Berget 12. 25.-28.6. Matkakertomus.

[-jm-]

BERGET 12 25.-28.6.-2014
Pelialueen kartta
Kallen ottamat kuvat

Tiistai 24.6.2014.
Olimme sopineet lähtöajaksi klo 17.00.
Saavuin kokoontumispaikaksi sovitulle ABC:n Parkkiselle n. 16.40. Paikalla oli jo suurin osa osastostamme.
Startti tapahtui kutakuinkin klo 17.00.
Kuljimme kolmella henkilöautolla ja kalustoajoneuvona toimivana pakettiautolla.
Laihialta otettiin vielä kyytiin Henri, jolloin koko viisitoistahenkinen osastomme oli koossa.
Laiva lähti Vaastasta Uumajaa kohti klo 20 ja saapui puolen yön tietämissä perille.
Koin parin muun hepun kanssa ikävän yllärin kun aioimme käydä syömässä, keittiö olikin mennyt jo puolikämmeneltä kiinni. Eipä tullut mieleenkään, että keittiö menisi kiinni jo puolentoista tunnin kuluttua lähdöstä.
Ensimmäisen yön vietimme Uumajassa leirintäalueella, osastomme majoittui kolmeen mökkiin.

Keskiviikko 25.6.2014.
Keskiviikkona heräilimme kaikessa rauhassa, minä tosin suoritin pienimuotoisen herätyksen tuntia sovittua aikaa aikaisemmin, elin nimittäin vielä kotimaan ajassa.
Aamupäivällä lähdimme liikenteeseen, ensimmäisenä stoppina terveellinen aamupala hampurilaispaikassa.
Pääsimme perille Berget 12 tapahtuman pelipaikalle Sollefteån eteläpuolelle iltapäivällä kolmen tietämissä.
Ilmoittautuminen ja aseiden kronotus sujui erittäin jouhevasti.

Kronotuksen jälkeen siirryimme omilla ajoneuvoilla tukikohtaamme joka sijaitsi suurinpiirtein pelialueen kartan koordinaateissa 0550-9710 (Kari korjaatko jos koordinaatit menevät päni prinkkalaa)
Joukkueenjohtajamme Kari lähti varajohtaja Jonin kanssa selvittämään meille telttapaikkoja.
Telttapaikkojen selvittyä purettiin varusteet ajoneuvoista ja vaihdettiin siviilikamppeiden tilalle tappelukamat.
Autojen kuskit lähtivät viemään ajoneuvoja SafeZonen siviiliautoparkkiin ja me muut aloimme pystyttämään telttoja sekä varustelaavua.

Charlie joukkueemme muodostui oman jengimme ykkös- ja kakkosrymistä, sekä Helsinki-Espoo suunnan seitsenhenkisestä kolmannesta ryhmästä. Meikäläinen toimi ykkösryhmän ryhmyrinä, kakkosryhmää luotsasi Tuomas ja kolmosen kipparina oli Henri.

Komppanianpäällikkö piti puhuttelun n. klo 18 tietämissä, eipä jäänyt mitään erikoista mieleen tuosta puhuttelusta, kehoitti tekemään kaikki hommat täysillä.
Ai niin, vettä piti juoman litran ja syödäkin tuli tukevasti ennen nukkumaanmenoa. Tuosta veden juomisesta sitten muistuttelimme toisiamme joka ilta.

Tappeluvalmius oli klo 21 jolloin peli käynnistyi.
Harmiksemme saimme ensimmäiseksi kolmen tunnin vartionakin. Argh... me halusimme kentälle, ei tukikohtaa vartioimaan, mutta käsky mikä käsky.
Käytännössä koko joukkueemme sijoitettiin vartiopisteisiin ympäri tukikohtaa, eipä siis jäänyt mahdollisuutta vaihtaa vartiomiehiä.
Kari viritteli muutaman miehen avustamana äänihälyttimiä tukikohtamme luoteispuolelle.
Deltajoukkue otti vartiointivastuun vähän ennen puolta yötä, mutta me emme suinkaan päässeet lepoon vaan olimme tukihan QRF-joukkiona aamukolmeen asti, jolloin tukikohtien jokaöinen aikavälin 03.00-09.00 rauhoittaminen astui voimaan.

Torstai 26.6.2014.
Menimme siis nukkumaan kolmen jälkeen.
Neljältä heräsin kun joku kyseli teltan oviaukolla mikä joukkue tässä on.
Olin ihan tukka takussa enkä meinannut millään tajuta mistä on kyse, ihmettelin että mitä kello on ja yritin tihrustaa kellosta aikaa. Samaan aikaan ajattelin näkeväni unta ja että en mä oikeasti Bergetissä ole.
Lopulta tajusin että komppanianpäällikkö se siinä kyselee ja vastasin että Charlie joukkue tässä majoittuu. Hän kysyi missä Kari on ja herättelin Karin vierestäni.
Kellahdin takaisin telttapatjalle ja kuuntelin toisella korvalla komppanianpäällikön käskynantoa.
Kirosin äänettömästi kuullessani, että meidän pitää lähteä liikkeelle klo 07.00, sillä laskin samalla, että tässä saa nukkua vain vajaat 2,5 tuntia.
Sen jälkeen vaivuin uneen.
Tuon yöllisen herätyksen jälkeen nimesin päällikön painajaiseksi.

En muista miten herätys tapahtui, mutta ennen kuutta olin jo keittämässä aamupuuroa.
Joukkueemme oli kuin olikin lähtövalmiina seitsemän maissa.
Lähdimme suorittamaan tehtävää, joka lyhennettynä oli seuraavanlainen:
Siirrytte karttapisteeseen 0330-9710, heti ojan jälkeen kompassisuunta suoraan länteen voimavirtalinjalle.
Raivaatte voimavirtalinjan alla olevaan miinoitteeseen aukon, josta myöhemmin paikalle saapuva loppukomppania pääsee miinoitteen läpi.

Ryhmämme toimi kärkiryhmänä, kärki tst-parina Teemu ja Tuomas, sitten meikäläinen ja takanani tst-pari Mikki ja Mikko.
Pääsimme voimavirtalinjalle kolmen vartin kävelyn jälkeen.
Asetimme kuulovartiot pohjois- ja eteläpuolelle.
En muista missä kellonajassa pioneerimme Mikki ja Lauri aloittivat reitin raivaamisen.
Kari sai vähän ennen aamukymmentä tiedon, että loppukomppania lähtee liikkeelle vähän kymmenen jälkeen. Tuosta laskimme, että komppania päässee paikalle varmaan tunnin kuluttua lähdöstään ja raivaus suoritettiin loppuun tuon arvion perusteella siten, että emme joutuisi olemaan pitkiä aikoja vihollisen puolella rajalinjaa kahden ryhmän voimin. Meidänhän piti varmistaa molemmilla puolin rajalinjaa.
Kun raivaus oli valmis ylitimme rajan ja asetimme suojauksen joka suuntaan.
Pohjoisen suunnalla tuli kontakti ja Teemu sai osuman.
Pienten manöövereitten jälkeen Teemu saatiin sidottua.
Lopulta loppukomppania ylitti rajan.
Yllätys oli melkoinen, sillä “komppania” osoittautuikin meidän kolmanneksi ryhmäksi, varajojoksemme Joniksi ja komppanian päälliköksi lähimpine miehineen.
Mitä hemmettiä! Missäs se komppania on jota tässä on odotettu!

Samassa hötäkässä kävi ilmi, että Teemun pudottanut porukka olikin omia joukkojamme, ilmeisesti Ruotsalaisia. Mysteeriksi jäi, miten olivat miinoitetun rajalinjan ylittäneet ja miksi meille tai heille ei oltu ilmoitettu omia liikkuvan miinoitetun rajalinjan vihollisen puolella. Tästä vähän miinuksia komppanian komentoportaalle.

Pienen lorvailun jälkeen lähdimme jälleen liikkeelle.
Tällä kertaa kakkosryhmä kulki kärjessä, sitten kolmonen ja viimeisenä meidän ykkösryhmämme.
Tavoitteena reilun kilometrin päässä oleva, karttapisteessä 0210-9590 oleva New Mill Trading Station.
Kakkosryhmä suunnisti hienosti kohteeseen ja ryhmityimme puolustukseen jälleen odottamaan loppukomppaniaa.
Tarkoitus oli siis, että joukkueemme pitää hallussaan kyseisessä karttapisteessä olevaa risteysaluetta kunnes loppu komppaniasta saapuu paikalle.

No homma meni vähän pieleen.
Kakkosryhmä ryhmittyi etelään johtavan tieuran molemmin puolin.
Meidän ykkösryhmä ryhmittyi tieuran länsipuolelle rintamasuunta tietä kohden, ajatuksena semmoinen, että kun viholliset joutuvat tiellä yllätetyksi pääsemme puskemaan kylkeen.
Kolmosryhmän sijoitusta en muista.
Meidän ryhmä joutui kontaktiin sekä tien, että metsän puolelta.
Melkein heti Teemu sai toisen osumansa ja putosi.
Kari käski meikäläistä irtautumaan, mutta sain itsekin osuman oikeastaan heti kysyttyäni eteläisimmäksi sijoittuneen Tuomaksen tilanteesta.
Ilmeisesti Tuomaskin putosi samassa rytinässä.
Tuomas kertoi jälkeenpäin, että jostain niitä sinisiä teleporttasi lähistölle yhtäkkiä kymmenkunta.
Pelin jälkeen kävi ilmi, että lähistöllä oli ollut jonkin sinisten porukan tukikohta, lienevätkö nähneet jo meidät siinä vaiheessa kun asetuimme asemiin.
Saatuani osuman ilmestyi ympärilleni kolme venäjää puhuvaa vihulaista, Mikki ja Mikko pitivät puoliaan minusta pohjoiseen ja nämä vihulaiset joko putosivat tai ottivat irti.
Vuodin kuiviin ja kävelin pois, samalla näin miten Juuso tuli tieuran ylitse ja käskyn kuultuaan otti takaisin irti.

Kävellessäni takaisin risteysalueelle näin, miten vihreä-valkoisin hihanauhoin varustettuja heppuja vyöryi risteykseen pohjoisesta pudottaen komppanianpäällikkömme lähimpine miehineen.
Loppujen lopuksi käytännössä koko joukkueemme oli pudotettuna raatoliinat päässä risteyksessä ja lähdimme porukalla taapertamaan tietä pitkin kohti Raveneitten tukikohtaa.

Raveneitten tukikohdan kohdallla saimme tietää, että saamme jonkin yhteistyöhärdellin johdosta respata Raveneitten tukikohdassa.
Harmi kyllä Teemu ja Tuomas olivat menneet jo edeltä jonnekin, eikä heihin saanut ajoissa yhteyttä.
Respauksen jälkeen saimme ruhtinaalliset 7 minuuttia aikaa suorittaa vesitäydennyksen.
Kuulemma kakkosjoukkueen jojo Vesakoski oli moittinut vauhtiamme vesitäydennyksen hakemiseen.
Fakta on se, että vain Laturin kunto olisi riittänyt aikamääreen sisällä vesitäydennyksen suorittamiseen.
Meikäläinen ei edes yrittänyt, sillä vesi oli päivän pituuden vuoksi vähissä ja kokemuksesta tiedän, että kun vesi loppuu, niin meneminenkin loppuu.
Siksipä kävelin vesipisteelle, täytin rakon ja kenttäpullon ja kävelin takaisin.
Sain toki ansaitut nuhteet hitaudestani, mutta kuten edellä kirjoitin, tällä ikää tarttee huolehtia nesteytyksestä ja vauhtikin on rajallista.
Siirryimme jälleen rajan ylitse pisteen 0250-9590 tietämille.

