Joo elikkäs ajattelin aloittaa tällaiseen aiheen johon porukat voisi kirjoitella pelien aikana tapahtuneita hienoja hetkiä tarinanomaisesti. Tässä ensimmäinen...
Tehtävämme oli varastaa vihollisten lippu ja kuljettaa se omaan tukikohtaamme ja samalla estää vihollisen viemästä omaa lippuamme heidän tukikohtaan. Joukkomme jakaantui kahteen eri ryhmään: toisen ryhmän tehtävänä oli suoraan hyökätä vihollisia kohti ja hakea lippu, toisen ryhmän (johon minä kuuluin) koukata metsän kautta vihollisen selustaan ja sieltä tukea omia joukkojamme. Ryhmämme koostui vain neljästä hengestä: Koskela, Lahti, minä ja "Heinämies".
Juoksimme niin lujaa kuin suinkin pääsimme taistelujen runteleman aukion läpi kohti metsää. Metsään päästyämme hiljensimme tahtia. Emme nähneet ketään. Yritimme päästä mahdollisimman syvälle metsään, jotta olisimme saaneet mahdollisimman hyvät asemat omiemme tukemiseen.
Yhtäkkiä joukomme kärjessä oleva Koskela jähmettyy paikoilleen. "Vihollisia suoraan edessä!". Me kaikki äkkiä syöksymme lähimmän puun taakse makuulle piiloon. "Paska, ne tais nähä meidät..." toteaa Koskela. Tilanne muuttui äkkiä hyvästä pahaksi. Meillä ei ollut kuin pistoolit mukanamme. Kumpikaan osapuoli ei liikahtanutkaan. Vaihtoehtomme kävivät vähiin. Perääntyminen ei kannattanut, olisimme vain joutuneet vihollisten ankaran tulituksen kohteeksi. Päätimme koittaa mahdotonta ja hivuttautua mahdollisimman lähelle vihollista ja yllättää heidät.
Levittäydyimme: Lahti kiersi vasemmalta, Koskela oikealta sekä minä ja "Heinämies" Koskelan takana vähän keskemmältä. Luulimme pääseemme suhteellisen hyviin asemiin kunnes Koskela saa hiljaisuuden keskellä osuman. Minä ja "Heinämies" jähmetymme paikoilleen. Samalla huomaan liikettä suoraan edessäni olevassa risukossa. Kohotan aseeni ja juuri kun olen ampumassa takanani oleva "Heinämies" saa myös osuman. Pian vihollinen huomaa Lahden kiertämässä vasemmalta ja avaa tulen häntä kohti. Pian huomaan olevani yksin. "Mitä kannattaisi tehdä?" tuumin itsekseni. Katsoin parhaaksi pysyä liikkumattomana ja katsoa mitä viholliset tekisivät.
Hetken hiljaisuuden jälkeen näen kaksi vihollista hitaasti aseet valmiusasennossa kävelevän etuoikealta ohitseni. "He eivät ole huomanneet minua?" ajattelin. Viholliset olivat enään parin metrin päässä minusta. Kun lähempänä oleva vihollinen olisi selin minua päin päätin iskeä. Nousin maasta ja ammuin vihollisen. Samalla vilkaisen ympärilleni ja havaitsen n.10 metrin päässä minusta olevan kolme vihollista lisää ja he avaavat tulen minua kohti. "VOI PASKA!!". Juuri ja juuri kerkeän heittäytyä sammalmättään taakse piilon vihollisen tulitukselta.
Nyt vihollinen tiesi missä olin. Tilanne vaikutti toivottomalta. Minulla ei ollut enään montaa ammusta jäljellä. Juuri kun meinasin tehdä epätoivoisen rynnäkön kohti vihollisia alkaa kuulumaan laukauksia ja tuskan huutoja vihollisten suunnasta. Tässä vaiheessa katsoin parhaakseni vetäytyä, ja lujaa. Kuin ihmeen kaupalla selvisin. Laukaukset vaikenivat metsässä ja lähdin katsomaan mitä tapahtui. Osa toisesta joukostamme oli päässyt ihan rauhassa kiertämään metsässä olleiden vihollisten selkään. Heidän ansioista selvisin. Vähän myöhemmin huomaan, että myös Lahti selvisi kuin selvisikin meidän joukosta. Vaikka selvisimme metsästä niin meille ilmoitettiin, että vihollinen oli saanut meidän lipun haltuun ja voittanut taistelun.
Tarinoita taistelukentältä
Moderators: laturi, Juppo, Gary, Federal
Tarinoita taistelukentältä
Matti "dwoe" Alho
Lumisena päivänä 3.11. syöksyi aukiolle helikopteri, jossa oli erikoisjoukkoja jotka aikoivat tulla turvaamaan Frikidiuksen kylän. Helikopterin syöksyttyä maahan kapinalliset kylästä alkoivat eri suunnista lähestyä helikopterin raatoa, jonka miehistö puolusti paikkaa urheasti viimeiseen mieheen asti. Oma joukkiomme, jossa oli Antsa, minä ja Koskela, kuulimme ensimmäiset viholliset hetken matkan päästä. Lopuksi taistelu oli 2-5 metrin etäisyydellä vihollisjoukoista, jossa kaikki meistä saivat surmansa. Viholliset kuitenkin ottivat Koskelan ja minut vangeiksi, mutta teurastivat muun miehistön.
Myöhemmin olimme joutuneet vangeiksi paskamajaan, jota valvoi vanginvartija Viitala. Vankila oli heikkoa tekoa, jossa ei ollut edes kunnon ovia. Aikanaan Viitala tarjosi Koskelalle tupakkaa ja hetken päästä antoi meille "ruokaa". Foliopaperiin käärittyä tuhkaa. Heitimme hetken päästä ruoan takaisin Viitalan päälle, joka kaatoi tuhkat sitten maahan. Välillä meitä koitettiin pahoinpidellä ja kuulustella, mutta emme kertoneet sille natsille mitään! Minä hypin aina välillä tuolini päällä katsastamassa vihollisten joukkoja ja takaisin alas kun Viitala tuli oviaukolle. Hetken päästä kellarin suunnalta kuului ammuskelua ja tiesimme että omat tulevat pelastamaan meitä.
Menin Koskelan luo ja Koskela kehotti minua näyttelemään että oksentaisin. Aloin pitää oksentelun ääniä ja katsoin maahan. Koskela huusi vartijan paikalle ja tämän jälkeen Koskela löi Viitalan maahan ja otti hänen aseensa. Tämän jälkeen en ollut varma mitä minun tuli tehdä, mutta päätin yrittää myös pakoa, joka koitui kohtalokseni. Näin kun Koskela juoksi vietnamin suuntaan kuusiaitaa kohti, häntä kohti ei edes ammuttu. Lähdin juoksemaan aukiota kohti. Kuusiaidan ohittaessani näin vasemmalla Koskelan ja ajattelin että onko tämä viimeinen kerta kun näemme toisemme. Kääntäessäni katsettani taakseni näin kuinka vihollisen sotilas juoksi kohti minua. Tässä vaiheessa päätin että on turha yrittää aukiolle. Käännyin siis oikealle ja avasin hevostallin oven, juoksin vähän eteenpäin ja näin kuinka yläkerrassa liikahti kaksi hahmoa. Juoksin välittömästi takaisin ovelle ja ainoa vaihtoehto oli juosta aukiolle päin. Parin metrin juostuani sain selkääni kuitenkin osuman ja kaaduin maahan.
Vihollinen käveli luokseni ja viittoi johtaja Viitalan luokseni. Viitala tuli luokseni ja nosti minut ystävänsä kanssa ylös ja he alkoivat hinata minua pihaa kohti. Jalkani hilasivat takana ja vastustelin menemistä takaisin vankilaan. Kun olimme päässeet hevostallin nurkan ohi, näin kuitenkin kuinka Koskela tuli vankilan viereen ja päästi aimo sarjan kantajiani kohti. Menimme maihin ja minut hinattiin hevostallin ovista sisään siihen osaan, missä oli lautoja. Hetken taistelun jälkeen minut nostettiin taas ylös ja vietiin vankilan luo. Rojahdin vankilan oviaukolle ja näin kuinka Koskela oli jo sisällä istumassa.
Ympärillä kävi taistelu kun omat joukkomme iskivät välillä eri suunnista. Meitä pahoinpideltiin erittäin paljon ja siinä saivat nyrkistä niin vangit kuin vangitsijatkin.
Viimein minut lyötiin seinästä pihalle ja näin kuinka vihollisjoukot ammuskelivat tielle päin josta omat joukkomme yrittivät tällä kertaa. Viholliset kääntyivät minuun päin ja alkoivat nauraa kun olin lentänyt seinästä läpi ja makasin maassa. