Mettäpartio 2014

Jutustelu peleistä.

Moderators: Gary, Federal

Post Reply
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Mettäpartio 2014

Post by laturi »

METTÄPARTIO, 29.-30.8.2014, K15

Yön yli kestävä sisseilypeli Vuohiluomalla. Peli toteutetaan pienin muutoksin samanlaisena, kuin viimekesänäkin. Näin ollen kopsasin säännötkin Mazorin viimevuoden viestistä pienin muutoksin. Ensikertalaisille matkakertomuksia viime vuodelta: kliks!

Pelin alku ja loppu:
Pelin aloitus ja lopetus tapahtuu raviradan parkkipaikalta, joten kaikki kokoontuvat sinne.
Peli alkaa perjantaina 23.8 kello 19:00 ja päättyy lauantaina 13:00. Tämän jälkeen pelissä ei saa enää ampua. Ainoa toimenpide tämän jälkeen on hakea omat kalikat mahdollisista kätköistä ja siirtyä pistelaskupaikalle. Jos siirtymisen aikana löytyy vielä objekteja, ne saa ottaa mukaansa ja niistä saa pisteet. Pelissä kerätyt objektit toimitettava pistelaskupaikalle raviradan parkkipaikalle 13.30 mennessä. Loppupalaute ohi 14:00 mennessä, ja poistumme kotiin lepäämään.

Ikäraja:
K15. Peli on oikeasti vaativa, ja partiot ovat täysin omillaan koko pelin ajan. Muutaman kuukauden heitto sallitaan tuoska K15 rajasta.

Yleissäännöt:
-Pelissä toimivat vastakkain pienet partiot. Jokainen partio on omillaan, kaikki muut ovat vihollisia.
-Partion koko on 2-5 henkilöä. Partio toimii yhdessä, eikä hajaannu eri puolille aluetta.
-Peli on käynnissä perjantain aloituksesta (19:00) lauantain lopetukseen (13:00). Kaikki huolto tapahtuu pelin aikana pelikentällä.
-Pelissä on 2 respapaikkaa, toinen alueen länsilaidalla ja toinen itäpuolella. Respat ovat merkitty värikkäällä nauhalla, joka kiertää respan ympäri. Respapaikka on nauhalla rajatun alueen sisällä.
-Pelissä kerätään pelialueelle sijoitettuja pisteobjekteja. Tietyn värinen objekti antaa tietyn verran pisteitä tuotuna pelin loputtua pistelaskupaikalle.

Pelisäännöt:
-Partiot etsivät alueelta pisteobjekteja. Objektit, niiden määrä alueella ja niistä saatavat pisteet ovat seuraavasti:
-Keltainen kalikka, 20 kappaletta, 3 pistettä/kpl
-Punainen kalikka, 20 kappaletta, 5 pistettä/kpl
-Punainen kanisteri, 10 kappaletta, 10 pistettä/kpl
-Pisteitä saa vain niistä objekteista, jotka ovat toimitettu pistelaskupaikalle 13:00 alkaen ja 13:30 mennessä. Ennen 13:00 ja 13:30 jälkeen tuotuja objekteja ei lasketa pisteisiin.
-Löydetyt objektit voi menettää. Jos partio tuhoutuu, se tiputtaa kaikki kannossaan olevat pisteobjektit maahan. Objekteja saa kätkeä, ja se on suotavaa. Kätköjä saa ja pitää etsiä. Löydetyt kätköt saa ryöstää. Eli mikään pisteobjekti ei ole turvassa ennen kuin kello on 13:00. Sen jälkeen objekteja ei voi menettää.
-Jokaisesta alkavasta 15 minuutista, jota viettää respalla, partio menettää 5 pistettä. Respalla on oltava vähintään 15 minuuttia. (Esim. Partio tulee respalle 20:37. Partio saa poistua aikaisintaan 20:52. Jos partio poistuu 20:52, se menettää 5 pistettä. Jos partio päättää olla respalla huoltamassa vielä 10 minuuttia ja poistuu 21:02, menettää partio 10 pistettä.)
-Partion tullessa merkitään respalla olevaan vihkoon partion tunnus ja saapumisaika. Ajan näkee respalla olevasta kellosta. Poistuttaessa merkitään jälleen partion tunnus ja poistumiskellonaika.

Osumasäännöt:
-Partiolla on 1 sidontaliina jokaista partion taistelijaa kohti. (Esim. 5 hengen partio = 5 liinaa, 3 henkinen partio = 3 liinaa)
-Osuma mihin tahansa pelaajaan kehon osaan tai kantamaan varusteeseen eliminoi pelaajan. Osuman saanut pelaaja asettuu maahan makaamaan ja huutaa lääkintämiestä.
-Pelaaja voidaan sitoa niin kauan kuin partiolla on käyttämättömiä liinoja. Liinat palautuvat takaisin käyttöön respauksen yhteydessä.
-Partio jolla ei ole yhtään käyttämätöntä liinaa jäljellä ja taistelun jälkeen toteaa jonkun partion taistelijan tarvitsevan sidontaa, on eliminoitunut. ELI TAISTELUN SAA KÄYDÄ LOPPUUN ENNENKUIN RESPALLE ON LÄHDETTÄVÄ.
-Respalla merkitään saapumiskellonaika ja poistuttaessa poistumiskellonaika vihkoon.

Pelin aloitus:
-Pelin aloitus tapahtuu raviradan parkkipaikalta. Partioille annetaan suunta johon kuljetaan käsketty aika. Siirtymisen aikana ei saa kerätä objekteja eikä taistella muita ryhmiä vastaan. Ajan kuluttua peli on täysin käynnissä ja ampuminen sallittu.

Pelin lopetus:
-Peli päättyy ilman eri käskyä lauantaina kello 13:00.
-Pelin päätyttyä partiot hakevat tavaransa ja objektinsa ja siirtyvät takaisin raviradan parkkipaikalle.

Radiokanavat:
Pelissä vapaasti käytössä PMR 446 radiot. Kaikkien radiokanavien kuuntelu sallittu.

Lupalappu:
Alle 18 v pelaajilta vaaditaan lupalappu, jonka voi tallentaa, tulostaa ja täyttää alapuolella olevasta linkistä. Laput kerätään paikanpäällä.
Mettäpartio 2014 lupalappu.pdf
Lupalappu
(189.39 KiB) Downloaded 445 times
Pelimaksu:
Yhdistykseen kuulumattomilta peritään 5€ suuruinen pääsymaksu, jolla katetaan pelin järjestelyyn menneitä kuluja. Pelimaksu kerätään paikanpäällä. Varaa tasaraha mukaan!

Kartta:
Peruskartta löytyy täältä.
Lisäksi saatavilla hyvin vanha suunnistuskartta
Sekä maanmittauslaitoksen aineistosta Karttapullautin-ohjelmalla "pullautettu kartta".

Kartta kannattaa kaikilla pelaajilla olla mukana sekä sen kaveriksi kompassi sekä kynä, jolla voi objektien sijainteja sitten merkkailla.

Muuta:
Ennen peliä julkaistaan kartta, missä osa objektien sijainneista on näkyvillä. Lisäksi pelin aikana lähetetään partionjohtajien kännyköihin viestejä uusien objektien koordinaateista parin tunnin välein.

Tarvittavat varusteet:
-Mitä kukin kokee tarvitsevansa tällä reissulla.
-Vettä, vettä ja vettä.
-Lämmintä vaatetta yötä varten.
-Sidontaliina ja raatoliina. Pelinjohto ei tarjoa sidontaliinoja, vaan partiot tuovat omansa.
-Reppu tms, jossa kantaa objekteja.
-Lamppu kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan.
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
Makela0
Posts: 13
Joined: Wed 28 Nov, 2012 19:01:24
Location: Kihniö

Re: Mettäpartio 2014

Post by Makela0 »

Ei kai partiolla tarvi välttämättä olla PMR-radiopuhelinta? Me kun moisia ei käytetä :)
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by laturi »

Juu ei tartte. Radiopuhelin on täysin vapaaehtoinen varuste tässä pelissä. Sen sijaan oikea puhelin kannattaa pitää päällä tai ainakin tarkistaa välillä, koska siihen tulee uusien objektien koordinaatteja tekstarilla. Puhelimen päälläpito koskee siis partionjohtajien puhelimia/puhelimia, joiden numero ilmoitettu ilmoittautumisessa.
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
User avatar
Mikki
Kaasukalle
Kaasukalle
Posts: 115
Joined: Thu 26 Apr, 2012 22:12:47

Re: Mettäpartio 2014

Post by Mikki »

Onks täällä kyseiset paukkuserpentiinillä tehdyt miinat sallittuja?
Metsäpalovaaraa ei ilmeisesti ole :D

Toki purettaisiin pois leirin purun yhteydessä.
Mika Ojanperä (Mikki)
Pappa-tiimi
mika.ojanpera (@) netikka.fi
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by laturi »

Viimehetken tiedotettavaa.

Kelistä näyttäisi tulevan hyvä, mutta yöllä tulee luultavasti olemaan aika vilpoinen. Siispä lämmintä vaatetta mukaan!

Partiomajalla on erityismahdollisuus lämmitellä tai kuivata varusteita nuotiopaikalla, jos vilu pääsee yllättämään. Nuotiopaikan vieressä, kopissa puita rajoitetusti, joten nuotiolle ei ole tarkoitus mennä muuten vain istuskelemaan. Nuotiolla käynnistä vähennetään 10 pistettä loppupistemäärästä (tästä ei kannata kuitenkaan huolestua, jos kylmä yllättää niin ilman muuta paikat lämpöseksi nuotiolla!).

Mikki: Valitettavasti paukkuserpenttiini-paukut eivät ole sallittuja.
Muuta:
Ennen peliä julkaistaan kartta, missä osa objektien sijainneista on näkyvillä. Lisäksi pelin aikana lähetetään partionjohtajien kännyköihin viestejä uusien objektien koordinaateista parin tunnin välein.
Ensimmäiset objektit julkaistaan vasta lähtöpaikalla.

Olkaahan ajoissa paikalla! Mieluusti 18.30 varustus päällä odottamassa briiffin alkua.
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by laturi »

Huomio vielä! Ottakeehan ainakin yksi koordinaatillinen kartta mukaan, sillä objektien koordinaatit ilmoitetaan juurikin kyseessä olevan kartan koordinaateilla.
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
-jm-
sohvakenraali
sohvakenraali
Posts: 1898
Joined: Sat 25 Aug, 2007 17:16:24
Location: Jalasjärvi

Re: Mettäpartio 2014

Post by -jm- »

Mää en käsitä miten muut partiot löysi niin valtavat määrät kalikoita ja kannuja.
Me löydettiin neljä kalikkaa ja niistäkin puolet viimevuotisia, vahingossa löysymme myös yhden kannun :D

Kiitokset jälleen puuhamiehille jotka olivat kattaneet pöydän valmiiksi!
Valmiiksi katettuun pöytään on aina helppo tulla!

EDIT! Pahoittelut perjantain myöhästymisestä. Aina ei mene työrintamalla kaikki nappiin, siksi pääsin paikalle vasta n. 18.35.
-Minkä ketteryydessä häviän, sen painossa voitan-
User avatar
Mazor
kapiainen
kapiainen
Posts: 529
Joined: Fri 05 Oct, 2007 10:32:33
Location: Seinäjoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by Mazor »

Onnittelut kaikille reissussa olleille, nämä ei ole helppoja keikkoja varsinkaan näin lähellä syksyä.

Kirjoitelkaahan palautetta myös, toimintakertomusten lisäksi! Tarvitsemme sitä jotta tästä touhusta saa paremman.
Muutamia kiinnostavia asioita ovat ainakin:
Miten objektien sijainti sekä kartalla että maastolla toimi? Oliko liikaa keskellä? Oliko liian piilossa? Onko tuo 100x100m ruutu liian iso etsintäalue?
Oliko objektien sijainti-ilmoituksissa mitään järkeä? Tuliko liikaa pottia nopeasti alueelle ehtivälle, vai tuliko partioille kärhämää kuka vie potin?
Onko pelialue jo liian nähty?
Miten respapaikat ja respasysteemi toimi?
Mitä voisi tehdä paremmin?
Mikä toimii ehdottoman hyvin ja ei saa muuttaa?

Ja vielä täytyy toistaa että harmittaa vietävästi kun ei päässyt mukaan, mutta näin käy välillä.
KOVA-Osasto + Pappa-Tiimi
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by laturi »

Peli pelattu jälleen hyvässä säässä!

Tulokset jakautuivat seuraavanlaisesti:

1. Kihniö - 51 p
2. Raato - 36 p
3. Papat - 18 p
4. Los torpedos - ? p (partio joutui kekseyttämään lauantai aamulla jalkavamman vuoksi)
5. Zinnsoldaten - 0 p

Harmi ettei muistanut ottaa viimevuoden tapaan kuvia partioista..

Kiitos pelaajille peleistä, ja järjestelyistä Mazorille, Reptalle, Vulcanille ja AQ:lle!

Ja nyt sitä jo Mazorin mainostamaa palautetta ja reissutarinointia!
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
Vinku
Kaasukalle
Kaasukalle
Posts: 126
Joined: Sat 14 Jun, 2014 08:15:35

Re: Mettäpartio 2014

Post by Vinku »

Noniin mettäpartiosta selvitty jotakuinkuin ja palautuminen alkanut. Oli kyllä mukavaa. Laittelenpa nyt omaa toimintakertomusta aiheesta.

Raato-Ryhmään kuului:
Vinku (rj)
Normal Person
Sniper man
Vijo

Kukaan meistä ei koskaan ole ollut Vuohiluomalla eikä metsäpartioissa. Osa myös melkoisia aloittelijoita airsoftissa(minä). Lisäksi porukka kasattu oikeastaan toisille suht vieraista ihmisistä, ei olla pahemmin pelailtu yhdessä tiiminä. Myöskään suurimmalla osalla ei juurikaan kokemuksia metsässä yöpymisestä. Näistä lähtökohdista lähdettiin 'hieman' altavastaajana kokemuksia hakemaan.
Alunperinkin briiffasin porukkaa, että oikeasti saadaan olla tyytyväisiä jos plussalle jäädään 10 pistettä oli sellanen optimistinen ajatus alkuun. Ryhmässä taistelukokemusta kun ei ollut meillä niin ajateltiin, että vältetään kontakteja niinpaljon kuin mahdollista. Lisäksi minä olen TODELLA surkea suunnistamaan. Suuntavaisto katoaa heti oli mettä tai auto kyseessä. Eipä sitä suunnistusta kukaan muukaan kontollensa halunnut joten..eikun metsään!
Matkassa oli mulla käsi gps mutta mokasin sen pattereiden kanssa ja se imasi varaparistotkin parissa tunnissa (unohdin hieman säätää sen asetuksia). Lauantai aamusta noin 9.00 jälkeen ei ole ihan tarkkaa missä mentiin koska laitoin gps päälle vain jos olin aivan ulapalla missä ollaan kartalla. Kompanssin ja kartan kanssa yritin pärjätä Lauantain pitkälti paitsi 13:00 laitoin gps päälle mutta siitä farsista myöhemmin lisää.

Logiikka ei ollut kovin tarkasti etsiä aina ja juosta ilmoitettujen koordinaattien perässä (kiitos sen suunnistustaidon) enempikin oli tarkoitus haravoida aluetta tietyn kaava ja taktiikan mukaan (jota emme tietenkään paljasta ensivuotta varten). Kuljettu vauhti oli suht reipasta ja varomatonta. Tosiaan ajateltiin, että jos kontakti tulee niin respa kutsuu jokatapauksessa joten jossain osa-alueella meidän pitää yrittää kuitenkin pärjätä.

Alla kartta kuljetuista reiteistä, älkää edes yrittäkö ymmärtää :wink:

Image

K=Kätkö
Tähti=kontakti
Ympyrä=leiri

Perjantai:
Tummanvihreä on Perjantai ehtoosta kuljettu matka. Lähdettiin pelialueen oikeaa reunaa pitkin. Leiri perustettiin vesakkoaukean ja metsän laitaan melkoisen ryteikön keskelle. Ei me enempiä, makuualustat ja makuupussit meillä oli. Varoiksi oli matkassa pressua jos sataisi mutta ei viritelty sitä turhaan. Kamojen tiputtamisen jälkeen lähdettiin itää kohti, siellä oli pari kalikkaa koordinaattien mukaan. Pyörittiin kiekkaa ja etsittiin tiukasti kalikoita. Ei löytynyt. Katseltiin jälkiä niin jotenkin tuntui, että meidän edellä joku muu ryhmä käynyt ja vienyt ne. Lähdettiin hortoilemaan ja katselemaan paikkoja. Löydettiin yksi kannu suuren kivikon vierestä tuurilla. No tästä täpinöissä lähdettiin kätkemään se K:lla merkittyyn kohtaan noin 51-22 tienoille. Siitä sitten jatkettiin vaikka alkoi olla suht hämärää vielä tutkimista.
Pimeys yllätti meidät täysin ja loppumatka leirille jouduttiin vielä kiertämään kauhean ryteikön ohi pimeässä. Ei eteensä nähnyt mutta valoa käytettii säästeliäästi. Lopulta löydettiin takaisin leiriin kiitos gepsin, ilman sitä ei olisi ollut toivoakaan löytää meidän takaisin enää yöllä. Olikohan rapiat 23:00 kun oltiin perillä. Nukkumaan siinä puolenyön tietämillä.

Lauantai:
Vaaleanvihreä on Lauantaina peliaikana kuljettu matka Lauantaina 5:00 herätys (itse heräsin hieman ennen) kahvin keittoa, sapuskat lämmittelin yms. Yö oli mennyt kivasti nukkuessa, ei ollut kylmä. 6:00 tietoilla leirin purku, kamat kantoon(rinkat kaikki) ja starttialueelle päin takaisin. Jätettiin kamat starttialueen viereen ja länteen päin katselemaan kun siellä kannun koordinaatit. Noh tähden kohdassa kohdattiin pappateam ja samantien oikeastaan respalle, pataan 12-0 kuten osattiin odottaakkin. Respalta lähdettiin hieman pohjoiseen varovasti katsomaan josko kannua olisi. Oletimme, että papat olisi sen käynyt jo kun siinä lähellä pyörivät, oli tarkoitus vain kulkea ko. ruudun läpi. Kannu kuitenkin löytyin ja kätkimme sen K:lla merkittyyn kohtaan aboit 50-14 tienoille. Siitä jatkettiin pohjoiseen, löydettiin kalikka tuurilla (mikä paljastui myöhemmin, että on vanhoista peleistä kalikka)->Vietiin samaan kätköön.
Nyt lähdettiin tuonne Luomalan tienoille. Siellä piti laittaa GPS pois päältä jo. Luomalan tienoilta tuonne kallioille missä tähti. Matkalta oltiin löydetti tuurilla jokunen kalikka, koordinatteja ei siis katseltu. Kontaktia otettii laturin porukan kanssa. Tiedettiin, että he eivät voi saada pisteitä muutakun ryöstämällä ja meillä oli vissiin 3 kalikkaa kannossa joten ei todella haluttu jäädä rähinöimään vaan paettiin etelään. Tajusimme pakomme jälkeen, että hei me ollaan tosi lähellä kätköämme, viedään kalikat sinne ja vietiin!
Kätköltä lähdettiin taas itään päin, partiomajan eteläpuolelta Paulamäkeen palloilemaan. Jostain löydettiin kannukin matkalla mutta muista enää mistä. Ajatus oli, että oltaisiin 13:00 tietoilla itäisellä kätköllä mutta ei varmaan ehdittäisi sieltä hakea toista kätköämme.. ongelma oli siis tiedossa. 11:30 piti tuleman tarkat kannujen koordinaatit. YHTÄÄN kannukoordinaattia ei oltu ilmoitettu Paulamäen itäpuolelta.. hmm suuri mahdollisuus, että sielläkin olisi kannu. Mentiin odottamaan tuonne 56-25 tienoille ja koordinaatit kun tuli niin tajuttiin, että oltiin 20m kannusta->kannu kantoon ja helvetin nopeeta pois etelään.
Oltiin metsänrajasta just menossa ojan yli vesakkoon kun totesin ryhmäläisille "mennään tonne vesakkoon aukealle, siellä turvallista varmaankin kulkea" tästä noin 1minuutti tulee sarja pusikon läpi, onneksi ohi. Me peräännyttiin ja oltiin hiljaa noin 15minuuttia. Sitten lähdettiin liikkumaan kohti kätköämme. Jossainvaiheessa metsässä noin 12:20 tienoilla tuli kontakti mutta mulla ei ole hajuakaan missä metsästä silloin oltiin.
12:40 oltiin kätköllä. Päätettiin ottaa riski, että kuljetetaan sitä hiljalleen starttipaikkaa kohden vesakkoa pitkin varovaisesti, että ehditään hakea sitten 'pääkätkömme'.
Kohtaus Laturin porukan kanssa:
Noh siellähän oli väijytys ja me rymyttiin siihen tasan 13:44 minä tipun etunenässä ja hetimiten toinen kaveri. Kiroan mielessäni, että ***** nyt jäätiin miinuksille.. taistelu jatkuu hetko ja meiltä 3 eliminoitunut oli. Kaikilla oli toki sidontaliinat käyttämättä. Sniper man veti naaman turpeeseen liikkumatta ja toivoittiin, että peliaika ehtisi loppua ennenkuin Laturin ryhmä tulee tarpeeksi lähelle ja löytää hänet. No tuuri kävi.. peliaika ehti loppua vaikka siine vihu seisoi jo ihan vieressä mutta ei huomannut naamioitunutta jäsentämme. Sitten sidottiin ja lähdettiin juoksuun paniikissa, että ehditäänkö viedä kamat vai ei..

Loppufarssi:
Vaaleanpunainen on 13:00 jälkeen kuljettu reitti, se on suht tarkka (oli gps päällä). Sitä katsoessa ymmärtänee miksi oli puhuminen vaikeaa juoksumme jälkeen kun tultiin 30s myöhässä perille..Enoo eläissäni ollu niin puhki kun tuon jälkeen. Mulla meni kätköt sekasin ja ilmansuunnat ja kaikki. Täysin totaalisesti mun moka ja virhe, että lähdettiin aivan vikasuuntaan useamman kerran (pohjoiseen sitten itään, sitten pohjoiseen ennenkuin sain pakan kasaan ja suunnistettiin oikein länteen pääkätkölle).

Itsehän olen sitämieltä, että minä olisin ansainnut mokastani sen 0 pistettä(ja respamiinukset). 30s myöhästyttiin annetusta ajasta ja säännöt on samat kaikille. Kuitenkin suuret kiitokset pelinjohdolle ymmärtämyksestä. Mun ryhmäläiset kuitenkin suoriutui aivan helvetin hienosti tästä mettäpartiosta. Kukaan ei valittanut missään vaiheessa, yö meni hyvin. Kaikilla oli hyvä motivaatio ja fiilis. Oli hauskaa kun saatiin objekteja ja koettiin jännittäviä hetkiä. Olisi ollu todella raakaa heitä rankaista minun henkilökohtaisesta osaamattomuudestani niin totaalisesti.


Loppukommentit. Hauskaa oli, hyvin pitkälti odotuksieni mukainen reissu. Ensikertaa varten opettelen suunnistamaan paremmin :oops:
Palautetta laitan myöhemmin vielä tähän ketjuun kun mazor sitä tuossa yllä kyseli.
User avatar
laturi
puheenjohtaja
puheenjohtaja
Posts: 1484
Joined: Wed 19 Dec, 2007 19:47:13
Location: Kauhajoki

Re: Mettäpartio 2014

Post by laturi »

Matkaraporttia Zinnsoldatenin reissusta. Mukana minä, Repta ja Vulcan. Olimme kaikki piilottamassa objekteja, joten päätimme kerätä pisteemme ryöstämällä muilta partioilta emmekä maastosta muiden tapaan. Noh, nollillehan siinä jäätiin..

Kartassa eri aikojen tapahtumat merkitty eri väreillä. Pallomainen viivanrakenne tarkoittaa taukoa/tähyä, tai kontaktia.

Aluksi siirryimme katsomaan leiriytymispaikan valmiiksi vihreällä piirrettyä viivaa pitkin, alueen pohjois-reunalle, partiomajan lähettyville. Heitimme tiheähkön kuusikon löydyttyä rinkat mättään taakse, ja lähdimme taisteluvarustuksessa jatkamaan.

Liikuimme oranssia viivaa pitkin kierrellen kohti paulamäkeä, johon hämärän alkaessa perustimme tähypisteen. tähyilimme n. 20 min jonka jälkeen siirryimme vielä pohjoisempaan paulamäkeä. Tähyilyjen aikana emme kuulleet oikein mitään konkreettista emmekä nähneet mitään muista partioista. Pimeän alkaessa laskeutua n. 21.45 lähdimme tarpomaan takaisin päin hieman eri reittiä kuin tulimme. Matkalla lähettelin klo 22:n kordinaatit. Suunnistaminen yöllä oli yllättävän helppoa, kun maasto oli jo ennestään tuttua. Kompassia tuli käytettyä vähäsen tiheimmissä puskissa suunnan varmistamiseksi. Päädyimme leiriimme melko suoraan, ja iltatoimien jälkeen panimma maaten taivasalle katsellen kirkkaan taivaan tähtiä noin 23.

Sovimme herätyksen kuudeksi, mutta pistekordinaattien lähetyksen jälkeen päätimme vielä nukkua tunnin. Noh, kellon herätystä ei kunnolla kuultu, ja heräsimmekin vasta n. 7.25. Tämän jälkeen keiteltiin aamiaiset ja totesin että trangia on pirun hidas, verrattuna Kallen ja Laurin Jetboil-keittimeen. Vihdoin ja viimein olimme valmiita noin tunnin päästä ja otimme rinkat kantoon ja siirsimme ne lähemmäs ravirataa, haapamäen itäpuolelle. Tästä jatkoimme takaisin kallioille päin violettiä viivaa pitkin, ja avointa kohtaa ylittäessämme huomasin liikettä luoteisella kalliolla. Iskimme munat turpeeseen ja odottelimme hetken, kun vihollinen käveli meitä kohti. Kalle avasi ekana tulen, ilmeisesti Vinkua päin, jonka jälkeen tulitimme jonkun aikaa toisiamme, minkö jälkeen vihollispartio otti tappioitta irti tulituksen keskellä. Otimme itsekkin hieman etäisyyttä ja siirryimme länteenpäin yrittäen koukata hieman vihollisen sivustalle. Odottelimme noin vartin ilman havaintoja.

Tämän jälkeen siirryimme partiomajalle tarkistamaan, olisiko siellä ketään. Matkalla kävelimme melkein taas piilottamani kannun päältä, mitä kukaan ei loppupelin aikana löytänyt. Partiomaja näytti tyhjältä, niinkuin myös puucee. Hetken vartioinnin jälkeen siirryimme eteläänpäin, toisen respan lähistölle tähyilemään paulamäelle. Siellä näimme jälleen Raato- partion etenemässä pohjoiseen pitkin paulamäen harjannetta. Hetken heidän mentyä pusikon taakse, lähdimme tavoittamaan heitä, ja siirryimme paulamäelle, kohtaan missä kasvoi korkeaa metsää. Tähyilimme mäellä n. 30 min, jonka aikana kuulimme rasahduksia ja ammuntaa lännestä. Päätimme lähteä hieman etelämmäs kohti toista kallioista kukkulaa. Melkei heti lähdettyämme, Kalle havaitsi ilmeisesti Kihniön partion menemässä äskein jätettyihin asemiimme, paulamäen metsäiselle kukkulalle. He olivat ilmeisesti huomanneet myös meidät. Päästyämme eteläisemmälle kukkulalle, tähyililmme jälleen n. 20 min. Tänä aikana kuulimme jonkun etenevän itäpuolella harjannetta, kohti etelää.

Päätimme ottaa etenijät kiinni, ja etenimme vauhdilla läntistä suota pitkin kohti 21-51 sijaitsevaa kukkulaa. Kukkulan päältä huomasimme jälleen Raato- partion etenevän kohti ravirataa, ojanpohjaa ja aukkoa pitkin. Siirryimme heidän tahtiinsa metsän laidassa kulkevaa uraa pitkin, ja vihdoin saavutimme heidät kartan "2. kontakti" -paikassa, jossa Kalle avasi tulen erittäin tiheässä pusikossa liikkuvaa vihollista kohtaan. Kalle sai vihollisista pari tiputettua, kunnes meikäläinen otti osumaa, ja Kalle kävi paikkaamassa. Hetken päästä ilmeisesti Kalle tiputti kolmannenkin. Minä, ja toinen Lauri kierrettiin molemmilta puolilta vihollisen kylkiin. Vihollinen oli saarrettu ojanpohjalle erittäin tiheään pusikkoon, mutta silti yksi mies jäi jäljelle, mitä emme ehtineet saada pois ennen peliajan loppumista, jolloin ampuminen oli lopetettava. Hymyssä suin tervehdimme partiota, ja lähdimme kätköllemme hakemaan rinkkoja, jonka jälkeen siirryimme raviradan uralle tyhjin käsin sinistä viivaa pitkin. Ensimmäisenä paikalla olivat Papat, seuraavana me, ja sitten Kihniö heti perässämme. Raato kerkisi täpärästi aikarajaan, ja ilmeisesti hikeäkin oli vuodatettu paikalle ajoissa pääsemiseski.

Sen pituinen se.

Alkaa käydä ainakin omaan mieleen tuo alue liian tutuksi, ja ensivuonna alkaa objektienkin järkevät paikat loppumaan, eli seuraavaksi kerraksi olisi kova sana kun löytäisi uuden pelialueen.

Palautteena itselle sen verran, että unohdin sanoa briiffissä selkeästi, jotta objektit sijaitsevat karttaruuduissa näkyvissä erityisissä maastonkohdissa, jos ruuduissa semmosia on, ja että kalikat ovat mättäiden tai kivien päällä, josta ne pitäisi kohtuu helpolla nähdä. Koitin tätä korjailla lisäämällä tiedon johonkin koordinaattiviesteistä.

Omaan silmään objektit näkyivät ainakin hyvin, ja törmäsimmekin useisiin objekteihin matkan varrella.

Respan löytämisessä pimeällä oli vissiin jonkun verran ongelmia, joten olisi ehkäpä pitänyt sijoittaa ainakin respan kellon sinistä valoa antava näyttö polullepäin.

Image
Lauri Mäenpää
Hallituksen puheenjohtaja
User avatar
Mikki
Kaasukalle
Kaasukalle
Posts: 115
Joined: Thu 26 Apr, 2012 22:12:47

Re: Mettäpartio 2014

Post by Mikki »

Sen kummemmin en rupea tarinoimaan.(toivon toisen tiimiläisen sen tekevän)

Respoista sen verran et yöpelissä voisi käyttää merkkinä niitä mun lahjoittamia oranssia työvaloja toinen pyörii ja toinen vain palaa, ne ainakin näkisi yöllä kauas.(Matti varmaan tietää missä ne menee)

Pelialue on omasta mielestä hyvä eikä itselle liian tuttu vaikka muutamia pelejä olen kyseisellä alueella pelannut.

itsellä toi suunnistustaito on tasolla nolla, eli aina eksyksissä jos mahdollista.

objekteista sen verran et ne ilmeisesti pitäis olla talon kokoisia et Papat ne löytäisi, nyt taidettiin löytää kaikki säkällä ei koordinaateilla, tai sit oltiin myöhäs joka kerta :D

kuten Vinku mainitsi omas raportis (Respalta lähdettiin hieman pohjoiseen varovasti katsomaan josko kannua olisi. Oletimme, että papat olisi sen käynyt jo kun siinä lähellä pyörivät)
no oltiin käyty mut ei löydetty :evil: ja käytiin vielä toiseen kertaan uudestaan.

Reissu oli hyvä, lisää tämän tapaisia pelejä.

Kiitoksia kaikille niin pelaajille kuin ne jotka tämän pelin mahdollisti KIITOS.
Mika Ojanperä (Mikki)
Pappa-tiimi
mika.ojanpera (@) netikka.fi
Makela0
Posts: 13
Joined: Wed 28 Nov, 2012 19:01:24
Location: Kihniö

Re: Mettäpartio 2014

Post by Makela0 »

Image


Noniin, tässä Kihniön partion tarina.

Saimme käskyksi lähteä tietä pitkin etenemään. Päätimme heti, että kiiruhtaisimme Paulamäelle, sillä sinnepäin ei muita partioita lähetetty. Sehän kannatti, löysimme Paulamäeltä heti kolme kalikkaa. Enemmänkin niitä siellä kai olisi ollut, mutta ei me vain löydetty :D . Sieltä suuntasimme Itään. Ojille päästyämme neuvottelimme lähtisimmekö partioimaan "kielekkeelle" vai tutkisimmeko ojat perusteellisesti. Sinnepäin kun kalikkakoordinaatteja ei vielä ollut tullut. Päätimme tutkia kielekkeen ja sieltähän löysimme ensin keltaisen kalikan ja siitä seurasimme pelinjärjestäjän jalanjälkiä suoraan punaiselle kalikalle :-) . Kolhusimme perusteellisesti pelialueen kulmassa olleen ojan kanisterin toivossa, mutta sellaista emme löytäneet. Jatkoimme ojanvartta etelään, - toivoen löytävämme kanisterin - aukon laitaan. Aukon laidasta tai pikemminkin Itä-koillis nurkassa ollessamme tuli kello 2200 ja saimme uudet koordinaatit. Perhana! Kaksi kanisteria aivan vieressämme! Etsimme niitä, mutta tuloksetta, sillä oli aivan liian pimeää. Pian havaitsimme, että jokin toinenkin partio niitä tuli etsimään, lamppujen kanssa. Kätkimme aiemmin löytämämme kalikat kaatuneen puun juurakkoon ja mielessä pyöri väijyttää tuo partio. Yhdellä partiolaisella rupesi kuitenkin yskä vaivaamaan, joten koimme paremmaksi painua syvemmälle metsään ja nukkumaan :-) . Umpimähkää pilkkopimeässä valitsimme siis leiripaikkamme. Reppujahan olimme siis kantaneet mukanamme koko illan juuri niinkun oli kehotettu olemaan tekemättä :-) . Olimme siis sopineet tästä jo partion kesken ennen peliä ja juurikaan mitään ylimääräistä tavaraa ei kenelläkään mukana ollut. Yhdentoista ja kahdentoista välillä sitten nukahdimme tähtitaivaan alla :-) .

Puhelimen värinähälytys herätti meidät 0430. Aamupuurot naamaan ja menoksi! Lähdimme kohti aukon laitaa, mutta matkalla huomasin, että olimme kävelleet 1,5m päästä yöllä punaisesta kapulasta :D . Yöllä olisi siis ollut turha toivo löytää yhtään mitään ilman lamppuja. Aukon laidasta kävimmekin sitten hakemassa sen kanisterin, jota me eikä se toinenkaan partio pilkkopimeässä ollut löytänyt. Matka jatkui aukon eteläistä laitaa länteen. Metsän länsilaidalla kuulimmekin jo toisen partion ääniä. Hetken kuunneltuamme heitä, päätimme yrittää tuhota heidät. Lähdimme niin varovasti kun pusikkoa vain voi edetä etenemään kohti vihollista. Kuultuani pressun rapinaa hoksasin, että heillähän oli leiri siellä. Partio kuitenki ehti lähtemään, ennen kuin pääsimme pelipaikoille. hetken koitimmekin partioita seurata, mutta emmehän me perässä pysyneet :-) . Suuntasimme sitten aukon laitaa länteen, tielle. Kevensimme reppujamme hieman jättämällä makuupussit tienvarteen. Tienvarressa ollessamme kuulimme taistelun ääniä juuri ilmoitetun kannun suunnasta. Jäimme hetkeksi vartomaan, mutta kun taistelun äänet loppuivat, lähdimme kohti kannua. Ja aivan liian varomattomastihan me sinne menimme ja kuulaa saatiin niskaan kunnolla :D Pappa-tiimihän sielä odotti ja teilasi 2/3 partiostamme. Tunnin odottelimme sidontaa, mutta sitten kyllästyimme ja huusin viimeisellä partion jäsenellä, että lähdetään respalle. Pappojen lähdettyä vartioimasta meitä raatoja, kävi sinänsä huono tuuri, sillä partion viimeinen toivo oli juuri siellä suunnalla, minne papat lähtivät ja näin joutui taas taisteluun. Respan kautta kiersimme Haapamäen. Yksi vihollisparitokin siinä havaittiin, mutta päätimme päästää ohi, kun olimme juuri saaneet turpaan :D . Palasimme sinne, missä juuri olimme taistellee, sillä huomasimme siellä keltaisen kalikan. Papat eivät olleet sitäkään huomanneet :-) Kuitenkin matkalla kalikalle takaapäin ilmeisesti papat? tulivat kohti ja teimme maailman surkeimman väijytyksen :D . Kärkimiestä kohti ammuin, mutta eihän mun sihdillä osu edes ladon seinään :-) . Molemmat partiot ilmeisesti otti irti ja me vetäydyimme tien itäpuolelle takaisin. Yksi partion jäsenistä sai sen keltaisen kapulan mukaan. Elikkäs meidän visiitti läntisellä puoliskolla jäi tappiolle -2p. :D