Ryhmityimme uran eteläpuolelle, puronpenkereelle.
Tässä vaiheessa ymmärrys taktiikkaan taas päättyi.
Makasimme odottamassa ja annoimme vihulaisen kerätä ja keskittää voimiaan.
Joni ja Mikki meni ryhmityksemme vasempaan laitaan kuulovartioon.
Jossain vaiheessa he avasivat tulen ja vihulainen pentele pyrki iholle idän suunnasta puronvarresta ja ylempää penkereeltä.
Ville tuki kk:nsa kanssa viereeni, kerroin, että meikäläisestä vasemmalle on omia, mutta painanne etuoikealle on vihulaisella.
Ville pudotti ainakin neljä vihulaista ennen kuin hänen aseeseensa tuli osuma.
Meikäläinenkin otti osumaa hyvin pian.
En tiedä missä järjestyksessä etuvasemmallani Joni, Mikki ja Mikko putosivat.
Ville saatiin sidottua viereltäni ja samalla KK takaisin joukkueen käyttöön.
Meikäläisen sidonnan aikaraja täyttyi ja vuodin kuiviin.
Poistuin paikalta tielle, jossa kohtasin Juuson.
Jälleen joukkueemme kohtaloksi näytti koituvan muun komppanian odottamisen ennen isomman rytinän alkua. Odotuksesta johtuen vihulainen sai rauhassa suorittaa manöövereitään ja tunnustella hyökkäyssuuntia.
Tämä ei ole jojon syy, hän noudattaa käskyjä niin kuin me hänenkin alaisensa.
Mietin vain että miksi toistuvasti käsketään odottamaan muuta komppaniaa, jonka joukkueet ehkä tekevät mitä tykkäävät…

Lähdimme Juuson kanssa taapertamaan kohti Safe Zonea ajatuksena saada kyyti tukikohtaan.
Bajamajat koukuttivat ennen SafeZonea ja helpotuksen jälkeen tuumasimme, että lähdetään kävelemän kohti omaa tukikohtaa ja yritetään liftata kyyti.
Pian takaamme tulikin auto josta saimme gamemastereilta kyydin.
Juttelu oli väkinäistä meikäläisen huonon kielipään ja Juuson luontaisen vaitonaisuuden vuoksi.
Gamemasterit jostain syystä innostuivat kuultuaan meidän olevan Suomalaisia.
Kertoivat omituisia juttuja miten olimme aiemmin päivällä aiheuttaneet New Millin miehityksellä epätoivoista mielialaa PMC:n ajoneuvoporukoille.
En kyllä ymmärrä miksi moinen, mehän otettiin pataan siellä risteyksellä.

No oli miten oli, matka jatkui kohti omaa tukikohtaa ja Villen nähtyään Gamemasterit kysyivät onko hän kaverimme.
Vastattuamme myöntävästi Ville poimittiin kyytiin.
Vähän ahdasta oli takapenkillä kun kolme taistelijaa on täydessä varustuksessa ja aseistettuna kyydissä, mutta mahduimme silti mukavasti.
Pääsimme tukikohtaan n. klo 17.30-18.00 tietämissä, takana oli siis pyöreästi kymmentuntinen operaatio.

Tukikohdassa alkoi huolto.
Joni kävi kysymässä komentoteltasta lisätehtävää jonka seurauksena iso osa kakkosryhmästä ja meiltä veljekset Tuomas ja Teemu lähtivät illan ratoksi suorittamaan tiedustelutehtävää.
Itse tyydyin naukkailemaan taskumatista ja olin menossa nukkumaan puolenyön tietämissä kun painajainen taas iski otsalampun kanssa kyselemään joukkueenjohtajaa.
Mua harmitti juuri nukahtaneen Karin puolesta ja kysyinkin, että mikäs mies kyselee.
Päällikkö vastasi lyhyesti, että päällikkö kyselee.
Herättelin Karin ja painuin itse unten maille, kuuntelin silti jälleen toisella korvalla käskytystä.
Yllättäen meidän joukkue sai lähtökäskyn aamuseitsemäksi ja muu komppania olisi valmiudessa jälleen 9.30.
No mitäpä tuosta, aamulla on hyvä lähteä liikkeelle särmän joukkueen kanssa, antaa veltompien nukkua pidempään

Päivän aikataulut menivät miten menivät, minulla ei ole mitään tarkkoja kellonaikoja muistissa.

[-jm-]

Perjantai 27.6.2014.
Herätys oli totuttuun tapaan ennen kuutta, sillä liikkeelle piti lähteä klo 07.00.
Homma ei mennyt tällä kertaa ihan ränniin, sillä liikkeelle lähtö viivästyi ja lähdimme liikkeelle vasta lähempänä kahdeksaa.
En muista mistä viivästyi johtui, mutta eipä tuosta kannata kantaa pahaa mieltä, sillä muut joukkueet nukkuivat tyytyväisinä meidän liikkeelle lähdön aikaan.

Tähän tehtävään taisi kolmosryhmämme saada pari miestä vahvistukseksi Delta joukkueesta.

Lähdimme siis liikkeellä vähän ennen kahdeksaa, joukkueemme suuntasi tukikohtamme eteläpuolella olevaa tietä idän suuntaan.
Kärjessä kulki kolmosryhmä, toisena kakkonen ja perää piti meidän ykkösryhmä.
Noin kilometrin taivalluksen jälkeen nousimme tien eteläpuolelle Nyslåttbergetin rinteille tähystämään.
Tähystämisen aikana pidimme paussia ja yritimme kuunnella kuuluisiko jostain aamupalan laitosta johtuvaa keittoastioiden kilahtelua.
Joku kolmosryhmästä vakuutti kuulleensa samanlaista ääntä mitä kuuluu kun kirveellä hakataan puuta. Hän arveli äänen kuuluneen koilliseen sijainnistamme.
Joku näki korpin lentävän ja Ville näki kyseisen korpin laskeutuvan johonkin matalaan keloon.
Ville mainitsi, että korppi saattoi jäädä kärkkymään mahdollisen tukikohdan roskia.
No minä näin sen korpin lentävän, mutta en nähnyt yhtään mihin keloon mokoma olisi laskeutunut, en nimittäin erottanut niin kaukaa mitään yksittäistä keloa. Ikänäkö ja silleen

Lähdimme liikkeelle, laskeuduimme jälleen tieuralle ja kävelimme pelialueen itärajalle, josta suuntasimme pohjoisluoteeseen suuntautuvalle tieuralle.
Ryhmämme haravoi jonkin matkaa tieuran eteläistä puolta, mutta maasto oli niin märkä ja pusikkoinen, että lopetimme haravoinnin pasinsadan metrin kulkemisen jälkeen. Emme nimittäin uskoneet tuollaisessa maastossa minkäänlaisen porukan leiriytyvän.
Kakkos- ja kolmosryhmät levittäytyivät tien pohjoispuolelle ketjuun ja lähtivä etenemään luoteeseen kääntöympyrää kohden.
Meidän ryhmämme käveli tietä pitkin kääntöympyrälle. Tarkoituksemme oli levittäytyä aiemmin Nyslåttbergetiltä tähystäessämme näkemällemme hakkuuaukealle blokkaamaan jos ketjun edellä yrittäisi joku irtautumaan.
No homma meni pärsiilleen meikäläisen vuoksi. Muistin ihan pieleen, että kääntöympyrä olisi ollut kyseisen hakkuuaukean välittömässä tuntumassa.
Suuntasimme kääntöympyrän itäpuolelta pohjoiseen ja levittäydyimme ketjuun.
Kävin yksin pohjoisempana etsimässä hakkuuaukeaa, mutta en siinä 10-15 vuotiaassa taimikossa mitään nähnyt.
Yritin hahmottaa aiemmin mainittua keloa, siis sitä mihin se korpinpentele oli laskeutunut. No en löytänyt mokomaa, sillä siellä täällä oli pidempiä ja lyhyempiä keloja.

Levittäydyimme siis ketjuun ja aloimme odottamaan kakkos- ja kolmosryhmän etsintä ketjua.
Pian heidän äänet kuuluivat ja jo yllättävän läheltä. Pienen odottelun jälkeen näin lähelläni liikettä ja tunnistin Laturin. Hän oli heidän ketjunsa laitimmainen heppu.
En oikein pysynyt selvillä minkälaisia manöövereitä seuraavaksi tapahtui, mutta radioista tuli tietoa vihulaisen vanhan leiripaikan löytymisestä, hakkuuaukean löytymisestä ja Joni löysi pohjoisempaa jälkiäkin.
Kokoonnuimme hakkuuaukealle ja suoraan sanoen olin melkoisen nolona. Se hemmetin hakkuuaukea oli kääntöympyrästä parikymmentä metriä länteen ja luoteeseen.
Vihulaisen leiripaikka oli kääntöympyrän luoteispuolella ihan ympyrän välittömässä läheisyydessä.
Jälkeenpäin tuumailin, että hätäilin suotta kääntöympyrästä, olisi pitänyt pysähtyä ja katsella rauhassa ympärilleen. No, aina ei onnistu.

Pienen paussin jälkeen lähdimme takaisin tieuraa myöten. Tällä kertaa kärjessä kulki ykkösryhmämme, kärkiparina tuttuun tapaan Teemu ja Tuomas, sitten taapersin minä ja takanani Mikko ja Mikki.
Kari käski tauon päästyämme pelialueen itäreunan läheisyyteen.
Tauon aikana Kari piti käskynjaon.

Tauon jälkeen suuntasimme Nyslåttbergetin itäpuoleista tieuraa etelään.
Kärjessä ykkösryhmä, sitten kolmonen ja perää piti kakkosryhmä.
Kuljettuamme kolme-neljäsataa metriä etelään johtavaa tieuraa tuli Karilta radiosta käsky, että ykkösryhmä nousee seuraavan mäen päälle ja pysähtyy, kakkosryhmälle taisi tulla välitön pysähtymiskäsky.
Mietin itsekseni, että mitäs nyt.
Oikeastaan saman tien pysähtymisen jälkeen meidät käskettiin tien lounaispuolelle ketjuun ja suunta tieuran suuntaisesti vauhdilla takaisin mäkeä alaspäin, samalla tuli tieto vihollisleirin löytymisestä.
Menimme rivakasti ketjuun ja lähdimme liikkeelle, saman tien tuli uusi käsky palata tieuralle ja juoksuvauhdilla takaisin alas risteykseen länsi-itä suuntaiselle tieuralle.
Juoksimme tietä alaspäin, käskin Mikin jäädä ylimmäksi etelään johtavalle tielle, Mikon vähän alemmaksi, itse menin risteykseen, teemu tieuralle länteenpäin ja Tuomas kaikkein kauimmaksi länteen. Tämä mainittu risteys on suurin piirtein karttapisteessä 0680-9660.
Yritin saada selville mitä tapahtuu ja mitä meidän halutaan tekevän, sillä radiosta tuli tietoa jostain pakenevasta vihulaisesta.
Lopulta sain selville, että meidän halutaan haravoimaan etelään johtavan tieuran ja samaan suuntaan kulkevan puron välisen alueen.
Lähdin Teemun ja Tuomaksen kanssa liikkeelle, Teemu siirtyi puron länsipuolelle.
Mikko liittyi ketjuumme saavutettuamme hänen tasansa.

Ennen kuin pääsimme Mikin tasalle tuli radiosta käsky lopettaa haravointi, siirtyä löydetyn vihollisleirin tuntumaan ja asettaa vartio tieuran länsipuolelle pohjoiseen.
Mikki ja Mikko asettuivat vartioon. Teemu, Tuomas ja meikäläinen jäimme löydetyn leirin välittömään läheisyyteen.
Kakkosryhmä sijoittui tieuran itäpuolelle laajaan ketjuun. Kolmosryhmä oli ilmeisesti tässä vaiheessa reservinä.
Kävelin katsomaan löydettyä leiriä ja vasta tässä vaiheessa ymmärsin, että kaksi vihulaista oli jäänyt vangeiksi. Kaksikko istui harmistuneen oloisina, katselivat uteliaina meikäläisten hyörinää.
Kari lähti ilmoittamaan komppaniaan vangeista ja Joni otti vangit haukankatseiseen vartiointiin.
Sanoin Teemulle ja Tuomakselle, että käykääpä ihmettelemässä vihulaisten majapaikkaa ja että vaihdetaan vartiomiehet pian, että Mikki ja Mikkokin saavat käydä ihmettelemässä näkymää.
Mikko ja Mikki ehti juuri käydä katsomassa miltä leiri näyttää kun Kari käski valmistautua liikkeelle lähtöön.

Lähdimme jatkamaan kaakkoon kaartuvaa tieuraa.
Vain parinsadan metrin kulkemisen jälkeen kärkipari Tuomas ja Teemu nostivat aseet ja alkoivat tähtäillä kulkusuunnassamme oikealle, siis lounaan suuntaan ja ilmoittivat näkeänsä jotain rakennelmia. Juoksin Mikin ja Mikon kanssa tietäpitkin kärjen ohi ja menimme ketjussa metsikköön Tuomaksen ja Teemun havainnoimaan suuntaan.
Pian kävi ilmi, että rakennelma oli vanhempi, luultavasti viime vuoden pelitapahtuman jäljiltä.
Palasimme tielle ja suuntasimme tietä pitkin karttapisteessä 0655-9610 olevalle kääntöympyrälle.
Kääntöympyrään päästyämme Kari käski tauon ja sanoi tauon olevan sen verran pitkän, että kengätkin voisi riisua.
Mikki ja Mikko kävivät tarkastamassa luoteen suuntaan nousevan mäen harjanteen ja palasivat kääntöympyrän tuntumaan. Teemu ja Tuomas vastaavasti tarkastivat pohjoisen ja koilisen suunnan ennen kuin alkoivat pitämän taukoa.
Itse yritin löytää pientä varjopaikkaa ja otin heti tetsarit ja kengät pois.

Tauon aikana mutustelin tetsareista pientä evästä ja join nestettä. Vesi loppuikin yllättäen jo tässä vaiheessa. Mulla oli liikkeelle lähdettäessä tetsareissa litran kenttäpullollinen urheilujuomaseosta ja rakossa kolme litraa vettä. Olin siis juonut kuluneen viiden tunnin aikana neljä litraa nestettä.
Keli oli kyllä hiostavan lämmin, silti hämmästyin nesteen kulutustani.
Onneksi jäljellä oli linnuntietä enää vähän yli kilometrin matka tukikohtaan.

Taukoa kesti varmaan parikymmentä minuuttia. Kari kävi ennen tauon päättymistä jutustelemassa ja tiedustelemassa missä kondiksessa tappelumoraalimmme on.
Pian lähdimme liikkeelle, kärjessä suunnistamassa Laturi ja muu kakkosryhmä, seuraavana kolmosryhmä ja perää pidimme me ykkösryhmäläiset.
Matka tukikohtaan sujui hienoissa maisemissa, loppumatkasta näimme omia heppuja haravoimassa maastoa itäpuoleltamme, karttapiste taisi olla suurin piirtein 0590-9680.
Tukikohdan vesipisteelle päästyämme täytin ensimmäiseksi rakon, join varmaan litran vettä ja täytin kenttäpullon. Jano siis oli.

Saavuimme tukikohtaan suurin piirtein kello 14 tietämissä, partiokeikkamme oli siis kestänyt n. kuusi tuntia.
Aloimme välittömästi huoltamaan, nälkäkin oli sapuskaa siis naamariin.
Melko pian syötyäni tuli Bravo joukkueen jojo Vesakoski kysymään Karilta, että miten pian voimme ottaa vartiointivastuun. Bravo oli ilmeisesti lähdössä maastoon.
Eipä siinä auttanut, heppuja laitettiin lyhyeksi jääneen huoltotauon jälkeen vartioon.
Vartiopisteitä oli vähennetty ensimmäisen illan jälkeen. Ensimmäisenä iltana vartiopaikkoja taisi olla kahdeksan.
Kari järkeisti koilis-itä suunnan vartiointi, jolloin se suunta saatiin kahdella parivartiolla hoidettua.
Länsi-itä suunnan tieuralla oli yksi parivartio, luoteis-pohjoissuunnassa yksi parivartio ja portilla neljän miehen miehitys.

Lähdin Villen kanssa ensimmäiseen vartiovuoroon tukikohdan itäpuolelle, luoteeseen johtavan tieuran itäpuolelle. Vartiopiste sijaitsi bajamajojen pohjoispuolella.
Puolen tunnin vartiovuoro meni nopeasti, meidät tuli vaihtamaan kolmosryhmään kuuluva kaksikko.
Menimme huoltamaan teltoille ja valmistauduimme vaihtamaan tukikohdan eteläpuolella kulkevan tieuran varrella, agrikaatin lähistöllä olevan parivartion.

Lähdimme hiukan ennen määräaikaa suorittamaan vartionvaihtoa. Ehdimme kävellä tieuran tuntumaan kun alkoi tapahtumaan.
Ajoneuvojen ääniä ja hälytys huutoja kaikui ilmassa, olo oli “wtf ja mitä ihmettä”!
Jäin ison kuusen taakse suojaan jä näin PMC:n ajoneuvon olevan n. 10 metrin päässä tieuralla poikittain. Ville jäi taakseni, lähemmäs tukikohdan “porttia” ja kuulin hänen kk:n laulavan.
Jossain vaiheessa ilmeisesti Lauri huusi minua nimeltä ja sovimme, että pidämme sen PMC:n pirssin piikillä. Kyseisen auton takaluukkua yritettiin avata pariin otteeseen ilmeisesti miehistön jalkauttamiseksi, ammuskelin iloisesti sarjaa luukkua avaavaan käteen jolloin luukku vedettiin nopeasti takaisin kiinni.
Jossain vaiheessa kuuntelin takaa kuuluvaa kummallista sarjatuliaseen ääntä. Olin vähän huolissani josko vihulainen olisi onnistunut jalkauttamaan väkeä tukikohtaa, en nimittäin arvannut päästää tuota PMC:n kärryä tähtäimestä.
Jälkeenpäin kuulin ja videoltakin näin, että Laturi oli ollut hippasille vihulaisen MB Viton kanssa.
Jossain vaiheessa tukikohtaan oli vihulaista onnistuttu jalkauttamaankin, Teemulta oli kadonnut hernekeittopurkki meidän kesäkeittiöstämme.
Muutoinkin kesäkeittiömme oli hyrskyn myrskyn hyökkäyksen jäljiltä, trangiat yms. olivat sinkoilleet taistelijoiden syöksähtelyiden myötä sikin sokin.

Edellä mainittu PMC:n auto kyllästyi maalina olemiseen ja lähti ajamaan itään tieuraa pitkin.
Lähdin juoksemaan bajamajojen suuntaan metsän sisällä ja yritin pitää näköyhteyden ajoneuvoon. No enhän mä perässä pysynyt.
Yritin etsiä agrikaatin lähistön vartiomiehiä kysyäkseni jatkoiko ajoneuvo paskahuussien ohi itään, vartiomiehiä ei löytynyt, sama homma paskahuussien pohjoispuolen vartiomiesten kanssa.
Molempien vartiopisteiden vartiomiehet olivat vissiin lähteneet tappelukseen ja jättäneet vartiopaikkansa… huono juttu, autojen aiheuttaman kähinän aikaan olisi voinut näiden vartiopisteiden suunnasta hipsiä jalkaväkeä tukikohtaamme kenenkään havaitsematta.
Vartiopaikkaa ei saa jättää vaikka lähellä olisi äksöniä tiedossa, nih!

Tilanne rauhoittui ja otimme Villen kanssa vartiovastuun agrikaatin lähistöltä.

Perjantain tarina on niin pitkä, että jatkan uudella postauksella.

[-jm-]

Perjantain tapahtumat jatkuvat...

Istuskelimme Villen kanssa agrikaatin lähellä vartiossa kun Delta joukkueen heppuja marssi tiellä jonossa.
Muodon kärjestä joku huikkasi englanniksi nenäkkäästi vapaasti suomennetun kysymyksen: “Puolustatteko täällä”. Kun vastasimme myöntävästi, hän viittasi tukikohdan pääportin suuntaan ja kysyi: “Mitä tuo sitten oli”.
Jaa-a, jäimme Villen kanssa pohtimaan että mitäs se sitten oli. Vihollinen hyökkäsi ajoneuvoin, eipä ollut PST aseita ajoneuvojen tuhoamiseen, mutta jalkautunut vihollinen tuhottiin ja osaksi jalkautuminen pystyttiin estämään.
Eipä siis tartte hävetä mitään. Haistakoon mokoma Delta kukkasen, NIH!

Mikki ja Mikko tuli vaihtamaan meidät ja suuntasimme pääportin vartiopisteelle.
Siellä olikin jotain häppeninkiä, joku tai jotkut vihulaiset olivat pyrkineet iholle ja heitä metsästettiin lähimaastosta.
Metsästyksen aikana Karille tuli radioitse pyyntö irrottaa nopeasti ryhmällinen kovakuntoisia heppuja suorittamaan jotain erittäin tärkeää tehtävää.
Tehtävä oli niin tärkeä, että jopa tukikohdan vartiointia voitaisiin tarvittaessa keventää.

Kari keskusteli asiasta Jonin kanssa.
Joni lähti komentoteltalle saamaan tarkempia tietoja ja kokosi reissuun lähtevän ryhmän.
Me lähdimme Villen kanssa vapauttamaan Teemun ja Tuomaksen vartiopaikaltaan, he lähtivätkin Jonin kokoamassa ryhmässä erikoistehtävälle, taisi heidänkin huoltotaukonsa jäädä melkoisen lyhyeksi.

Erikoistehtävä oli käsittääkseni radiolinkkinä toimiminen komentoteltan ja Alfa joukkueen välillä.
Alfa joukkue oli niin kaukana, että radioyhteys suoraan komentotelttaan ei toiminut ja kännyköidenkin kanssa oli kuuluvuusongelmia.
Tähän pesiaalioperaatioon lähti muistaakseni Joni, Juuso, Tuomas S, Kalle, Lauri S, Lauri M, Teemu ja Tuomas R.
Tukikohdan vartiointia jäi siis pyörittämään vain joukkueemme 12 taistelijaa.
Vartiopaikkoja oli 6 joista yksi oli pääportti, vaihtomiehet siis jäivät aika vähiin.
Kari loi YK-faitterin kokemuksella vartin kierrolla toimivan vartioinnin. Näin saimme vaihtaa mukavan nopealla tahdilla vartiopaikkaa ja samalla tuli hoidettua myös kiertovartiota.
Olimme Villen kanssa ensiksi tukikohdan pohjoispuolen vartiopisteessä, josta siirryimme bajamajojen lähellä olevaan vartiopisteeseen.
Ennen bajamajojen läheisyyteen siirtymistämme pesiaalioperaatioryhmämme palasi tukikohtaan.
Hyttysiä ei liiemin ollut, mutta ne hemmetin polttiaiset meinasi kärventää kärsivällisyyden.
Yhtäkkiä radiosta tuli Karin käsky vetää vartiopisteiden miehitys tukikohtaan.
Ihmettelin, että mitäs nyt tapahtuu.

Kari käskytti huollon ja lähti komentoteltalle.

Kari palasi jonkin ajan kuluttua komentoteltalta ja kertoi, että lähdemme ajoneuvokuljetuksin yöhyökkäykseen saman risteyksen alueelle, jossa tappelimme jo torstaina.
Risteyksessä on New Mill Trading Station ja se sijaitsee suurin piirtein karttapisteessä 0210-9590.
Meidät kuljetettaisiin Raveneitten tukikohtaan ajoneuvon, siellä jalkaudutaan ja jatketaan jalkaisin eteenpäin.
Muistaakseni puolenyön tietämissä ryhmityimme joukkueittain tukikohdan eteläpuolelle tieuralle.
Ennen Berget kuorma-autojen saapumista tieuraa ajoi itään liuta omia mekanisoituja joukkojamme ja mukana ainakin yksi PMC:n ajoneuvo.
Bergetin kuorma-autojen saapuessa alettiin joukkueita kuormaamaan, ensiksi kuormattiin Alfa ja Bravo joukkueet.
Kesken kuormauksen vihulainen teki tuliylläkön tien eteläpuolelta.
Hetken aikaa homma oli pahasti päin peetä. Kari käski joukkueemme metsän suojaan tien pohjoispuolelle. En tiedä tuliko omia tappioita. Meteli oli kova ammuntaa siellä ja täällä, käskytystä kuormaamisesta ja liikkeellelähdöstä.
Kuorma-autot lähtivät liikkeelle, jonka jälkeen oli vielä jonkin verran ammuntaa.
Yhtä meidän osapuolen haavoittunutta yritettiin evakuoida tieltä, mutta ei mitään käsitystä onnistuiko yritys.
Ilmeisesti meidän mekanisoidut joukkomme olivat jalkauttaneet jonnekin bajamajojen suuntaan ja tulivat puhdistamaan tien eteläpuolen, sillä pikkuhiljaa sieltä kuului ammuntaa ja pudonneita vihulaisia tuli tienvarteen seisoskelemaan.
Eipä noita vihulaisia montaa ollut, mutta olivat juuri sopivassa paikassa oikeaan aikaan aiheuttaakseen hemmetisti häiriötä. Olisi mielenkiintoista tietää miten pitkään olivat tukikohdan “porttia” väijyneet.

