BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Tiistai 15.6.2010.
Lähdimme pappatiimin Mikan Jarmon ja allekirjoittaneen voimin Jalasjärveltä tiistaina 15.6. klo 16 tietämissä, haimme Jarin mukaan ja suuntasimme Vaasan satamaan.
Satamassa koko kahdeksan henkinen Berget ryhmämme kokoontui, kun Jani-Matti, Kari, Teemu ja Tuomas saapui paikalle.
Laiva lähti Uumajaa kohti klo 20 ja saapui neljän ja puolen tunnin kuluttua perille.
Ensimmäisen yön vietimme Uumajassa leirintäalueella, ryhmä majoittui kahteen mökkiin.
Keskiviikkoa 16.6.2010.
Keskiviikkona 16.6. aamupäivällä lähdimme ajamaan Uumajasta etelään.
Puolenpäivän jälkeen pysähdyimme syömään lounasta Önsköldsvik nimiseen kaupunkiin.
Pääsimme perille Berget 8 tapahtuman pelipaikalle Sollefteå nimiselle paikkakunnalle iltapäivällä kolmen tietämissä. Olimme hyvin aikataulussa, sillä ilmoittautuminen piti tapahtua klo 18.00 mennessä.
Ilmoittautumisessa piti olla mukana henkilökohtainen pelaaja ID tai pelaajanumero sekä henkilöllisyystodistus.
Ilmoittautumisen jälkeen jokaisen piti kronottaa kaikki mukana olevat aseensa. Järjestäjän edustajat suorittivat kronotuksen omilla 0,20g:n kuulillaan ja antoivat asekohtaiset kronotustodistukset joita piti pelikentällä kantaa mukanaan.
Koronotuksen jälkeen siirryimme omilla ajoneuvoilla tukikohtaamme, joka sijaitsi suurin piirtein karttaruudussa D4.
Tukikohdassa meille osoitettiin ensiksi teltta johon oli jo majoittunut kuusihenkinen ryhmä ruotsalaisia.
Ryhmänjohtajamme Kari neuvotteli joukkueenjohtajan kanssa ja jonkin ajan kuluttua meille osoitettiinkin oma teltta, samalla ryhmäämme liittyi kaksi taistelijaa eteläsuomesta. Toinen heistä oli Espoosta ja toinen Kirkkonummelta. Nämä kaksi täydennysmiestä pelasivat koko tapahtuman ajan ryhmässämme.
Muut Poldavian 3rg Mountaineers joukkomme ryhmät olivat ulkomaisia, olimme siis ainoat suomalaiset. Ryhmiä oli ainakin ruotsista, tanskasta, norjasta belgiasta, hollannista ja sloveniasta.
Poldavian jalkaväkipataljoonassa (Poldavian 1st Infantry) oli suurin osa muista suomalaisista pelaajista.
Tuon jalkaväkipataljoonan tukikohta sijaitsi karttaruudussa N12.
Tukikohtamme korkea-arvoisin kaveri, nimitettäköön häntä vaikka paljoonankomentajaksemme, piti tukikohdan väelle hengen nostatuspuhuttelun, muistutti osastomme Milsim henkisestä pelityylistä ja suojalasien käytöstä myös tukikohta-alueella.
Puhuttelun jälkeen meillä oli vielä hetki aikaa tarkistaa varustusta ja n. klo 22 tietämissä koko 200 pelaajan pataljoona lähti jalkaisin hyökkäämään.
Hyökkäyksen tavoitteena oli karttaruudussa D8 sijaitsevan Servicepoint Dog pointin (myöhemmin tekstissä vain Dogpoint) ja karttaduussa I7 sijaitsevan Tacticalpoint The Great Crossroadsin (myöhemmin teksissä vain Crossroads) valtaaminen.
Ryhmämme kulki joukkueemme viimeisenä, marssin aikana kuulimme melkoista meteliä ja paljon ammuntaa, tokkopa kukaan ryhmästämme ehti vilaustakaan nähdä vihollisemme, NAF:n joukoista.
Melkoisten mutkien jälkeen meidän ryhmitettiin suolle asemiin.
Saimme tietää pataljoonamme joukkojen vallanneen Dogpointin ja samanaikaisesti oli Corssroadsin vallannut Poldavian 1. Inf. suomalaiskomppania.
Makoiltuamme hetkisen suon lämpimässä syleilyssä saimme käskyn siirtyä joukkueemme mukana Crossroadsin puolustukseen.
Meidät sijoitettiin risteyksen pohjoispuolelle asemiin puolustussuunnan ollessa koiliseen, seuraavana päivänä kävi ilmi, että suojaussuunnassamme oli NAF Rangereiden tukikohta vain jokusen sadan metrin päässä.
Oltuamme jonkin aikaa asemissa aloitti NAF voimakkaan hyökkäyksen etelän suunnasta tarkoituksenaan vallata Crossroadsin aluea.
Oli vekkuli tunne makoilla katsellen tyhjää metsää, kun saman aikaisesti selkäpuolella oli täysi inferno irti. Aseet takoivat pitkää sarjaa ja pelaajat huusivat käskyjä toisilleen.
En tiedä miten pitkään tilanne tuollaisena säilyi, ei tullut vilkuiltua kelloon. Jossain vaiheessa ryhmänjohtajamme Kari huusi ryhmällemme käskyn irtautua ja valmistautua hyökkäämään etelästä päälle painavan vihollisen kimppuun vasemman, siis idän kautta koukaten.
Syöksyimme ikä-kaakko suuntaan kulkevan tieuran eteläpuolelle ja levittäydyimme ketjuun.
Maastossa oli isoja aukkopaikkoja , lehtipuupuskia, pieniä havupuita ja jonkin verran soista maastoa ojineen.
Lähdimme etenemään laajassa ketjussa. Ensimmäisten näköhavaintojen jälkeen toinen puoliryhmä koukkasi syvemmältä idästä tarkoituksena päästä hieman nousevassa maastossa olevan vihollisen kylkeen.
Jälkikäteen kuulin että idempää koukanneessa puoliryhmän hyökkäyksessä erityisesti Teemu piti sellaista vauhtia jotta muille ei jäänyt ampumista - Teemu pudotteli porukkaa varsin mukavasti.
Karjuimme edetessämme käskyjä, kehotuksia, ohjeita ja taistelutunnustamme ÄRJYä.
Puskimme hitaasti mutta päättäväisesti eteenpäin, vihollinen irtautui edestämme etelää johtavaa tietä kohti ja jonkin ajan kuluttua jopa ihan tietä etelään kohti juosten.
Jossain vaiheessa sain osuman ja jäin huutamaan lääkintämiestä. Jostain tyhjästä paikalle tupsahti Slovenialainen lääkintämies joka sitoi minut. Kari kertoi jälkikäteen, että heitä oli koukkauksessa tullut vastaan puolalaisten(tai slovenialaisten) 1.Joukkueen ryhmä joka koukkasi vastaan etelän suunnasta. 1.Joukkuehan lähetettiin dog pointilta sulkemaan tietä silloin aikaisemmin. NAF jäi siis todella pahasti mottiin. Tuosta ryhmästä siis minut sitonut lääkintämies tuli.
Tilanne jatkui vielä jonkin aikaa sekavana ja metakka oli melkoinen.
Jälkikäteen kuulimme, että meidän mekastuksemme oli valanut uskoa joihinkin muihin joukkoihimme. Ehkäpä metelimme olikin niin vaikuttavaa, tai sitten naapurimaan taistelijat vain irvailivat kustannuksellamme.
Vihollinen irtautui, ryhmämme otti joksikin aikaa asemat tien itäpuolelta torjuntasuunnan ollessa etelään. Kari lähti selvittämään joukkueenjohtajalta tilannetta ja toi meille hetkisen kuluttua irtautumiskäskyn, jonka jälkeen siirryimme takaisin Crossroadsia miehittävien joukkojen keskuuteen.
Kun joukkomme lähtivät paluumarssille tukikohtaa kohti yhden jälkeen yöllä, ryhmämme sai tehtäväksi suorittaa epäillyn Ranger tukikohdan tiedustelun paluumarssin aikana. Tuon Ranger tukikohdan epäiltiin olevan karttaruudun G5 maisemissa.
Emme kohdanneet vihollisia paluumarssin aikana. Sensijaan kun pääsimme tukikohdan länsipuolella etelä-pohjois -suuntaan kulkevan tieuran varteen havaitsimme omien joukkojen ajoneuvoja tiellä.
Jatkoimme marssiamme kymmenisen metriä metsänpuolella ajoneuvojen ohitse, yhtäkkiä tieltä avattiin tuli ja yksi pelaajamme sai osuman. Alkoi melkoinen metakka, kun tiellä olevia kehoitettiin lopettamaan ampuminen ja heille vakuutettiin metsänsiimeksessä olevien joukkojen olevan omia.
Hetkisen kuluttua minun ja Jarmon luokse kärkseen tuli etelänsuunnasta ilmeisesti tiellä oleilleiden ajoneuvojen ryhmänjohtaja.
Hän alkoi selvittää tilannetta ensiksi englanniksi, mutta sanottuani hänelle pari kertaa suomeksi, että kyllä suomikin käy ja että ihan vain suomeksi kiitos, hän tajusi olevansa tekemisissä suomalaisryhmän kanssa. Ohjasin hänet ryhmänjohtajamme luokse.
Tilanne selvitettiin ja pääsimme tukikohtaan jossa suoritimme ruokailun ja muun huollon ennen untenmaille painumista.
Kello kilkutti jo yli kolme aamuyöllä ennen kuin ensimmäiset taistelijat aloittivat kuorsaamisen.
EDIT: Korjasin Karin postauksessaan mainitsemat virheet ja täydensin tekstiä hieman Karin lisäyksin.
BERGET 8, 16.-19.6.-2010
BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Last edited by -jm- on Sun 27 Jun, 2010 11:41:38, edited 2 times in total.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Varaahan pari kolme lisäpostausta tähän alkuun, koska yhden viestin pituus ei voi olla mahdottoman pitkä.
Hieno juttu jotta pistit tarinaa alulleen, koitetaampa porukalla koostaa raportti!
Jotain korjauksia/tarkennuksia mitä huomasin, jos haluat juttuun lisätä:
* Crossroadsin valtasi 1. Inf. suomalaiskomppania sillä aikaa kun valtasimme dogpointtia.
* Ensimmäinen puolustussuunta crossroadsilla oli koiliseen, ei luoteeseen. Rangerbase kuitenkin juuri siinä meidän puolustussuunnassa.
* Vasemmanlaidan hyökkäyksessä erityisesti Teemu piti sellaista vauhtia meidän puoliryhmässä jotta muille ei jäänyt ampumista - Teemu pudotteli porukkaa varsin mukavasti. n. 300m matka hyökättiin hakkuuaukiolla. 3(?) omaa haavoittumista. Koukkausessa vastaan tuli puolalaisten(tai slovenialaisten) 1.Joukkueen ryhmä joka koukkasi vastaan etelän suunnasta. 1.Joukkuehan lähetettiin dog pointilta sulkemaan tietä silloin aikaisemmin. NAF jäi siis todella pahasti mottiin.
Hieno juttu jotta pistit tarinaa alulleen, koitetaampa porukalla koostaa raportti!
Jotain korjauksia/tarkennuksia mitä huomasin, jos haluat juttuun lisätä:
* Crossroadsin valtasi 1. Inf. suomalaiskomppania sillä aikaa kun valtasimme dogpointtia.
* Ensimmäinen puolustussuunta crossroadsilla oli koiliseen, ei luoteeseen. Rangerbase kuitenkin juuri siinä meidän puolustussuunnassa.
* Vasemmanlaidan hyökkäyksessä erityisesti Teemu piti sellaista vauhtia meidän puoliryhmässä jotta muille ei jäänyt ampumista - Teemu pudotteli porukkaa varsin mukavasti. n. 300m matka hyökättiin hakkuuaukiolla. 3(?) omaa haavoittumista. Koukkausessa vastaan tuli puolalaisten(tai slovenialaisten) 1.Joukkueen ryhmä joka koukkasi vastaan etelän suunnasta. 1.Joukkuehan lähetettiin dog pointilta sulkemaan tietä silloin aikaisemmin. NAF jäi siis todella pahasti mottiin.
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Kiitos korjauksista.
Taidan laittaa jokaisen taistelupäivän tarinat omaan postaukseen.
Torstai on jo työnalla, se oli pisin pelipäivämme, siksi kirjoittaminen kestää.
Taidan laittaa jokaisen taistelupäivän tarinat omaan postaukseen.
Torstai on jo työnalla, se oli pisin pelipäivämme, siksi kirjoittaminen kestää.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Torstai 17.6.2010.
Heräilimme yhdeksään mennessä ja aloitimme aamupalan kokkauksen.
Aamupalan jälkeen ryhmämme sai tehtäväkseen käydä tiedustelemassa onko vihollinen miehittänyt Crossroadsin maaston ja samalla tiedustella ja merkitä reitti tukikohdastamme Crossroadsille.
Jani-Matti suoritti reitin merkitsemisen “sotilasmerkitsemispaperi embolla”. Minua huoletti suunnattomasti, ettei koko meikäläisen WC-paperirulla vain kulu ruotsin metsiin.
Päästyämme karttaruutuun G6 ryhmämme jakautui kahteen puoliryhmään.
Kari, Teemu, Tuomas, Jani-Matti, Masse ja Kala lähtivät kiertämään pohjoisen kautta kohti Crossroadsia. Papat, eli Mika, Jarmo, Jari ja meikäläinen lähti matkaan etelänkautta.
Pappojen tarkoituksena oli suunnata kaakkoon ja ylittää länsi-itä -suuntaan kulkeva tieura parisataa metriä Crossroadsin länsipuolelta ja suunnata sen jälkeen Crossroadsin eteläpuolelle tähyilemään onko NAF miehittänyt alueen.
Kuljettuamme vain vähän yli parisataa metriä jouduimme taisteluun NAF joukkojen kanssa suurin piirtein karttaruudussa H7 näkyvän suon reunamilla.
Seurasimme suonreunaa joka teki kulkusuuntaamme vasemmalle lähes 90 asteen mutkan.
Jarmo kulki kärjessä, minä viitisen metriä hänen takanaan. Jari kulki minun takanani 5-10 metrin etäisyydellä ja Mika viimeisenä samanlaisen matkan Jarin takana.
Yhtäkkiä konetuliase alkoi laulaa ja kuului huuto: “Vasemmalla”. Heti ensilaukausten kajahtaessa löin munat turpeeseen ja maassa maatessani vasta tajusin että joku huusi tuon “Vasemmalla” -huudon. Nostin päätä ja käänsin asetta vasemmalle, siellä näkyi jo ensimmäinen raatoliina heilahtelevan.
Sarjatuliaseet lauloivat ja huusimme kovalla äänellä havaintoja.
Kun kuulamyrsky vähän hellitti aloin huutamalla kysymään tappioita. Ihmettelin ääneen miten kukaan meistä neljästä ei ollut saanut osumaa, koska luulin NAF joukkojen avanneen ensimmäisenä tulen.
Jälkikäteen selvisi, että Mika viimeisenä kulkiessaan oli huomannut meidän vasemmalla puolen olevien NAF miesten seuranneen minua ja Jarmoa aseillaan. Mika oli nähnyt aseiden liikkeen ja avannut ensimmäisenä tulen. Mikan tarkkaavaisuus viimeisenä kulkevana miehenä ja empimätön tulenavaus pelasti puoliryhmämme, minä ja Jarmo emme olleet nähneet vilaustakaan vihollisesta, vaikka he makasivat vain reilun kymmenen metrin päässä suolla liikkumatta.
Käskin Mikan ja Jarin pakittaa tulosuuntaamme ja kiertämään minun ja Jarmon oikealla, siis länsipuolella nousevan mäen päälle tukemaan minun ja Jarmon irtautumista.
Kun Mika huusi heidän olevan asemissa lähdin ryömimään takaperin. Huikkasin vielä Jarmolle ennen mäkeen ryntäämistäni, jolloin Jarmokin antoi suojatulta.
Päästyäni mäen päälle suojasimme Mikan, Jarin ja minun tulella Jarmon irtautumisen.
Kun koko puoliryhmä oli saatu irti, suuntasimme vielä jonkin matkaa länteen paremmin puolustettavaan maastoon.
Suolle putosi varmuudella kolme NAF pelaajaa, en tiedä montako heitä siellä oli meitä odottamassa.
Jarmo alkoi korjaamaan Jarin aseeseen tullutta häiriötä. Jari suojasi itään päin ja minä Mikan kanssa kävimme tiedustelemassa näkymää aiemmin mainitsemaltani tieuralta itään ja länteen. Näimme liikettä Crossroadsilla josta tiesimme vihollisen miehittäneen paikan.
Saimme Karin kautta radioitse tiedon, että joukkueenjohtaja on antanut käskyn palata tukikohtaan, Lähdimme liikkeelle ja tapasimme samassa maastossa jossa ryhmä oli aiemmin jakautunut puoliryhmiin. Kuulimme Karin johdossa olleen puoliryhmän onnistuneen meitä paremmin tiedustelureissussaan. Palasimme ryhmä koossa tukikohtaan tulomatkalla tiedustelemaamme reittiä pitkin.
Tukikohtaan päästyämme ruokailimme ja huolsimme muutenkin varusteemme.
Kuulimme, että jokin toinen ryhmä oli paikantanut NAF Rangereiden tukikohdan karttaruutujen J5 ja K5 maastoon. Tutkimme porukalla karttaa ja tuumimme, että tukikohdan täytyy olla karttaruudun K6 luoteiskulmassa oleva tasaisen näköisellä alueella.
Saimme tietää, että pataljoona lähtee liikkeelle ja edessä on kymmenen tunnin pituinen operaatio, siksi varasimme päiväreppuihimme mukaan syötävää ja juotavaa.
Pataljoona lähti liikkeelle pohjoisen kiiveten pohjoisen korkeahkon mäen päälle ohittaen kartassa näkyvän Crow Mountain pisteen. Ryhmämme oli hyökkäävän joukkueen oikea sivusta. Kun tulitaistelu alkoi vasemmalla sivustallamme saimme käskyn edetä ketjussa, tuossa vaiheessa suuntavaistoni oli tehnyt tepposet enkä enää tiennyt sijaintiamme enkä etenemissuuntaa. Etenin vain ryhmän mukana alamäkeä ketjussa.
Eteemme ilmestyi tieura. Kari sai osuman, häntä sidottaessa joukkueenjohtajamme karjui jotain josta en saanut selvää, hänen viittilöinnistään käsitin, että meidän pitää kääntää etenemissuuntaa voimakkaasti vasempaan.
Käänsimme etenemissuuntaa jolloin eteen tuli puurakenteinen pesäke. Pesäke oli vihollisen hallussa, mutta kuulamyrsky pudotti sitä miehittävät viholliset. Pesäkkeen takana tuli vastaan viistosti oleva tieura. Kuulaa oli ilmassa paljon, siksi ylitin tuon uran nopeasti juosten ja löin maihin heti tieuran jälkeen.
Ryömiessäni tieuran takana olevan kaatuneen puun alitse sain osuman selkääni. Joku oman puolen pelaaja oli ilmeisesti nähnyt sopivan hitaan ja helpon maalin. Teemu ryömi sitomaan minua, Berget Crew:n kameramies näki tilanteen ja tuli ihan ääreen kuvaamaan sitomista. Kun kahden minuutin määräaika oli kulunut umpeen Teemu säntäsi sitomaan omaa venäjänkieltä puhuvaa naispuolista lääkintämiestä.
Maasto nousi hyökkäyssuuntaamme todella voimakkaasti. Oikealla puolellani näin puurakenteisia suojia joiden suojista omat pelaajamme ampuivat ylöspäin etenemissuuntaamme.
Etenin katveessa ylämäkeen muutamia metrejä ja vilkaisin nopeasti eteenpäin, käytännössä siis ylöspäin, näin oman ryhmämme pelaajia painanteessa suojassa. Ajattelin että syöksyn samaan suojaan, syöksy katkesi kuitenkin jo reilun metrin jälkeen rintaan osuneeseen kuularyöppyyn.
Ei auttanut muu kuin kaivaa jälleen raatoliina koristamaan päälakea.
Käänsin selän vihollista kohti ja pidin raatoliinan visusti päässäni. Raatoliinasta huolimatta takaraivoon tuli tämän tästä sarjoja, koska vihulaiset yrittivät pudottaa yläpuolellani suojassa olevia meikäläisiä.
Näin alapuolellani Teemun aiemmin sitoman venäjää puhuvan naispuolisen lääkintämiehen sitovan yhtä joukkueenjohtajaamme. Kun kahden minuutin määräaika oli kulunut umpeen hän lähti urhean määrätietoisesti kapuamaan minua kohti.
Nostin näkyville kädessäni olevan sidontaliinan jolloin hän katsoi minua ja totesi, oh, second hit ja lähti etsimään sellaisia osuman saaneita jotka hän pystyi pelastamaan peliin.
Aikani makoiltuani nousin ja siirryin jonkin matkaa alamäkeen odottelemaan muita pudonneita ryhmäläisiämme.
Pohdimme ensin, että kävelisimme pohjoisen tien kautta tukikohtaamme respaamaan, mutta kuultuamme Crossroadsin respan olevan hallussamme suuntasimme mäkeä alas ja menimme respalle täyttämään lippaita ja mutustelemaan päiväreppuihin varaamiamme murkinoita.
Puolen tunnin määräajan umpeuduttua Kari ryhmitti ryhmämme puolustukseen.
Jonkin ajankuluttua Norjalainen joukkueenjohtajamme piti milsim vastaisesti käskynjaon jossa hän kertoi yhteen ryppääseen kokoontuneelle joukkueelle tulevasta tehtävästämme.
Käskyn mukaan lähdimme kävelemään Crossroadsilta etelään johtavaa tieuraa myöten.
Ryhmämme eteni hienosti molemmin puolin tieuraa, käskyt pysähdyksistä ja liikkeellelähdöistä menivät ryhmän läpi suomalaisin käsimerkein.
Mika ja minä olimme joukon viimeiset miehet ja silmäilimme selustaa erityisellä tarkkaavaisuudella.
Saavutettuamme karttaruudun F14 saimme tehtäväksemme sulkea tieturan ja tarkastaa mahdolliset ajoneuvot.
Kari ryhmitti meidän uran sulkemista varten ja ohjeisti miehille tehtävät mikäli ajoneuvoja paikalle sattuisi. Joukkueenjohtaja (yllättäen) sekoili jotenkin asioiden kanssa ja etelästä tullut siviiliajoneuvo piti päästää ryhmityksen läpi pohjoista kohti, vaikka Kari oli asiasta erimieltä.
Hyvin pian jatkoimme matkaa etelää kohti, pataljoona törmäsi viholliseen karttaruutudussa E15 olevassa risteyksessä. Ryhmämme käskettiin karttaruudussa E15 tien luoteispuolen pusikkoon etenemään länteenpäin.
Menin kärjen tuntumassa ryteikköön ja häpeäkseni täytyy tunnustaa että ruuttasin lyhyen sarjan pusikossa yllättäen vastaan tullutta ruotsalaista naispuolista pelaajaa kohti hänen huutaessaan jotain ja heiluttaessaan villisti raatoliinaansa. Löin ison kiven taakse maihin ja aloin katsella mitä ympärillä oikein tapahtuu. Näin pohjoispuolella korkealla yläpuolellani omien joukkojen ampuvan oikealla puolellani olevaan painanteeseen. Joku ruotsalainen naispuolinen pelaaja vastasi huuteluuni ja kertoi hänen lähellään olevan 2-3 ystävällismielistä pelaajaa. Tuomas oli saman kiven suojassa kanssani, en tosin enää muista kumpiko meistä siihen päätyi ensiksi.
Tilanne oli melkoisen sekava, maasto laski meistä länteen, mutta muuttui samalla mäntymetsäksi. Metsän suojista vihollinen ampui vastaan.
Jossain vaiheessa aloin kuulla oikealta puoleltani, siis pohjoisesta liikkumisen ääniä. Jostain syystä seurailin ääniä tähtäimen läpi. Ruotsalaiset olivat kertoneet sillä suunnalla olevan omia, siksipä en heti ampunut kun n. viiden metrin päästä alkoi hahmo nousta painanteesta ylöspäin. Kun lopulta tajusin hartioiden olevan verhottu ACU pukuun ruuttasin sarjan ja huusin varoituksia omille, samassa tunsin kuulan kopsahtavan rintaani ja aloin huutaa medicciä sitomaan.
Tuomas taisi tässä vaiheessa olla ryhmämme lääkintämme ja parantaa meikäläisen.
Tilanne jatkui melkoisen sekavana. Kari huusi jossain vaiheessa, että hänen paikalleen oikealle pusikkoon pitää tulla vaihtomies, että hän vois siirtyä semmoiseen asemaan jossa voi johtaa ryhmäämme. Käsittääkseni Mika siirtyi Karin paikalle jolloin Kari pääsi keskeisempään paikkaan.
Siirryin takaisin selkämme taakse jäänyttä uraa kohti jolloin kuulin Mikan saavan osuman.
Sain käskyn tarkistaa ryhmityksemme eteläpuolen, koska epäilimme vihulaisen pureutuneen sinne.
Ehdin ottaa muutaman askeleen kun sain jälleen osuman, jälleen piti kaivaa raatoliina reisitaskusta päänpäälle vilkkumaan.
Hetkisen makoiltuani lähdin kävelemään Eagle Cliffin respaa kohti. Mika käveli edelläni ja Jari tuli perässämme hyvin pian meidän respalle pääsyn jälkeen.
Respaus säännöt menivät niin, että raspausaika oli 30 minuuttia, respalta sai kuitenkin poistua vain tasa- ja puolitunnittain.
Kun raspausaikamme tuli täyteen katsoimme ihmeissämme miten isot määrät joukkojamme käveli tietä EagleCliffin ohi länteen. Sinne saapasteli myös joukkueenjohtajamme.
Saimme radioyhteyden putoamismaastossamme edelleen taistelussa olevaan ryhmäämme ja kerroimme epäilevämme heidät unohdetun taisteluun.
Ryhmityimme väljään puolustusryhmitykseen EagleCliffin maastoon. Kallion päältä näki maaston laskevan voimakkaasti etelään ja muutaman sadan metrin päässä näkyi yksi NAF joukkojen tukikohta.
NAF joukkoja parveili kallion eteläpuolella niin paljon, että meikäläistä alkoi kylmätä. Samassa Mika huusi kymmenen hengen vahvuisen NAF osaston lähestyvän meitä tietä pitkin idän suunnasta.
Mika maastoutui tien pohjoispuolelle, minä ja Jari olimme tien eteläpuolella.
Harmillisesti Mikan ase teki tepposet tulenavaustilanteessa ja hän putosi. Sain yhden NAF taistelijan pudotettua hänen tullessaan kurkkimaan tieuran tuntumaan.
Mika kertoi jälkikäteen, että nelihenkinen NAF ryhmä oli jo tuossa vaiheessa meidän länsipuolella. Mika oli nähnyt ryhmän kävellessään raatoliinan kanssa tietä lännensuuntaan jonne kaikki muut joukkomme olivat saapastelleet.
Jonkin aikaa kyttäiltyämme sain radiolla tiedon, että pääosa ryhmästämme oli päässyt irti taistelusta ja suuntasi meitä kohti. He kertoivat koukkaavansa EagleCliffin respapaikan pohjoispuolelle ja hyökkäävänsä sieltä, sovimme että minä ja Jari hyökkäämme samanaikaisesti etelästä tieuran ylitse. Näin toimien saimme vihollisryhmän kahden tulen väliin ja hyökkäys onnistui ilman tappioita.
Emme ehtineet iloita pitkään menestyksestä. Juuri kun Kari oli käskenyt puolustussuunnat ajoi vauhdikkaasti paikalle NAF:n maastoajoneuvo josta jalkautui useita vihollisia aseet takoen.
Ajauduin ajoneuvon vasemmalle puolelle muutaman metrin päähän ajoneuvosta, sain pudotettua hanttimiehen heti hänen jalkauduttuaan ja kuljettajankin avoimesta oviaukosta.
Vastustajia putosi muitakin, mutta en tiedä miten monta ja kenen pudottamina. Tilanne oli todella sekava, auton takana seisoskeli jo aiemmin pudotettu NAF ryhmä. Minulla ei ollut hajuakaan minne ajoneuvon miehistö oli jalkautunut, sillä näin vain vartaloita vyötäröstä alaspäin, en pystynyt näkemään kenellä on raatoliina päänpäällä. Siksi lähdin pakittamaan autosta poispäin. Meikäläisen kokoinen heppu ei pääse sellaisessa pusikossa liikkumaan hiljaa, joten vastustajat havaitsivat minut ja pudottivat.
Lähdin kävelemään tieuraa länteen raatoliina päässäni.
Hetkisen käveltyäni kuulin Mikan kutsuvan radiolla. Hän kertoi, että pataljoonalle tilattu paluukuljetus tukikohtaan lähtee viidessä minuutissa. Joukkueenjohtajamme oli hänelle todennut, että mikäli loppuryhmämme ei ole määräaikana paikalla joudumme kävelemään.
Onneksi paikalla oli myös pataljoonankomentajamme joka huolehti kaikille ajoneuvokuljetuksen tukikohtaan, säästyimme siis useamman kilometrin jalkamarssilta.
Tukikohdassa ruokailimme, huolsimme varusteemme ja painuimme unten maille. En ole varma paljonko kello mahtoi tuolloin olla, arvelisin sen olleen jotain yhden ja kahden välillä aamuyöllä.
EDIT: Täydensin torstain tarinan.
Heräilimme yhdeksään mennessä ja aloitimme aamupalan kokkauksen.
Aamupalan jälkeen ryhmämme sai tehtäväkseen käydä tiedustelemassa onko vihollinen miehittänyt Crossroadsin maaston ja samalla tiedustella ja merkitä reitti tukikohdastamme Crossroadsille.
Jani-Matti suoritti reitin merkitsemisen “sotilasmerkitsemispaperi embolla”. Minua huoletti suunnattomasti, ettei koko meikäläisen WC-paperirulla vain kulu ruotsin metsiin.
Päästyämme karttaruutuun G6 ryhmämme jakautui kahteen puoliryhmään.
Kari, Teemu, Tuomas, Jani-Matti, Masse ja Kala lähtivät kiertämään pohjoisen kautta kohti Crossroadsia. Papat, eli Mika, Jarmo, Jari ja meikäläinen lähti matkaan etelänkautta.
Pappojen tarkoituksena oli suunnata kaakkoon ja ylittää länsi-itä -suuntaan kulkeva tieura parisataa metriä Crossroadsin länsipuolelta ja suunnata sen jälkeen Crossroadsin eteläpuolelle tähyilemään onko NAF miehittänyt alueen.
Kuljettuamme vain vähän yli parisataa metriä jouduimme taisteluun NAF joukkojen kanssa suurin piirtein karttaruudussa H7 näkyvän suon reunamilla.
Seurasimme suonreunaa joka teki kulkusuuntaamme vasemmalle lähes 90 asteen mutkan.
Jarmo kulki kärjessä, minä viitisen metriä hänen takanaan. Jari kulki minun takanani 5-10 metrin etäisyydellä ja Mika viimeisenä samanlaisen matkan Jarin takana.
Yhtäkkiä konetuliase alkoi laulaa ja kuului huuto: “Vasemmalla”. Heti ensilaukausten kajahtaessa löin munat turpeeseen ja maassa maatessani vasta tajusin että joku huusi tuon “Vasemmalla” -huudon. Nostin päätä ja käänsin asetta vasemmalle, siellä näkyi jo ensimmäinen raatoliina heilahtelevan.
Sarjatuliaseet lauloivat ja huusimme kovalla äänellä havaintoja.
Kun kuulamyrsky vähän hellitti aloin huutamalla kysymään tappioita. Ihmettelin ääneen miten kukaan meistä neljästä ei ollut saanut osumaa, koska luulin NAF joukkojen avanneen ensimmäisenä tulen.
Jälkikäteen selvisi, että Mika viimeisenä kulkiessaan oli huomannut meidän vasemmalla puolen olevien NAF miesten seuranneen minua ja Jarmoa aseillaan. Mika oli nähnyt aseiden liikkeen ja avannut ensimmäisenä tulen. Mikan tarkkaavaisuus viimeisenä kulkevana miehenä ja empimätön tulenavaus pelasti puoliryhmämme, minä ja Jarmo emme olleet nähneet vilaustakaan vihollisesta, vaikka he makasivat vain reilun kymmenen metrin päässä suolla liikkumatta.
Käskin Mikan ja Jarin pakittaa tulosuuntaamme ja kiertämään minun ja Jarmon oikealla, siis länsipuolella nousevan mäen päälle tukemaan minun ja Jarmon irtautumista.
Kun Mika huusi heidän olevan asemissa lähdin ryömimään takaperin. Huikkasin vielä Jarmolle ennen mäkeen ryntäämistäni, jolloin Jarmokin antoi suojatulta.
Päästyäni mäen päälle suojasimme Mikan, Jarin ja minun tulella Jarmon irtautumisen.
Kun koko puoliryhmä oli saatu irti, suuntasimme vielä jonkin matkaa länteen paremmin puolustettavaan maastoon.
Suolle putosi varmuudella kolme NAF pelaajaa, en tiedä montako heitä siellä oli meitä odottamassa.
Jarmo alkoi korjaamaan Jarin aseeseen tullutta häiriötä. Jari suojasi itään päin ja minä Mikan kanssa kävimme tiedustelemassa näkymää aiemmin mainitsemaltani tieuralta itään ja länteen. Näimme liikettä Crossroadsilla josta tiesimme vihollisen miehittäneen paikan.
Saimme Karin kautta radioitse tiedon, että joukkueenjohtaja on antanut käskyn palata tukikohtaan, Lähdimme liikkeelle ja tapasimme samassa maastossa jossa ryhmä oli aiemmin jakautunut puoliryhmiin. Kuulimme Karin johdossa olleen puoliryhmän onnistuneen meitä paremmin tiedustelureissussaan. Palasimme ryhmä koossa tukikohtaan tulomatkalla tiedustelemaamme reittiä pitkin.
Tukikohtaan päästyämme ruokailimme ja huolsimme muutenkin varusteemme.
Kuulimme, että jokin toinen ryhmä oli paikantanut NAF Rangereiden tukikohdan karttaruutujen J5 ja K5 maastoon. Tutkimme porukalla karttaa ja tuumimme, että tukikohdan täytyy olla karttaruudun K6 luoteiskulmassa oleva tasaisen näköisellä alueella.
Saimme tietää, että pataljoona lähtee liikkeelle ja edessä on kymmenen tunnin pituinen operaatio, siksi varasimme päiväreppuihimme mukaan syötävää ja juotavaa.
Pataljoona lähti liikkeelle pohjoisen kiiveten pohjoisen korkeahkon mäen päälle ohittaen kartassa näkyvän Crow Mountain pisteen. Ryhmämme oli hyökkäävän joukkueen oikea sivusta. Kun tulitaistelu alkoi vasemmalla sivustallamme saimme käskyn edetä ketjussa, tuossa vaiheessa suuntavaistoni oli tehnyt tepposet enkä enää tiennyt sijaintiamme enkä etenemissuuntaa. Etenin vain ryhmän mukana alamäkeä ketjussa.
Eteemme ilmestyi tieura. Kari sai osuman, häntä sidottaessa joukkueenjohtajamme karjui jotain josta en saanut selvää, hänen viittilöinnistään käsitin, että meidän pitää kääntää etenemissuuntaa voimakkaasti vasempaan.
Käänsimme etenemissuuntaa jolloin eteen tuli puurakenteinen pesäke. Pesäke oli vihollisen hallussa, mutta kuulamyrsky pudotti sitä miehittävät viholliset. Pesäkkeen takana tuli vastaan viistosti oleva tieura. Kuulaa oli ilmassa paljon, siksi ylitin tuon uran nopeasti juosten ja löin maihin heti tieuran jälkeen.
Ryömiessäni tieuran takana olevan kaatuneen puun alitse sain osuman selkääni. Joku oman puolen pelaaja oli ilmeisesti nähnyt sopivan hitaan ja helpon maalin. Teemu ryömi sitomaan minua, Berget Crew:n kameramies näki tilanteen ja tuli ihan ääreen kuvaamaan sitomista. Kun kahden minuutin määräaika oli kulunut umpeen Teemu säntäsi sitomaan omaa venäjänkieltä puhuvaa naispuolista lääkintämiestä.
Maasto nousi hyökkäyssuuntaamme todella voimakkaasti. Oikealla puolellani näin puurakenteisia suojia joiden suojista omat pelaajamme ampuivat ylöspäin etenemissuuntaamme.
Etenin katveessa ylämäkeen muutamia metrejä ja vilkaisin nopeasti eteenpäin, käytännössä siis ylöspäin, näin oman ryhmämme pelaajia painanteessa suojassa. Ajattelin että syöksyn samaan suojaan, syöksy katkesi kuitenkin jo reilun metrin jälkeen rintaan osuneeseen kuularyöppyyn.
Ei auttanut muu kuin kaivaa jälleen raatoliina koristamaan päälakea.
Käänsin selän vihollista kohti ja pidin raatoliinan visusti päässäni. Raatoliinasta huolimatta takaraivoon tuli tämän tästä sarjoja, koska vihulaiset yrittivät pudottaa yläpuolellani suojassa olevia meikäläisiä.
Näin alapuolellani Teemun aiemmin sitoman venäjää puhuvan naispuolisen lääkintämiehen sitovan yhtä joukkueenjohtajaamme. Kun kahden minuutin määräaika oli kulunut umpeen hän lähti urhean määrätietoisesti kapuamaan minua kohti.
Nostin näkyville kädessäni olevan sidontaliinan jolloin hän katsoi minua ja totesi, oh, second hit ja lähti etsimään sellaisia osuman saaneita jotka hän pystyi pelastamaan peliin.
Aikani makoiltuani nousin ja siirryin jonkin matkaa alamäkeen odottelemaan muita pudonneita ryhmäläisiämme.
Pohdimme ensin, että kävelisimme pohjoisen tien kautta tukikohtaamme respaamaan, mutta kuultuamme Crossroadsin respan olevan hallussamme suuntasimme mäkeä alas ja menimme respalle täyttämään lippaita ja mutustelemaan päiväreppuihin varaamiamme murkinoita.
Puolen tunnin määräajan umpeuduttua Kari ryhmitti ryhmämme puolustukseen.
Jonkin ajankuluttua Norjalainen joukkueenjohtajamme piti milsim vastaisesti käskynjaon jossa hän kertoi yhteen ryppääseen kokoontuneelle joukkueelle tulevasta tehtävästämme.
Käskyn mukaan lähdimme kävelemään Crossroadsilta etelään johtavaa tieuraa myöten.
Ryhmämme eteni hienosti molemmin puolin tieuraa, käskyt pysähdyksistä ja liikkeellelähdöistä menivät ryhmän läpi suomalaisin käsimerkein.
Mika ja minä olimme joukon viimeiset miehet ja silmäilimme selustaa erityisellä tarkkaavaisuudella.
Saavutettuamme karttaruudun F14 saimme tehtäväksemme sulkea tieturan ja tarkastaa mahdolliset ajoneuvot.
Kari ryhmitti meidän uran sulkemista varten ja ohjeisti miehille tehtävät mikäli ajoneuvoja paikalle sattuisi. Joukkueenjohtaja (yllättäen) sekoili jotenkin asioiden kanssa ja etelästä tullut siviiliajoneuvo piti päästää ryhmityksen läpi pohjoista kohti, vaikka Kari oli asiasta erimieltä.
Hyvin pian jatkoimme matkaa etelää kohti, pataljoona törmäsi viholliseen karttaruutudussa E15 olevassa risteyksessä. Ryhmämme käskettiin karttaruudussa E15 tien luoteispuolen pusikkoon etenemään länteenpäin.
Menin kärjen tuntumassa ryteikköön ja häpeäkseni täytyy tunnustaa että ruuttasin lyhyen sarjan pusikossa yllättäen vastaan tullutta ruotsalaista naispuolista pelaajaa kohti hänen huutaessaan jotain ja heiluttaessaan villisti raatoliinaansa. Löin ison kiven taakse maihin ja aloin katsella mitä ympärillä oikein tapahtuu. Näin pohjoispuolella korkealla yläpuolellani omien joukkojen ampuvan oikealla puolellani olevaan painanteeseen. Joku ruotsalainen naispuolinen pelaaja vastasi huuteluuni ja kertoi hänen lähellään olevan 2-3 ystävällismielistä pelaajaa. Tuomas oli saman kiven suojassa kanssani, en tosin enää muista kumpiko meistä siihen päätyi ensiksi.
Tilanne oli melkoisen sekava, maasto laski meistä länteen, mutta muuttui samalla mäntymetsäksi. Metsän suojista vihollinen ampui vastaan.
Jossain vaiheessa aloin kuulla oikealta puoleltani, siis pohjoisesta liikkumisen ääniä. Jostain syystä seurailin ääniä tähtäimen läpi. Ruotsalaiset olivat kertoneet sillä suunnalla olevan omia, siksipä en heti ampunut kun n. viiden metrin päästä alkoi hahmo nousta painanteesta ylöspäin. Kun lopulta tajusin hartioiden olevan verhottu ACU pukuun ruuttasin sarjan ja huusin varoituksia omille, samassa tunsin kuulan kopsahtavan rintaani ja aloin huutaa medicciä sitomaan.
Tuomas taisi tässä vaiheessa olla ryhmämme lääkintämme ja parantaa meikäläisen.
Tilanne jatkui melkoisen sekavana. Kari huusi jossain vaiheessa, että hänen paikalleen oikealle pusikkoon pitää tulla vaihtomies, että hän vois siirtyä semmoiseen asemaan jossa voi johtaa ryhmäämme. Käsittääkseni Mika siirtyi Karin paikalle jolloin Kari pääsi keskeisempään paikkaan.
Siirryin takaisin selkämme taakse jäänyttä uraa kohti jolloin kuulin Mikan saavan osuman.
Sain käskyn tarkistaa ryhmityksemme eteläpuolen, koska epäilimme vihulaisen pureutuneen sinne.
Ehdin ottaa muutaman askeleen kun sain jälleen osuman, jälleen piti kaivaa raatoliina reisitaskusta päänpäälle vilkkumaan.
Hetkisen makoiltuani lähdin kävelemään Eagle Cliffin respaa kohti. Mika käveli edelläni ja Jari tuli perässämme hyvin pian meidän respalle pääsyn jälkeen.
Respaus säännöt menivät niin, että raspausaika oli 30 minuuttia, respalta sai kuitenkin poistua vain tasa- ja puolitunnittain.
Kun raspausaikamme tuli täyteen katsoimme ihmeissämme miten isot määrät joukkojamme käveli tietä EagleCliffin ohi länteen. Sinne saapasteli myös joukkueenjohtajamme.
Saimme radioyhteyden putoamismaastossamme edelleen taistelussa olevaan ryhmäämme ja kerroimme epäilevämme heidät unohdetun taisteluun.
Ryhmityimme väljään puolustusryhmitykseen EagleCliffin maastoon. Kallion päältä näki maaston laskevan voimakkaasti etelään ja muutaman sadan metrin päässä näkyi yksi NAF joukkojen tukikohta.
NAF joukkoja parveili kallion eteläpuolella niin paljon, että meikäläistä alkoi kylmätä. Samassa Mika huusi kymmenen hengen vahvuisen NAF osaston lähestyvän meitä tietä pitkin idän suunnasta.
Mika maastoutui tien pohjoispuolelle, minä ja Jari olimme tien eteläpuolella.
Harmillisesti Mikan ase teki tepposet tulenavaustilanteessa ja hän putosi. Sain yhden NAF taistelijan pudotettua hänen tullessaan kurkkimaan tieuran tuntumaan.
Mika kertoi jälkikäteen, että nelihenkinen NAF ryhmä oli jo tuossa vaiheessa meidän länsipuolella. Mika oli nähnyt ryhmän kävellessään raatoliinan kanssa tietä lännensuuntaan jonne kaikki muut joukkomme olivat saapastelleet.
Jonkin aikaa kyttäiltyämme sain radiolla tiedon, että pääosa ryhmästämme oli päässyt irti taistelusta ja suuntasi meitä kohti. He kertoivat koukkaavansa EagleCliffin respapaikan pohjoispuolelle ja hyökkäävänsä sieltä, sovimme että minä ja Jari hyökkäämme samanaikaisesti etelästä tieuran ylitse. Näin toimien saimme vihollisryhmän kahden tulen väliin ja hyökkäys onnistui ilman tappioita.
Emme ehtineet iloita pitkään menestyksestä. Juuri kun Kari oli käskenyt puolustussuunnat ajoi vauhdikkaasti paikalle NAF:n maastoajoneuvo josta jalkautui useita vihollisia aseet takoen.
Ajauduin ajoneuvon vasemmalle puolelle muutaman metrin päähän ajoneuvosta, sain pudotettua hanttimiehen heti hänen jalkauduttuaan ja kuljettajankin avoimesta oviaukosta.
Vastustajia putosi muitakin, mutta en tiedä miten monta ja kenen pudottamina. Tilanne oli todella sekava, auton takana seisoskeli jo aiemmin pudotettu NAF ryhmä. Minulla ei ollut hajuakaan minne ajoneuvon miehistö oli jalkautunut, sillä näin vain vartaloita vyötäröstä alaspäin, en pystynyt näkemään kenellä on raatoliina päänpäällä. Siksi lähdin pakittamaan autosta poispäin. Meikäläisen kokoinen heppu ei pääse sellaisessa pusikossa liikkumaan hiljaa, joten vastustajat havaitsivat minut ja pudottivat.
Lähdin kävelemään tieuraa länteen raatoliina päässäni.
Hetkisen käveltyäni kuulin Mikan kutsuvan radiolla. Hän kertoi, että pataljoonalle tilattu paluukuljetus tukikohtaan lähtee viidessä minuutissa. Joukkueenjohtajamme oli hänelle todennut, että mikäli loppuryhmämme ei ole määräaikana paikalla joudumme kävelemään.
Onneksi paikalla oli myös pataljoonankomentajamme joka huolehti kaikille ajoneuvokuljetuksen tukikohtaan, säästyimme siis useamman kilometrin jalkamarssilta.
Tukikohdassa ruokailimme, huolsimme varusteemme ja painuimme unten maille. En ole varma paljonko kello mahtoi tuolloin olla, arvelisin sen olleen jotain yhden ja kahden välillä aamuyöllä.
EDIT: Täydensin torstain tarinan.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Perjantai 18.6.2010.
Yöllä kolmen tietämissä alkoi sataa.
Aamu oli ankea, aamupalat keiteltiin pihalla kuusen alla sadeviittaan kääriytyneenä tai teltan sisällä.
Sadetta kesti oikeastaan täyden vuorokauden, välillä sade hiipui pieneksi tihkuksi, välillä vettä tuli oikein kunnolla. Mielialat olivat kelin mukaiset, onneksi Jarmo jaksoi viljellä mielialaa kohottavaa huumoria.
Tukikohdassa kuulimme huhun, jonka mukaan NAF joukoista oli lähtenyt sadepäivän aikana yli sata pelaajaa pois. Käsittääkseni myös meidän joukoissa osa sai tarpeekseen märkyydestä ja lähti kotimatkalle.
Meidän joukkueenjohtajammekin oli ilmoittanut polvensa oireilevan, hän ei halunnut riskeerata polvea pelin vuoksi, siksipä meidät siirrettiin toisen joukkueen delta-ryhmäksi.
Alun perin olimme kolmosjoukkueen Bravo-ryhmä, keskiviikon ensimmäiseen hyökkäykseen lähtiessä meidät muutettiin jostain minulle epäselväksi jääneestä syystä Echo-ryhmäksi. Pientä pompottamista siis.
Hiukan epäilimme, että onkohan jojon polviongelmat märästä kelistä johtuvia.
Päivä näytti muodostuvan pelkäksi sateen pitämiseksi kunnes parin teltan päässä majaansa pitänyt QRF ryhmäläinen tuli kysymään josko saisivat kahden maastoauton partioon meidän ryhmästä jokusen taistelijan täydennykseksi.
Harmillisesti matkaan mahtui ryhmästämme vain neljä, vaikka ensin sanottiin täydennystarpeen olevan viisi taistelijaa. Luonnollisesti teltalle jäämään joutuneet olivat harmissaan.
Kolme meistä ahtautui vanhaan UAZiin, minä menin viidenneksi mieheksi minulle tuntemattoman merkkiseksi jääneeseen maastoautoon.
Ajoneuvot suuntasivat ensiksi ensimmäisen jalkaväkipataljoonan (1st. inf) tukikohtaan. Ryhmällä oli jokin viesti toimitettavana suomikomppanian henkilölle.
Viestin toimittamisen jälkeen ajoneuvot lähtivät partioimaan pitkin pelialueen uria, ilmeisesti mitään varsinaista tehtävää ei ollut, haettiin vain kontaktia.
Kohtasimme lukuisia oman puolen taistelijoita tieuria kierreltäessä, kukaan ei tiennyt minne NAF joukot olivat kadonneet. Epäilen, että NAF oli vetäytynyt tukikohtiinsa sadetta pitämään, sillä saimme lopulta taistelukosketuksen karttaruudun E15 risteyksessä.
Olin kärkiajoneuvon mukana ajoimme risteykseen pohjoisesta ja käännyimme litään, kulkusuunnassamme vasemmalle kun ajoneuvo yhtäkkiä jarrutti. Kuljettaja ja apukuljettaja jalkautuivat. Minä olin jumissa kahden muun takana istuvan tukkiessa pääsyn ajoneuvosta ulos.
Tieuralle taaksemme ilmestyi vihollisen ajoneuvo, kuljettajan takana istunut mies jalkautui PST aseen kanssa jolloin minäkin pääsin sillipurkista vihdoin pois.
Vihollisen ajoneuvo kääntyi risteyksestä tulosuuntaamme. Kävi ilmi, että olemme kahden tulen välissä. Vihollisia oli tieuran pohjoispuolella viistosti tulosuuntaamme ja eteläpuolella viistosti menosuunnassamme.
Kuljettajamme oli hävinnyt jonnekin etumaastoon. Kolme muuta ajoneuvomme miestä oli minusta länteen kymmenen metrin päässä ojassa tien eteläpuolella. Toisesta ajoneuvostamme miehineen minulla ei ollut mitään tietoa.
Huomasin omien miesten putoavan vasemmalta puoleltani. Yksi NAF taistelija juoksi ajoneuvomme taakse suojaan, hänen jalkansa jäivät hyvin näkyviin auton korkean maavaran vuoksi ja sainkin hänet pudotettua parin sarjan jälkeen. Välittömästi sen jälkeen kuulin takaani pusikosta liikkumista, käänsin aseen äänen suuntaan ja näin tähtäimien läpi NAFin aavikkopuvun vilahtelevan. Ruuttasin pari lyhyttä sarjaa jolloin pusikosta kuului HIT -huuto osuman merkiksi. Tuon jälkeen oli hetken hiljaista, kuljettajamme tuli tietä pitkin idästä raatoliina päässään. Samassa kuulin kuljettajan tulosuunnasta ääniä, pian puskien välissä vilkkui jälleen NAF väreissä oleva maastopuku. Avasin tulen jolloin vastapeluri lähti juoksemaan viistosti tien yli. Seurasin aseen piipulla juoksua ja ammuin pitkää sarjaa. Hän sai minuun osuman ja samalla kun huusin HIT, hänkin karjaisi HIT osuman merkiksi.
Tuon jälkeen kuljettajamme käski meidät ajoneuvoon. Olimme jo nousseet autoon ja liikkeelle lähdössä kun näin toisessa ajoneuvossa matkustaneen lääkintämiehemme Tuomaksen juoksevan äskeiselle taistelupaikalle. Hän etsi tovin meitä, mutta sai sitten radioitse tiedon että parannettavia ei enää ollut.
Mietin mitä Tuomas mahtoi tuumailla syöksyessään etsimään sidottavia ja tiellä näkyikin vain NAF maastopukuja raatoiinat heiluen. Oli varmaan aika epämiellyttävä tunne, mutta siitä huolimatta hän esimerkillisesti noudatti lääkintämiehen kutsumustaan etsien omia sidottavia.
Meidän ajoneuvon matka kohti tukikohtaa alkoi raatoliinat tuulessa hulmuten.
Toisen ajoneuvon miehistö jäi vielä tapahtumapaikan maastoon joksikin aikaa ja saapui aikanaan tukikohtaamme.
Illalla koko pataljoonamme lastautui kuorma-autoihin ja lähti suorittamaan jotain meikäläiselle epäselväksi jäänyttä tehtävää.
Kuorma-autot kuljettivat meidän pohjoisen kautta 1st infantry pataljoonan ohitse etelää kohti. Jossain vaiheessa jalkauduimme ja aloitimme nykivän etenemisen jalkamiehinä. Kärjen saadessa tulikosketuksen NAF joukkoihin ryhmämme lähti koukkaamaan oikean, siis tien pohjoispuolen kautta. Koukkauksen aikana viimeistään joka jäntterin jalat kastuivat, matkalle nimittäin mahtui parikin todella märkää kohtaa pieni puronylitys mukaan lukien. Emme kohdanneet vihollisia ja palasimme tielle.
Karttaruudu I16 länsireunalla näkyvän katkoviivalla merkityn pururatapohjan maastossa jouduimme kiivaaseen kuulien vaihtoon. Joukkueenjohtaja oli kärkyttänyt Kari, että ryhmämme ohittaa vauhdilla tieuralla olevan toisen ryhmän. Jostain syystä tieuralla ollut esikuntaan kuuluva (olimme nimenneet hänet komppanianvääpeliksi) taistelija käskytti meidät juoksuvauhdilla kulkusuunnassamme tien vasemmalle puolen. Sillä kohdalla oli ensin parinkämmenenmetrin nurmikaistale jonka jälkeen nousi metsä. Kari meni kärjessä, Jarmo ryhmittyi hänen oikealle puolelleen. Minun oli tarkoitus ryhmittyä ketjun jatkeeksi Karin vasemmalle puolen, ehdin metsänpuolella ottaa askeleen kun sain osuman suoraan suuhun, kuulakin jäi suuhun pyörähtelemään. Samassa kuulin takaani Mikan huutavan HIT osuman merkiksi.
Jäin makaamaan märkään maahan, Tuomas tuli taakseni sitomaan ensiksi Mikan. Kun sitomiseen tarvittava 2 minuutin määräaika oli mennyt umpeen, he kiskoivat minutkin pienen töyssyn taakse suojaan sidottavaksi. Sitomisen jälkeen syöksähdin takaisin metsään. Karjaisin ryhmämme taistelutunnuksen, ÄRJYn, että sain jotenkin hahmotettua missä omia on. Sain etuvasemmalta yhden vastapelurin pois ja liikuin vähän eteenpäin. Samassa vasemmalla kyljelläni oli vastapeluri joka sai minut pudotettua. Makoilin jonkin aikaa raatoliinan kanssa, kuulia osui vaikka yritin pitää liinan selvästi näkyvillä. Lopulta kyllästyin olemaan oranssi maalitaulu, nousin ja kävelin metsästä pois.
Makoilin kuntoradan sivussa ja seurailin pudotettujen NAF joukkojen touhua. Ilmeisesti heillä oli ainakin osittain hiukan eri käsitys säännöistä lääkintämiesten toiminnan osalta. Toistakymmentä NAFin pelaajaa seisoskeli meikäläisestä vajaan viidentoistometrin päässä raatoliinat päässään. Kieli kuulosti Italialta. Yhtäkkiä polkua pitkin heidän luokseen juoksi pari lääkintämiestä, otti pelaajia yksitellen kädestä kiinni ja niin he sitten hipsivät pareittain takaoikealle painanteeseen suorittamaan sitomista. Näin jatkui jonkin aikaa, touhu oli huvittavan näköistä, toisaalta myös ärsytti moinen sääntöjen oikominen. Toiset vain tuntuvat noudattavan sääntöjä eritavoin kuin toiset.
Kyllästyin seuraamaan NAFin piirileikkiä ja siirryin raatoliina päässäni tielle jossa näin muitakin meikäläisiä olevan. Lopulta meitä oli koolla koko matkaan lähtenyt ryhmämme. Kävelimme parin kilometrin päähän 1st inf -pataljoonan tukikohtaan josta Kari neuvotteli suhteillaan meille ajoneuvokuljetuksen omaan tukikohtaamme.
Pääsimme tukikohtaan yhdentoistatietämissä illalla. Teimme nuotion jossa kuivattelimme kamppeita, ruokailimme ja huolsimme muutenkin varustusta.
Nukkumaan menin joskus yhden korvilla.
Juuri kun olin saanut unen päästä kiinni tuli hälytys, NAF oli hyökkäämässä tukikohtaamme.
Nuoret miehet olivat nopeimpina juoksemassa torjumaan ukikohdan eteläpuolelta tulevaa hyökkäystä.
Telttojemme takana, käsittääkseni tukikohdan koilis-itä -suunnalla olevat pesäkkeet olivat miehittämättä, siksipä miehitimme asemat.
Ryhmitys oikealta vasemmalle: Jani-Matti, Jarmo, Jari, minä, Mika, Masse.
Teemu lähti tekemään pientä tiedustelulenkkiä ryhmityksemme vasemman puolen miehityksen selvittämiseksi.
Ehdimme kärvistellä tihkusateessa vartin-puoli tuntia kunnes etuoikealta työntyi pari kappaletta vastapelureita näkösälle. Huusin suunnan ja ammuin lyhyen sarjan, Jari antoi paran laulaa kuuliasylkevää sooloa jonkin aikaa. Jotain “Go back” huutoja sieltä kuulemma kuului, minä en tuon jälkeen enää nähnyt enkä kuullut vihulaisesta mitään.
Jossain vaiheessa Kari, Tuomas ja Teemu tulivat asemiimme.
Jani-Matin ja Jarmon aseman oli miehittänyt naapuriteltan miehistö.
Teemu jäi vielä joksikin aikaa vartioon, me muut suuntasimme teltalle ja aloimme houkuttelemaan unta palloon.
Kello oli tuossa vaiheessa jonkin verran yli kolme.
Yöllä kolmen tietämissä alkoi sataa.
Aamu oli ankea, aamupalat keiteltiin pihalla kuusen alla sadeviittaan kääriytyneenä tai teltan sisällä.
Sadetta kesti oikeastaan täyden vuorokauden, välillä sade hiipui pieneksi tihkuksi, välillä vettä tuli oikein kunnolla. Mielialat olivat kelin mukaiset, onneksi Jarmo jaksoi viljellä mielialaa kohottavaa huumoria.
Tukikohdassa kuulimme huhun, jonka mukaan NAF joukoista oli lähtenyt sadepäivän aikana yli sata pelaajaa pois. Käsittääkseni myös meidän joukoissa osa sai tarpeekseen märkyydestä ja lähti kotimatkalle.
Meidän joukkueenjohtajammekin oli ilmoittanut polvensa oireilevan, hän ei halunnut riskeerata polvea pelin vuoksi, siksipä meidät siirrettiin toisen joukkueen delta-ryhmäksi.
Alun perin olimme kolmosjoukkueen Bravo-ryhmä, keskiviikon ensimmäiseen hyökkäykseen lähtiessä meidät muutettiin jostain minulle epäselväksi jääneestä syystä Echo-ryhmäksi. Pientä pompottamista siis.
Hiukan epäilimme, että onkohan jojon polviongelmat märästä kelistä johtuvia.
Päivä näytti muodostuvan pelkäksi sateen pitämiseksi kunnes parin teltan päässä majaansa pitänyt QRF ryhmäläinen tuli kysymään josko saisivat kahden maastoauton partioon meidän ryhmästä jokusen taistelijan täydennykseksi.
Harmillisesti matkaan mahtui ryhmästämme vain neljä, vaikka ensin sanottiin täydennystarpeen olevan viisi taistelijaa. Luonnollisesti teltalle jäämään joutuneet olivat harmissaan.
Kolme meistä ahtautui vanhaan UAZiin, minä menin viidenneksi mieheksi minulle tuntemattoman merkkiseksi jääneeseen maastoautoon.
Ajoneuvot suuntasivat ensiksi ensimmäisen jalkaväkipataljoonan (1st. inf) tukikohtaan. Ryhmällä oli jokin viesti toimitettavana suomikomppanian henkilölle.
Viestin toimittamisen jälkeen ajoneuvot lähtivät partioimaan pitkin pelialueen uria, ilmeisesti mitään varsinaista tehtävää ei ollut, haettiin vain kontaktia.
Kohtasimme lukuisia oman puolen taistelijoita tieuria kierreltäessä, kukaan ei tiennyt minne NAF joukot olivat kadonneet. Epäilen, että NAF oli vetäytynyt tukikohtiinsa sadetta pitämään, sillä saimme lopulta taistelukosketuksen karttaruudun E15 risteyksessä.
Olin kärkiajoneuvon mukana ajoimme risteykseen pohjoisesta ja käännyimme litään, kulkusuunnassamme vasemmalle kun ajoneuvo yhtäkkiä jarrutti. Kuljettaja ja apukuljettaja jalkautuivat. Minä olin jumissa kahden muun takana istuvan tukkiessa pääsyn ajoneuvosta ulos.
Tieuralle taaksemme ilmestyi vihollisen ajoneuvo, kuljettajan takana istunut mies jalkautui PST aseen kanssa jolloin minäkin pääsin sillipurkista vihdoin pois.
Vihollisen ajoneuvo kääntyi risteyksestä tulosuuntaamme. Kävi ilmi, että olemme kahden tulen välissä. Vihollisia oli tieuran pohjoispuolella viistosti tulosuuntaamme ja eteläpuolella viistosti menosuunnassamme.
Kuljettajamme oli hävinnyt jonnekin etumaastoon. Kolme muuta ajoneuvomme miestä oli minusta länteen kymmenen metrin päässä ojassa tien eteläpuolella. Toisesta ajoneuvostamme miehineen minulla ei ollut mitään tietoa.
Huomasin omien miesten putoavan vasemmalta puoleltani. Yksi NAF taistelija juoksi ajoneuvomme taakse suojaan, hänen jalkansa jäivät hyvin näkyviin auton korkean maavaran vuoksi ja sainkin hänet pudotettua parin sarjan jälkeen. Välittömästi sen jälkeen kuulin takaani pusikosta liikkumista, käänsin aseen äänen suuntaan ja näin tähtäimien läpi NAFin aavikkopuvun vilahtelevan. Ruuttasin pari lyhyttä sarjaa jolloin pusikosta kuului HIT -huuto osuman merkiksi. Tuon jälkeen oli hetken hiljaista, kuljettajamme tuli tietä pitkin idästä raatoliina päässään. Samassa kuulin kuljettajan tulosuunnasta ääniä, pian puskien välissä vilkkui jälleen NAF väreissä oleva maastopuku. Avasin tulen jolloin vastapeluri lähti juoksemaan viistosti tien yli. Seurasin aseen piipulla juoksua ja ammuin pitkää sarjaa. Hän sai minuun osuman ja samalla kun huusin HIT, hänkin karjaisi HIT osuman merkiksi.
Tuon jälkeen kuljettajamme käski meidät ajoneuvoon. Olimme jo nousseet autoon ja liikkeelle lähdössä kun näin toisessa ajoneuvossa matkustaneen lääkintämiehemme Tuomaksen juoksevan äskeiselle taistelupaikalle. Hän etsi tovin meitä, mutta sai sitten radioitse tiedon että parannettavia ei enää ollut.
Mietin mitä Tuomas mahtoi tuumailla syöksyessään etsimään sidottavia ja tiellä näkyikin vain NAF maastopukuja raatoiinat heiluen. Oli varmaan aika epämiellyttävä tunne, mutta siitä huolimatta hän esimerkillisesti noudatti lääkintämiehen kutsumustaan etsien omia sidottavia.
Meidän ajoneuvon matka kohti tukikohtaa alkoi raatoliinat tuulessa hulmuten.
Toisen ajoneuvon miehistö jäi vielä tapahtumapaikan maastoon joksikin aikaa ja saapui aikanaan tukikohtaamme.
Illalla koko pataljoonamme lastautui kuorma-autoihin ja lähti suorittamaan jotain meikäläiselle epäselväksi jäänyttä tehtävää.
Kuorma-autot kuljettivat meidän pohjoisen kautta 1st infantry pataljoonan ohitse etelää kohti. Jossain vaiheessa jalkauduimme ja aloitimme nykivän etenemisen jalkamiehinä. Kärjen saadessa tulikosketuksen NAF joukkoihin ryhmämme lähti koukkaamaan oikean, siis tien pohjoispuolen kautta. Koukkauksen aikana viimeistään joka jäntterin jalat kastuivat, matkalle nimittäin mahtui parikin todella märkää kohtaa pieni puronylitys mukaan lukien. Emme kohdanneet vihollisia ja palasimme tielle.
Karttaruudu I16 länsireunalla näkyvän katkoviivalla merkityn pururatapohjan maastossa jouduimme kiivaaseen kuulien vaihtoon. Joukkueenjohtaja oli kärkyttänyt Kari, että ryhmämme ohittaa vauhdilla tieuralla olevan toisen ryhmän. Jostain syystä tieuralla ollut esikuntaan kuuluva (olimme nimenneet hänet komppanianvääpeliksi) taistelija käskytti meidät juoksuvauhdilla kulkusuunnassamme tien vasemmalle puolen. Sillä kohdalla oli ensin parinkämmenenmetrin nurmikaistale jonka jälkeen nousi metsä. Kari meni kärjessä, Jarmo ryhmittyi hänen oikealle puolelleen. Minun oli tarkoitus ryhmittyä ketjun jatkeeksi Karin vasemmalle puolen, ehdin metsänpuolella ottaa askeleen kun sain osuman suoraan suuhun, kuulakin jäi suuhun pyörähtelemään. Samassa kuulin takaani Mikan huutavan HIT osuman merkiksi.
Jäin makaamaan märkään maahan, Tuomas tuli taakseni sitomaan ensiksi Mikan. Kun sitomiseen tarvittava 2 minuutin määräaika oli mennyt umpeen, he kiskoivat minutkin pienen töyssyn taakse suojaan sidottavaksi. Sitomisen jälkeen syöksähdin takaisin metsään. Karjaisin ryhmämme taistelutunnuksen, ÄRJYn, että sain jotenkin hahmotettua missä omia on. Sain etuvasemmalta yhden vastapelurin pois ja liikuin vähän eteenpäin. Samassa vasemmalla kyljelläni oli vastapeluri joka sai minut pudotettua. Makoilin jonkin aikaa raatoliinan kanssa, kuulia osui vaikka yritin pitää liinan selvästi näkyvillä. Lopulta kyllästyin olemaan oranssi maalitaulu, nousin ja kävelin metsästä pois.
Makoilin kuntoradan sivussa ja seurailin pudotettujen NAF joukkojen touhua. Ilmeisesti heillä oli ainakin osittain hiukan eri käsitys säännöistä lääkintämiesten toiminnan osalta. Toistakymmentä NAFin pelaajaa seisoskeli meikäläisestä vajaan viidentoistometrin päässä raatoliinat päässään. Kieli kuulosti Italialta. Yhtäkkiä polkua pitkin heidän luokseen juoksi pari lääkintämiestä, otti pelaajia yksitellen kädestä kiinni ja niin he sitten hipsivät pareittain takaoikealle painanteeseen suorittamaan sitomista. Näin jatkui jonkin aikaa, touhu oli huvittavan näköistä, toisaalta myös ärsytti moinen sääntöjen oikominen. Toiset vain tuntuvat noudattavan sääntöjä eritavoin kuin toiset.
Kyllästyin seuraamaan NAFin piirileikkiä ja siirryin raatoliina päässäni tielle jossa näin muitakin meikäläisiä olevan. Lopulta meitä oli koolla koko matkaan lähtenyt ryhmämme. Kävelimme parin kilometrin päähän 1st inf -pataljoonan tukikohtaan josta Kari neuvotteli suhteillaan meille ajoneuvokuljetuksen omaan tukikohtaamme.
Pääsimme tukikohtaan yhdentoistatietämissä illalla. Teimme nuotion jossa kuivattelimme kamppeita, ruokailimme ja huolsimme muutenkin varustusta.
Nukkumaan menin joskus yhden korvilla.
Juuri kun olin saanut unen päästä kiinni tuli hälytys, NAF oli hyökkäämässä tukikohtaamme.
Nuoret miehet olivat nopeimpina juoksemassa torjumaan ukikohdan eteläpuolelta tulevaa hyökkäystä.
Telttojemme takana, käsittääkseni tukikohdan koilis-itä -suunnalla olevat pesäkkeet olivat miehittämättä, siksipä miehitimme asemat.
Ryhmitys oikealta vasemmalle: Jani-Matti, Jarmo, Jari, minä, Mika, Masse.
Teemu lähti tekemään pientä tiedustelulenkkiä ryhmityksemme vasemman puolen miehityksen selvittämiseksi.
Ehdimme kärvistellä tihkusateessa vartin-puoli tuntia kunnes etuoikealta työntyi pari kappaletta vastapelureita näkösälle. Huusin suunnan ja ammuin lyhyen sarjan, Jari antoi paran laulaa kuuliasylkevää sooloa jonkin aikaa. Jotain “Go back” huutoja sieltä kuulemma kuului, minä en tuon jälkeen enää nähnyt enkä kuullut vihulaisesta mitään.
Jossain vaiheessa Kari, Tuomas ja Teemu tulivat asemiimme.
Jani-Matin ja Jarmon aseman oli miehittänyt naapuriteltan miehistö.
Teemu jäi vielä joksikin aikaa vartioon, me muut suuntasimme teltalle ja aloimme houkuttelemaan unta palloon.
Kello oli tuossa vaiheessa jonkin verran yli kolme.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Lauantai 19.6.2010.
Sade oli yöllä vihdoin loppunut, maasto oli tietenkin märkää, mutta pilvien lomasta pilkahteleva aurinko sai mielialat kohoamaan.
Aamutoimien jälkeen pataljoona otettiin jälleen kokoon, pataljoonankomentaja kehui ym. kaunista sanahelinää.
