljaa oppia tietämään se, että hikoilen tuollaisissa lämpötiloissa lahdattavan possun tavoin ja pelkkä vesi ei vain kertakaikkiaan riitä tasaamaan neste- ja suolatasapainoa. Suoloja on pakko nauttia muodossa tai toisessa reilusti enemmän. Tämä oli tälle kesälle jo toinen tapaus, kun suola- tai nestetasapaino kropassani heitti pahasti häränpyllyä.
Aiemmin palannut tähystyspartiomme nelikko nukkui teltassa univelkaansa pois.
Me muut mietimme, että mitenkähän meidän tulisi toimia päästäksemme takaisin peliin.
Joni yritti tuloksetta yhteyttä LA:lla.
Jossain vaiheessa kuulin LA:n kautta, että osastomme johtoa olisi Jancossa ja että sinne käskettiin jokin ryhmä “Constuction sitelta”. Kuulin myös, että jokin ryhmämme miehitti “Eastern roadblockia”
Oltuamme parin tunnin verran teltalla lähdimme lopulta omatoimisesti Jancon kylään katsomaan josko siellä olisi komentoporrasta antamassa tehtäviä, varasimme reppuihin Zansian vaatetuksen.
Tiedustelunelikon lisäksi telttaan jäi unten maille pari muutakin ryhmäläistämme. Jancon retkelle lähti mukaamme naapuriteltasta pari Turkulaista.
Kävelimme Jancoon, pyörimme siellä jonkinaikaa, tutustuimme mm. baariin ja rulettipöytään. Jonne ainakin jutusteli asukkaiden kanssa ja Joni jutteli Firman konttorilla Peten kanssa. Käväisimme jututtamassa YK:n tukikohdan portilla väkeä, sieltä löytyi yksi suomalainen joka kertoili päivän resparallista Poldavialaisten kanssa.
Kyllästyttyämme katselemaan kylän touhua palasimme tukikohtaamme.
Kello taisi olla jonkin verran yli puolenyön saavuttuamme teltallemme.
En muista menikö joku vielä vartioon, vai painuimmeko koko loppuryhmän voimin telttaan unten maille.
Torstain ja perjantain välisenä yönä ainakin meikäläinen nukkui reissun pisimmät yöunet, tunteja unten mailla taisi kertyä peräti 7-8.
EDIT: Korjasin muutaman kirotusehreen.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Berget 9 Matkaraportti
Lisää turinaa:
Perjantai
Heräsin aamulla ennen yhdeksää ja laittelimme pappojen kesken aamupuurot ja kahvit.
Tämän päivän osalta on kellonajat kaikkein pahiten sekaisin, joten kaikki ajat ovat enimmäkseen arvioita.
Kari kävi komentoteltalla käskynjaolla ja palatessaan hänellä oli kerrottavana liuta erilaisia tehtäviä joista saisimme esittää mieluisimpia suoritettavaksi.
Tehtäväksemme tuli siirtyä Jancon kylään suorittamaan kylän puolustamista.
Lähdimme liikkeelle koko ryhmämme voimin, kellonajasta ei ole mitään käsitystä.
Kärjessä kulki Jarmo, hänen takanaan Mika ja minä kolmantena. Kärkikaksikko ilmoitti n. 400 metriä liikuttuamme, että edessä on väkeä, mutta he eivät vielä tienneet minkä osapuolen väkeä siellä on.
Pian he tunnistivat joukot NAF:n pelaajiksi.
Kari tuli luokseni ja sovimme, että lähden hänen suojamiehekseen neuvotteluun NAF:n joukon kanssa. Kävelimme polkua pitkin ja saavutettuamme NAF:n sotilaat Kari pyysi osaston johtajan puheilleen. Kari sanoi, että olemme menossa suojaamaan Jancoa ja että sopiiko heille, että kuljemme polkua eteenpäin. NAF:n joukkueenjohtajalle asia sopi ja jatkoimme eteenpäin.
Toimin ryhmämme kärkimiehenä. Kuljettuamme n. 200 metriä näin NAF:n taistelijan asemissa kulkusuunnassamme oikealla, menin jututtamaan häntä Jarmon vahtiessa etumaastoa. NAF sotilas kertoi, että Jancon kylässä saattaa olla Poldavialaisia, siviilejä on n. 50 päässä edessämme ja n. 100 m. päässä on taasen NAF:n väkeä. Kertomusta tuki taistelun äänet Jancosta.
Kerroin asiat taaksepäin ketjussa ja jatkoin matkaa.
Siviilejä en nähnyt, mutta toinen NAF sotilas tuli vastaan n. 100 metriä kuljettuani. Hän kertoi, että kylässä saattaa olla Poldavialaisia. Kerroin tiedon jälleen taaksepäin, Kari antoi käskyn edetä kylään ja niinpä lähdin liikkeelle.
Kuljimme länsipuolelta kylän ohi ja kiersimme kylään etelän kautta. Odotin Poldavialaisten avaavan tulen hetkenä minä hyvänsä, mutta pääsimme kylään näkemättä vilaustakaan punaisista.
Kari ilmoittautui kylässä Firman toimistolle ja saimme nopeasti käskyn tehdä tarkastuskoukkaus kylän itäpuolen kautta. Sumu oli melkoinen ja se heikensi oleellisesti näkyvyyttä.
Pari sataa metriä kylän rakennuksista itään näin hahmon kalliolla. Olin ihan varma, että joku ihminen siellä on, mutta en nähnyt hihanauhaa. Joni tuli tähtäilemään hahmoa kiikaritähtäimen läpi, mutta ei myöskään pystynyt tunnistamaan hepun osapuolta.
Jarmo ja Mika tulivat ketjuun minusta vasemmalle, huusin näkemälleni hepulle, että mikä väri, kuka olet. Vastaukseksi tuli, että Poldavialainen. Kari antoi käskyn ampua, Poldavialainen putosi, mutta ilmeisesti hänet raahattiin toisen Poldavialaisen toimesta suojaan sidottavaksi.
Häröilimme hetkisen kallioilla ja teimme lopulta lenkin kylän eteläpuolelle Baari/Hotelli rakennuksen tuntumaan josta siirryimme takaisin kylän sisälle.
Saimme käskyn siirtyä takaisin kylän itäpuolen kallioille vartioon.
Jonkin aikaa patsasteltuamme kallioilla Jarmo kuuli ääniä ja hetkisen kuluttua pudottikin jälleen yksittäisen Poldavialaisen. Otimme asemat ja odottelimme josko Poldavialaisia tulisi lisää, mutta eipä tullut. Kari käski joukon huoltamaan ja määräsi vartiomiehet. Huollettuani menin vaihtamaan Juho K:n vartiosta. Vartiossa ollessani kuulin radiosta, että Kari käskettiin kylän vartiopäällikön puheille. Pian Karin ääni kuului radiosta radiokutsuna tiedustelu. Ihmettelin, että mitähän nyt oikein tapahtuu. Veikkaan, että Kari sai toimistolta tiedustelutehtävän kylän eteläpuolelle ja kävi tekemässä osan ryhmän kanssa pienen lenkin.
Kellonajoista ei ole edelleenkään mitään käsitystä.
Hetkisen kuluttua kylän vartiopäällikkö tuli Karin luokse ja pyysi osastoa suojaamaan mainareiden matkaa “Mine entrancelle”. Meitä lähti tehtävään puoliryhmän verran muiden jäädessä kallioille vartioon.
Saattotehtävään lähti muutama muukin firman mies. Lähdimme liikkeelle tieuraa pitkin pohjoiseen, kaivosmiesten ryhmän mukana kulki jonkin toisen ryhmän väkeä, meidän puoliryhmä kulki muutamia kymmeniä metrejä kärjen takana tarkoituksenamme koukata mahdollisessa ylläkössä vihollisen kylkeen. Kuljettuamme joitakin satoja metrejä kääntyi kärki kulkusuunnassamme oikealle johtavalle polulle. Kun kärjessä kulkeva osasto oli päässyt kääntymään avattiin heitä vastaan tuli meidän etuvasemmalta. Lähdimme ilman eri käskyä koukkaamaan vihollisen kylkeen. Pian näinkin puiden seasta jonkun ampuvan kärkiosastoamme kohti ja runttasin sarjan ampujaa kohti. Samassa ampujan vasemmalta puolelta ampui 2-3 sarjatuliasetta takaisin ja sainkin osuman melkein heti.
Katselin kellosta aikaa ja totesin jenkinajan kuluttua, että lääkintämies ei ehdi minua enää parantamaan.
Samassa Joni huusi meitä kokoon edellä mainitun polun kohdalle. Kävelin sinne Jonnen ja Matin kanssa joilla oli myös raatoliinat esillä. Kärjessä kulkeneen ryhmän johtaja sanoi, että lääkintämies ehtii vielä parantaa meistä joitain, mutta sanoin hänelle 10 minuutin määräaikani kuluneen umpeen ja että lähden takaisin kylää kohti respaamaan. Matti ja Jonne lähti samaa matkaa.
Kävelimme respalle josta pääsimme jo n. 10 minuutin kuluttua takaisin peliin.
Kamppeet olivat hiestä ja kosteasta kelistä johtuen märkänä, joten ehdotin jätkille, että mennään kylän laidalla olevan vartiotornin alle kuivattelemaan ja haukkamaan jotain purtavaa.
Vartiotornissa oli pelliset seinät joten tunsimme olevamme turvassa. Jutustelin yläpuolellamme vartiossa olevien kanssa muutaman sanan ja riisuin tst-varustuksen ja takin pois.
Kuivattelimme kamppeita kaikessa rauhassa kunnes Matti yhtäkkiä kuiskasi: “Poldavialaisia”. Käännyin oviaukon suuntaan ja samassa siinä olikin Poldavialainen osoittaen aseellaan vajaasta metristä kohti. Säikähdin melkoisesti ja nostin käteni ylös. Poldavialainen katseli hetken aikaa oviaukosta ja kävi sitten meidän jokaisen luona yksitellen kuiskaten virne kasvoillaan: “Knife kill”.
Yläpuolellamme olevat vartiomiehet eivät tienneet tapahtumista mitään.
Näimme oviaukosta, että Poldavialaisia oli enemmänkin ja pian alkoi tulitaistelu, oviaukosta tuli kuulia sisään. Väistelimme hetkisen kuulia kunnes keräsimme kamppeemme ja lähdimme jälleen kohti respaa. Nolotti hiukkasen, mutta kiittelin mielessäni Poldavialaisen malttia liipaisimen kanssa, mieluummin puukko kuin kuulia metrin päästä.
Respalla seurasimme tilanteen kehittymistä.
Poldavialaiset halusivat neuvotteluyhteyteen kylässä olevien kanssa.
Jonkinlainen neuvotteluyhteys muodostui, yksi Poldavialainen jäi istumaan polun varteen, muutaman jättäessä aseensa ja siirtyessä kylään neuvotteluun. Tätä yhtä Poldavialaista näytti pitävän tähtäimessä ainakin pari Firman miestä.
Kun tilanne näytti olevan ohi lähdimme respalta kohti kylää josta etsimme muun ryhmämme.
Hyvin pian siirryimme jälleen ryhmämme voimin jälleen kylän itäpuolen kallioille vartioon.
Jossain vaiheessa tuli tieto, että tien suunnassa etelästä lähestyy kylää joukko Poldavialaisia.
Mika oli yksin idempänä kallioilla vartiossa. Ilmeisesti ainakin Kari, Juho O, Teemu ja Jarmo olivat siirtyneet etelämmäksi lähemmäs tietä. Me muut olla loikoilimme kalloilla, osa jopa tähysti tien suuntaan.