Ensimmäinen satsi kuorma-autoja tosiaan lähti ja me jäimme odottamaan, että hakevat meidät ja Delta joukkueen.
Odottelimme ajoneuvoja metsän suojassa.
Kun kuorma-autot saapuivat tuli käsky siirtyä bajamajojen maastoon kuormausta varten.
Näin teimme, mutta kuorma-autot eivät osanneetkaan pysähtyä paikalle ja Delta-joukkueen sisäiset näkemyserot sekoittivat pakkaa. Deltoja juoksutettiin paikasta toiseen, me pysyimme paikoillaan metsän suojassa odottamassa.
Lopulta odottaminen palkittiin ja kuorma-autot pysähtyivät lähellemme, nopea kuormaus ja liikkelle lähtö.
Matka sujui leppoisasti, perillä Raveneitten tukikohdan tietämissä jalkauduimme ja odottelimme lähtökäskyä.
Marssikäsky tuli pienen odottelun jälkeen ja lähdimme marssimaan karttapisteessä 0270-9605 olevaa rajanylityspaikkaa.

Marssi rajanylityspaikalle meni rivakasti.
Pysähdyimme rajalinjan itäpuolelle polun/uran varteen. Kello taisi tässä vaiheessa olla suurin piirtein yksi yöllä.
Komppanian komentoryhmästä ilmeisesti vääpeli lähti kävelemään rajalinjan ylitse mukanaan joku komentoryhmän taistelija.
Pian kuului kotimaankielistä huutelua puolin ja toisin ja yhtäkkiä ammuntaa.
Meidän heppulit juoksivat häntä koipien välissä takaisin.
Komppanianpäällikkö kävi radioitse keskustelua rajan toisella puolen olevien heppujemme kanssa ja he sopivat, että rajalle ilmaantuneet vihulaiset tuhotaan ennen rajalinjan ylitystämme.
Odottelimme ja kuuntelimme tappelun ääniä rajalinjan takaa.
Lopulta tuli tieto että raja voidaan ylittää.

Rajan ylityksen jälkeen karttapisteessä 0230-9600 tietämissä olevan risteyksen kohdilla ryhmityimme hyökkäystä varten.
Tietojeni mukaan 1. ja 2. joukkue (Alfa ja Bravo) olivat edenneet tien kaakkoispuolella.
Meidän 3. ja 4. joukkue (Charlie ja Delta) ryhmitettäisiin hyökkäämään tien luoteispuolella meidän Charlie lähempänä tietä ja Delta oikealla puolellamme.

Kari käskytti kakkosryhmän ketjuun ja ykkös- ja kolmosryhmät taakseen jonoon.
Seuraavaksi Kari käskytti kakkosryhmän lääkintämiehen pois ryhmänsä ketjusta hyökkäyksen reserviin.
Tuo oli hieno veto Karilta, en olisi itse huomannut. Vielä hienommaksi veto osoittautui kun komppanian vääpeli tuli vähän ajan kuluttua paikalle ja käskytti lääkintämiehet reserviin hyökkäävästä ketjusta. Kari sai todeta, että käsketty jo.

Pienen odottelun jälkeen Delta joukkue oli ryhmittynyt hyökkäykseen ja tuli käsky lähteä etenemään.

Ketju lähti liikkeelle ja jo vajaan sadan metrin etenemisen jälkeen ääri vasemmalla, ihan uran varressa tuli ammuskelutilanne.
Pian selvisi, että Juuso ja Teppo olivat ottaneet osumaa.
Kari käski kolmosryhmän selvittämään tilanteen ja sitomaan osumaa ottaneet, sekä muun joukkueen jatkamaan hyökkäystä.
No eihän siinä hötäkässä homma mennyt ihan noin.
Jälkeenpäin kuulin, että Kalle meni sitomaan tippuneet ja että alueella ei ollut muita vihulaisia.
Teppo kertoi jutelleensa heidät tiputtaneen vihulaisen kanssa.
Kyseinen vihulainen oli kuulemma ihmetellyt Tepolle että mistä maasta olette ja että teidän porukka etenee kuin ammattilaiset. Ilmeisesti oli ehtinyt seurata joukkueemme hyökkäysketjun etenemistä ennen kuin tiputti meikäläisiä ja otti itse osumaa.
Jepjep, pro meiningillä mentiin

Joukkueen liike jatkui.
Pian Ville huusi tieuran tuntumasta etenemissuunnassa vasemmalta (kaakosta) että Janne tuu tänne, tieuran toisella puolen on vihollista.
Syöksähdin paikalle ja ammuin Villen osoittamaan suuntaan samalla ihmettelin itsekseni, että mihinkä tätä mun rynkkäriä tarvitaan kun Villellä on kk. Jälkeenpäin kuulin, että Villen kk temppuili, eikä kuulaa lähtenyt toivottuun tahtiin.
Tässä tilanteessa otin osuman.

En ole varma, mutta muistaakseni Kalle tuli sitomaan meikäläisen.
Hemmetin pitkältä tuntuvan kaksiminuuttisen jälkeen pääsin jatkamaan hyökkäystä muiden mukana.
Kari käski jossain vaiheessa ottaa yhteyttä tieuran toisella puolen (kaakossa) hyökkäävään joukkueeseen.
Huutelin aikani tieuran varrella saamatta vastausta.
Huikkasin taakseni ja kysyin onko lähellä oman joukkueen heppuja.
Positiivisen vastauksen saatuani huikkasin, että menen uran yli selvittämään missä omien hyökkäys etenee.
Samassa tuli Karilta kielto yrittää uraa.
Oikeasti tuo kielto oli helpotus, en meinaan tiennyt yhtään missä omat etenevät tien toisella puolen, ja tien yli ryntäilevä iso mutta hidas heppu on oiva maali molemmille osapuolille.

Jatkoimme siis eteenpäin, hyvin pian Kari käskytti etsimään vanhalla tutulla risteysalueella, karttapisteessä 0210-9590 (New Mill Trading Station), olevan valkoisen lava-auton.
Kyseinen ajoneuvo pitäisi tuhota.

No enhän mä sitä perhanan autoa meinannut nähdä vaikka syöksähtelin suuntaan ja toiseen.
Lopulta näin auton.
Käskin ryhmän perääni ja lähdin etenemään kohti autoa.
Samassa alkoi ilmaiskun pauke joten ei muuta kuin nopeasti suojaan.
Meitä oli samassa syvässä montussa ainakin Kalle, Mikki, Mikko ja meikäläinen.
Ilmaiskun aikaan Kari käskytti radioissa, että ei kannata yrittää suoraan kohteeseen, vaan että ottakaa taakse irti ja koukatkaa oikean (luoteen) kautta.
Odotimme montussa paukkeen loppumista ja lähdimme heti iskun jälkeen juoksemaan taaksepäin (koiliseen) tarkoituksena toteuttaa käsketty koukkaus.

No pentele eipä mennyt nappiin ei.
Vastaan käveli gamemaster joka totesi että ootta muuten heput kuolleita.
Ihmeteltiin että WTF johon gm osoitti ilmaan ja sanoi Air-strike.
Eipä auttanut kuin kaivaa raatoliina esille.
Pian GM palasi ja sanoi että sori joo, ette ole kuolleet, vain haavoittuneet.
Tuo gamemaster oli muuten sama heppu joka oli meidän jengin mukana Berget 9:sää sillä keikalla kun tuhosimme sillan ja sen jälkeen muutamien kiemuroiden jälkeen väijytimme ajoneuvokolonnan. Kyseinen GM jäi silloin valvomaan tuhottua siltaa, siis huolehtimaan, että vihulaiset eivät käytä tuhottua siltaa.
Tässä linkki Berget 9 tappelukertomukseen, jossa Torstain kohdalla mainitaan edellä mainittu Gamemaster

No niin, olin siis haavoittunut kuten muistaakseni Mikki, Mikko, Kalle, Kari ja Teemu läheisyydessäni.
Kolmannen ryhmän lääkintämme Oka tuli paikalle ja aloitti sitomisen Karista.
Jatko ei ole enää muistissa, mutta kun jojo saatiin peliin mukaan, Oka sitoi joko Kallen tai Mikon.
Muistaakseni Mikko sitoi sitten meikäläisen mutta aika ei enää riittänyt Teemun ja Mikin sitomiseen “kuiviin vuotamisen” 10 minuutin aikamääreen sisällä.

Kun meikäläinen oli sidottu otin raatoliinan päästäni ja laitoin riepua reisitaskuuni.
Samalla tajusin, että meikäläinen oli sidottu jo aiemmin hyökkäyksen aikana.
Ette muuten voi kuvitella v…. harmistukseni määrää kun tajusin, että meikäläisen sitomiseen käytetty aika meni haaskeelle, kun samalla olisi voitu sitoa joku muu pelaaja.
Mää olin ihan oikeasti harmissani, mutta en voinut kuin kirota muistamattomuuttani.

Noh, kävelin tielle ja lähdin kävelemään koilliseen tietä pitkin tavoitteena kuljetus tukikohtaan .
Kotona tukikohdassa olimme joskus kolmen-neljän välissä.
Laittelimme ruokaa naamariin ja untenmaille pääsimme varmaan siinä neljän-viiden tietämissä.

En muista missä vaiheessa Kari taas joutui komentoteltalle kuulemaan seuraavan päivän käskyä.
Nukkumaan mennessä meillä oli kuitenkin tieto, että kymmenen tietämissä pitää olla lähtövalmiina.
Tiedossa oli siis jokunen tunti unta.

Joni kävi ehdottamassa yhteiskipinää telttojen kesken, emme väsyneinä lämmenneet ajatukselle, Joni poistui harmistuneena omalle teltalleen.
Laittelimme märät kamppeet kuivumaan kamiinan lämpöön ja menimme unten maille.
Minulla ei ole mitään käsitystä miten kamiinaan lisäiltiin puita, mutta heräsin seitsemän maissa vilunvärinään ja “piip” -hätään.
Olin kuoriutunut ulos makuupussista, ilmeisesti siis kamiinassa oli ollut hyvä lämpö aiemmin yöllä.
Laitoin pari puuta kamiinaan ja painelin tukikohtamme “urea-arealle” hakemaan helpotusta rakon paineeseen.
Helpotuksen jälkeen palasin telttaan. Jonkin aikaa uhkuin ja puhkuin ison pahan suden tavoin kamiinan sisuksiin kunnes sain lisäämäni puut ottamaan tulta kylkiinsä. Hetkisen odottelun jälkeen laitoin vielä pari pientä puuta kamiinaan ja painuin unten maille.
On tuo kamiina vain eri hyvä kaveri näin kesälläkin!

[-jm-]

Lauantai 28.6.2014.
Aamu valkeni aurinkoisena.
Heräilin puoliyhdeksän tietämissä, takana oli hyvin nukuttu yö, yli kolme tuntia unta
Aloitin totutun rutiinin mukaisesti heti aamupalan laiton, sillä sotilaan pitää syödä aina kun on mahdollista, seuraavasta ateriasta ei ole koskaan tietoa.

Aamupalan jälkeen olikin oikein leppoisaa.
Purimme tukikohdan odottelun aikana, se olikin fiksu veto, pelin jälkeen pakkaaminen kävi todella nopeasti.