Pataljoona lähti hyökkäämään Crossroadsin maastoon. Koska ryhmämme oli jo torstaina tiedustellut ja merkinnyt reitin tukikohdasta kohteeseen, sai ryhmämme toimia kärkiryhmämä.
Pari sataa metriä ennen kohdetta tuli käsky pysähtyä koska tiedustelun mukaan Crossroads oli vihollisen miehittämä.
Ryhmämme lähti koukkaamaan kulkusuunnassamme vasemman (pohjoisen) kautta kohdetta kohti.
Pääsimme ongelmitta perille asti, Teemu oli päässyt QRF porukan ajoneuvon kyydissä ja hän kertoi, että paikalla oli ollut vain jokunen NAF taistelija ja hekin ovat siirtyneet paikalta tulitaistelutta.
Ryhmämme sai tehtäväksi tiedustella jonkin matkaa Crossroadsilta länteen johtavan tieuran pohjoispuolta. Etenimme ketjussa joitain satoja metrejä välillä hyvinkin ryteikköisessä maastossa. Vihollista ei kohdattu, siksipä ryhmä palasi tietä myöten Crossroadsin maastoon.
Aioimme haukata hiukan evästä, mutta oikeastaan heti Crossroadsille päästyämme tuli käsky lähteä marssimaan etelään johtavaa tieuraa.
Olimme pataljoonan loppupäätä, takanamme marssi vain 1-2 ryhmää.
Noin puolentoista kilometrin marssin jälkeen koko osastomme siirtyi karttaruudussa F14 olevalle luoteeseen johtavalle uralle. Pari sata uraa kuljettuamme saimme Eagle Cliffin maaton näkyviin. Suomiryhmä käskettiin koukkaamaan oikean kautta Eagle Cliffin ohi kulkevan tieuran yli n. 150-200 metriä Eagle Cliffin länsipuolelle.
Koukkaus ja tieuran ylitys oli helppoa kauraa, vaikka maasto ei herkkua ollutkaan.
Uran ylityksen jälkeen alkoi vaikea osuus, todella vaikea.
Kari käskytti muuttamaan etenemissuunnan itään. Muuten helppoa, mutta edessä nousi jyrkkä kallio jonka osittain peittävä sammal oli perjantain sateiden jälkeen todella liukasta.
Jossain vaiheessa joukkueenjohtaja oli sanonut Karille, pataljoonan toivovan suomalaisten onnistuvan etenemään. Kari huusi tuon toivomuksen, me tietenkin otimme sen käskynä ja aloimme haasteellisesta maastosta johtuen hitaasti hivuttautumaan eteenpäin.
Päästyämme kallion korkeimmalle kohdalle näin etuvasemmalla tieuralla vihollisen ajoneuvoja jonka kattoluukusta konekivääri ampui pitkää sarjaa.
Jossain vaiheessa sain osuman ja jäin huutamaan lääkintämiestä. Käsittääkseni perässämme tulleen belgialaisen ryhmän lääkintämies sitoi minut, tosin pari miestä riuhtaisi minut ensin suojaisempaan paikkaan sidottavaksi. Vieressäni Jaria sidottiin myös. Jarmo huusi lääkintämiestä meistä muutama metri eteenpäin. Kun Jari oli sidottu ja hänen kahden minuutin määräaika oli kulunut sanoin hänelle että huuda Jarmolle lääkintämiehen olevan lähellä. Minua sitonut lääkintämies kuitenkin esti sanomasta lausetta loppuun, hän muistutti, että sitominen kestää vielä minuutin. Minä kun tohkeissani meinasin aloittaa ohjeiden antamisen jo ennen kahden minuutin määräajan umpeutumista.
Kun määräaika oli mennyt umpeen lähdin jälleen eteenpäin. Näin Mikan huutavan lääkintämiestä kymmenisen metriä etupuolellani. Meidän välissämme vain oli syvä rotkontapainen jonka ylittäminen näytti lähes mahdottomalta. Vieressäni ollut belgialainen naispuolinen lääkintämies puikkelehti käsittämättömän nopeasti ja vikkelästi Mikaa sitomaan. Minä satakiloisena köntyksenä en moiseen olisi kyennyt. Lähdin kuitenkin yrittämään jälleen etenemistä ja olikin hilkulla että lähdin nelinkontin luisumaan sammalmaton päällä kohti oikealla puolen olevaa jyrkkää useamman metrin pudotusta.
Taisin siinä kirota ja rukoilla yhtä aikaa, levitin haaroja ja käsiä leveämmälle ja liukuminen onnekseni loppui alkuunsa. Hengittämättä hivuttauduin sammaleisen kohdan yli ja pääsin Mikan ja Karin kanssa samalle tasalle.
Yritin jälleen päästä eteenpäin vihollistulesta huolimatta, sain kuitenkin jälleen osuman, kaivoin raatoliinan päähäni ja laitoin tupakaksi. Lähelleni putosi myös aiemmin minua sitonut belgialainen lääkintämies. Makasimme maassa, Jari paahtoi konekiväärillä ylitsemme kuulaa vastustajan suuntaan. Jostain Karikin tuli viereemme, hänkin oli saanut toisen osuman. Kun kuulamyrsky hiukan hellitti lähdimme respaamaan EagleCliffin respalle.
Respalla oli sitten vähän yli puoli tuntia aikaa syödä rusinoita, suklaata ja miettiä äskeistä kamppailua. Pääsimme todella pitkälle etenemään vaikka maasto oli todella hankala ja vihulainen laittoi kuulaa lahjakkaasti liikkeelle. Meidän onnistunutta etenemistämme enemmän ihmettelin, miksi tien pohjoispuolen tasaisessa maastossa hyökkäyksemme ei edennyt meidän vaivalloista puoliskoamme nopeammin, mahtoiko muut jäädä katsomaan miten suomipoikien käy?
Respalle tuli lähes koko ryhmämme.
Kun respausaika oli tullut täyteen lähti pataljoona liikkeelle tarkoituksena iskeä jossain GreenZonen tuntumassa olevaan NAF tukikohtaan.
Olimme pääosaston mukana kunnes saimme jälleen tehdäksemme tehdä koukkauksen.
Lähdimme etenmään itäänjohtavan tieuran pohjoispuolta itää kohti.
Jouduimme tekemään pitkähkön koukun ennen kuin pääsimme tien ylittämään. Tiellä nimittäin parveili joukkoja, osalla raatoliinat päässä, osalla ei. Myös ajoneuvoja oli tielle parkkeerattuna melkoisesti.
Lopulta ylitimme tieuran ketjussa pienellä riskillä, ylityskohdallakin kun oli yleisöä.
Tien ylityksen jälkeen ylitimme vielä pururadan jonka jälkeen käänsimme etenemisen länteen vihollista kohti.
Pian tuli jälleen pururata vastaan, pururadalta joku huikkasi: “Meinaatteko vielä kauan pelata, kello on jo kolme”. Samassa paikalle ajoi BergetCrew liivinen kaveri jolta huutaja vielä varmisti pelin vihelletyksi poikki klo 15.00.
Aloitimme paluumarssin Eagle Clifin maastoon jossa Patalajoonan komentaja kertoi tilanneensa kuljetuksen. Pohdimme hetkisen, ja pappa-puoliryhmä lähti kävellen tukikohtaamme kohti.
Onneksemme kohdallemme pysähtyi n. kilometrin kävelyn jälkeen oman tukikohtatmme QRF tai tiedusteluajoneuvo. Neliveto pickupin lavalla oli jo ainakin neljä pelaaja, jatketussa ohjaamossa myös neljä, me saimme kyydit ohjaamon molemmin puolin olevilla astinlaudoilla seisten. Tukikohdassa taisimme olla neljän tietämissä iltapäivällä.
Pappa-puoliryhmä aloitti välittömästi kamppeidensa purkamisen teltasta ja pakkaamisen.
Toinen puoliryhmä saapui vähän ajan kuluttua ja aloitti saman puuhan.
Pakkaamisen jälkeen lähdimme kaupungille tankkaamaan, syömään ja ostamaan parit oluttölkit matkaeväiksi.
Saimme ryhmän kokoon paikallisella huoltoasemalla. Ilmeisesti Teemu, Kari ja Mika sopivat mille leirintäalueelle suunnataan.
Ajelimme peräkanaa Önsköldsvik nimiseen kaupunkiin jonka leirintäalueelta vuokrasimme kaksi mökkiä. Istuimme jonkin aikaa iltaa ja kehuimme toisiamme sekä ryhmäämme. Toki jotain pientä parannettavaakin ryhmämme toiminnasta vielä löytyi, emme siis kuitenkaan olleet ihan täydellisiä.
Minä painuin pehkuihin yhden tietämissä, oikea sänky tuntui mukavalta, oikeasta wc:stä ja suihkusta puhumattakaan.
edit: lisäsin kuvan -Kari
Sade oli yöllä vihdoin loppunut, maasto oli tietenkin märkää, mutta pilvien lomasta pilkahteleva aurinko sai mielialat kohoamaan.
Aamutoimien jälkeen pataljoona otettiin jälleen kokoon, pataljoonankomentaja kehui ym. kaunista sanahelinää.
Pataljoona lähti hyökkäämään Crossroadsin maastoon. Koska ryhmämme oli jo torstaina tiedustellut ja merkinnyt reitin tukikohdasta kohteeseen, sai ryhmämme toimia kärkiryhmämä.
Pari sataa metriä ennen kohdetta tuli käsky pysähtyä koska tiedustelun mukaan Crossroads oli vihollisen miehittämä.
Ryhmämme lähti koukkaamaan kulkusuunnassamme vasemman (pohjoisen) kautta kohdetta kohti.
Pääsimme ongelmitta perille asti, Teemu oli päässyt QRF porukan ajoneuvon kyydissä ja hän kertoi, että paikalla oli ollut vain jokunen NAF taistelija ja hekin ovat siirtyneet paikalta tulitaistelutta.
Ryhmämme sai tehtäväksi tiedustella jonkin matkaa Crossroadsilta länteen johtavan tieuran pohjoispuolta. Etenimme ketjussa joitain satoja metrejä välillä hyvinkin ryteikköisessä maastossa. Vihollista ei kohdattu, siksipä ryhmä palasi tietä myöten Crossroadsin maastoon.
Aioimme haukata hiukan evästä, mutta oikeastaan heti Crossroadsille päästyämme tuli käsky lähteä marssimaan etelään johtavaa tieuraa.
Olimme pataljoonan loppupäätä, takanamme marssi vain 1-2 ryhmää.
Noin puolentoista kilometrin marssin jälkeen koko osastomme siirtyi karttaruudussa F14 olevalle luoteeseen johtavalle uralle. Pari sata uraa kuljettuamme saimme Eagle Cliffin maaton näkyviin. Suomiryhmä käskettiin koukkaamaan oikean kautta Eagle Cliffin ohi kulkevan tieuran yli n. 150-200 metriä Eagle Cliffin länsipuolelle.
Koukkaus ja tieuran ylitys oli helppoa kauraa, vaikka maasto ei herkkua ollutkaan.
Uran ylityksen jälkeen alkoi vaikea osuus, todella vaikea.
Kari käskytti muuttamaan etenemissuunnan itään. Muuten helppoa, mutta edessä nousi jyrkkä kallio jonka osittain peittävä sammal oli perjantain sateiden jälkeen todella liukasta.
Jossain vaiheessa joukkueenjohtaja oli sanonut Karille, pataljoonan toivovan suomalaisten onnistuvan etenemään. Kari huusi tuon toivomuksen, me tietenkin otimme sen käskynä ja aloimme haasteellisesta maastosta johtuen hitaasti hivuttautumaan eteenpäin.
Päästyämme kallion korkeimmalle kohdalle näin etuvasemmalla tieuralla vihollisen ajoneuvoja jonka kattoluukusta konekivääri ampui pitkää sarjaa.