Makoilin kallionkolossa kulutellen aikaa, kun yhtäkkiä ryhmäläisemme terästäytyivät, tien suunnasta ammuttiinkin pian penteleesi suuntaamme. Minä olin semmoisessa kolossa, että en nähnyt yhtään mitään, jouduinkin kyselemään kavereilta että mitä pentelettä tapahtuu.
Poldavialaiset olivat ilmeisesti nähneet jonkun meistä ja ampuivat muovikuulaseinää meitä kohti. Pian kuitenkin Kari kumppaneineen iski vastustajaan kiinni ja me muutkin yhdyimme tappeluun.
Poldavialaiset tuhottiin ja lääkintämiehemme singahtelivat sitomassa haavoittuneitamme.
Tappelun jälkeen siirryimme jälleen kallioille kylän itäpuolelle josta lähdimme vilkaisemaan “Constuction siten” tilannetta. Lähestyessämme paikkaa aloin kuulla ulkomaanelävien pulinaa. En nähnyt ketään, mutta Jarmo vasemmalta puoleltani kertoi, että respalla oli punainen lippu ylhäällä merkitsemässä paikan olevan Poldavian hallussa.
Kari käski irtautumaan varoen, hiippailinkin taaksepäin muiden mukana.
Siirryimme 100-200 metriä kylän suuntaan johtavan tien varrelle ja ryhmityimme tien molemmin puolin odottamaan, josko Poldavialaiset kävelisivät raspattuaan väijytykseen.
Odottelimme asemissa 15-20 minuuttia, mutta tie pysyi tyhjänä.
Kari käski meidät irti ja suuntasimme jälleen jo tutuksi tulleille kylän itäpuolisille kalloille.
Kallioille päästyämme lähdimme liikkeelle kohti tukikohtaamme. Tarkoituksena oli edetä Jancon kylän ja YK-tukikohdan ohitse itäkautta tieuraa mukaillen.
Kello taisi tässä vaiheessa olla jotain viiden-kuuden välissä iltapäivällä.
Edettyämme hetkisen Kari sai puhelun ja hän käski meidät koolle.
Ilmeisesti Kari oli saanut ennakkotietoa illan Zansia operaatioon liittyen ja käski parin miehen lähteäkin kylän kirkon ympäristöä kuvaamaan ja katsomaan.
Minä ja Kalle nousimme hiukan ylemmäksi kalliolle vartioon.
Samalla kun nousin niin ylös, että näin kallion päälle huomasin punapistetähtäimen 10-15 metrin päässä, en ehtinyt tehdä yhtään mitään, yksittäinen laukausääni kuului ja Kalle huusi osuman merkiksi. Runttasin sarjoja ampujaa kohti, ryhmämme oli nopeasti ketjussa ja ampuja pudotettiin. Samassa rytinässä putosi toinenkin Poldavialainen. Aloimme liikkumaan ketjussa pohjoista kohti. Vasemmalla sivustallamme alkoi kuulua ammuntaa ja huutoja. Jatkoimme Juho O:n kanssa syvemmälle pohjoiseen ja käännyimme länteen. Poldavialaisia oli nousemassa tieltä kalliolle, osa oli päässyt jo melko ylös, osa oli vasta kiipeämässä ja alhaalla tienvarren metsikössä oli heitä myös.
Kävimme pitkähkön kamppailun jonka seurauksena koko ryhmämme lopulta putosi. Poldavialaisia putosi varmasti kaksinkertainen määrä meihin nähden.
Lähdimme kävelemään tietä pitkin kohti SafeZonea.
SafeZonella yksi firman mies sanoi, että illan keikalle on lähtö puolen tunnin kuluttua.
Meinasi kiirettä pukata, koska tarkoitus oli syödäkin ennen keikkaa.
Siirryimme nopeasti teltallemme ja aloitimme vimmatun huollon.
Kari kävi käskynjaossa jossain rakosessa ja saimme kuulla, että lähtö tulee viivästymään.
Vääpelimme kävi näyttämässä meille paperilta miten kylän alue on jaettu lohkoihin ja mikä rakennus on meidän vastuullamme. Ryhmämme tuli ottaa haltuun Kirkon ympäristö, tästähän Kari tosiaan sai puhelimitse jo ennakkotiedon.
Matti valmisteli maastolaatikon jossa sovimme miten kirkon ympäristöön ryhmitytään, jaoimme ryhmämme neljännesryhmiin ja jokaiselle neljännesryhmälle tuli oma vastuupaikka.
Sovimme irtautumisjärjestyksen, haavoittuneiden sitomisen ja monenlaista muuta pikkuasiaa.
Osastomme komentajakin, Olli Vesakoski, kävi jututtamassa meitä teltallamme.
Ryhmämme oli mielestäni valmistautunut tehtävään hyvin.
Lähtö viivästyi, koska kylän alueella oli Poldavialaisia. Tarkoitus ei ollut ruveta heidän kanssaan taisteluun, vaan tarkoitus oli ottaa kylä nopeasti haltuun ja noutaa kryptasta jotain, jonka jälkeen nopeasti irti tilanteesta.
Lopulta odottelun jälkeen lähdimme kohti Jancoa, koko Firma yhtenä jonona. Kello taisi olla tässä vaiheessa jotain 21.30-22.00 tietämissä.
Matkalla ohitettiin mm. yksi YK:n taistelija joka ihmeissään seurasi kulkuettamme.
Kylän tasalle päästyämme jono suuntasi kylän länsipuolella kulkevan sähkölinjan alla olevaan taimikkoon vaihtamaan Zansian tamineet päälle.
Vaatteiden vaihto tapahtui ripeästi ja radiosta kuului Vesakosken käsky: “Savut palavat jo, liikkeelle!”.
Lähdimme jälleen yhdessä pitkässä jonossa (!) kohti kylää. Olimme melko kaukana kärjestä, jonon kärki oli päässyt kylään paljon ennen meitä. Kun me vihdoin pääsimme kylän laitamille ja näimme kirkon, kuuluikin jo kolme pitkää pillinvihellystä irtautumisen merkiksi.
Matkalla takaisin pusikkoa kohti ajattelin, että nyt on jotain mennyt pahasti pieleen.
Jälkeenpäin kuulin, että operaatio oli onnistunut. Kylä oli otettu riittävässä määrin haltuun, että Kryptasta oli saatu noudettua tuhkauurna jota vastaan myöhemmin saatiin satelliitin mustalaatikko osapuolemme haltuun.
Saimme pian ryhmämme kasaan ja suuntasimme jälleen vaatteiden vaihtoon. Melkein kymmenen minuuttia taisimme olla Zansialaisia ja nyt muuntauduimme jälleen Firman väeksi.
Juuri kun olimme saaneet vaatteet vaihdettua törmäsi muutaman miehen Poldavialaisosasto paikalle. Vartiossa ollut Juho K sai osuman. Levittäydyimme ketjuun, kun Timo oli käynyt sitomassa Juho K:n otimme irti takaoikealle ja lähdimme tekemään pientä lenkkiä kohti äskeisiä ampujia.
Jonkin matkaa kuljettuamme Jarmo sai näköhavainnon jostain porukasta ja heittäydyimme asemiin. Itse en nähnyt yhtään mitään, olin sellaisen kallion juurella, että näkyvyys eteenpäin oli pyöreä nolla.
Makoilu tuntui kestävän ikuisuuden, iholla oli niin hyttysiä kuin polttiaisiksi kutsuttuja pikkukärpäisiä.
Perholaiset tekivät oikean kautta koukkauksen ja tulivat näkyviin oikealla puolellani, oli hilkulla että emme alkaneet ampua toisiamme. Firman lippisten nostelu kertoi molemmille, että samaa jengiä ollaan. Siirryimme hiukkasen eteenpäin jonkinlaisen rakennelman läheisyyteen.
Rakennelma oli jonkinlainen laavu, jossa oli ilmeisesti polttoaineen täydennyspaikka.
Jarmo lähti parin kaverin kanssa pikku lenkille, että pääsisimme kartalle.
Jarmon kumppaneineen palattua pidimme pientä paussia ja napostelimme pikkupurtavia.
Yksi NAF:n ryhmä tuli melkeinpä kosketusetäisyydelle ja ammuskeli opaskylttejä äänekkäästi mesoten. Makasimme piilossa, onneksi kehenkään ei vahingossa osunut.
Lähdimme takaisin tulojälkiämme kun NAF porukka oli häipynyt.
Kiipesimme todella korkealle kalliolle ihailemaan näkymiä ja otettiin siinä parit kuvatkin porukastamme. Ennen lähtöä Kari käski minua tuhoamaan mukanani olevalla pommilla kallion harjalla olevan grillauspaikan. Pommi jysäytettiin ja lähdettiin taapertamaan kohti tukikohtaamme.
Matka ei ollut kuin vajaan kilometrin pituinen, mutta korkeuserosta johtuen matka taittui rauhalliseen tahtiin.
Tukikohtaan pääsimme joskus puolenyön tietämissä.
Pian tukikohtaan päästyämme jokin pikkupartio teki häirintähyökkäyksen tukikohtaamme vastaan.
Miehitimme asemat ja pieni osasto ryhmästämme lähti tekemään pienen tarkistuslenkin sähkölinjan toiselle puolen. Vihollisia ei tullut vastaan, joten tilanne rauhoittui.
Menin Jonin ja Juuson kanssa vartioon, josta meidät vapautettiin kahden maissa.
Haukkasin pikku yöpalaa ja kömmin telttaan. Teltan ovella Kari pysäytti ja antoi tujauksen hyvän päivän kunniaksi.
Tarkoitus oli ruveta nukkumaan, mutta vartiomiehemme tulikin ilmoittamaan vihollisen liikehdinnästä tukikohdan pohjoispuolella.
Pian mainitulla suunnalla oli täysi rähinä päällä. Lähdimme kalsareihin ja jalkineisiin pukeutuneina mukaan tappeluun. Minä nappasin chestrigin kantoon ja puin sen päästyäni asemiin. En ehtinyt näkemään ainuttakaan vihollista.
Jokin pikkuryhmä oli yrittänyt Safezonen suunnasta tukikohtaan, mutta tuli tuhotuksi.
Teltalle palattuamme napsittiin vielä parit valokuvat vähäpukeisista taistelijoista.
Kello lähenteli kolmea kun vihdoin pääsin oikaisemaan telttaan.
Yö oli lämmin, makuupussi oli vain peittona päälläni.
Perjantai
Heräsin aamulla ennen yhdeksää ja laittelimme pappojen kesken aamupuurot ja kahvit.
Tämän päivän osalta on kellonajat kaikkein pahiten sekaisin, joten kaikki ajat ovat enimmäkseen arvioita.
Kari kävi komentoteltalla käskynjaolla ja palatessaan hänellä oli kerrottavana liuta erilaisia tehtäviä joista saisimme esittää mieluisimpia suoritettavaksi.
Tehtäväksemme tuli siirtyä Jancon kylään suorittamaan kylän puolustamista.
Lähdimme liikkeelle koko ryhmämme voimin, kellonajasta ei ole mitään käsitystä.
Kärjessä kulki Jarmo, hänen takanaan Mika ja minä kolmantena. Kärkikaksikko ilmoitti n. 400 metriä liikuttuamme, että edessä on väkeä, mutta he eivät vielä tienneet minkä osapuolen väkeä siellä on.
Pian he tunnistivat joukot NAF:n pelaajiksi.
