
Pelin sivuille tulee lähiaikoina tarkennuksia juoneen sekä itse peliin ilmoittautuminen. Tavoitteeksi otetaan 140 pelaaja, maksimissaan peliin otetaan 200 pelaaja eli nopeat syövät hitaat, ensiksi maksaneilla on aina etusija!
Seuratkaa tätä palstaa aktiivisesti.
PELIN OSAPUOLET:
K.D.F.
Komentaja Mazor
Hihanauha = KELTAINEN
Asu = maastopuku
Kiimalan paljon kokeneet puolustusvoimat ovat pystyneet TaSpeFin vetäytymisen myötä uudelleen varustautumaan ja kouluttautumaan. Toiminnan painopistettä on myös saatu muutettua EU:n tuen myötä strategisiin ja nopeisiin iskuihin, joilla pyritään tiedustelun avulla iskemään nopeasti ja tehokkaasti ennen vihollista. Yhteistyö EU:n nopean toiminnan joukkojen kanssa on mahdollistanut tehokkaat puolustuslohkot, joiden ensijainen vastuuta on voitu myös yhdessä jakaa. K.D.F:n vastuulla on ensisijaisesti tiedustelu oman rajan lähituntumassa EU:n vastatessa pidemmälle ulottuvasta tiedustelusta. K.D.F. ei miellään tee iskuja oman alueen ulkopuolelle, tämä tosin ei ole mikään sääntö vaan puhtaasti halutaan ensisijaisesti keskittyä puolustamiseen. K.D.F. vastaa myös alueen rajavalvonnasta, mutta osa tästä rajavalvonnasta on ulkoistettu EU:lle ja joitakin alueita valvotaan yhteisesti.
Poliisivoimat
Poliisipäällikkö Vulcan
Hihanauha = nauhaton
Asu = poliisivoimien uniformu
Kiimalan poliisivoimat ovat saaneet joukkonsa kootuksi TaSpeFin hajotettua ne miehityksen aikana. Kiimalan perustuslain mukaan Poliisvoimilla on päävastuu siviilien suojelemisesta sekä tarvittaessa hallinnasta ja rajavalvonnan jälkeisestä valtion alueen suojelemisesta. Poliisia työllistää myös siviilien tekemät rikokset. Myös erilaisten rikollisjärjestöjen kerrotaan jo pesiytyneen Kiimalan alueella, tästä ei kuitenkaan ole saatu pitäviä todisteita. Myös joidenkin EU:n sotilaiden lomat Kiimalan lomaparatiisissa ovat aiheuttaneet joitakin ongelmia paikallisväestön ja K.D.F:n sotilaiden välillä, nämä kuitenkin saatu pidettyä jotenkin hallinnassa.
Siviilit
Hihanauha = nauhaton
Asu = siviiliasusteet
Kiimalan asukkaat yrittävät toipua rankan miehittäjän jättämästä perinnöstä. Joidenkin mielestä TaSpeFin aikainainen miehitys ja mukana olo suuremmassa valtiossa oli vain hyvä asia mihin pitäisi pyrkiä edelleen. Osa asukkaista pitää vahvaa EU:ta parempana vaihtoehtona. Toki seasta löytyy myös vahvoja itsenäisyyden puolustajia, joiden mielestä EU on kaikkein pahinta mitä Kiimalalle on koskaan sattunut.
EU RDF
Komentaja = -jm-
Hihanauha = sininen
Asu = maastopuku
EU:n nopean toiminnan joukot lähetettiin kiireellä Kiimalan avuksi syksyllä 2008, kun TaSpeF yritti vallata Kiimalan valtion alueet itselleen. EU:n toiminta ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta vaan lopulta EU joutui perääntymään ja TaSpeF sai alueen haltuunsa. RDF:n avuksi lähetetyt vahvistukset yhdessä K.D.F:n kanssa pystyivät kuitenkin syksyllä 2009 ajamaan miehittäjän osittain alueelta pois, mikä mahdollisti neuvottelut Kiimalan rahoittamiseksi. TaSpeF suostui neuvotteluihin hyvin tahmeasti, mutta EU:n siirtäessä lisää joukkojaan alueelle päästiin neuvottelupöytään ja TasPeF suituis osittaiseen vetäytymiseen ja aselepoon Kiimalan alueella. EU ei ole kuitenkaan voinut täysin jäädä paikoilleen. Jo talvella 2010 nähtiin viitteitä TaSpeFin halusta päästä edelleen kohti EU:n alueita, tällä kertaa Rikiuksen kylä hieman pohjoisempana joutui vakavan sissiattentaatin kohteeksi mikä pakotti EU:n siirtämään merkittävän osan taisteluosastojaan leveämmelle alueelle. Kesällä 2010 oli myös joitakin tulikosketuksia Vuohiluoman virkistysalueella, missä TaSpeFin tiedustelupartioita ajettiin tosissaan takaa niiden täydellisessä tuhoamisessa kuitenkaan onnistumatta. Nähtävästi EU:n rajavalvonta on pettänyt joissakin kohdin ja selustaan on saattanut päästä muutama partio. EU antaa tarvittaessa K.D.F:lle virka-apua sekä hoitaa alueen rajavalvontaa yhdessä K.D.F:n kanssa.
