Tarinoita taistelukentältä
1.12.2007
Saimme tehtäväksemme pelastaa ilma-aluksesta tippuneet pilotit karttaruudusta E8. Saatuamme suunnan selville lähdimme etenemään. Pian kuitenkin vihollisen partio näkyy aukion laidalla. Pikainen maastoutuminen, ja mies tähtäimiin. Ammuttuani muutamia sarjoja kohti vihollisen ryhmää, tottelen käskyä, ja lähden alempaa koukkaamaan. Kuitenkin yksi miehistämme jäi loukkuun, ja annoin suojatulta, jotta hän pääsee vetäytymään ryteiköstä selville vesille. Suojatuleni tielle päätyi äänestä päätellen joku vihollisen taistelija.
Pääsimme aukiolle, jossa ammun vielä muutaman sarjan kohti pakenevaa vihollista. Joku toinen lumipukuinen sissi hänet sai, ja pysähdyin lippaanvaihtoon. Jään hieman jälkeen muusta ryhmästä, mutta näen silti takimmaisen miehen, ja tiedän mihin mennä. Aukion ylittäminen sujui rauhallisesti. Pilotit löydettiin, ja aloitimme matkan kohti aloituspistettä.
Matkalla maastouduimme useampaankin otteeseen. Laukaustakaan ei kukaan ampunut, mutta ilmeisesti vihollinen oli liikkunut alempana. Matka sujuu rauhallisesti, ja pääsemme aloituspisteeseen, jossa saamme tiedon, että toinen objekti, vihollisen kuomugeneraattorit oli tuhottu. Sissit saivat nyt hetken levon.
----
1.12.2007
Lumipukuiset sissimme lähtivät pienessä tietämättömyydessä hyökkäämään kohti vihollisen hallussapitämää tallia. Itse juoksin kuusikossa, ja oletin olevan yksin siellä laidalla. Heittäydyin mahalleni maahan paikkaan, jossa oletin, ettei vihollinen minua huomaa.
Hetken odoteltuani takaani kuuluu askelia, ja käännyn katsomaan. Yksi kokeneemmista taistelijoistamme puikahti ohitseni metsään. Uskon, ettei hän edes huomannut minua. En tiedä, voi olla, että huomasikin, muttei välittänyt. Hän loikkasin tien yli, ja meni matalana juoksuhautaan.
Lähdin perään, tien yli, ja matalana juoksuhautaan. Näin, miten tämä kokenut konkari kaatui juoksuhautaan tarkkojen laukausten seurauksena. Itse jäin juoksuhautaan hieman jumiin, kun tuli lyhyitä mutta ilkeän kuuloisia sarjoja. Pian huomaan aavikkopuvun reunaa kuusen takaa, enkä epäröi ampua. Kutini osuvat puuhun tai menevät hieman yli. Pian olinkin ristitulessa. En ehtinyt kuin nopeita kurkkauksia, ja erään kurkkauksen aikana sain tämän hiekkapukuisen pudotettua.
Lähdin hiippailemaan eteenpäin juoksuhaudan reunaa. Pian ilkeänkuuloinen sarja pärähtää eteeni juoksuhaudan takavalliin. Näinkin aseen piipun osoittamasta itseäni rakennuksen katolta. Lyhyt sarja, ja suojaan. Pian kuitenkin sain osumaa käteeni ja putosin.
---------------------------
2.12.2007
Lähdin yksin hiippailemaan vasenta laitaa, juoksuhautoja pitkin kohti kellaria. Kuulin, miten joukkoekaverit ampuivat pihassa melkoisella tohinalla, ja taisipa mukana olla ne ainoat kaksi vihollista. Papat Janne ja Mika. En itse heitä nähnyt, ja lähdin kohti kellaria hiippaillen.
Kellarille päästyäni mietin, että mistähän tässä nyt pitäisi mennä. Huomasin, että edellispäivän jäljet olivat hieman peittyneet. Katsahdin maahan, ja huomasin kaksien jälkien lähteneen kohti vietnamia. Lähdin hiipimään perään toivoen etteivät he ole jääneet asemiin reitin varrelle.
Pääsin talon nurkalle jälkiä seuraten. Hyppäsin poteroon talonkulmalle tähystämään. Pian näkyy jalat hevostallin kulmalla. En ollut varma, oliko sielä omia vai ei. Pian kuintekin aseen tukki paljasti jalkojen omistajaksi Jannen. Pidän pienen tauon, jolla mietin, mistä pääsisi huomaamattomasti. He olivat sen verran lähellä juoksuhautoja, että pihan poikki olisi mahdollista hyökätä.