Kari tuli luokseni ja sovimme, että lähden hänen suojamiehekseen neuvotteluun NAF:n joukon kanssa. Kävelimme polkua pitkin ja saavutettuamme NAF:n sotilaat Kari pyysi osaston johtajan puheilleen. Kari sanoi, että olemme menossa suojaamaan Jancoa ja että sopiiko heille, että kuljemme polkua eteenpäin. NAF:n joukkueenjohtajalle asia sopi ja jatkoimme eteenpäin.
Toimin ryhmämme kärkimiehenä. Kuljettuamme n. 200 metriä näin NAF:n taistelijan asemissa kulkusuunnassamme oikealla, menin jututtamaan häntä Jarmon vahtiessa etumaastoa. NAF sotilas kertoi, että Jancon kylässä saattaa olla Poldavialaisia, siviilejä on n. 50 päässä edessämme ja n. 100 m. päässä on taasen NAF:n väkeä. Kertomusta tuki taistelun äänet Jancosta.
Kerroin asiat taaksepäin ketjussa ja jatkoin matkaa.
Siviilejä en nähnyt, mutta toinen NAF sotilas tuli vastaan n. 100 metriä kuljettuani. Hän kertoi, että kylässä saattaa olla Poldavialaisia. Kerroin tiedon jälleen taaksepäin, Kari antoi käskyn edetä kylään ja niinpä lähdin liikkeelle.
Kuljimme länsipuolelta kylän ohi ja kiersimme kylään etelän kautta. Odotin Poldavialaisten avaavan tulen hetkenä minä hyvänsä, mutta pääsimme kylään näkemättä vilaustakaan punaisista.
Kari ilmoittautui kylässä Firman toimistolle ja saimme nopeasti käskyn tehdä tarkastuskoukkaus kylän itäpuolen kautta. Sumu oli melkoinen ja se heikensi oleellisesti näkyvyyttä.
Pari sataa metriä kylän rakennuksista itään näin hahmon kalliolla. Olin ihan varma, että joku ihminen siellä on, mutta en nähnyt hihanauhaa. Joni tuli tähtäilemään hahmoa kiikaritähtäimen läpi, mutta ei myöskään pystynyt tunnistamaan hepun osapuolta.
Jarmo ja Mika tulivat ketjuun minusta vasemmalle, huusin näkemälleni hepulle, että mikä väri, kuka olet. Vastaukseksi tuli, että Poldavialainen. Kari antoi käskyn ampua, Poldavialainen putosi, mutta ilmeisesti hänet raahattiin toisen Poldavialaisen toimesta suojaan sidottavaksi.
Häröilimme hetkisen kallioilla ja teimme lopulta lenkin kylän eteläpuolelle Baari/Hotelli rakennuksen tuntumaan josta siirryimme takaisin kylän sisälle.
Saimme käskyn siirtyä takaisin kylän itäpuolen kallioille vartioon.
Jonkin aikaa patsasteltuamme kallioilla Jarmo kuuli ääniä ja hetkisen kuluttua pudottikin jälleen yksittäisen Poldavialaisen. Otimme asemat ja odottelimme josko Poldavialaisia tulisi lisää, mutta eipä tullut. Kari käski joukon huoltamaan ja määräsi vartiomiehet. Huollettuani menin vaihtamaan Juho K:n vartiosta. Vartiossa ollessani kuulin radiosta, että Kari käskettiin kylän vartiopäällikön puheille. Pian Karin ääni kuului radiosta radiokutsuna tiedustelu. Ihmettelin, että mitähän nyt oikein tapahtuu. Veikkaan, että Kari sai toimistolta tiedustelutehtävän kylän eteläpuolelle ja kävi tekemässä osan ryhmän kanssa pienen lenkin.
Kellonajoista ei ole edelleenkään mitään käsitystä.
Hetkisen kuluttua kylän vartiopäällikkö tuli Karin luokse ja pyysi osastoa suojaamaan mainareiden matkaa “Mine entrancelle”. Meitä lähti tehtävään puoliryhmän verran muiden jäädessä kallioille vartioon.
Saattotehtävään lähti muutama muukin firman mies. Lähdimme liikkeelle tieuraa pitkin pohjoiseen, kaivosmiesten ryhmän mukana kulki jonkin toisen ryhmän väkeä, meidän puoliryhmä kulki muutamia kymmeniä metrejä kärjen takana tarkoituksenamme koukata mahdollisessa ylläkössä vihollisen kylkeen. Kuljettuamme joitakin satoja metrejä kääntyi kärki kulkusuunnassamme oikealle johtavalle polulle. Kun kärjessä kulkeva osasto oli päässyt kääntymään avattiin heitä vastaan tuli meidän etuvasemmalta. Lähdimme ilman eri käskyä koukkaamaan vihollisen kylkeen. Pian näinkin puiden seasta jonkun ampuvan kärkiosastoamme kohti ja runttasin sarjan ampujaa kohti. Samassa ampujan vasemmalta puolelta ampui 2-3 sarjatuliasetta takaisin ja sainkin osuman melkein heti.
Katselin kellosta aikaa ja totesin jenkinajan kuluttua, että lääkintämies ei ehdi minua enää parantamaan.
Samassa Joni huusi meitä kokoon edellä mainitun polun kohdalle. Kävelin sinne Jonnen ja Matin kanssa joilla oli myös raatoliinat esillä. Kärjessä kulkeneen ryhmän johtaja sanoi, että lääkintämies ehtii vielä parantaa meistä joitain, mutta sanoin hänelle 10 minuutin määräaikani kuluneen umpeen ja että lähden takaisin kylää kohti respaamaan. Matti ja Jonne lähti samaa matkaa.
Kävelimme respalle josta pääsimme jo n. 10 minuutin kuluttua takaisin peliin.
Kamppeet olivat hiestä ja kosteasta kelistä johtuen märkänä, joten ehdotin jätkille, että mennään kylän laidalla olevan vartiotornin alle kuivattelemaan ja haukkamaan jotain purtavaa.
Vartiotornissa oli pelliset seinät joten tunsimme olevamme turvassa. Jutustelin yläpuolellamme vartiossa olevien kanssa muutaman sanan ja riisuin tst-varustuksen ja takin pois.
Kuivattelimme kamppeita kaikessa rauhassa kunnes Matti yhtäkkiä kuiskasi: “Poldavialaisia”. Käännyin oviaukon suuntaan ja samassa siinä olikin Poldavialainen osoittaen aseellaan vajaasta metristä kohti. Säikähdin melkoisesti ja nostin käteni ylös. Poldavialainen katseli hetken aikaa oviaukosta ja kävi sitten meidän jokaisen luona yksitellen kuiskaten virne kasvoillaan: “Knife kill”.
Yläpuolellamme olevat vartiomiehet eivät tienneet tapahtumista mitään.
Näimme oviaukosta, että Poldavialaisia oli enemmänkin ja pian alkoi tulitaistelu, oviaukosta tuli kuulia sisään. Väistelimme hetkisen kuulia kunnes keräsimme kamppeemme ja lähdimme jälleen kohti respaa. Nolotti hiukkasen, mutta kiittelin mielessäni Poldavialaisen malttia liipaisimen kanssa, mieluummin puukko kuin kuulia metrin päästä.
Respalla seurasimme tilanteen kehittymistä.
Poldavialaiset halusivat neuvotteluyhteyteen kylässä olevien kanssa.
Jonkinlainen neuvotteluyhteys muodostui, yksi Poldavialainen jäi istumaan polun varteen, muutaman jättäessä aseensa ja siirtyessä kylään neuvotteluun. Tätä yhtä Poldavialaista näytti pitävän tähtäimessä ainakin pari Firman miestä.
Kun tilanne näytti olevan ohi lähdimme respalta kohti kylää josta etsimme muun ryhmämme.
Hyvin pian siirryimme jälleen ryhmämme voimin jälleen kylän itäpuolen kallioille vartioon.
Jossain vaiheessa tuli tieto, että tien suunnassa etelästä lähestyy kylää joukko Poldavialaisia.
Mika oli yksin idempänä kallioilla vartiossa. Ilmeisesti ainakin Kari, Juho O, Teemu ja Jarmo olivat siirtyneet etelämmäksi lähemmäs tietä. Me muut olla loikoilimme kalloilla, osa jopa tähysti tien suuntaan.
Makoilin kallionkolossa kulutellen aikaa, kun yhtäkkiä ryhmäläisemme terästäytyivät, tien suunnasta ammuttiinkin pian penteleesi suuntaamme. Minä olin semmoisessa kolossa, että en nähnyt yhtään mitään, jouduinkin kyselemään kavereilta että mitä pentelettä tapahtuu.
Poldavialaiset olivat ilmeisesti nähneet jonkun meistä ja ampuivat muovikuulaseinää meitä kohti. Pian kuitenkin Kari kumppaneineen iski vastustajaan kiinni ja me muutkin yhdyimme tappeluun.
Poldavialaiset tuhottiin ja lääkintämiehemme singahtelivat sitomassa haavoittuneitamme.
Tappelun jälkeen siirryimme jälleen kallioille kylän itäpuolelle josta lähdimme vilkaisemaan “Constuction siten” tilannetta. Lähestyessämme paikkaa aloin kuulla ulkomaanelävien pulinaa. En nähnyt ketään, mutta Jarmo vasemmalta puoleltani kertoi, että respalla oli punainen lippu ylhäällä merkitsemässä paikan olevan Poldavian hallussa.
Kari käski irtautumaan varoen, hiippailinkin taaksepäin muiden mukana.
Siirryimme 100-200 metriä kylän suuntaan johtavan tien varrelle ja ryhmityimme tien molemmin puolin odottamaan, josko Poldavialaiset kävelisivät raspattuaan väijytykseen.
Odottelimme asemissa 15-20 minuuttia, mutta tie pysyi tyhjänä.
Kari käski meidät irti ja suuntasimme jälleen jo tutuksi tulleille kylän itäpuolisille kalloille.
Kallioille päästyämme lähdimme liikkeelle kohti tukikohtaamme. Tarkoituksena oli edetä Jancon kylän ja YK-tukikohdan ohitse itäkautta tieuraa mukaillen.
Kello taisi tässä vaiheessa olla jotain viiden-kuuden välissä iltapäivällä.
Edettyämme hetkisen Kari sai puhelun ja hän käski meidät koolle.
Ilmeisesti Kari oli saanut ennakkotietoa illan Zansia operaatioon liittyen ja käski parin miehen lähteäkin kylän kirkon ympäristöä kuvaamaan ja katsomaan.
Minä ja Kalle nousimme hiukan ylemmäksi kalliolle vartioon.
Samalla kun nousin niin ylös, että näin kallion päälle huomasin punapistetähtäimen 10-15 metrin päässä, en ehtinyt tehdä yhtään mitään, yksittäinen laukausääni kuului ja Kalle huusi osuman merkiksi. Runttasin sarjoja ampujaa kohti, ryhmämme oli nopeasti ketjussa ja ampuja pudotettiin. Samassa rytinässä putosi toinenkin Poldavialainen. Aloimme liikkumaan ketjussa pohjoista kohti. Vasemmalla sivustallamme alkoi kuulua ammuntaa ja huutoja. Jatkoimme Juho O:n kanssa syvemmälle pohjoiseen ja käännyimme länteen. Poldavialaisia oli nousemassa tieltä kalliolle, osa oli päässyt jo melko ylös, osa oli vasta kiipeämässä ja alhaalla tienvarren metsikössä oli heitä myös.
Kävimme pitkähkön kamppailun jonka seurauksena koko ryhmämme lopulta putosi. Poldavialaisia putosi varmasti kaksinkertainen määrä meihin nähden.
Lähdimme kävelemään tietä pitkin kohti SafeZonea.
SafeZonella yksi firman mies sanoi, että illan keikalle on lähtö puolen tunnin kuluttua.
Meinasi kiirettä pukata, koska tarkoitus oli syödäkin ennen keikkaa.
Siirryimme nopeasti teltallemme ja aloitimme vimmatun huollon.
Kari kävi käskynjaossa jossain rakosessa ja saimme kuulla, että lähtö tulee viivästymään.
Vääpelimme kävi näyttämässä meille paperilta miten kylän alue on jaettu lohkoihin ja mikä rakennus on meidän vastuullamme. Ryhmämme tuli ottaa haltuun Kirkon ympäristö, tästähän Kari tosiaan sai puhelimitse jo ennakkotiedon.
Matti valmisteli maastolaatikon jossa sovimme miten kirkon ympäristöön ryhmitytään, jaoimme ryhmämme neljännesryhmiin ja jokaiselle neljännesryhmälle tuli oma vastuupaikka.
Sovimme irtautumisjärjestyksen, haavoittuneiden sitomisen ja monenlaista muuta pikkuasiaa.
Osastomme komentajakin, Olli Vesakoski, kävi jututtamassa meitä teltallamme.
Ryhmämme oli mielestäni valmistautunut tehtävään hyvin.
Lähtö viivästyi, koska kylän alueella oli Poldavialaisia. Tarkoitus ei ollut ruveta heidän kanssaan taisteluun, vaan tarkoitus oli ottaa kylä nopeasti haltuun ja noutaa kryptasta jotain, jonka jälkeen nopeasti irti tilanteesta.
Lopulta odottelun jälkeen lähdimme kohti Jancoa, koko Firma yhtenä jonona. Kello taisi olla tässä vaiheessa jotain 21.30-22.00 tietämissä.
Matkalla ohitettiin mm. yksi YK:n taistelija joka ihmeissään seurasi kulkuettamme.
Kylän tasalle päästyämme jono suuntasi kylän länsipuolella kulkevan sähkölinjan alla olevaan taimikkoon vaihtamaan Zansian tamineet päälle.
Vaatteiden vaihto tapahtui ripeästi ja radiosta kuului Vesakosken käsky: “Savut palavat jo, liikkeelle!”.
Lähdimme jälleen yhdessä pitkässä jonossa (!) kohti kylää. Olimme melko kaukana kärjestä, jonon kärki oli päässyt kylään paljon ennen meitä. Kun me vihdoin pääsimme kylän laitamille ja näimme kirkon, kuuluikin jo kolme pitkää pillinvihellystä irtautumisen merkiksi.
Matkalla takaisin pusikkoa kohti ajattelin, että nyt on jotain mennyt pahasti pieleen.
Jälkeenpäin kuulin, että operaatio oli onnistunut. Kylä oli otettu riittävässä määrin haltuun, että Kryptasta oli saatu noudettua tuhkauurna jota vastaan myöhemmin saatiin satelliitin mustalaatikko osapuolemme haltuun.
Saimme pian ryhmämme kasaan ja suuntasimme jälleen vaatteiden vaihtoon. Melkein kymmenen minuuttia taisimme olla Zansialaisia ja nyt muuntauduimme jälleen Firman väeksi.
Juuri kun olimme saaneet vaatteet vaihdettua törmäsi muutaman miehen Poldavialaisosasto paikalle. Vartiossa ollut Juho K sai osuman. Levittäydyimme ketjuun, kun Timo oli käynyt sitomassa Juho K:n otimme irti takaoikealle ja lähdimme tekemään pientä lenkkiä kohti äskeisiä ampujia.
Jonkin matkaa kuljettuamme Jarmo sai näköhavainnon jostain porukasta ja heittäydyimme asemiin. Itse en nähnyt yhtään mitään, olin sellaisen kallion juurella, että näkyvyys eteenpäin oli pyöreä nolla.
Makoilu tuntui kestävän ikuisuuden, iholla oli niin hyttysiä kuin polttiaisiksi kutsuttuja pikkukärpäisiä.
Perholaiset tekivät oikean kautta koukkauksen ja tulivat näkyviin oikealla puolellani, oli hilkulla että emme alkaneet ampua toisiamme. Firman lippisten nostelu kertoi molemmille, että samaa jengiä ollaan. Siirryimme hiukkasen eteenpäin jonkinlaisen rakennelman läheisyyteen.
Rakennelma oli jonkinlainen laavu, jossa oli ilmeisesti polttoaineen täydennyspaikka.
Jarmo lähti parin kaverin kanssa pikku lenkille, että pääsisimme kartalle.
Jarmon kumppaneineen palattua pidimme pientä paussia ja napostelimme pikkupurtavia.
Yksi NAF:n ryhmä tuli melkeinpä kosketusetäisyydelle ja ammuskeli opaskylttejä äänekkäästi mesoten. Makasimme piilossa, onneksi kehenkään ei vahingossa osunut.
Lähdimme takaisin tulojälkiämme kun NAF porukka oli häipynyt.
Kiipesimme todella korkealle kalliolle ihailemaan näkymiä ja otettiin siinä parit kuvatkin porukastamme. Ennen lähtöä Kari käski minua tuhoamaan mukanani olevalla pommilla kallion harjalla olevan grillauspaikan. Pommi jysäytettiin ja lähdettiin taapertamaan kohti tukikohtaamme.
Matka ei ollut kuin vajaan kilometrin pituinen, mutta korkeuserosta johtuen matka taittui rauhalliseen tahtiin.
Tukikohtaan pääsimme joskus puolenyön tietämissä.
Pian tukikohtaan päästyämme jokin pikkupartio teki häirintähyökkäyksen tukikohtaamme vastaan.
Miehitimme asemat ja pieni osasto ryhmästämme lähti tekemään pienen tarkistuslenkin sähkölinjan toiselle puolen. Vihollisia ei tullut vastaan, joten tilanne rauhoittui.
Menin Jonin ja Juuson kanssa vartioon, josta meidät vapautettiin kahden maissa.
Haukkasin pikku yöpalaa ja kömmin telttaan. Teltan ovella Kari pysäytti ja antoi tujauksen hyvän päivän kunniaksi.
Tarkoitus oli ruveta nukkumaan, mutta vartiomiehemme tulikin ilmoittamaan vihollisen liikehdinnästä tukikohdan pohjoispuolella.
Pian mainitulla suunnalla oli täysi rähinä päällä. Lähdimme kalsareihin ja jalkineisiin pukeutuneina mukaan tappeluun. Minä nappasin chestrigin kantoon ja puin sen päästyäni asemiin. En ehtinyt näkemään ainuttakaan vihollista.
Jokin pikkuryhmä oli yrittänyt Safezonen suunnasta tukikohtaan, mutta tuli tuhotuksi.
Teltalle palattuamme napsittiin vielä parit valokuvat vähäpukeisista taistelijoista.
Kello lähenteli kolmea kun vihdoin pääsin oikaisemaan telttaan.
Yö oli lämmin, makuupussi oli vain peittona päälläni.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Berget 9 Matkaraportti
Lauantai
Heräilimme tuttuun tapaan ennen yhdeksää ja aloimme laittelemaan aamupalaa ja tst-varustusta kuntoon. Vartiovuoromme jatkui vielä edelliseltä illalta aamu yhdeksästä alkaen, siispä vartioon meni meiltä miehitys.
Jossain vaiheessa aamupäivää tuli käsky kokoontua koko osapuolen briiffaukseen vesipisteen luokse. Käsky tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että kaikille ei varmasti saatu tietoa ajoissa.
Ryhmämme oli ilmeisesti kokonaisuudessaan paikalla, Jarmo ja Mika suorittivat vartiotehtävää etelästä tukikohtaan johtavan polun varressa.
Osastomme komentaja kehui suoritetuista tehtävistä osapuoltamme vesiastian päällä seisten kun kuulin jotain hälinää. Joku sanoi, että se on Faarao ryhmän vartiomies, terästin kuuloani.
Kuulin jonkun ilmoittavan, että polulla on ryhmä Poldavialaisia. Komentaja sanoi jotain ympäripyöreää tyyliin hoida homma. Päättelin, että Mika tai Jarmo toi vartiopaikalta tietoa vihollisen liikkeistä.
Minulla oli radio mukana, nappasin siihen virran päälle ja kysyin tilannetta.
Mika kertoi, että he olivat käskyttäneet ryhmällisen Poldavialaisia poistumaan tukikohtaan johtavalta uralta. Vieressäni seisoivat Juho O, Kalle ja Teemu aseistettuna, kuiskasin heille tiedot tilanteesta ja he valmistautuivat tarvittaessa säntäämään Mikan ja Jarmon tueksi.
Kuuntelimme briiffin loppuun, tosin itse keskityin enimmäkseen kuuntelemaan radiota.
Mika kertoi radiolla Poldavialaisten poistuneen polulta, mutta että he siirtyivät sähkölinjaa kohti, eli länteenpäin tukikohtamme etelärajalla.
Kun briiffi oli loppu käskin/pyysin Juho O, Kalle ja Teemu kolmikkoa miehittämään puolustusasemamme. Eipä tarvinnut kuin mainita asiasta niin kolmikko oli jo kaukana menossa kohti asemia.
Hölkötin teltalle ja otin Mp5:n mukaan, laitoin aseeseen yhden lippaan kiinni ja reisitaskuun kolme lipasta kavereiksi, samalla kyselin Mikalta tilanteesta.
Tilanne ei ollut muuttunut, Poldavialaiset olivat tosiaan siirtyneet länteenpäin.
Siirryin lähimpänä sähkölinjaa olevaan pesäkkeeseen. Poldavialaisia ei näkynyt eikä kuulunut.
Timokin oli jossain vaiheessa ilmestynyt aseistettuna lähelle.
Koska tilanne vaikutti olevan ohi aloimme purkamaan miehitystä. Kysyin Timo kaveriksi etumaaston tarkastukseen, Teemu sanoi välittömästi asiasta kuultuaan, että lähtee mukaan myös.
Siirryimme sähkölinjan tuntumaan ja linjan reunaa pitkin tukikohtamme eteläpuolelle viritettyjen hälytyslankojen ohitse. Poldavialaisista ei kuulunut merkkiäkään, mitään ei liioin näkynyt.
Hetken haravoituamme ja kuulosteltuamme Teemu palasi teltalle.
Jäimme Timon kanssa vielä hetkiseksi passiin, aioin jo palata teltalle kun näin Mikan vasemmalla puolellani jonkin matkan päässä viittilöimässä, että haravoidaan vielä etumaastoa kahdelta puolelta koukaten. Rehellisesti sanoen olin ihan varma, että lenkki on turha ja sanoinkin Timolle jotain terävää siihen suuntaan, että mitähän se Mika nyt oikein meinaa, sanoin myös jotain Mikan äänihavainnon epäluotettavuudesta. Kuten hetkisen kuluttua huomaatte, olin pahasti väärässä.
Lähdimme siis liikkeelle siten, että Mika lähti etenemään etelää kohti vasenta reunaa, minä ja Timo oikeaa reunaa. Minun ja Timon väli oli vajaat kymmenen metriä, etenimme joitain kymmeniä metrejä kunnes maasto lähti nousemaan. Ajattelin, että mäkeen ei kannata nousta, sillä jos siellä joku olisi, olisi heidän helppo meidät yllättää. Sanoin Timolle, että ei nousta mäkeä, vaan lähdetään liikkumaan vasempaan (itään). Käännyimme vasempaan ja pidimme edelleen saman etäisyyden toisiimme. Edettyämme viitisen metriä itään avattiin mäestä tuli. Uskomattoman nopeasti löysin itseni maasta rähmällään ja hain tuliasemaa. Timo jo vastasikin tuleen ja minä yhdyin ammuskeluun. En nähnyt vastustajia, mutta kuulostelin vihollisen suunnasta ainakin kahden aseen ampuvan. Ammuskelin lyhyitä sarjoja ylempänä mäessä olevan puuröykkiön suuntaan. Jossain vaiheessa näin vilauksen punaisesta ja ammuskelin vilahduksen suuntaan.