Kari kävi jossain vaiheessa komentoteltalla hakemassa ohjeita jonka mukaan saisimme kyydin Bergetin ajoneuvoilla hyökkäykseen.
Tarkoituksena oli siirtää lähes koko komppania karttapisteessä 0320-9420 olevan risteyksen maastoon ja hyökätä isompana osastona lännessä olevien öljykenttien suuntaan.
Oli tuossa alunperin kaikenmoista Ravens komentaja Ricon kiinniottamiseen liittyvää sivujuonta mutta ne ovat jääneet unholaan.
Meidät heitettiin kahdessa kuljetuksessa hyökkäyksen lähtöalueelle.
Ilmeisesti Alfa joukkue jäi tukikohtaan hengaamaan.

Kun Bravo- Charlie ja Delta joukkueet olivat paikalla aloitettiin hyökkäys siirtymällä joukkueittain jonossa aiemmin mainitulta risteysalueelta polkua myöden länteen.
Parin sadan metrin jälkeen kärki sai kontaktin punaisiin (=Raveneihin, joiden kanssa oltiin tehty aiemmin yhteistyötä, melko monimutkainen juonikuvio siis…)
Kari käskytti meidät avoriviin ja aloitimme etenemisen matalassa taimikossa.
Hyökkäys eteni melkoisessa metelissä ja aika nopeasti ryhmitys oli silleen sekaisin, että lähimpänä eteni oman joukkueen heppujen lisäksi myös muiden ryhmiemme miehiä ja ihan eri joukkueidenkin miehiä.

Otin jossain vaiheessa osumaa ja muistaakseni Kalle (jep jälleen, en tiedä monesko kerta tällä reissulla) syöksähti jostain sitomaan meikäläisen.
Sitomisen jälkeen jatkoin eteenpäin.
Hyökkäyksemme eteni hitaasti mutta määrätietoisesti, punaiset joko putosivat edestämme tai vetääntyivät.
Jossain vaiheessa hyökkäykseemme tuli venäläisiä oikealle (=itä) siivellemme ja ihan meidän joukkoommekin.

Jostain tuli tieto, että peliaikaa on jäljellä enää jokunen minuutti, maksimissaan kymmenen minuuttia.
Samalla tuli käsky ottaa öljynporaustornit haltuun.
Samoihin aikoihin joku Venäläinen huusi, että hei suomalaiset, näyttäkää meillä sitä Suomalaista sisua
No eipä siinä, painettiin voimalla eteenpäin, mutta yhdessä rynnistyksessä sain jälleen osuman ja koska mut oli jo kertaalleen sidottu vetäisin raatoliinan päähän ja aloin katsella takamaastoon, josko sieltä löytyisi tuttuja pudonneita.
Ainakin kahteen kertaan luonani kävi venäläinen lääkintämies kysymässä pitääkö sitoa, riitti että näytti kädessä olevaa kertaalleen sidottua sidontaliinaa ja lämäri syöksyi etsimään josko löytyisi joku jonka saisi vielä peliin mukaan.

Hyökkäys eteni ja saimme öljynporaustornit haltuun.
Hyökkäys eteni tuonkin jälkeen, mutta sitten maasto alkoi nousta ja vihollinen oli maastoutunut mäen päälle asemiin. Olisi siis ollut todella vaikeaa jatkaa hyökkäystä.
Pian tämän jälkeen peli vihellettiin poikki.

Pelaajia alkoi parveilla öljynporaustornien maastossa.
Otimme joukkueen kasaan. Lähdimme ykkös- ja kakkosryhmien voimin kävelemään kohti SafeZonen parkkipaikkaa.
Jostain syystä tämä siirtyminen tuntui kaikkein pisimmältä kävelymatkalta.

Parkkipaikalla hyppäsimme autoihin ja ajelimme tukikohtaamme.
Kuten aiemmin mainitsin, tukikohdan purku aloitettiin jo aiemmin päivällä, nyt siis käytännössä rojut piti enää pakata autoihin.
Pakkaamisen jälkeen ajelimme vielä karttapisteen 0210-9590 tietämissä olevan risteyksen alueelle etsimään muutamaa tappeluksissa hukkaan mennyt lipasta.
Etsintä päättyi tuloksettomana ja suuntasimme jonnekin järvenrantaan naku-uinnille.
Ilmeisesti viime vuoden osallistujat olivat käyneet samassa paikassa uimassa ja siksi paikallinen väestö ymmärsi pysyä kaukana uimapaikalta hullujen suomipoikien kirmatessa munasillaan jäätävän kylmään veteen.
Eipä sitä oikein uimiseksi voi sanoa, mutta lähtipä enin lika järveen ja olokin raikastui melkoisesti.

“Uimareissun” jälkeen suuntasimme Sollefteån keskustaan syömään.
Ensimmäisessä ravintolassa meille järjestettiin hienosti pöytä, johon koko joukkiomme mahtui istumaan. Ikävä kyllä tarjoilijatar ilmoitti, että kortti ei sitten käy, että käteistä pitää löytyä ja kertoi missä lähin pankkiautomaatti sijaitsi.
Äänestimme jaloillamme paikkaan B, jossa maksu onnistui kortillakin.
Oma ateriani oluella höystettynä maksoi 245 rahaa, omituisia maita nuo joissa ei €urot käy
Ruokailun kävelimme kauppaan ostamaan kakkosolutta ja aamupala värkkejä.
Ostosten jälkeen alkoi matka kohti Uumajan leirintäaluetta.

Matka sujui jouhevasti, matkalla pidettiin yksi tauko “pasikuikan” merkeissä.
Väsyksissäkin taidettiin olla, sillä nauru oli herkässä.
Uumajassa oli jälleen jokin vanhempien autojen kokoontuminen ja keskusta ihan tukossa väentungoksesta.
Näin semmoinen näyn jota en ole ennen nähnyt, sähkötoiminen pyörätuoli huristeli vauhdilla ja kuskin olkapäästä piteli henkilö joka istui tavallisessa pyörätuolissa. Sama meininki siis kun fillarikuski ottaa mopoilijan olkapäästä kiinni ja saa hinausapua. Omituisia nuo ruåtsalaiset

Pääsimme leirintäalueelle muistaakseni joskus iltayhdentoista jälkeen.
Vietimme hieman iltaa kakkosoluen merkeissä toisiamme hirmuisesti kehuen ja lopulta menimme nukkumaan.
Itse painuin unten maille muistaakseni joskus kahden tietämissä


Sunnuntai 29.6.2014.
Enpäs muista miten herätys oli sovittu, mutta Mikin kanssa heräiltiin ennen muita ja Mikki laittoi kahvit porisemaan.
Pikku hiljaa saatiin kaikki hereille, mökit siivottua ja matka kohti satamaa alkoi hyvissä ajoin.
Satamassa odottelimme muistaakseni reilut puoli tuntia ennen kuin laivaus alkoi.

Laivalla kävin menomatkan mokasta opittuani ajoissa syömässä.
Hiukan shoppailtiin Mikin ja Mikon kanssa, pelattiin siinä taas vähän papupeliäkin ja yhtäkkiä oltiinkin jo Vaasassa.
Laihialla kyydistä jäi Henri, muu jengi päästiin Jalasjärven ABC:lle hiukan ennen ilta kahdeksaa.

ABC:n tontilla purettiin kuorma, osa lähti kotiin, mutta ainakin Kalle, Lauri, Joni ja Ville suorittivat vielä joukkokohtaisen materiaalin purkua Rikiukselle ja Villen kotiin.
En ole huomannut kiittää teitä tuosta joukkokohtaisen materiaalin huollosta aiemmin, tässä tulkoon siis kiitos jäin julkista väylää myöten!

Iso yhteinen KIITOS kaikille mukana olleille.
Erityiskiitos Kallelle matkanjohtajan tehtävän erinomaisesta hoitamisesta!
Toinen erityiskiitos Karille jojon homman mallikkaasta hoitamisesta!
Hieno reissu hyvällä porukalla tälläkin kerralla!

Janne

[laturi]

Elikkäs matkakertomusta samasta pelistä meikäläisen näkökulmasta. Jos jollakin Bergetti kipinä vielä kuitenkin herää, niin lippuja lienee vielä saatavana myöhemminkin.

Tässä vielä kartta, jossa näkyy vähän reissuja: Kliks!

Tiistai 24.6



Kotona tein viimehetken valmisteluja ja kävin useamman kerran kaupassa hakemassa jotain pikkunippeleitä. Vähän ennen neljää lähdin ajelemaan Kauhajoelta kohti Jalasjärven ABC:tä, missä tankattuani treffailtiin porukoiden kanssa. Mukana oli Kari, Janne, Teemu, Tuomas x2, Kalle, Mikko, Mika, Juuso, Joni, Lauri x2, Thibault ja Henri. Käytiin kahvilla ja sen jälkeen n. 17.00 lähdettiin kohti Vaasaa. Matkalla haimme Henrin kyytiin Laihian K-marketista ja osa porukoista kävi vielä kaupassa hakemassa matkajuomia.

Seuraavaksi saavuimme Vaasan satamaan, jossa odottelimme laivaan pääsemistä puolisen tuntia. Siellä näimme myös ensimmäisiä muita bergettiin tulijoita, jotka myöhemmin osoittautuivat PMC-osapuolelaisille.
Laivassa kävimme syömässä perinteisesti lihapullia ja muusia (paitsi myöhemmin syömään menneet..). Oleskelimme laivan anniskeluravintolassa, jossa myös soitti sama bändi, kuin viimevuonnakin. Samalla osa porukasta pelaili papu-peliä.

Saavuttuamme Uumajaan kokoonnuimme laivan läheisellä levikepaikalla, josta jatkoimme piakkoin parikymmentä kilometriä "First Camp"- leirintä alueelle, jossa kolme mökkiä odotti reissaajia.

Päivän keli oli aurinkoinen. Parhaimmillaan n. +18 astetta.



Keskiviikko 25.6



Aamulla lähdimme kohti pelialuetta. Ensimmäisenä pysähdyimme ostoskeskukseen Uumajaan, missä pysähdyimme viime Bergetissäkin. Käytiin ensimmäisenä syömässä Big Boy- pikaruokapaikassa, missä huomasi viimeistään myyjistä, että oltiin tultu Ruotsiin. Sen jälkeen kävimme vielä pikaisesti kaupassa, josta itse ostin kelloon patterin ja apteekista hain maitohappobakteeria kaiken varalta.. Tästä jatkoimme yhtä soittoa Sollefteå:an asti, missä osa porukasta söi, ja osa haki eväitä. Noin puolen tunnin päästä jakoimme matkaa kohti pelialuetta.

Paikalle päästyämme jalkauduimme kronottamaan aseet, ja ilmoittautumaan peliin. Tästä jatkoimme leirin pystytykseen Orlovin tukikohtaan pelialueen koilis-puolelle. Tukikohdassa purimme kamat autoista ja aloimme pystyttää telttoja. Kun homma saatiin aluilleen, menimme me kuskit, Teemu, Kalle, Thibault ja minä, viemään autoja offgame-alueelle. Offarille päästyämme jouduimme odottamaan Bergetin tarjoamaa kyydistystä noin tunnin verran. En tiedä olivatko autot jo mailmaa nähneitä vai eikö ruotsalaiset osanneet ajaa, mutta auto sammui mennen tullen ja jarrutukset ja ajotyyli muutenkin oli äkkinäistä ja riepottelevaa. Leiriin saavuttuamme olivatkin jo molemmat teltat pystyssä ja asetuimme taloksi telttoihin samalla varustukset valmistellen.

Ensimmäiseksi tehtäväksi saimme tukikohdan vartiointia, joka alkoi pelin alkaessa klo 21. Jakaannuimme taistelupareihin ja vartioimme Karin kanssa valittuja pisteitä klo 24 asti, minkä jälkeen siirryimme QRF palvelukseen, eli "Quick Reaction Forceen", missä jatkoimme 03.00 asti. Aika meni nopeahkosti potaskaa puhuessa vaikka hälytyksiä ei ollut. Tämän jälkeen menimme pikaisesti nukkumaan.