Juoksin pihan poikki paskamajan kulmalle matalana, ja kuulin, miten Mika ehdotti, mitä pitäisi tehdä offarirakennuksen haltuunottamiseksi. Ja ilmeisesti he olivat varmoja, että me kaikki olisimme olleet sielä. Viimeinen henkäys, ja syöksy kuusiaidan aukon läpi. Yhdellä sarjalla sain papat maahan. Hämmästys oli melkoinen, kun tulinkin sieltä.
Saimme tehtäväksemme pelastaa ilma-aluksesta tippuneet pilotit karttaruudusta E8. Saatuamme suunnan selville lähdimme etenemään. Pian kuitenkin vihollisen partio näkyy aukion laidalla. Pikainen maastoutuminen, ja mies tähtäimiin. Ammuttuani muutamia sarjoja kohti vihollisen ryhmää, tottelen käskyä, ja lähden alempaa koukkaamaan. Kuitenkin yksi miehistämme jäi loukkuun, ja annoin suojatulta, jotta hän pääsee vetäytymään ryteiköstä selville vesille. Suojatuleni tielle päätyi äänestä päätellen joku vihollisen taistelija.
Pääsimme aukiolle, jossa ammun vielä muutaman sarjan kohti pakenevaa vihollista. Joku toinen lumipukuinen sissi hänet sai, ja pysähdyin lippaanvaihtoon. Jään hieman jälkeen muusta ryhmästä, mutta näen silti takimmaisen miehen, ja tiedän mihin mennä. Aukion ylittäminen sujui rauhallisesti. Pilotit löydettiin, ja aloitimme matkan kohti aloituspistettä.
Matkalla maastouduimme useampaankin otteeseen. Laukaustakaan ei kukaan ampunut, mutta ilmeisesti vihollinen oli liikkunut alempana. Matka sujuu rauhallisesti, ja pääsemme aloituspisteeseen, jossa saamme tiedon, että toinen objekti, vihollisen kuomugeneraattorit oli tuhottu. Sissit saivat nyt hetken levon.
----
1.12.2007
Lumipukuiset sissimme lähtivät pienessä tietämättömyydessä hyökkäämään kohti vihollisen hallussapitämää tallia. Itse juoksin kuusikossa, ja oletin olevan yksin siellä laidalla. Heittäydyin mahalleni maahan paikkaan, jossa oletin, ettei vihollinen minua huomaa.
Hetken odoteltuani takaani kuuluu askelia, ja käännyn katsomaan. Yksi kokeneemmista taistelijoistamme puikahti ohitseni metsään. Uskon, ettei hän edes huomannut minua. En tiedä, voi olla, että huomasikin, muttei välittänyt. Hän loikkasin tien yli, ja meni matalana juoksuhautaan.
Lähdin perään, tien yli, ja matalana juoksuhautaan. Näin, miten tämä kokenut konkari kaatui juoksuhautaan tarkkojen laukausten seurauksena. Itse jäin juoksuhautaan hieman jumiin, kun tuli lyhyitä mutta ilkeän kuuloisia sarjoja. Pian huomaan aavikkopuvun reunaa kuusen takaa, enkä epäröi ampua. Kutini osuvat puuhun tai menevät hieman yli. Pian olinkin ristitulessa. En ehtinyt kuin nopeita kurkkauksia, ja erään kurkkauksen aikana sain tämän hiekkapukuisen pudotettua.
Lähdin hiippailemaan eteenpäin juoksuhaudan reunaa. Pian ilkeänkuuloinen sarja pärähtää eteeni juoksuhaudan takavalliin. Näinkin aseen piipun osoittamasta itseäni rakennuksen katolta. Lyhyt sarja, ja suojaan. Pian kuitenkin sain osumaa käteeni ja putosin.
---------------------------
2.12.2007
Lähdin yksin hiippailemaan vasenta laitaa, juoksuhautoja pitkin kohti kellaria. Kuulin, miten joukkoekaverit ampuivat pihassa melkoisella tohinalla, ja taisipa mukana olla ne ainoat kaksi vihollista. Papat Janne ja Mika. En itse heitä nähnyt, ja lähdin kohti kellaria hiippaillen.
Kellarille päästyäni mietin, että mistähän tässä nyt pitäisi mennä. Huomasin, että edellispäivän jäljet olivat hieman peittyneet. Katsahdin maahan, ja huomasin kaksien jälkien lähteneen kohti vietnamia. Lähdin hiipimään perään toivoen etteivät he ole jääneet asemiin reitin varrelle.