Jossain vaiheessa sain osuman ja jäin huutamaan lääkintämiestä. Käsittääkseni perässämme tulleen belgialaisen ryhmän lääkintämies sitoi minut, tosin pari miestä riuhtaisi minut ensin suojaisempaan paikkaan sidottavaksi. Vieressäni Jaria sidottiin myös. Jarmo huusi lääkintämiestä meistä muutama metri eteenpäin. Kun Jari oli sidottu ja hänen kahden minuutin määräaika oli kulunut sanoin hänelle että huuda Jarmolle lääkintämiehen olevan lähellä. Minua sitonut lääkintämies kuitenkin esti sanomasta lausetta loppuun, hän muistutti, että sitominen kestää vielä minuutin. Minä kun tohkeissani meinasin aloittaa ohjeiden antamisen jo ennen kahden minuutin määräajan umpeutumista.
Kun määräaika oli mennyt umpeen lähdin jälleen eteenpäin. Näin Mikan huutavan lääkintämiestä kymmenisen metriä etupuolellani. Meidän välissämme vain oli syvä rotkontapainen jonka ylittäminen näytti lähes mahdottomalta. Vieressäni ollut belgialainen naispuolinen lääkintämies puikkelehti käsittämättömän nopeasti ja vikkelästi Mikaa sitomaan. Minä satakiloisena köntyksenä en moiseen olisi kyennyt. Lähdin kuitenkin yrittämään jälleen etenemistä ja olikin hilkulla että lähdin nelinkontin luisumaan sammalmaton päällä kohti oikealla puolen olevaa jyrkkää useamman metrin pudotusta.
Taisin siinä kirota ja rukoilla yhtä aikaa, levitin haaroja ja käsiä leveämmälle ja liukuminen onnekseni loppui alkuunsa. Hengittämättä hivuttauduin sammaleisen kohdan yli ja pääsin Mikan ja Karin kanssa samalle tasalle.
Yritin jälleen päästä eteenpäin vihollistulesta huolimatta, sain kuitenkin jälleen osuman, kaivoin raatoliinan päähäni ja laitoin tupakaksi. Lähelleni putosi myös aiemmin minua sitonut belgialainen lääkintämies. Makasimme maassa, Jari paahtoi konekiväärillä ylitsemme kuulaa vastustajan suuntaan. Jostain Karikin tuli viereemme, hänkin oli saanut toisen osuman. Kun kuulamyrsky hiukan hellitti lähdimme respaamaan EagleCliffin respalle.
Respalla oli sitten vähän yli puoli tuntia aikaa syödä rusinoita, suklaata ja miettiä äskeistä kamppailua. Pääsimme todella pitkälle etenemään vaikka maasto oli todella hankala ja vihulainen laittoi kuulaa lahjakkaasti liikkeelle. Meidän onnistunutta etenemistämme enemmän ihmettelin, miksi tien pohjoispuolen tasaisessa maastossa hyökkäyksemme ei edennyt meidän vaivalloista puoliskoamme nopeammin, mahtoiko muut jäädä katsomaan miten suomipoikien käy?
- Eagle cliff hyökkäysreitit. Vihreällä komppanian etenemisreitit(joista tiedän). Sinisellä meidän ryhmä.
- lauantai-hyokkays.JPG (95.45 KiB) Viewed 3929 times
Kun respausaika oli tullut täyteen lähti pataljoona liikkeelle tarkoituksena iskeä jossain GreenZonen tuntumassa olevaan NAF tukikohtaan.
Olimme pääosaston mukana kunnes saimme jälleen tehdäksemme tehdä koukkauksen.
Lähdimme etenmään itäänjohtavan tieuran pohjoispuolta itää kohti.
Jouduimme tekemään pitkähkön koukun ennen kuin pääsimme tien ylittämään. Tiellä nimittäin parveili joukkoja, osalla raatoliinat päässä, osalla ei. Myös ajoneuvoja oli tielle parkkeerattuna melkoisesti.
Lopulta ylitimme tieuran ketjussa pienellä riskillä, ylityskohdallakin kun oli yleisöä.
Tien ylityksen jälkeen ylitimme vielä pururadan jonka jälkeen käänsimme etenemisen länteen vihollista kohti.
Pian tuli jälleen pururata vastaan, pururadalta joku huikkasi: “Meinaatteko vielä kauan pelata, kello on jo kolme”. Samassa paikalle ajoi BergetCrew liivinen kaveri jolta huutaja vielä varmisti pelin vihelletyksi poikki klo 15.00.
Aloitimme paluumarssin Eagle Clifin maastoon jossa Patalajoonan komentaja kertoi tilanneensa kuljetuksen. Pohdimme hetkisen, ja pappa-puoliryhmä lähti kävellen tukikohtaamme kohti.
Onneksemme kohdallemme pysähtyi n. kilometrin kävelyn jälkeen oman tukikohtatmme QRF tai tiedusteluajoneuvo. Neliveto pickupin lavalla oli jo ainakin neljä pelaaja, jatketussa ohjaamossa myös neljä, me saimme kyydit ohjaamon molemmin puolin olevilla astinlaudoilla seisten. Tukikohdassa taisimme olla neljän tietämissä iltapäivällä.
Pappa-puoliryhmä aloitti välittömästi kamppeidensa purkamisen teltasta ja pakkaamisen.
Toinen puoliryhmä saapui vähän ajan kuluttua ja aloitti saman puuhan.
Pakkaamisen jälkeen lähdimme kaupungille tankkaamaan, syömään ja ostamaan parit oluttölkit matkaeväiksi.
Saimme ryhmän kokoon paikallisella huoltoasemalla. Ilmeisesti Teemu, Kari ja Mika sopivat mille leirintäalueelle suunnataan.
Ajelimme peräkanaa Önsköldsvik nimiseen kaupunkiin jonka leirintäalueelta vuokrasimme kaksi mökkiä. Istuimme jonkin aikaa iltaa ja kehuimme toisiamme sekä ryhmäämme. Toki jotain pientä parannettavaakin ryhmämme toiminnasta vielä löytyi, emme siis kuitenkaan olleet ihan täydellisiä.
Minä painuin pehkuihin yhden tietämissä, oikea sänky tuntui mukavalta, oikeasta wc:stä ja suihkusta puhumattakaan.
edit: lisäsin kuvan -Kari
Last edited by -jm- on Sun 27 Jun, 2010 21:50:50, edited 1 time in total.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Sunnuntai 20.6.2010.
Herätys oli kahdeksan jälkeen.
Keittelimme aamupalat, pakkasimme autot ja lähdimme ajelemaan kohti Uumajaa kymmenen tietämissä. Satamassa piti olla klo 12 ja laiva Vaasaa kohti lähti klo 13.
Laivamatka meni kortinpeluun ja pizzan merkeissä. Perillä suomessa olimme 18.30.
Ryhmä jakautui puoliksi, Kari heitti toisen puoliryhmän Teemun autolle ja lähti pitkälle ajomatkalle kohti Oulua.
Me Papat pääsimme vasta tunnin odottelun jälkeen laivasta ja suuntasimme Seinäjoen kautta Jalasjärvelle.
Seinäjoella matkantekoa hidasti jonkin verran juhliva Provinssikansa.
Kotiin pääsin vasta n. 21.30 tietämissä. Perheen tervehtimisen jälkeen purin nopeasti pyykit matkatavaroista, naukkasin ansaitun wiskipaukun ja painuin väsyneenä petiin.
Vaikka reissu oli mahtava niin kyllä tällä ikää silti oma sänky voittaa telttapatjan muhkuraisessa maastossa.
Ennen uinahtamista ehdin kuitenkin vielä pohtia, että minkähänlaiselle miehityksellä Jalasjärvi Airsoft osallistuu vuoden 2011 Berget 9 tapahtumaan.
Varusteet toimivat hyvin, tosin radion headsetin mikrofoni mykistyi lopullisesti ilmeisesti kosteudesta johtuen. Lisäksi kunnolliseen sadevarustukseen pitää satsata, sadepuku ei hengitä, hiki kastelee perusteellisesti vaatetuksen sadepuvun alta.
Erityiskiitokset:
- Pelin ulkopuolisten käytännön järjestelyiden mm. leirintäalueen ja laivamatkojen junailijoille.
- Mikalle kuljettajana toimimisesta.
- Tuomakselle ja Teemulle ansiokkaasta lääkintämiestoiminnasta, Tuomakselle myös särkylääkkeistä.
- Karille ryhmänjohtajana toimimisesta, rivijääkärillä on helpompaa kun joku hoitaa ajattelemisen ja käskyttämisen.
- Jarmolle ryhmän hengen ylläpitämisestä mainoilla jutuillaan.
- Jani-Matille tulituesta, hän retuutti painavaa morsiantaan koko pelitapahtuman ajan mukanaan.
- Jarille hihanauhojen hoitamisesta.
Iso yhteinen KIITOS kaikille mukanaolleille.
Janne
Herätys oli kahdeksan jälkeen.
Keittelimme aamupalat, pakkasimme autot ja lähdimme ajelemaan kohti Uumajaa kymmenen tietämissä. Satamassa piti olla klo 12 ja laiva Vaasaa kohti lähti klo 13.
Laivamatka meni kortinpeluun ja pizzan merkeissä. Perillä suomessa olimme 18.30.
Ryhmä jakautui puoliksi, Kari heitti toisen puoliryhmän Teemun autolle ja lähti pitkälle ajomatkalle kohti Oulua.
Me Papat pääsimme vasta tunnin odottelun jälkeen laivasta ja suuntasimme Seinäjoen kautta Jalasjärvelle.
Seinäjoella matkantekoa hidasti jonkin verran juhliva Provinssikansa.
Kotiin pääsin vasta n. 21.30 tietämissä. Perheen tervehtimisen jälkeen purin nopeasti pyykit matkatavaroista, naukkasin ansaitun wiskipaukun ja painuin väsyneenä petiin.
Vaikka reissu oli mahtava niin kyllä tällä ikää silti oma sänky voittaa telttapatjan muhkuraisessa maastossa.
Ennen uinahtamista ehdin kuitenkin vielä pohtia, että minkähänlaiselle miehityksellä Jalasjärvi Airsoft osallistuu vuoden 2011 Berget 9 tapahtumaan.
Varusteet toimivat hyvin, tosin radion headsetin mikrofoni mykistyi lopullisesti ilmeisesti kosteudesta johtuen. Lisäksi kunnolliseen sadevarustukseen pitää satsata, sadepuku ei hengitä, hiki kastelee perusteellisesti vaatetuksen sadepuvun alta.
Erityiskiitokset:
- Pelin ulkopuolisten käytännön järjestelyiden mm. leirintäalueen ja laivamatkojen junailijoille.
- Mikalle kuljettajana toimimisesta.
- Tuomakselle ja Teemulle ansiokkaasta lääkintämiestoiminnasta, Tuomakselle myös särkylääkkeistä.
- Karille ryhmänjohtajana toimimisesta, rivijääkärillä on helpompaa kun joku hoitaa ajattelemisen ja käskyttämisen.
- Jarmolle ryhmän hengen ylläpitämisestä mainoilla jutuillaan.
- Jani-Matille tulituesta, hän retuutti painavaa morsiantaan koko pelitapahtuman ajan mukanaan.
- Jarille hihanauhojen hoitamisesta.
Iso yhteinen KIITOS kaikille mukanaolleille.
Janne
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Olisi mukavaa lueskella muidenkin matkassa olleiden muisteloita.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Asetit varmaan muille liian kovan kynnyksen laittaa omia muisteloitaan;)
Lauri "Vulcan" Seppälä
-
Contender
Re: BERGET 8, 16.-19.6.-2010
Eipä tuohon paljon tarkemmin voi kertomusta lisätä, ehkä laitan myös jotain pientä omista/ryhmän huippu hetkistä 
Iso Kiitos Janne että olet noinkin tarkasti kertonut/muistanut tapahtumia
Iso Kiitos Janne että olet noinkin tarkasti kertonut/muistanut tapahtumia