Torstai 26.6

Aamulla heräsimme kuuden pintaan lyhyiden unien jälkeen. Olimme saaneet tehtävän yöllä. Tarkoituksena olisi raivata rajalinjan miinakenttään aukko parin ryhmän voimin, jotta loppu komppania pääsee ylittämään rajan ja jatkamaan siitä tehtävälle rajan taakse. Mukaan lähti joukkueestamme meidän ykkös ja kakkos ryhmä. Leiriin jäi Joni (jvj) ja kolmos ryhmä.

Lähdimme liikkeelle seitsemän maissa, kun olimme aamupalan syöneet. Matkaa oli kolmisen kilometriä. Marssimme jonossa tien reunassa, ensin ykkösryhmä ja sitten kakkonen perässä. Teemu ja Tuomas R. toimi kärkenä etäämmällä. Haarauduimme Gårdsjönin vierestä pienemmälle polulle kohti länttä, josta jatkoimme pohjoiselle rajanylityspaikalle johtavaa tietä, josta kuitenkin ennemmin poikkesimme metsään, ja siitä suoraan rajalle.

Päästyämme paikalle pioneerit Mika ja Lauri S, menivät katsomaan johtoportaan kanssa ylityspaikkaa rajalinjalle, kun me muut pistimme vartion pystyyn metsän puolelle. Pian Kari käskikin keventää vartiointia, ja vartioimaan jäikin vain kaksi kuulovartio paria, toinen pohjoiseen ja toinen etelän suuntaan. Raivausta ei vielä aloitettu paljastumisen ehkäisemiseksi, koska komppania ei ollut vielä tulossa hetkeen.

Parin parin vartioidessa, huolsimme ja lepäilimme lyhyiden yö-unien vuoksi, vartion kierron ohessa. Jossain vaiheessa kävin Kallen kanssa tiedustelemassa reitin aijemmin kuljetulle polulle, josta voisimme ohjata komppanian lopulta perille, minkä jälkeen palasimme takaisin huoltamaan.

Jossain vaiheessa Kari sai tietoa, että komppanian tulo viivästyy. Odottelimme, ja odottelimme..



Komppanian saapumisen oletettuna aikana linjaa oli alettu raivaamaan ja olimme Kallen kanssa siirtyneet passiin polun varteen. Kuulimme jonku ajan päästä taistelun ääniä ja suomalaisten huutoja kauempaa etelän suunnilta. Tämän jälkeen siirryimme tien itä puolelle nähdäksemme mitä kauempana tapahtuu. Tien yli mentyämme ja hetken edettyämme, huomasin kasvot tiellä jotka katsoivat minuun päin. Heilautin kättäni tervehtiäkseni, mutta huomasinkin vastapuolen tervehtiessä hianauhan olevan joku muu kuin keltainen (taisi olla punainen). Hämmennyksestä otin äkkiä irti ja pakenimme paikalta pusikkoon itään päin. Hetken päästä hivuttauduimme takaisin polkuun päin, ja kun polku näytti tyhjältä, palasimme samaan paikkaan passiin, missä olimme aikaisemminkin. Raportoin radiolla tapahtumista ylöspäin, mikä ilmeisesti onnistui lähemmäs tulleen radiolinkki-miehen kautta.

Jonkun aikaa odoteltuamme kuulin Jonin kutsuvan Karia radiossa, siinä onnistumatta välimatkasta johtuen. Ilmoitin kuitenkin tilanteesta ja Joni kertoi heidän saapuvan meitä kohti. Tiellä näkyikin kohta liikettä ja menin ottamaan porukoita vastaan. Yllätykseksi tiellä ei ollukaan kuin kymmenkunta ukkoa, jotka koostuivat komppanianpäälliköstä, ja tämän varamiehestä, Jonista ja meidän kolmosryhmästä. Kysyin Jonilta ensimmäisenä, että oletteko te se "komppania". Joni osoitti heidän mukanaan kulkenutta komppanian päällikköä, jolle toistin hölmistyneenä kysymyksen. Tämä kertoi siinä olevan koko lopun poppoon.

Ohjasimme "komppanian" rajalinjan yli toiselle puolelle, mihin kaikki muutkin olivat siirtyneet. Siellä pidettiin tauko ja johtoporras briiffaili. Ennen ylitystä ilmeisesti ykkösryhmän kärki ja joku toinen oma ulkomaalainen osapuolemme edustajaryhmä oli ottanut kontaktia vahingossa, ja paikkausliinoja näkyi olevan käsissä.

Seuraavana lähdimme suuntaamaan kohti vihreällä neliöllä merkattua risteystä etelän suuntaan, missä olisi tavoitteena tehdä asekauppoja. Itse toimin joukon suunnistajana kärjessä Henri kaverina. Meidän jälkeen tuli muu kakkosryhmä ja komppapäällikkö ja perässä muut. Matkalla komppapäällikkö alkoi epäilemään reittiä ja sekoitti suunnistus suunnitelmaa melkoisesti, mutta päästiin silläkin tyylillä perille risteyksen pohjoispuolelle, missä pidimme tauon ennen risteykselle siirtymistä.

Tauon jälkeen pääsimme paikalle risteykseen, mikä oli silloin tyhjä. Kari määräsi ryhmät puolustus asemiin risteyksen ympärille, ja meidän ryhmä otti puolustettavakseen risteyksen eteläpuolen. Tässä vaiheessa itseltä 3 L juomarakko oli juotu tyhjäksi, eikä lisää vettä ollut. Edellis illan jäljiltä en ollut täyttänyt rakkoa, koska oletin että en sieltä paljon ollut juonut.. Myös murkina oli loppu, koska tyhmänä oletin aamulla kuulemastani, että kyseessä olisi vain lyhyt keikka. Näihin aikoihin kello lieni n. 13 luokkaa.

Hetken päästä ykkösryhmä raportoi idän suunnilta tiellä liikkuvasta vihollisesta, mikä ilmeisesti otti kontaktia siellä suunnalla. Hetken kuluttua myös ykkösryhmän kiertopartio otti kontaktia puolustuslinjamme edessä n. 100 m päässä. Olimme silmä kovana mitä tapahtuisi. Kari käski tiivistämään puolustusrengasta. Kuulimme myös kauempaa auton hurinaa, joka pisti miettimään mitä tehtäisiin kun ei ole Bavssejakaan (Berget Anti Vehicle System=sinko). Ei paljon keritty tiivistämistä toteuttamaan kun ykkösryhmä oli ilmeisesti ampunut kaikki viholliset etelästä, ja lähdin Kallen (=lääkintämies) tueksi paikkaamaan haavoittuneita ykkösryhmän jäseniä. Kerkisimme paikkaamaan Mikon ja Mikan, jonka jälkeen aloimmekin jo kuulla taistelun ääniä takaa pohjoisesta. Käännimme rintaman 180 astetta ja jatkoimme kohti risteystä. Näin epämääräisen näköisen taistelijan edessä, jonka hihanauhaa luulin siviili hianauhaksi. Tätä ihmetellessäni otinkin osuman. Maassa lääkintämiestä odottaessa näin kun vihollinen hiippaili (ilmeisesti PMC) Kallen ja Mikin taakse, jotka olivat suojautuneet jo kahdesta suunnasta tulevalta tulitukselta. Pian he tippuivatkin, niinkuin pala palalta muukin joukkueemme. Ratkaisevan iskun vihollinen ilmeisesti teki pohjoisen puolelta.

Tämän jälkeen lähdimme lampsimaan kohti tukikohtamme respaa. Matkalla vastaan tallusteli Ravenien joukkoja, jotka olivat tulossa tueksemme, mutta liian myöhään.

Uusi yritys

Seuraavaksi keräännyimme yrittämään uutta hyökkäystä komppania koossa risteysalueelle. Odottelimme aika pitkän aikaa muita joukkueita, jotta pääsisimme hyökkäämään. Odotuspaikkana toimi risteyksen yläpuolisen rajanylityspaikan tien ja vihreän neliön risteykseen johtavien teiden risteys. Odottelimme ainakin tunnin verran ottaen kokoajan pientä kontaktia risteyksen suuntaan. Odottelimme ison rinteen harjalla joukkuekoossa rivissä suuntana kohderisteys. Hetken kuluttua havaittiin risteyksestä rajan suuntaan liikkunut vihollijoukko, mikä saattaisi koukata kylkeemme. Ilmoitus Karia ylemmälle taholle ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaisia puolustusjärjestelyjä kyseiseen suuntaan. Jossain vaiheessa pienestä männystä käveli hihaani kusiaisia, joka aiheuttikin pientä paniikkia ja vaatteiden riisumista odottelun ohessa.

Lopulta paska osui tuulettimeen ja aijemmin mainittu vihollisporukka koukkasi idänpuolelta ryhmityksemme kimppuun. Otimme äkkiä parempia asemia, ja Juuson vieressä ollessa rajan ylitystien eteläpuolella, otimme molemmat osumaa. Kalle sitoi minut hetken kuluttua, ja totesin, että Juusoa on enään turha sitoa kun hän oli kauempana vihollisen suunnassa ja lisäksi hän kellon mukaan olisi melkein samalla minuutilla vuotanut kuiviin. Otimme Kallen kanssa irti taaemmas. Ville ampui PKM:llä hillitöntä sarjaa vihollisen suuntaan, ja ilmeisesti jokusen vihollisen tiputtikin samalla kun tämän radion tangentti oli pohjassa ja konsun papatus kuului radiostakin nostattaen samalla tunnelmaa. Kalle yritti vielä sitoa Laurin ja onnistuikin, mutta irti ottaessa kummatkin velukset tipahti pusikkoon. Jatkoimme irtiottoa Tuomaksen S kanssa ja siirryimme Olli V:n huutokomennolla uuteen ryhmitykseen risteykseen johtavan tien länsipuolelle. Täällä joukkueet kasasivat rippeensä ja lähdimme hyökkäämään kohti risteystä.

Edetessä pieni puro osoittautui pullonkaulaksi, jossa monet taistelijat jäivät jälkeen. Tosin ei meidän joukkueesta. Hyökkäsimme risteykseen suoraan pohjoisesta ja itse lähdin mukaan koukkuun, mikä eteni länsi sivustalle. Itse olin muutaman muun taistelijan kanssa kärkipäässä, kun vastaan tuli avointa aluetta ilman suojaa ja huomasin että risteyksestä olevasta tornista käännettiin piiput kohti meikäläistä. Yritin turhaan juosta aukkomaisen paikan yli kuusikkoon kun n. 60 m päästä tullut sarja vei meikäläisen mennessään. Henri oli kuulemma kerinnyt käydä rähisemässä jo PMC:n tukikohdassakin jonkun kanssa. Kuitenkin saimme risteysalueen hallintaamme hetken päästä. Meidän joukkueesta taisi rivissä olla tässävaiheessa vain Kari ja Henri.

Lähdimme Tuomaksen kanssa lampsimaan kohti päärespaa, eli tukikohtaamme. Matkaa oli muutama kilometri, ja koitimme tuloksetta pälyillä mahdollista kyytiä. Ilmeisesti nälkä ja väsy alkoi painaa kun matkalla kävelimme väärää tietä puolisen kilometriä, ja tämän huomattuamme saman verran takaisin. Kävelimme koko matkan tukikohtaamme lukuunottamatta viimeistä n. 300 m, jolloin venäläisten musta maasturi poimi meidät kyytiin loppumatkaksi. Matkustimme matkan tukikohtaan "swattityylillä" ajoneuvon astinlaudalla, auton sivussa. Tämän jälkeen huolsimme kunnolla, ja taisi siinä näljässä sortua tukikohdassamme olleeseen pikaruokapaikkaan, mistä saikin ison ja hyvän hampurilaisen..



Illan partioreissu



Kohta saimme tehtävän käydä tiedustelemassa tukikohtamme pohjoista puolta ja sielä kulkevan puron ympäristöä GCT:n tiedustelijoiden/sissien varalta. Matkalla ajattelimme myös käydä tarkistamassa onko kartaan merkityn B-pisteen ympäristössä mitään erityistä.

Lähdimme pienemmällä poppoolla liikkeelle Jonin johtamana, kun osa porukasta jäi jo ottamaan leebeniä. Ilta oli komea kun aurinko laski kirkkaalla taivaalla. Lähdimme etenemään aluksi kohti B- pistettä puron länsipuolta pitkin etsien samalla purosta hyvää ylityspaikkaa. Puron vartta kun tallustelimme eteenpäin, huomasimme puron toisella puolella n. 50 m päässä vihollisen tauko/tähy-paikan. Jonin johdolla parhaimman kantaman pyssyt avasivat tulen vihollista kohti, ja pian raatoliinat nousivat ja he lähtivät respaamaan. Emme jääneet pällistelemään vaan jatkoimme matkaa. Muutama sata metriä puronvartta kuljettuamme löysimme puron ylitse kaatuneen puun, josta ylitimme puron ja siirryimme länsipuolelle. Kuljimme kohti B-pistettä, eli siltaa, niin että pidimme puron näkyvissä, mutta koitimme kuitenkin samalla tähystellä, josko alueella näkyisi vihollisen liikkeitä tai leiripaikkaa. Mitään ei näkynyt ja sillalle päästyämme varovasti tarkastimme paikan löytämättä mitään erityistä. Pari Bergetin rakentamaa rakennelmaa oli puron toisella puolella.

Lähdimme takaisin päin kaakon suuntaista tietä pitkin. Matkalla pokkesimme pari kertaa tien ulkopuolella tiedustellen josko jälkiä vihollisista näkyisi. Ihan tien päähän päästyämme tarkastimme kääntöympyrän ympäristön, mistä Tuomas S löysi vanhan leiripaikan ilmeisesti vihollisen jäljiltä. Palasimme lopuksi takaisin tukikohtaan samasta puronylityspaikasta, mistä tulimmekin. Matkalla katsoimme josko tähypaikalle olisi tulleet viholliset takaisin, mutta hiljaiselta näytti. Reissun jälkeen menimme ansaituille yöunille.



Perjantai 27.6


Partioreissu



Aamulla heräsimme kuuden pintaan ja tarkoituksena oli lähteä etsimään GCT:n tarkka-ampujia ja heidän leirejään meidän tukikohdasta länteen päin. Keittelimme aamulla puurot ja oltuamme valmiita lähdettiin noin seitsemän maissa aamulla taapertamaan kohti läheistä Nyslåtbergettiä, missä vihollisen tarkka-ampujia oli ilmeisesti havaittu. Reissuun lähdimme koko joukkueen vahvuudella, ja parilla delta-joukkueen vahvistus taistelijalla.

Marssimme aluksi tietä pitkin kohti kukkulaa, minkä jälkeen nousimme kukkulan melkeimpä korkeimmalle kohdalle, missä kolmosryhmä kierteli etsien vihollista. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja pidimme n. 15 min taukoa katsellen maisemia aurinkoisessa ja lämpimähkössä säässä. Tämä olikin ehkä pelin huipennuskohtia ainakin maiseman puolesta.

Tämän jälkeen palasimme takaisin tielle ja lähdimme suuntaamaan kohti itää ja sieltä luoteeseen kulkevaa tietä etsien tien molemmilta puolilta vihollisen mahdollisia leiripaikkoja. Pidimme etsinnän aikana parit tauot, koska kuuma oli. Lähellä tien päätä ja siellä olevaa kääntöympyrää, ilmeisesti kolmosryhmä löysi vihollisen leiripaikan, mistä löytyi kuulemma vesipulloa yms. tavaroita. Pidettyämme vielä tauon palasimme "päätielle" ja koitimme vielä etsiä leiriä Nyslåttbergetin lähistöltä tien vierestä.

Kuljettuamme n. 100 m kukkulan päälle johtavaa tietä Kari käski kolmosryhmän tarkistaa tien länsi-puolta, jolloin he melkein heti tekivätkin havainnon vihollisen leriristä. Heti tämän jälkeen meidän kakkosryhmä sai käskyn edetä kohti leriä kolmosryhmän oikealla puolella. Leiristä ilmeisesti jäi vangiksi kaksi vihollista, ja kolmannen kerrottiin pakenevan. Koitimme hetken jahdata kolmatta avorivissä tämän pakenemissuuntaan, mutta ei ainakaan meidän ryhmä tätä tavoittanut. Tämän jälkeen Kari käski vartioinnin leirin ympäri ja vankien kuulustelu alkoi. Itse en päässyt koskaan selvyyteen oliko kolmas pakenija tavoitettu.

Noin 20 min päästä jatkoimme etenemistä kohti kukkulan huippua. Huippua kohti mentäessä joku teki havainnoin jälkeenpäin ilmeisesti vanhaksi rakennelmaksi osoittautuneesta objektista, jolloin meidän ryhmä hyppäsi tieltä ripeästi tien oikealle puolelle, vissiin kolmosryhmän viereen edeten avorivissä pienelle purolle asti, jonka jälkeen käsky kävi takaisin tielle.

Tietä edettiin loppuun asti ja pidimme n. 20 min tauon kukkulan päällä, jolloin Kari käski, jotta voi myös kenkiä keventää. Makoilin somasti ilman sukkia niitä kuivatellen äskeisestä mulaisusta johtuen mättään päällä auringon porottaessa mukavasti. Olin juuri nukahtanut kun kuului auton ääni tulevan kohti. Nappasin kengät, sukat ja repun mukaan ja syöksyin muiden tavoin suojaan vain todetaksemme, että auto oli oma, luultavasti partioreissulla.

Pian tämän jälkeen jatkoimme matkaa Nyslåttbergetiltä kohti luodetta puron mukaisesti takaisin päin. Matkalla oli tarkoitus vielä etsiä vihollista kukkulan etelä- ja kaakkois-puolilta. Itse toimin joukkueen kärkenä tehden suunnistustyötä. Matkalla ei kohdattu vihollista, mutta AKM:ni etukahvan yläpuoli sanoutui irti kilahdellen maahan ilman minkäänlaista osumaa tai rasitusta. Keräilin osat ja jatkettiin matkaa. Päädyttiin lopulta soisen ja välillä kallioisen maaston kautta "päätielle", josta marssimme tukikohtaan huoltamaan. Matkaa reissulla n. 5 km ja 6 h.

Vartiota



Hetken päästä tukikohtaan palattuamme saimme vartionakin. Vaihdoimme ilmeisesti Bravo, eli kakkos joukkueen kanssa vartiovuoroa tukikohdassa. Aluksi asetuimme samoille paikoille mitä ensimmäisenäkin iltana, mutta hetkenpäästä Kari alkoi järkeistää ja tehostaa vartiointia muuttamalla vartiopaikkoja siten että tukikohtamme etelä- ja itäpuolella sijaitsevat tiet toimivat loistavina vartiolinjoina näkyvyyden kannalta. Tässä vaiheessa satoi pelin ainoat pisarat, ja märkyyttä kesti n. 2 h, jonka jälkeen keli vaihtui taas unelmaksi.

Kun Tuomas S. ja meikäläinen vapautettiin vartiosta, olimme menossa teltoille, kun UA-17 pakettiauto ajoi tukikohtamme eteen tielle, missä odotteli meikäläisiä joukkoja. Siinä sitten tuli jonkunlainen härdelli ja UA-äijät jotain jannua sielä auton perässä piti vankina ja ilmeisesti hieroivat kauppoja tästä. Tätä sekamelskaa varten haettiin Kari selvittämään ongelmaa, ja UA-jannut olisivat halunneet puhua suoraan meidän komentajallekkin. Itse otin suojamiehen roolin sotilaskoulutukseni perusteella, ja yritin katsoa etteivät UA-jannut pääse yrittämään mitään. Tätä koko soopaa sekasi ympärillä palloilevat joukkomme, jotka eivät tilanteeseen mitenkään liittyneet ja huitoivat aseenpiipuilla miten sattuu aseistautumattomia UA-toimijoita päin. Kaiken huipuksi eräs ympärilläpyörijä ampui melkein itseään jalkaan vahingossa pistoolilla, ja luojan lykky ettei kukaan muu holtiton ase sankari ruiskuttanut kuulaa UA-miesten päälle, jotka eivät tähän asti olleet tehneet mitään vihamielistä. Tilanteen näki myös paikalle saapunut komentajamme.

Tilanteen mentyä ohitse, päätyi "vanki" / tiedonantaja jannu meidän leiriin odottamaan ilmeisesti noutoa muualle. Kari teki tälle viereisessä hampurilaisteltassa turvallisuustarkistuksen meikäläisen suojatessa. Tämän jälkeen Kari meni opastamaan meidän vartiomiehille kulunvalvontapaikan toimintaa, ja sellainen perustettiin tukikohtamme eteen tielle siltä varalta, että kauempana oleva paikka falskaisi.

Itse olin pitämässä vangille seuraa, kun äkkiä kuului huutoa ja nopeasti lähestyviä auton ääniä. En aluksi tajunnut mitä oli tapahtumassa, mutta äkkiä valkeni, jotta tukikohtaamme hyökättiin mekanisoidun osaston voimin voimakkaasti. Tiesululle pysähtyneistä PMC:n autoista yritti jalkautua vihollista ulos, mutta nohevat kulunvalvontamiehemme ampuivat ulostulijat ja saivat loput ilmeisesti pidettyä sisällä. Ongelmat eivät loppuneet kuitenkaan tähän, sillä lävitse paineli käsittääkseni kaksi ajoneuvoaseella varustettua "panssaroitua" autoa, joiden ampujiin oli lähes mahdoton osua kuulapyssyllä. Kun ensimmäinen auto yritti väkisin tulla tukikohtaamme tieuralta, yritin evakoida vangin kauemmas telttaan suojaan. Teltalle oli n. 30 m matka ja vanki liikkui melko hiljaa vaikka yritin tätä hopuuttaa. Vain 5 m ennen joukkueteltan suuaukkoa vanki otti osumaa, ja katsoessani taakseppäin, näin vain kun ajoneuvoase kääntyi kohti meikäläistä. Otin jalat alle ja juoksin hippulat vinkuen sivusuunnassa syvemmälle leiriimme kuusien taakse.

Tilanne oli aiheuttanut aikamoisen sekasorron leirissämme, ja yhden osapuolemme taistelijan kohdattuani huomasimme konekivääriauton ja toisen auton etenevän syvemmälle tukikohtaa. "Panssarintorjunta"- välineistöä ei valitettavasti ollut ainakaan meidän vartiojoukkueella, ja autot olivatkin mahdottomia saada pois pelistä. Autojen edetessä piilouduimme leirissä olevien telttojen taakse ja yritimme ottaa selvää kuka on kuka. Pari kertaa tuli "blue on blue" tähtäiltyä, mutta tarpeeksi ajoissa huomattiin virhe eikä keritty ampua. Konekivääriauton pääsy pystyttiin estämään miinoitteella kauemmas tukikohtaamme, ja autosta jalkautui pari jannua, jotka saatiin melko äkkiä pelistä pois. Loppujenlopuksi perääntynyt konekivääriauto päätyi ilmeisesti pelinjohdon eliminoitavaksi. Sekasorron jälkeen moni taistelija saatiin sidottua ja jopa vanki, jota kuljetin oli paikattu ja uudet, ilmeisesti paremmat vartiomiehet jatkoivat tehtävääni, kunnes nouto pian tulikin vangille. Tilanteesta tallentui myös nähtävästi video: http://www.youtube.com/watch?v=COdUY_KrU58

Radioreissu

Saimme pikaisen tehtävän komentajalta. Aiempana päivänä ehtoolla tiedustellulla B-pisteen sillalla oli Alfa-joukkueen johtaja, jolta oli radiosta akku loppumaisillaan. Tehtävänä oli käydä vaihtamassa tälle radiopuhelin ja tämän jälkeen perustaa radiolinkki tukikohtamme ja sillan välille. Lisäksi toimitimme Alfa-joukkueen johtajalle rahaa tulevia kaupusteluita varten. Meikäläinen toimi pointmäninä, Joni johtajana, ja mukana oli lisäksi Juuso ja Teemu.