Pääsin talon nurkalle jälkiä seuraten. Hyppäsin poteroon talonkulmalle tähystämään. Pian näkyy jalat hevostallin kulmalla. En ollut varma, oliko sielä omia vai ei. Pian kuintekin aseen tukki paljasti jalkojen omistajaksi Jannen. Pidän pienen tauon, jolla mietin, mistä pääsisi huomaamattomasti. He olivat sen verran lähellä juoksuhautoja, että pihan poikki olisi mahdollista hyökätä.
Juoksin pihan poikki paskamajan kulmalle matalana, ja kuulin, miten Mika ehdotti, mitä pitäisi tehdä offarirakennuksen haltuunottamiseksi. Ja ilmeisesti he olivat varmoja, että me kaikki olisimme olleet sielä. Viimeinen henkäys, ja syöksy kuusiaidan aukon läpi. Yhdellä sarjalla sain papat maahan. Hämmästys oli melkoinen, kun tulinkin sieltä.
Vesa "Vepe" Perkiö
8.3.2008
Tänään se alkoi. Kyläläiset nousivat raivoten Pussimaan hallituksen joukkoja vastaan ja taistelu alkoi aamuyöstä. Itse en ottanut milläänlailla osaa taisteluun, sillä aseita ei riittänyt kaikille. Sen sijaan vaan huutelin rivouksia niille kirotuille piruille, mitä hallitus oli kyläämme sikissyt. Päädyimme siis toverini kanssa seuraamaan taistelua vierestä ja muistelemaan menneitä. Samalla surimme kotipoikiemme tuhoa.
Päätimme lähteä katsomaan tilannetta kaupungintalolla ja sisäänpäästyämme huomasimme, ettei siellä edes ollut enää ketään. Yht'äkkiä toverini saa osuman kaatuen maahan. Ryntään auttamaan häntä ja samalla sain osuman selkääni. Kaikki pimeni... Tai oikeastaan valaistui...
Vaikka vihollinen otti kaupungin haltuunsa ja eliminoi kapinoitsijat, kaikki ei ole vielä ohi... MUAHHAHHHAHHAHHAH!
Tänään se alkoi. Kyläläiset nousivat raivoten Pussimaan hallituksen joukkoja vastaan ja taistelu alkoi aamuyöstä. Itse en ottanut milläänlailla osaa taisteluun, sillä aseita ei riittänyt kaikille. Sen sijaan vaan huutelin rivouksia niille kirotuille piruille, mitä hallitus oli kyläämme sikissyt. Päädyimme siis toverini kanssa seuraamaan taistelua vierestä ja muistelemaan menneitä. Samalla surimme kotipoikiemme tuhoa.
Päätimme lähteä katsomaan tilannetta kaupungintalolla ja sisäänpäästyämme huomasimme, ettei siellä edes ollut enää ketään. Yht'äkkiä toverini saa osuman kaatuen maahan. Ryntään auttamaan häntä ja samalla sain osuman selkääni. Kaikki pimeni... Tai oikeastaan valaistui...
Vaikka vihollinen otti kaupungin haltuunsa ja eliminoi kapinoitsijat, kaikki ei ole vielä ohi... MUAHHAHHHAHHAHHAH!
Joni Viitala
Yhdistyksen sihteeri
Yhdistyksen sihteeri
8.3.2008
Tehtävämme oli murtaa tie swattitorniin ja päästä sinne. Kokosimme russki -ryhmämme, johon kuuluin minä; Pjotr Pavlov, Ivan, Vladimir ja hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa. Päätimme lähteä vaeltamaan aukion kautta isoon metsään. Kävelimme vietnamia pitkin kauas aukiolle.
Olin tiedustelumiehenä, hetken matkan päässä muista. Aukiolla ajan käveltyäni ajattelin pitää pienen lepotauon. Laitoin aseeni kantoa vasten ja otin repun selästäni. Olin juuri ottamassa kenttäpulloa käteeni, kun näin kuinka muut ryhmästämme menivät matalaksi. Sieppasin aseeni ja menin kannon taakse makuulle. Seurasin ryhmäni toimia ja otin kenttäpullon käteeni ja join, vieläkin makuulla. Toveri Vladimir käski käsimerkein minut luokseen. Pakkasin kenttäpulloni ja otin repun toiseen käteeni ja aseeni toiseen ja juoksin matalana Vladimirin luokse. Vladimir kertoi nähneensä vastustavan joukon miehen jonkin matkan päässä mutta hän ei ollut huomannut meitä. Lähdimme siis matalana jatkamaan matkaa.
Jonkin ajan päästä olin jälleen kauempana muista, tiedustelumiehenä. Saavuimme ojaa pitkin isoon metsään. Käskin Ivanin odottavan hetken ja etenevän hitaasti, jos vaikka minuun osuisi. Juoksin metsän reunaa päin suojia pitkin. Kuljin keskemmälle metsän yläpäässä ja käskin muut luokseni.