Näin Mikan etenevän vasemmalla ylöspäin ja yhtyvän ammuskeluun. Jälkeenpäin kuulin, että Kimmo oli Mikan mukana, en tiedä oliko hän ollut jo alusta lähtien mukana. Jarmokin oli jossain vaiheessa liittynyt mukaan koukkaukseen, sitäkään en tiedä oliko hän alusta lähtien mukana.
Hyvin pian minun ja Timon takaa näin muitakin oman ryhmän miehiä tulevan nopeasti tukemaan meitä. En tiedä ketkä kaikki olivat mukana, mutta hämmästelin ryhmän reagoinnin nopeutta.
Pikku hiljaa etenimme ja edestä alkoi näkymään raatoliinoja.
Puskimme kahdelta suunnalta vihollista kohti ja lopputuloksena oli kolme vihollista raatoliinat päällään, yksi juoksi pakoon sähkölinjan alle. Yksi kolmesta pudotetusta oli lääkintämies.
Joku puukotti vihollisen haavoittuneet kysyttyään ensiksi rahaa ja karttoja.
Ajattelin, että pakoon juossutta ei kannata lähteä etsiskelemään, koska nelihenkisestä vihollisryhmästä oli eliminoitu jo kolme. Kehotin ryhmäläisiämme palaamaan tukikohtaan.
En muista ketkä kaikki ryhmästämme olivat mukana tässä operaatiossa.
Emme olisi Poldavialaisia äkänneet jos he olisivat malttaneet odottaa antaen minun ja Timon kävellä pois. Ilmeisesti kaksi heppua oli heille liian helpontuntuinen saalis, eivätkä malttaneet antaa meidän kävellä nenän edestä pois.
Onnistunut operaatio oli mainio aloitus lauantaille.
Muistaakseni Kari kävi aamupäivällä käskynjaolla ja saimme tietää seuraavan tehtävän olevan Zansia operaation.
Saattaa olla, että tieto Zansia operaatiosta tuli jo tukikohdan yhteisbriiffissä, mutta en ole siitä varma, koska keskityin tosiaan radioliikenteeseen Mikan ja Jarmon ilmoittamista vihollisista.
Tulevassa operaatiossa ryhmämme ottaisi haltuun ja suojaisi karttaruudun H15 risteysalueen.
Pakkasimme siis reppuun jälleen vaihtovaatteet, sinisen hihanauhan, tiimimerkit ja pääkallohuput. Varasin vettä vajaat kolme litraa ja urheilujuomaa litran verran. Lisäksi varasin mukaan suolapähkinöitä ja suklaapatukan.
Lähdimme liikkeelle puolenpäivän tietämissä, peliaika päättyisi klo 15, joten tehtävä ei olisi kovin pitkä. Siirryimme jalan pelialueen pohjoisreunan maantietä pitkin karttaruudun C15 risteykseen josta suuntasimme etelään samalle tielle jossa teimme ylläkön ajoneuvoja vastaan torstaina.
Keli oli lämmin, suorastaan kuuma.
Vaatteet vaihdettiin n. 1,5km kävelyn jälkeen ja hikoilin ennen vaatteiden vaihtoa kuin lahdattava possu. Onneksi vaatteiden vaihdon aikana saimme hengähtää hiukan ja hikoilukin samalla hiukan helpotti.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme liikkeelle avojonossa kohti risteysaluetta.
Pian radiosta kuului tieto, että jokin toinen ryhmämme oli jo kulkenut Deagas Plateun kautta kohteenamme olevaan risteykseen ja todennut alueen olevan tyhjänä vihollisista.
Saimme siis siirtyä takaisin tielle ja marssimme rauhassa risteysalueelle.
Kari käskytti ryhmäneljännekset kunkin omalle kulmalleen alueella.
Käskin Mikan ja Jarmon asemiin ja siirryin itse heidän taustalleen vahtimaan maastoa voimakkaasti nousevan idän suunnassa olevan mäen suuntaan.
Vähän ajan kuluttua kuulin Karin sanovan radioon jotain lontoon murteella, en saanut mitään tolkkua asiasta ja siksipä siirryin avonaiseen maastoon. Kari juoksikin samassa luokseni ja sanoi ensiksi jotain hienoa englanniksi, onneksi heti perään suomentaen: “Vittu nyt jätkät pois pusikosta ja näkyville”.
Tehtävän käskyssä oli siis sanottu jotain siihen suuntaan, että näytämme voimaa, emmekä ole Suomisotilaan tavoin metsän puolella asemissa. Asia oli mennyt minulta jostain syystä täysin ohitse. Ajattelin että mikäpäs siinä, käskin Mikan ja Jarmon näkösälle ja jäin itsekin patsasteemaan tärkeän näköisenä avoimelle kentälle.
Kymmenisen minuuttia taisi taas kulua aikaa metsää katsellessa kun huomasin, että Kari keräilee ryhmäämme jonnekin. Jarmon ohi kulkiessaan Kari sanoi, että me papat jäämme reserviksi.
Jonkin ajan kuluttua Kari kutsui meidät luokseen ja tilanne alkoi valjeta.
Ryhmämme katkaisi tien ja asetti tielle ajoneuvojen tarkastusta varten pisteen.
Perholaiset olisivat ketjussa asemissa puomista ajoneuvojen oletettuun tulosuuntaan päin ja me papat siirtyisimme heidän sivustalleen ottamaan vastaan ajoneuvoista jalkautuvat ja koukkaamaan lähtevät viholliset.
Sovimme Perholaisten kanssa millä käskyillä he irtautuvat ja millä huudolla tietäisimme heidän olevan uusissa asemissa. Katselimme irtautumisreitit ja sovimme missä tilanteessa ottaisimme irti.
Alkoi odottelu.
Tuntui jo siltä, että peli olisi olisi ohitse ennen kuin risteykseen tulisi ketään.
Radiosta tuli tieto, että pelinjohdon suunnitelmien vastaisesti Jancon kylän suunnalla käydään kovaa taistelua.
Meidän taaksemme kalliolle kiipesi asemiin jossain vaiheessa pieni ryhmä firman väreissä olevia miehiä. Kerroimme heille missä olemme ja minne päin otamme irti.
Kuulin jälkeenpäin, että heput olivat kyselleet Mikalta, että mitä ryhmää olemme. Joku heistä oli kommentoinut hauskasti kuullessaan meidän olevan Foxtrot ryhmää, että niinpä tietysti, Foxtrot on viihtynyt metsässä ja edellisenä iltana hyvinkin myöhään. No niinhän me viihdymmekin.
Kellon ollessa puolikahden-kahden välillä alkoi tosissaan tuntua siltä, että emme saisi enää tapella.
Joku yksinäinen poldavialainen oli pudotettu jonkun toimesta, ja heppu käveli linjojemme lävitse, tiellä näkyi myös aika-ajoin pudotettuja poldavialaisia.
Tiellä kulki pelinjohdon ajoneuvoja ja omia ajoneuvoja. Kalle antoi pohjoisesta tulevista ajoneuvoista aina ennakko varoituksen Karille radioitse.
Lopulta tuli Kallelta tieto vihollisajoneuvoista.
Näin puiden lomasta, että vihollisen ajoneuvo ajoi mutkan takaa suoralle jossa tiesulku oli.
Ennakko arveluista täysin poiketen ajoneuvo painoikin kaasua, samoin kuin kaikki perässä tulleet ajoneuvot.
Mietin että mitä ***tua, nehän ajavat ihan sumppuun puomille, eikö muka yksikään ajoneuvo jalkauta väkeään!! Ja niinhän siinä kävi, kuulimme selkämme takaa hillittömän kuularuiskujen pauhun. Juuso oli tuhonnut singollaan kolme ajoneuvoa ja ryhmämme muiden miesten tuli teki lopuista selvän.
Olo oli epäuskoinen, olin ollut ihan varma, että kärkiajoneuvo pysähtyy heti tiesulun nähdessään ja muuta pysäyttävät jalkauttamaan miehet maastoon. Luulin, että saamme pappojen kesken ottaa kunnon tappelun Poldavialaisia vastaan, mutta toisin kävi. Kuuntelimme vain miten muiden aseet lauloivat ja vahdimme tyhjää metsää.
Mieleni teki käskeä ryhmäneljänneksemme irti ja semmoisiin asemiin josta voisi vaikuttaa ajoneuvojen suuntaan. Mielessä jyskytti kuitenkin ajatus mahdollisista lisäajoveuvoista, enkä uskaltanut jättää kylkeämme suojaamatta. Lopulta käskin Jarmon ja Mikan käydä hiukkasen katsomassa Perholaisten suunnalta tilannetta, taistelu oli kuitenkin jo laantunut.
Palasimme takaisin asemiimme odottelemaan.
Radiosta kuului Vesakosken tiedote, että risteysalueella on tulossa todella paljon vihollisia.
Ajattelin, että noinkohan on tulossa, että mahtoiko tieto tarkoittaa tuota typerästi käyttäytynyttä ja helposti tuhottua ajoneuvokolonnaa.
Jonkin ajan kuluttua Mika viestitti viittomalla jotain, yritin tulkita elekieltä, kunnes sitten tarkensin asiaa. Mika kuuli yläpuolelta kalliolta paljon liikettä.
Hyvin pian alkoi raketit paukkua. Oletettavasti Mika oli kuullut Bergetin väen paukkuryhmien liikkuvan kalliolla ja paukkeesta päätellen Bergetin väki paukutti taivaalle kaikki jäljellä olevat ilotulitteensa. Katselin ympärilleni ja koska missään ei näkynyt keltaliivisiä heppuja osoittelemassa pelaajia putoamisen merkiksi jäin vain kuuntelemaan pauketta ihmeissäni.
Jonkin aikaa pauketta kuunneltuani se taukosi ja hetkisen kuluttua kuului huutoa Foxtrot kokoon. Lähdin liikkeelle kohti tietä jossa alkoikin olemaan mustanaan Zansian väkeä.
Saimme sekamelskassa ryhmämme kokoon ja kuulin, miten ryhmiä käskettiin liikkumaan ripeästi tietä pohjoiseen.
Homma oli näin rivimiehen silmin katsoen sekaisin kuin sekametelisoppa. Käskyjä tuli huutaen ja väki säntäili kiireellä tietä pitkin pohjoista melkoisessa epäjärjestyksessä.
Lähdimme oman ryhmän voimin kävelemään tietä pitkin ripeästi avojonossa. Käveltyämme viitisenkymmentä metriä tien vasemmalta puolen avattiin meitä kohti tuli. Pudottauduin polvelle, näin metsässä väkeä, tähtäsin punapisteen kautta ja ammuin lyhyen sarjan. Tunsin osuman takaraivossani ja pudottauduin maahan. Jarmo huusi vieressäni, että ei ne voi osua tähän suuntaan. Kaivoiin raatoliinan esiin ja sanoin Jarmolle käveleväni sitten porukan perässä alueelta pois.