Palasimme aukon laitaa takaisin kalikkakätkölle. Aioimme odottaa kello 1130 koordinaatteja, sillä mekin huomasimme, että Paulamäelle ei ollut tullut vielä ainoatakaan kannua. Odotellessa koordinaatteja haravoimme aukon laidalla olleen kalliokon. Sieltähän me löysimme jokaisen kalikan, joista koordinaatit oli ilmoitettu :-) . Kun koordinaatit vihdoin tuli ja huomasimme, että Paulamäelle tuli kanisteri, lähdimme pää kolmantena jalkana sinne. Mutta pusikossa menetimme partion kesken näköyhteyden ja minä yksin törmäsin vihollisen partioon. Ammuin sarjan päin, mutta jo toistamiseen mun sihdillä ei osu ladon seinään. Pakenin sähkölinjalle, missä kokosimme partiomme ja painuimme kalikkakätkölle odottelemaan 1300. Matkallahan vielä näimme tietysti vihollisia ja jumituimme hetkeksi aukon kulmaan. Nimittäin meidän itäpuolelta kulki ilmeisesti Vinkun partio ja myöhemmin länsipuolelta ilmeisesti Zinnit. Olemme ikuisesti katkeria Raadolle siitä kanisterista, minkä veitte nenämme alta, sillä iltahämärään tutkimme itäreunan ojia kannun toivossa, sillä viimevuonna suhteellisen moni kannu oli nimenomaan ojan vieressä. Lisäksi ajattelimme, että kaikki muut partiot tappelisivat Haapamäellä olevista kannuista, mutta näemmä Paulamäelle tuli kaikki paitsi papat :D Peli on raakaa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin :-)
Paluumatkalla löysimme vieläkin yhden punaisen kalikan :D
Kalikoita me löydettiin pääosin haravoimalla semmottii alueita, missä oletettiin niitä olevan paljon, esim. Paulamäki ja sen eteläpuolella oleva kalliokko aukon reunassa. Kalikoiden ja kannujenkin koordinaattejahan tuli keskimmäiselle mäellä runsaasti, mutta emme uskaltaneet lähteä sinne, koska oletimme, että siellä olisi mähinät päällä :D Jälkikäteen ajatellen näemmä olisi kannattanut :-)
Taas kerran meni viitisen tuntia hyvää peliaikaa hukkaan, kun nukuttiin, mutta ei sinä aikana mitään järkevää olis voinutkaan tehdä kun oli niin pimeää. Lampun käyttö tuntui turhalta riskiltä, vaikka toisaalta huohotuksemme kuului varmaan kauemmas kuin valo olisi paljastanut. Yllättävää miten paljon partiosta lähtee ääntä pusikossa rymytessä, yllätävmpää on se, että pusikossa rymyävä partio ei kuule yhtään mitään :D
Hauskaa oli taas kerran. Vuoden kohokohta airsoftissa, niinkuin oli viimevuonnakin! Ehdottomasti täytyy saada ensi vuonna uudestaan. Vaikka sijoitus onkin tällaisissa peleissä täysin toissijainen juttu, niin kyllähän se aina mieltä lämmittää kun voittaa :wink:

ISO KIITOS JÄRJESTÄJILLE! Kihniö kiittää ja kuittaa! :salut:


Palautetta:

Meille pelialue oli tosi hyvä, sillä olemme olleet alueella aikaisemmin vain kerran tai kaksi. Mutta, jotta peli olisi kaikille tasapuolista, voisi alue olla täysin tuntematon kaikille, (kuka ne kapulat sitte piilottais? :D ) toisaalta eivätpähän kaikki alueen vanhatkaan konkarit pysyneet kartalla :-) (itse en edes viittsinyt piirtää karttaan, kuinka monta kertaa eksyttiin alueen ulkopuolelle :D)
Tuo hehtaarin ruutu on aivan riittävän pieni kapulan löytämiseen. Kapulanhan näki parinkymmen, jopa kolmenkymmenen metrin päästä, jos tuli oikeasta suunnasta.
Tuo oli ihan mielekäs muutos, että myös kannujen koordinaatteja tuli jokaisessa viestissä! Toisaalta ainakin kahden kannun kohdalla tuli tappelu siitä kuka kannun saa, mutta ehkäpä se on ihan hyvä niin, fiksu partio ei ryntää kannulle. Respakin tuli tänä vuonna testattua ja sehän toimi niinkuin pitikin :-)
Intoahan olisi ollut jatkaa vielä pidemmällekin päivää, mutta eiköhän tuokin jo riittänyt :-)
Post Reply