Tässä vaiheessa huomasin että yksi vihollinen oli juoksuhaudassa, katsomassa torniin päin. Kaksi vihollista oli tornin viereisessä pienessä juoksuhaudan palasessa. Kun vihollinen juoksuhaudassa nousi ja näytti lähtemisen merkkejä, näytin Ivanille hätäisiä käsimerkkejä joita tuskin itsekkään olisin tunnistanut. Ammuin vihollista selkään ja rymistin juoksuhautaan sarja laulaen ja Ivan kannoillani. Painoimme päämme mataliksi sillä aikaa kun toisesta juoksuhaudasta lauloi sarja päidemme ylitse. Onneksi Vladimir kuitenkin onnistui metsästä käsin ampumaan kummatkin viholliset. Tässä vaiheessa päätimme juosta tornille. Pääsimme tornille kaikki kolme, sillä hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa oli jäänyt ryhmästä pois aiemmin. Jos hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa olisi päässyt tornille olisimme olleet voitokkaita! Mutta onneksi me selvisimme!
KORJAUS: Vladimir, tuo korkeasti koulutettu, junan matkustajatilassa matkustava toveri kertoi minulle että hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa:n oikein kirjoitettu nimi on Vladishbov. Hän kertoi myös että Vladishbov ei jäänyt ryhmästämme aiemmin, hän ei ehtinyt juoksuhautaan ennenkuin näki vihollisen.
Tehtävämme oli murtaa tie swattitorniin ja päästä sinne. Kokosimme russki -ryhmämme, johon kuuluin minä; Pjotr Pavlov, Ivan, Vladimir ja hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa. Päätimme lähteä vaeltamaan aukion kautta isoon metsään. Kävelimme vietnamia pitkin kauas aukiolle.
Olin tiedustelumiehenä, hetken matkan päässä muista. Aukiolla ajan käveltyäni ajattelin pitää pienen lepotauon. Laitoin aseeni kantoa vasten ja otin repun selästäni. Olin juuri ottamassa kenttäpulloa käteeni, kun näin kuinka muut ryhmästämme menivät matalaksi. Sieppasin aseeni ja menin kannon taakse makuulle. Seurasin ryhmäni toimia ja otin kenttäpullon käteeni ja join, vieläkin makuulla. Toveri Vladimir käski käsimerkein minut luokseen. Pakkasin kenttäpulloni ja otin repun toiseen käteeni ja aseeni toiseen ja juoksin matalana Vladimirin luokse. Vladimir kertoi nähneensä vastustavan joukon miehen jonkin matkan päässä mutta hän ei ollut huomannut meitä. Lähdimme siis matalana jatkamaan matkaa.
Jonkin ajan päästä olin jälleen kauempana muista, tiedustelumiehenä. Saavuimme ojaa pitkin isoon metsään. Käskin Ivanin odottavan hetken ja etenevän hitaasti, jos vaikka minuun osuisi. Juoksin metsän reunaa päin suojia pitkin. Kuljin keskemmälle metsän yläpäässä ja käskin muut luokseni.
Tässä vaiheessa huomasin että yksi vihollinen oli juoksuhaudassa, katsomassa torniin päin. Kaksi vihollista oli tornin viereisessä pienessä juoksuhaudan palasessa. Kun vihollinen juoksuhaudassa nousi ja näytti lähtemisen merkkejä, näytin Ivanille hätäisiä käsimerkkejä joita tuskin itsekkään olisin tunnistanut. Ammuin vihollista selkään ja rymistin juoksuhautaan sarja laulaen ja Ivan kannoillani. Painoimme päämme mataliksi sillä aikaa kun toisesta juoksuhaudasta lauloi sarja päidemme ylitse. Onneksi Vladimir kuitenkin onnistui metsästä käsin ampumaan kummatkin viholliset. Tässä vaiheessa päätimme juosta tornille. Pääsimme tornille kaikki kolme, sillä hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa oli jäänyt ryhmästä pois aiemmin. Jos hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa olisi päässyt tornille olisimme olleet voitokkaita! Mutta onneksi me selvisimme!
KORJAUS: Vladimir, tuo korkeasti koulutettu, junan matkustajatilassa matkustava toveri kertoi minulle että hänjonkanimeäkukaaneiosaakirjoittaa:n oikein kirjoitettu nimi on Vladishbov. Hän kertoi myös että Vladishbov ei jäänyt ryhmästämme aiemmin, hän ei ehtinyt juoksuhautaan ennenkuin näki vihollisen.