Kuljimme eilistä, tuttua reittiä pitkin purolle, ja sieltä tutulle ylityspaikalle. Ylityspaikasta jatkoimme puron itäpuolelle kulkevalle tielle, ja etenimme sitä pitkin kohti siltaa. Äkkiä huomasin nyppylän takaa ilmestyvän hahmon ja ampaisin saman tien metsän puolelle, näyttämällä muille merkkiä myös. Vastaankävellyt henkilö huomasi meidät, ja puskassa treffattuamme, kuulimme kuinka tiellä vastaankävellyt huuteli meille jotain. Onneksi Joni kuuli huudettavan tunnussanan, ja pian totesimme vastaankulkijat omiksemme ja uskalsimme tulla puskasta pois. Tästä jatkoimme matkaa saavuttaen sillan.

Vähän ennen siltaa vartiomiehet pysäyttivät meidät hetkeksi, ja tämän jälkeen ohjasivat sillalle, missä Alfan johtaja oli. Siellä annoimme rahat, ja totesimme, jotta tuomamme radio pelasi huonommin mitä vanha radio. Noh lähdimme kuitenkin takasinpäin perustamaan radiolinkkiä. Tulimme samaa reittiä takasin ylittäen taas puron samasta kohtaa. Siitä suuntasimme suoraan kohti tukikohtamme pohjoispuolella olevaa kääntöympyrää, johon päästyämme otimme asemat ja toimimme radiolinkkinä n. 0,5 h. Tämän jälkeen saimme käskyn palata tukikohtaan. Näihin aikoihin satoi pelin ainoat sadepisarat, ja tätä kesti n. 2 h, jonka jälkeen sade oli ohi ja keli taas selkeni.

Valmistautumista ja odottelua



Seuraavaksi joukkueemme vapautettiin vartiotehtävistä, ja aloimme valmistautumaan massiiviseen yöllä tapahtuvaan iskuun samalle vanhalle risteysalueelle, missä ennemminkin olimme taistelleet. Illalla lähtö venyi ja venyi, ja loppujen lopuksi olimme vielä puolenyön tietämillä odottomassa kyytejä tukikohtamme edessä. Käsittääkseni meidän lähes koko osapuoli oli tien vieressä rivissä, eikä ilmeisesti mikään osasto ollut vartiossa, mikä jo sinänsä vähän mietitytti. Hetken tienvarressa uusia ohjeita odotellessa alkoi kiivas tulitus tien eteläpuolelta, ja lähinnä huvittavaksi osoittautunut tilanne loppui melko lyhyeen, kun viholliset perääntyi tai saatiin eliminoitua. Ilmeisesti hyökkääjät olivat pieni PMC osasto. Meidän onneksemme olimme tukikohtamme puolella tietä, jolloin pääsimme nopeasti ojaan, ja sen kautta metsään kauemmas suojaan ja asemiin. Loppuajan odottelimme metsässä hissukseen.

Kyytien kanssa oli ilmeisesti jotain suurempia ongelmia, kun aikataulut venyivät koko ajan, eikä kyyditysautoja meinannut näkyä. Yksi auto ajoi reilusti ryhmityksemme ohitse ja muutaman minuutin lenkin jälkeen tuli vasta oikeaan paikkaan. Vihdoin ja viimein meidät lastattiin autojen kyytiin ja lähdimme kohti Halmilbäckeniin pohjoispuollella olevaa kääntöympyrää joka oli ilmeisesti Raveneiden mekanisoidun osaston parkkipaikka, mikä toimi meidän jalkautumisalueena.

Jalkauduttuamme otimme ryhmät kasaan ja lähdimme etenemään uria pitkin kohti Quyanan rajaa. Kärkimiehemme oli ylittämässä rajaa ja huuteli rajan toiselle puolelle olevalle hahmolle, joka vastasi suomeksi jotain. Homma epäilytti sen verran, jotta komppavääpelimme ja tämän lähetti lähtivät ylittämään rajaa ensimmäisenä. Puoleen väliin kerittyään heitä kohti avattiin tuli raja-asemalta. Nämä selvisivät takaisin, mutta ongelmana oli saada loppu taisteluosasto lävitse kapeasta rajanylityspaikasta. Ensimmäinen joukko oli mennyt jo aikaisemmin rajasta ylitse, mutta tässä välissä ilmeisesti suomalaiset PMC:t olivat ottaneet Guyanan raja-aseman haltuunsa. Komppanian päällikkö organisoi Vesakosken iskuryhmän ottamaan raja-asema takaisin. Hetken kuului taistelunääniä raja-asemalta, jonka jälkeen Vesakosken huuto sai meidät ylittämään rajan. Jälleen kerran suurhyökkäyksen organisointi meinasi hieman kusahtaa, mutta lopulta saimme rintaman kasaan.

Hyökkäykseen

Rintaman kasan saatuamme, hyökkäsimme risteykselle jälleen samasta suunnasta, eli etelästä. Hyökkäyksemme eteni hienosti ja vauhdilla, ja saimme vihollisia paljon tiputettua. Itse otin osumaa alkuvaiheessa ja Mikko meikäläisen pian taas sitoikin. Pääsin muitten mukaan hyökkäykseen, kun se oli edennyt ihan risteyksen ympärille. Risteystä piti hallussa PMC:n taistelijat. Tässä vaiheessa huomasin Laurin päässeen risteyksen keskellä olevalle hökkelille, ja päätin lähteä itsetuhoiseen rynnäkköön kohti risteyksen keskustaa kaiman tueksi. Matkalla tietenkin otin osumaa aseistetusta teka-vaunusta, ja putosin pelistä jo kerran haavoittuneena pois keskellä ehkäpä hienointa hyökkäystä. Makailin hetken maassa, mutta pelinjohdon ilmeisesti tykistöä kuvanneet ilotulitteet jahtasivat meikäläisen kauemmas ojan penkalle muiden raatojen kanssa odottelemaan muita kohtalotovereita.

Penkalla tutustuin suomalaisiin PMC-taistelijoihin, jotka kertoivat pelin olleen mukava, mutta kertoivat heidän jenkkiläisen komentajansa olevan ilmeisesti melko johtotaidoton yksilö. Jutustelun aikana ilotulite "patteri" kaatui ja ilotulitetta alkoi tulemaan lähietäisyydelle, jonka ansiosta suojauduimme oikeasti ojaan.. Rytäkässä pelinjohto eliminoi tykistön vaikutuksesta osapuolelaisiamme. Vaikka ainakin meidän joukkueen jannut olivat suojautuneet ihan kunnolla ilmasuojaan ja oikeaoppisesti, niin joutui heistäkin osa eliminoituneeksi mikä heitä ilmeisesti vähän nyppi..

Meidän eduksi osoittautuneen hyökkäyksen jälkeen lähdimme takaisin jalkautumisalueelle, ja sieltä autokyydillä takaisin tukikohtaan. Hyökkäyksen hiljennyttyä kello oli kolmen tietämillä yöllä.

Tukikohtaan päästyämme huolsimme ja menimme unten maille valmistautuen viimeiseen päivään.



Lauantai 28.6

Aamutoimet ja viimeinen hyökkäys



Aamulla heräsimme valmistuen päivän toimiin syömällä ja huoltamalla. Päivän ohjelmassa olisi isompi hyökkäys yllättäen Raveneiden hallitsemille öljykentille, ilmeisesti tavoitteena oli myös Raveneiden komentajan, Ricon päänahka. Hyökkäyksen alkamisajankohdan venyessä purimme teltat ja pakkasimme lähes kaikki kyytiin lastattavaan kuntoon. Päivä oli komea ja aurinkoinen.

Vihdoin pääsimme liikkeelle ja meidät heitettiin kuorma-autoilla kohteen (kartassa n.0290-9430) länsipuolelle, tien risteykseen. Paikalla kokosimme joukkueet kasaan ja aloitimme massiivisen rintamahyökkäyksen kohti miehitettyä kääntöpaikkaa. Kääntöpaikkaa edelsi matala n. 1 m korkuinen taimikko, jota oli n. 200 m edessä, ennen kohteena olevaa kääntöympyrää. Yli sadan metrin mittaisessa avorivissä hyökkäsimme kohti ympyrää, ja itse otin ennen puoltaväli jälleen osumaa. Kalle sitoi meikäläisen ja päästiin jatkamaan kuulasateessa matkaa. n. 50 m ennen vihollisen miehitettyä kääntöympyrää, otin edetessäni osumaa pelaajalta jota kohti ammuin, ja osuin myös tähän, eliminoiden hänetkin. Katselimme raatoina vihollisten kanssa jutustellen loppua hyökkäystä, joka eteni voimalla kohti itää, ja siellä olevia vihollisten toisia asemia. Peli kuitenkin puhallettiin poikki kun kääntöympyrä oli puhdistettu vihollisesta.

Hetken päiviteltyämme otimme suunnan pelialueen offgamen parkkipaikalle, mikä oli aikasta lähellä kääntöympyrää. Parkkipaikalla otimme viimeiset posekuvat varusteet päällä, ja siirsimme joukkueemme taistelijat ja automme tukikohtaan takaisin lastausta varten. Lastasimme tavarat melko nopeaan, ja nostimme kytkintä.

Huoltoa perinteiseen tapaan



Tukikohdasta lähdettyämme kävimme vielä etsimässä Karin tippuneita lippaita, paljon taistellun risteyksen ympäristöstä tuloksetta. Tästä jatkoimme viimevuodesta tuttuun uimapaikkaan n. 2 km päähän, jossa kylvimme hiekkapohjaisen kirkasvetisen järven rannalla, erittäin viileässä vedessä, aatamin asuissa ja tämän jälkeen vaihdoimme puhtaat kamat päälle.

Tästä lähdimme kohti Sollefteåå, jossa kävimme hetken ruokapaikan etsimisen jälkeen syömässä samassa paikkaa kuin viimevuonnakin. Mahan täydennyksen jälkeen kävimme vielä shoppailemassa paikallisessa ruokakaupassa, jonka jälkeen lähdimme siirtymään kohti Uumajaa. Matkalla pidettiin yksi kusitauko. Perille First Camp- leirintäalueelle päästyämme, suurin osa meistä oli valveilla muistelemassa reissua tai katsomassa jalkapalloa. Yön saapuessa, ja suurimma osan nukkumaan mennessä, pelailimme vielä pienellä porukalla papu-peliä yhdessä mökissä.


Sunnuntai 29.6



Heräsimme aamulla ja teimme suoritimme sipan mökkeihin, jonka jälkeen siirryimme satamaan odottelemaan laivalle pääsyä.

Laivalle päästyämme ruokailimme, ja istuimme matkan laivan baarissa kuunnellen samaa livebändiä, mitä tullessakin. Pelasimme myös koukuttavaksi osoittautunutta papupeliä. Näimme myös laivalla Kouvolalaisia pelaajia, joihin sisältyi muunmuassa Korpikärhämistä tuttu nykyinen Kouvola-airsoftin puheenjohtaja.

Viimeistään Suomen satamaan saavuttaessa fiilis alkoi käydä haikeaksi, koska kesän huippukohtaksi osoittautunut reissu olisi kohta ohitse, ja arki taas jatkuisi normaalisti..
Vaasasta lähdettyämme jätimme Henrin Lapualle, ja jatkoimme edelleen Jalasjärven ABC:lle, jossa tiemme lopulta erkanivat.. ..toivottavasti vain vuodeksi..



Loppufiilikset


Oli tosiaan vähän erimoinen reissu verrattuna viime vuoteen, kun silloin peli meni ripuloidessa ja mitään tekemättömänä. Nyt oli lähes koko ajan ohjelmaa, eikä levollekkaan jäänyt paljon aikaa, ei toki edes väsyttänyt kun kokoajan oli jotain mielekästä toimintaa. Itse tykkäsin kovasti partioreissuista, johon oli kerrankin kunnolla lääniä sekä komeita maisemia. Muuten kaikenkaikkiaan hyvä ja toimiva matkasuunnitelma ja matka, ja paras airsoft-peli kokemus ainakin itselleni!

Lopuksi pitää vielä sanoa että oli aivan mahtava reissu mahtavalla porukalla! Erityiskiitokset Karille eriomaisesta joukkueenjohdosta, ja Kallelle matkajärjestelyistä ja muille mukana olleille muuten kiitokset!

[Vulcan]

Hyvät tarinat, kunniaa teille kun jaksoitte tehdä!

[Alezi]

Hieno raportti laturi! Kuvat elävöittivät kertomusta erittäin hyvin!