Jälkeenpäin kyselin, että tuliko ylläkkö tien molemmilta puolin. Ei kuulemma tullut, vain vasemmalta puolelta. Sain siis takaraivooni kuulan joltain oman Zansia joukon erikoismieheltä. Jeps hiukkasen keljutti…
Kari käski ryhmäämme liikkumaan eteenpäin. Mika ja Jarmo lähtivät oman ryhmämme suuntaan. Samassa kuului osastomme komentajan, Vesakosken huuto: “Kotimaa kiittää haavoittuneita Zansialaisia palveluksistaan, ottakaa syanidi pilleri!”. Homma oli sitten sitä myöten paketissa ja siirryin tielle raatoliinani kanssa. Samassa kuului jälleen Vesakosken huuto: “Pysäyttäkää pakettiauto, raadot auton kyytiin!”. Takaa tuli omien pakettiauto joka noukki raadot kyytiin.
No mikäpäs siinä ajattelin, pääseepä herroiksi autokyydillä parin kilometrin matkan Safezonelle.
Berget9 peli oli siis omalta osaltani ohitse.
Samaan autoon nousi myös Matti ja muutama muukin raatoliinaa kantava Zansialainen.
Ajelimme Safezonelle ja siirryimme nurmikentän laitaan odottamaan muita oman osapuolen taistelijoita.
Pikkuhiljaa kaikki Zansiualaiset olivat koolla.
Osapuolemme oli saanut satelliitin mustanlaatikon haltuunsa ja kuljetettua sen tukikohtaamme.
Mustaalaatikkoa nosteltiin ilmaan kuin jääkiekon MM-pokaalia ja hurraa huudot kaikuivat kentällä.
Vesakoski piti kiitospuheet ja valokuvia otettiin niin ryhmittäin kuin koko osastosta.
Bergetin väkikin kuvaili pelaajien kameroilla ja vidokamerakin liikkui rivistömme edessä.
Tämän jälkeen aloitimme tukikohdan purkamisen ja kamojen pakkaamisen Paulin odottavaan bussiin.
Purimme teltan ja kannoimme romujamme bussia kohden.
Klo 17 kävimme katsomassa WGC-shopin arvonnat, kukaan meidän porukasta ei kuulunut onnekkaiden voittajien porukkaan.
Arvonnan jälkeen pakkasimme loput romut ja suuntasimme kohti uimahallia tarkoituksenamme käydä pesemässä muutaman päivän liat ihostamme. Uimahallin parkkipaikalle pääseimme klo 17.45 jolloin joku suomalainen sanoi uimahallin menevän kiinni klo 18.
Pakkauduimme hajuinemme takaisin bussiin ja ajoimme merenrantaan uimarannalle.
Olipas virkistävää pulahtaa kylmään meriveteen pesemään saippuoitu kroppa.
Minulla ja Jarmolla meni huomattavasti muita kauemman peseytymis- ja pukeutumisrituaalin kanssa, saimmekin siksi osalta muulta bussiporukalta nyreän vastaanoton linja-autolla.
En ollut kuullut mitään määräaikaa peseytymiseen ja kuulinkin yllätykseksi meillä olevan kiire kaupoille, jotka menisivät kiinni klo 19.
En sitten tiedä mitä kaupoista oli tarkoitus ostaa, istahdin vain omalle paikalleni ihmettelemään tilannetta.
Pauli ajoi bussin keskustaan ja antoi seikkaperäiset ohjeet miltä suunnalta löytyisi mitäkin ravintolapalvelua. Pisteet Paulille, miten hän olikin ehtinyt tutustua ja sisäistää parissa päivässä Härnösandin keskustan noin mallikkaasti.
Menimme pappaporukalla läheiseen pitseriaan syömään. Samaan paikkaan tuli jotain muitakin saman bussin matkustajista.
Ruokailun jälkeen kävelimme bussille ja ajelimme takaisin safezonelle odottamaan beerpartyihin osallistujia.
EDIT: Lisäsin muisteloihin Mikan mainitseman aamupäiväisen Poldavialais ryhmän tuhoamisen.
Heräilimme tuttuun tapaan ennen yhdeksää ja aloimme laittelemaan aamupalaa ja tst-varustusta kuntoon. Vartiovuoromme jatkui vielä edelliseltä illalta aamu yhdeksästä alkaen, siispä vartioon meni meiltä miehitys.
Jossain vaiheessa aamupäivää tuli käsky kokoontua koko osapuolen briiffaukseen vesipisteen luokse. Käsky tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että kaikille ei varmasti saatu tietoa ajoissa.
Ryhmämme oli ilmeisesti kokonaisuudessaan paikalla, Jarmo ja Mika suorittivat vartiotehtävää etelästä tukikohtaan johtavan polun varressa.
Osastomme komentaja kehui suoritetuista tehtävistä osapuoltamme vesiastian päällä seisten kun kuulin jotain hälinää. Joku sanoi, että se on Faarao ryhmän vartiomies, terästin kuuloani.
Kuulin jonkun ilmoittavan, että polulla on ryhmä Poldavialaisia. Komentaja sanoi jotain ympäripyöreää tyyliin hoida homma. Päättelin, että Mika tai Jarmo toi vartiopaikalta tietoa vihollisen liikkeistä.
Minulla oli radio mukana, nappasin siihen virran päälle ja kysyin tilannetta.
Mika kertoi, että he olivat käskyttäneet ryhmällisen Poldavialaisia poistumaan tukikohtaan johtavalta uralta. Vieressäni seisoivat Juho O, Kalle ja Teemu aseistettuna, kuiskasin heille tiedot tilanteesta ja he valmistautuivat tarvittaessa säntäämään Mikan ja Jarmon tueksi.
Kuuntelimme briiffin loppuun, tosin itse keskityin enimmäkseen kuuntelemaan radiota.
Mika kertoi radiolla Poldavialaisten poistuneen polulta, mutta että he siirtyivät sähkölinjaa kohti, eli länteenpäin tukikohtamme etelärajalla.
Kun briiffi oli loppu käskin/pyysin Juho O, Kalle ja Teemu kolmikkoa miehittämään puolustusasemamme. Eipä tarvinnut kuin mainita asiasta niin kolmikko oli jo kaukana menossa kohti asemia.
Hölkötin teltalle ja otin Mp5:n mukaan, laitoin aseeseen yhden lippaan kiinni ja reisitaskuun kolme lipasta kavereiksi, samalla kyselin Mikalta tilanteesta.
Tilanne ei ollut muuttunut, Poldavialaiset olivat tosiaan siirtyneet länteenpäin.
Siirryin lähimpänä sähkölinjaa olevaan pesäkkeeseen. Poldavialaisia ei näkynyt eikä kuulunut.
Timokin oli jossain vaiheessa ilmestynyt aseistettuna lähelle.
Koska tilanne vaikutti olevan ohi aloimme purkamaan miehitystä. Kysyin Timo kaveriksi etumaaston tarkastukseen, Teemu sanoi välittömästi asiasta kuultuaan, että lähtee mukaan myös.
Siirryimme sähkölinjan tuntumaan ja linjan reunaa pitkin tukikohtamme eteläpuolelle viritettyjen hälytyslankojen ohitse. Poldavialaisista ei kuulunut merkkiäkään, mitään ei liioin näkynyt.
Hetken haravoituamme ja kuulosteltuamme Teemu palasi teltalle.
Jäimme Timon kanssa vielä hetkiseksi passiin, aioin jo palata teltalle kun näin Mikan vasemmalla puolellani jonkin matkan päässä viittilöimässä, että haravoidaan vielä etumaastoa kahdelta puolelta koukaten. Rehellisesti sanoen olin ihan varma, että lenkki on turha ja sanoinkin Timolle jotain terävää siihen suuntaan, että mitähän se Mika nyt oikein meinaa, sanoin myös jotain Mikan äänihavainnon epäluotettavuudesta. Kuten hetkisen kuluttua huomaatte, olin pahasti väärässä.
Lähdimme siis liikkeelle siten, että Mika lähti etenemään etelää kohti vasenta reunaa, minä ja Timo oikeaa reunaa. Minun ja Timon väli oli vajaat kymmenen metriä, etenimme joitain kymmeniä metrejä kunnes maasto lähti nousemaan. Ajattelin, että mäkeen ei kannata nousta, sillä jos siellä joku olisi, olisi heidän helppo meidät yllättää. Sanoin Timolle, että ei nousta mäkeä, vaan lähdetään liikkumaan vasempaan (itään). Käännyimme vasempaan ja pidimme edelleen saman etäisyyden toisiimme. Edettyämme viitisen metriä itään avattiin mäestä tuli. Uskomattoman nopeasti löysin itseni maasta rähmällään ja hain tuliasemaa. Timo jo vastasikin tuleen ja minä yhdyin ammuskeluun. En nähnyt vastustajia, mutta kuulostelin vihollisen suunnasta ainakin kahden aseen ampuvan. Ammuskelin lyhyitä sarjoja ylempänä mäessä olevan puuröykkiön suuntaan. Jossain vaiheessa näin vilauksen punaisesta ja ammuskelin vilahduksen suuntaan.
Näin Mikan etenevän vasemmalla ylöspäin ja yhtyvän ammuskeluun. Jälkeenpäin kuulin, että Kimmo oli Mikan mukana, en tiedä oliko hän ollut jo alusta lähtien mukana. Jarmokin oli jossain vaiheessa liittynyt mukaan koukkaukseen, sitäkään en tiedä oliko hän alusta lähtien mukana.
Hyvin pian minun ja Timon takaa näin muitakin oman ryhmän miehiä tulevan nopeasti tukemaan meitä. En tiedä ketkä kaikki olivat mukana, mutta hämmästelin ryhmän reagoinnin nopeutta.
Pikku hiljaa etenimme ja edestä alkoi näkymään raatoliinoja.
Puskimme kahdelta suunnalta vihollista kohti ja lopputuloksena oli kolme vihollista raatoliinat päällään, yksi juoksi pakoon sähkölinjan alle. Yksi kolmesta pudotetusta oli lääkintämies.
Joku puukotti vihollisen haavoittuneet kysyttyään ensiksi rahaa ja karttoja.
Ajattelin, että pakoon juossutta ei kannata lähteä etsiskelemään, koska nelihenkisestä vihollisryhmästä oli eliminoitu jo kolme. Kehotin ryhmäläisiämme palaamaan tukikohtaan.
En muista ketkä kaikki ryhmästämme olivat mukana tässä operaatiossa.
Emme olisi Poldavialaisia äkänneet jos he olisivat malttaneet odottaa antaen minun ja Timon kävellä pois. Ilmeisesti kaksi heppua oli heille liian helpontuntuinen saalis, eivätkä malttaneet antaa meidän kävellä nenän edestä pois.
Onnistunut operaatio oli mainio aloitus lauantaille.
Muistaakseni Kari kävi aamupäivällä käskynjaolla ja saimme tietää seuraavan tehtävän olevan Zansia operaation.
Saattaa olla, että tieto Zansia operaatiosta tuli jo tukikohdan yhteisbriiffissä, mutta en ole siitä varma, koska keskityin tosiaan radioliikenteeseen Mikan ja Jarmon ilmoittamista vihollisista.
Tulevassa operaatiossa ryhmämme ottaisi haltuun ja suojaisi karttaruudun H15 risteysalueen.
Pakkasimme siis reppuun jälleen vaihtovaatteet, sinisen hihanauhan, tiimimerkit ja pääkallohuput. Varasin vettä vajaat kolme litraa ja urheilujuomaa litran verran. Lisäksi varasin mukaan suolapähkinöitä ja suklaapatukan.
Lähdimme liikkeelle puolenpäivän tietämissä, peliaika päättyisi klo 15, joten tehtävä ei olisi kovin pitkä. Siirryimme jalan pelialueen pohjoisreunan maantietä pitkin karttaruudun C15 risteykseen josta suuntasimme etelään samalle tielle jossa teimme ylläkön ajoneuvoja vastaan torstaina.
Keli oli lämmin, suorastaan kuuma.
Vaatteet vaihdettiin n. 1,5km kävelyn jälkeen ja hikoilin ennen vaatteiden vaihtoa kuin lahdattava possu. Onneksi vaatteiden vaihdon aikana saimme hengähtää hiukan ja hikoilukin samalla hiukan helpotti.
Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme liikkeelle avojonossa kohti risteysaluetta.
Pian radiosta kuului tieto, että jokin toinen ryhmämme oli jo kulkenut Deagas Plateun kautta kohteenamme olevaan risteykseen ja todennut alueen olevan tyhjänä vihollisista.
Saimme siis siirtyä takaisin tielle ja marssimme rauhassa risteysalueelle.
Kari käskytti ryhmäneljännekset kunkin omalle kulmalleen alueella.
Käskin Mikan ja Jarmon asemiin ja siirryin itse heidän taustalleen vahtimaan maastoa voimakkaasti nousevan idän suunnassa olevan mäen suuntaan.
Vähän ajan kuluttua kuulin Karin sanovan radioon jotain lontoon murteella, en saanut mitään tolkkua asiasta ja siksipä siirryin avonaiseen maastoon. Kari juoksikin samassa luokseni ja sanoi ensiksi jotain hienoa englanniksi, onneksi heti perään suomentaen: “Vittu nyt jätkät pois pusikosta ja näkyville”.
Tehtävän käskyssä oli siis sanottu jotain siihen suuntaan, että näytämme voimaa, emmekä ole Suomisotilaan tavoin metsän puolella asemissa. Asia oli mennyt minulta jostain syystä täysin ohitse. Ajattelin että mikäpäs siinä, käskin Mikan ja Jarmon näkösälle ja jäin itsekin patsasteemaan tärkeän näköisenä avoimelle kentälle.
Kymmenisen minuuttia taisi taas kulua aikaa metsää katsellessa kun huomasin, että Kari keräilee ryhmäämme jonnekin. Jarmon ohi kulkiessaan Kari sanoi, että me papat jäämme reserviksi.
Jonkin ajan kuluttua Kari kutsui meidät luokseen ja tilanne alkoi valjeta.
Ryhmämme katkaisi tien ja asetti tielle ajoneuvojen tarkastusta varten pisteen.
Perholaiset olisivat ketjussa asemissa puomista ajoneuvojen oletettuun tulosuuntaan päin ja me papat siirtyisimme heidän sivustalleen ottamaan vastaan ajoneuvoista jalkautuvat ja koukkaamaan lähtevät viholliset.
Sovimme Perholaisten kanssa millä käskyillä he irtautuvat ja millä huudolla tietäisimme heidän olevan uusissa asemissa. Katselimme irtautumisreitit ja sovimme missä tilanteessa ottaisimme irti.
Alkoi odottelu.
Tuntui jo siltä, että peli olisi olisi ohitse ennen kuin risteykseen tulisi ketään.
Radiosta tuli tieto, että pelinjohdon suunnitelmien vastaisesti Jancon kylän suunnalla käydään kovaa taistelua.
Meidän taaksemme kalliolle kiipesi asemiin jossain vaiheessa pieni ryhmä firman väreissä olevia miehiä. Kerroimme heille missä olemme ja minne päin otamme irti.
Kuulin jälkeenpäin, että heput olivat kyselleet Mikalta, että mitä ryhmää olemme. Joku heistä oli kommentoinut hauskasti kuullessaan meidän olevan Foxtrot ryhmää, että niinpä tietysti, Foxtrot on viihtynyt metsässä ja edellisenä iltana hyvinkin myöhään. No niinhän me viihdymmekin.
Kellon ollessa puolikahden-kahden välillä alkoi tosissaan tuntua siltä, että emme saisi enää tapella.
Joku yksinäinen poldavialainen oli pudotettu jonkun toimesta, ja heppu käveli linjojemme lävitse, tiellä näkyi myös aika-ajoin pudotettuja poldavialaisia.
Tiellä kulki pelinjohdon ajoneuvoja ja omia ajoneuvoja. Kalle antoi pohjoisesta tulevista ajoneuvoista aina ennakko varoituksen Karille radioitse.
Lopulta tuli Kallelta tieto vihollisajoneuvoista.
Näin puiden lomasta, että vihollisen ajoneuvo ajoi mutkan takaa suoralle jossa tiesulku oli.
Ennakko arveluista täysin poiketen ajoneuvo painoikin kaasua, samoin kuin kaikki perässä tulleet ajoneuvot.
Mietin että mitä ***tua, nehän ajavat ihan sumppuun puomille, eikö muka yksikään ajoneuvo jalkauta väkeään!! Ja niinhän siinä kävi, kuulimme selkämme takaa hillittömän kuularuiskujen pauhun. Juuso oli tuhonnut singollaan kolme ajoneuvoa ja ryhmämme muiden miesten tuli teki lopuista selvän.
Olo oli epäuskoinen, olin ollut ihan varma, että kärkiajoneuvo pysähtyy heti tiesulun nähdessään ja muuta pysäyttävät jalkauttamaan miehet maastoon. Luulin, että saamme pappojen kesken ottaa kunnon tappelun Poldavialaisia vastaan, mutta toisin kävi. Kuuntelimme vain miten muiden aseet lauloivat ja vahdimme tyhjää metsää.
Mieleni teki käskeä ryhmäneljänneksemme irti ja semmoisiin asemiin josta voisi vaikuttaa ajoneuvojen suuntaan. Mielessä jyskytti kuitenkin ajatus mahdollisista lisäajoveuvoista, enkä uskaltanut jättää kylkeämme suojaamatta. Lopulta käskin Jarmon ja Mikan käydä hiukkasen katsomassa Perholaisten suunnalta tilannetta, taistelu oli kuitenkin jo laantunut.
Palasimme takaisin asemiimme odottelemaan.
Radiosta kuului Vesakosken tiedote, että risteysalueella on tulossa todella paljon vihollisia.
Ajattelin, että noinkohan on tulossa, että mahtoiko tieto tarkoittaa tuota typerästi käyttäytynyttä ja helposti tuhottua ajoneuvokolonnaa.
Jonkin ajan kuluttua Mika viestitti viittomalla jotain, yritin tulkita elekieltä, kunnes sitten tarkensin asiaa. Mika kuuli yläpuolelta kalliolta paljon liikettä.
Hyvin pian alkoi raketit paukkua. Oletettavasti Mika oli kuullut Bergetin väen paukkuryhmien liikkuvan kalliolla ja paukkeesta päätellen Bergetin väki paukutti taivaalle kaikki jäljellä olevat ilotulitteensa. Katselin ympärilleni ja koska missään ei näkynyt keltaliivisiä heppuja osoittelemassa pelaajia putoamisen merkiksi jäin vain kuuntelemaan pauketta ihmeissäni.
Jonkin aikaa pauketta kuunneltuani se taukosi ja hetkisen kuluttua kuului huutoa Foxtrot kokoon. Lähdin liikkeelle kohti tietä jossa alkoikin olemaan mustanaan Zansian väkeä.
Saimme sekamelskassa ryhmämme kokoon ja kuulin, miten ryhmiä käskettiin liikkumaan ripeästi tietä pohjoiseen.
Homma oli näin rivimiehen silmin katsoen sekaisin kuin sekametelisoppa. Käskyjä tuli huutaen ja väki säntäili kiireellä tietä pitkin pohjoista melkoisessa epäjärjestyksessä.
Lähdimme oman ryhmän voimin kävelemään tietä pitkin ripeästi avojonossa. Käveltyämme viitisenkymmentä metriä tien vasemmalta puolen avattiin meitä kohti tuli. Pudottauduin polvelle, näin metsässä väkeä, tähtäsin punapisteen kautta ja ammuin lyhyen sarjan. Tunsin osuman takaraivossani ja pudottauduin maahan. Jarmo huusi vieressäni, että ei ne voi osua tähän suuntaan. Kaivoiin raatoliinan esiin ja sanoin Jarmolle käveleväni sitten porukan perässä alueelta pois.
Jälkeenpäin kyselin, että tuliko ylläkkö tien molemmilta puolin. Ei kuulemma tullut, vain vasemmalta puolelta. Sain siis takaraivooni kuulan joltain oman Zansia joukon erikoismieheltä. Jeps hiukkasen keljutti…
Kari käski ryhmäämme liikkumaan eteenpäin. Mika ja Jarmo lähtivät oman ryhmämme suuntaan. Samassa kuului osastomme komentajan, Vesakosken huuto: “Kotimaa kiittää haavoittuneita Zansialaisia palveluksistaan, ottakaa syanidi pilleri!”. Homma oli sitten sitä myöten paketissa ja siirryin tielle raatoliinani kanssa. Samassa kuului jälleen Vesakosken huuto: “Pysäyttäkää pakettiauto, raadot auton kyytiin!”. Takaa tuli omien pakettiauto joka noukki raadot kyytiin.
No mikäpäs siinä ajattelin, pääseepä herroiksi autokyydillä parin kilometrin matkan Safezonelle.
Berget9 peli oli siis omalta osaltani ohitse.
Samaan autoon nousi myös Matti ja muutama muukin raatoliinaa kantava Zansialainen.
Ajelimme Safezonelle ja siirryimme nurmikentän laitaan odottamaan muita oman osapuolen taistelijoita.
Pikkuhiljaa kaikki Zansiualaiset olivat koolla.
Osapuolemme oli saanut satelliitin mustanlaatikon haltuunsa ja kuljetettua sen tukikohtaamme.
Mustaalaatikkoa nosteltiin ilmaan kuin jääkiekon MM-pokaalia ja hurraa huudot kaikuivat kentällä.
Vesakoski piti kiitospuheet ja valokuvia otettiin niin ryhmittäin kuin koko osastosta.
Bergetin väkikin kuvaili pelaajien kameroilla ja vidokamerakin liikkui rivistömme edessä.
Tämän jälkeen aloitimme tukikohdan purkamisen ja kamojen pakkaamisen Paulin odottavaan bussiin.
Purimme teltan ja kannoimme romujamme bussia kohden.
Klo 17 kävimme katsomassa WGC-shopin arvonnat, kukaan meidän porukasta ei kuulunut onnekkaiden voittajien porukkaan.
Arvonnan jälkeen pakkasimme loput romut ja suuntasimme kohti uimahallia tarkoituksenamme käydä pesemässä muutaman päivän liat ihostamme. Uimahallin parkkipaikalle pääseimme klo 17.45 jolloin joku suomalainen sanoi uimahallin menevän kiinni klo 18.
Pakkauduimme hajuinemme takaisin bussiin ja ajoimme merenrantaan uimarannalle.
Olipas virkistävää pulahtaa kylmään meriveteen pesemään saippuoitu kroppa.
Minulla ja Jarmolla meni huomattavasti muita kauemman peseytymis- ja pukeutumisrituaalin kanssa, saimmekin siksi osalta muulta bussiporukalta nyreän vastaanoton linja-autolla.
En ollut kuullut mitään määräaikaa peseytymiseen ja kuulinkin yllätykseksi meillä olevan kiire kaupoille, jotka menisivät kiinni klo 19.
En sitten tiedä mitä kaupoista oli tarkoitus ostaa, istahdin vain omalle paikalleni ihmettelemään tilannetta.
Pauli ajoi bussin keskustaan ja antoi seikkaperäiset ohjeet miltä suunnalta löytyisi mitäkin ravintolapalvelua. Pisteet Paulille, miten hän olikin ehtinyt tutustua ja sisäistää parissa päivässä Härnösandin keskustan noin mallikkaasti.
Menimme pappaporukalla läheiseen pitseriaan syömään. Samaan paikkaan tuli jotain muitakin saman bussin matkustajista.
Ruokailun jälkeen kävelimme bussille ja ajelimme takaisin safezonelle odottamaan beerpartyihin osallistujia.
EDIT: Lisäsin muisteloihin Mikan mainitseman aamupäiväisen Poldavialais ryhmän tuhoamisen.
Last edited by -jm- on Wed 13 Jul, 2011 00:51:14, edited 2 times in total.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Berget 9 Matkaraportti
Kotimatka
Kotimatka alkoi lauantaina klo 22.30.
Yritin jälleen saada mukavaa asentoa ja unenpäästä kiinni.
Eihän se tietenkään onnistunut.
Saavuimme parin taon jälkeen Tukholman satamaa puolisentoista tuntia ennen laivan lähtöä.
Kulutin aikaa kuunnellen, miten osa porukasta nukkui tyytyväisenä.
Kävin Mikan kanssa ulkona “haukkaamassa raitista ilmaa”.
Lopulta kello oli niin paljon, että siirryimme terminaaliin odottamaan laivaan pääsyä.
Kun vihdoin pääsimme laivaan, päätin kävellä määrätietoisesti toiseen hyttiimme.
“Voitin kävelykilpailun” ja heittäydyin heti yläpunkalle.
Perholaiset tulivat ihan meidän pappojen jäljessä hyttiin ja sovimmekin heidän kanssaan, että he tulevat herättämään meidät klo 11. Tiedossa olisi melkein neljä tuntia unta!
Väänsin ilmastoinnin viileämmälle ja painuin petiin.
Heräsin pari kertaa ihmettelemään missä suojalasini ovat, mutta nukahdin nopeasti uudelleen.
Alpo, Juho K, Kimmo ja Timo tulivatkin juuri sovittuna aikana herättelemään ja päästimme heidät vuorostaan nukkumaan.
Meillä oli pari tuntia aikaa kulutettavana ennen seisovan pöydän ruokailua, kävimme varaamassa paikat ja kulutimme aikaa.
Timo ilmestyi luoksemme kun olimme jonottamassa syömään. Hän lunasti itselleen ruokailun ja sovimme laivan henkilökunnan kanssa että hän tulee kanssamme samaan pöytään.
Ruokaillessa vierähti mukavasti puolentoista tunnin verran matka-aikaa.
Loput laivamatkasta kulutimme aikaa siellä täällä istuskellen.
Turun satamassa odottelimme parikymmentä minuuttia kunnes Pauli kurvasi tutun bussin eteemme.
Viimeinen koitos alkoi.
Ajoimme Tampereelle, yksi heppu jätettiin ennen rautatieasemaa kyydistä. Rautatieasemalla Juuso jäi kyydistä, samoin kahdeksan Tampereelta menomatkalla kyytiin noukittua, viimeinen Tampereelta kyytiin otettu jäi Ylöjärvellä bussista.
Ylöjärven shelllillä pidimme viimeisen tauon ennen Jalasjärveä.
Jalasjärvellä olimme n. 00.30.
Vaimokulta oli hakemassa meitä pappoja ABC:n tontilta.
Joku Perholaisista laittoi auton soittimen pauhaamaan Pojun “Poika saunoo” -kappaletta, se sopi tunnelmaan todella hienosti!
Purimme rojumme bussista ja pakkasimme harventuneella porukalla yhdistyksen tavarat Knuuttilan peräkärryille (minne loput reissulaiset katosivat??).
Heitimme Helin kanssa ensiksi Mikan kotiinsa, sitten Jarmon.
Kotona lapset odottivat hereillä, vaikka kello oli jo yhden tietämissä yöllä.
Reissu oli rankka, mutta mukava! Kotiin oli todella mukava palata, erityisesti kun näki perheen odottavan isää “sotareissulta” palaavaksi.
Laittelin reissusta kosteat kamppeet tuulettumaan ja kuivumaan.
Laiettuani kamat oli levällään ympäri kämppää levälleen menin kuuman saunan lämpöön kylmä oluttölkki kätösissäni.
Nukkumana pääsin kolmen tietämissä, onneksi maantaina ei tarvinnut mennä töihin!
Kiitos Karille ryhmyrin tehtävien hoitamisesta ja Jonille vararyhmyrin tehtävien hoitamisesta!
Kiitos Karille bussin junailusta!
Kiitos Alpolle hihanauhojen junailusta!
Kiitos kaikille mukana olleille!
Reissu oli rankka, mutta kokemisen arvoinen!
F13 kiittää ja kuittaa.
Ps.
Olen varmasti muistanut joitain asioita väärin tai vajavaisesti.
Kellonajat ovat monessa kohdin hukassa.
Korjatkaa, jos jotain on väärin.
Kotimatka alkoi lauantaina klo 22.30.
Yritin jälleen saada mukavaa asentoa ja unenpäästä kiinni.
Eihän se tietenkään onnistunut.
Saavuimme parin taon jälkeen Tukholman satamaa puolisentoista tuntia ennen laivan lähtöä.
Kulutin aikaa kuunnellen, miten osa porukasta nukkui tyytyväisenä.
Kävin Mikan kanssa ulkona “haukkaamassa raitista ilmaa”.
Lopulta kello oli niin paljon, että siirryimme terminaaliin odottamaan laivaan pääsyä.
Kun vihdoin pääsimme laivaan, päätin kävellä määrätietoisesti toiseen hyttiimme.
“Voitin kävelykilpailun” ja heittäydyin heti yläpunkalle.
Perholaiset tulivat ihan meidän pappojen jäljessä hyttiin ja sovimmekin heidän kanssaan, että he tulevat herättämään meidät klo 11. Tiedossa olisi melkein neljä tuntia unta!
Väänsin ilmastoinnin viileämmälle ja painuin petiin.
Heräsin pari kertaa ihmettelemään missä suojalasini ovat, mutta nukahdin nopeasti uudelleen.
Alpo, Juho K, Kimmo ja Timo tulivatkin juuri sovittuna aikana herättelemään ja päästimme heidät vuorostaan nukkumaan.
Meillä oli pari tuntia aikaa kulutettavana ennen seisovan pöydän ruokailua, kävimme varaamassa paikat ja kulutimme aikaa.
Timo ilmestyi luoksemme kun olimme jonottamassa syömään. Hän lunasti itselleen ruokailun ja sovimme laivan henkilökunnan kanssa että hän tulee kanssamme samaan pöytään.
Ruokaillessa vierähti mukavasti puolentoista tunnin verran matka-aikaa.
Loput laivamatkasta kulutimme aikaa siellä täällä istuskellen.
Turun satamassa odottelimme parikymmentä minuuttia kunnes Pauli kurvasi tutun bussin eteemme.
Viimeinen koitos alkoi.
Ajoimme Tampereelle, yksi heppu jätettiin ennen rautatieasemaa kyydistä. Rautatieasemalla Juuso jäi kyydistä, samoin kahdeksan Tampereelta menomatkalla kyytiin noukittua, viimeinen Tampereelta kyytiin otettu jäi Ylöjärvellä bussista.
Ylöjärven shelllillä pidimme viimeisen tauon ennen Jalasjärveä.
Jalasjärvellä olimme n. 00.30.
Vaimokulta oli hakemassa meitä pappoja ABC:n tontilta.
Joku Perholaisista laittoi auton soittimen pauhaamaan Pojun “Poika saunoo” -kappaletta, se sopi tunnelmaan todella hienosti!
Purimme rojumme bussista ja pakkasimme harventuneella porukalla yhdistyksen tavarat Knuuttilan peräkärryille (minne loput reissulaiset katosivat??).
Heitimme Helin kanssa ensiksi Mikan kotiinsa, sitten Jarmon.
Kotona lapset odottivat hereillä, vaikka kello oli jo yhden tietämissä yöllä.
Reissu oli rankka, mutta mukava! Kotiin oli todella mukava palata, erityisesti kun näki perheen odottavan isää “sotareissulta” palaavaksi.
Laittelin reissusta kosteat kamppeet tuulettumaan ja kuivumaan.
Laiettuani kamat oli levällään ympäri kämppää levälleen menin kuuman saunan lämpöön kylmä oluttölkki kätösissäni.
Nukkumana pääsin kolmen tietämissä, onneksi maantaina ei tarvinnut mennä töihin!
Kiitos Karille ryhmyrin tehtävien hoitamisesta ja Jonille vararyhmyrin tehtävien hoitamisesta!
Kiitos Karille bussin junailusta!
Kiitos Alpolle hihanauhojen junailusta!
Kiitos kaikille mukana olleille!
Reissu oli rankka, mutta kokemisen arvoinen!
F13 kiittää ja kuittaa.
Ps.
Olen varmasti muistanut joitain asioita väärin tai vajavaisesti.
Kellonajat ovat monessa kohdin hukassa.
Korjatkaa, jos jotain on väärin.
Last edited by -jm- on Wed 13 Jul, 2011 00:12:19, edited 1 time in total.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: Berget 9 Matkaraportti
Lauantai-aamusta Jannelta jäi pois se aamuvartiossa yhytetty vihollispartio meidän telttalueelta käskynjaon aikaan...
Team Linna :)
Mika Linna, GSM 050 3601046, mika.linna@gmail.com
Mika Linna, GSM 050 3601046, mika.linna@gmail.com
Re: Berget 9 Matkaraportti
Todella hieno kuvaus tapahtumista Janne, muistit paljon paremmin kuin minä reissun tapahtumat. Kun tuota luki niin tuli aina sellaisia välähdyksiä mieleen että "Ainiin noinhan se menikin..."
Tässä on nyt tullut viikon lepuutettua nilkkaa niin alkaa hieman parantua vaikka ei vielä kestäkkään lenkille lähtöä. Tais tulla jonkin asteinen rasitusvamma siihen. En tiedä miten ensivuonna voisi nilkkaa suojella paremmin mutta eiköhän siihenkin jotain keinoja ole.
Perholaisten puolesta kiitokset mahtavasta reissusta kaikille järjestelijöille ja mukana olleille. Ilman tätä yhteistä bussi kuljetusta olisi saattanut jäädä kokematta tämä hieno reissu.
Tässä on nyt tullut viikon lepuutettua nilkkaa niin alkaa hieman parantua vaikka ei vielä kestäkkään lenkille lähtöä. Tais tulla jonkin asteinen rasitusvamma siihen. En tiedä miten ensivuonna voisi nilkkaa suojella paremmin mutta eiköhän siihenkin jotain keinoja ole.
Perholaisten puolesta kiitokset mahtavasta reissusta kaikille järjestelijöille ja mukana olleille. Ilman tätä yhteistä bussi kuljetusta olisi saattanut jäädä kokematta tämä hieno reissu.
- Rayhawk
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Perhon Partisaanit ry
Yhdistyksen sihteeri
Re: Berget 9 Matkaraportti
No pentele, miten noin onnistunut operaatio jäi tarinasta pois.MikaLinna wrote:Lauantai-aamusta Jannelta jäi pois se aamuvartiossa yhytetty vihollispartio meidän telttalueelta käskynjaon aikaan...
Editoin Lauantain tarinaa ja lisäsin sinne Mikan mainitseman asian.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-