TaSpeF
Komentaja = Razorpojka
Hihanauha = punainen
TaSpeFin miehitysjoukot ovat saaneet uutta verta komentojonoon. Kiimalan alueen menetys johti myös komentajan vaihtoon, yleisesti puhuttiin että Gary oli päässyt karkaamaan vankeudesta ja loikkaamaan muutaman neuvokkaan Kiimalan siviilin ansioista EU:n puolelle ennen sotaoikeuden tuomion täytäntööpanoa. Uusi miehitysjoukkojen komentaja onkin tunnettu edeltäjäänsä kovempiotteisena. Hän oli vaatinut esimieheltään riittävät resurssit jolloin Kiimala olisi vain hetkessä otettu jälleen takaisin diktaattorin valtakuntaa. Klo 18 pitäisi TaSpeFin punainen taistelulippu liehua Kiimalan polisiitalon katolla. Toki epäonnistuminen johtaa auttamatta komentajan vaihdoksiin.
Osapuolien voimasuhteet ja pelaajamäärät:
Siviilit: 10-20
Poliisivoimat: 5 (tämä osapuoli jo valittu)
TasPeF: 50-55%
EU: 30-35%
K.D.F: 15%
Osa pelaajista aloittaa jo perjantaina illalla. Nämä sissiryhmät valitaan pelinjohdon ja komentajien kesken yhdessä, halukkaat ja öiseen yöpeliin orientoituneet sissiryhmät pyydetään olemaan yhteydessä sekä halutun osapuolen komentajaan että pelinjohtoon. Näiden ryhmien tehtävänä on valmistella pe-la yön aikana eri asioita seuraavan päivän peliin ja näiden toiminnalla on suuri merkitys erityisesti tiedustelutietoon muista osapuolista. Näiden sissiryhmien lisäksi komentajilla saattaa olla komentoryhmiä ja muita jotka aloittavat jo perjantaina. Myös osa siviileistä ja poliisivoimista ovat pelissä jo perjantaista lukien.
HUOM!
Näihin ryhmiin emme ota kovin nuoria tai kokemattomia pelaajia.
Yleisön pyynnöstä
Jokaisella osapuolella on oleva pelaajia, joilla on jokin erityistehtävä mitä muuta eivät tiedä. Mikäli sinua kiinnostaa tämmöinen muun pelin oheen liittyvä salarooli, ota yhteyttä suoraan pelinjohtajaan. Koska näiden roolien merkitys pelijuonen kannalta on erittän tärkeää, etsin erityisesti pelaajia joilla on kyky ymmärtää millä vakavuudella moiseen tehtävään voi ryhtyä. Mitä parempi pokka ja eläytyjä, sen parempi pelille

Pelivarustus:
Aina on mahdollista että aurinko ei paista koko aikaa. Näinkin vaativaan peliin tulee jokaisen varustautua tämä huomioiden. Peli on käynnissä yhtäjaksoisesti eikä pelissä ole taukoja vaan ruokailu ja muu tapahtuu pelin yhteydessä. Myös vaatteiden osalta on syytä varustautua keliolosuhteet silmällä pitäen. Perjantaina aloittavat ryhmät oletettavasti ovat jo niin kokeneita pelaajia, että tämän tapainen varustautuminen on jo itsestään selvyys.
Biokuulat:Pelialueella ei ole biokuulapakkoa, suosittelen kuitenkin näiden käyttöä.
Pelinjohto
Mika Linna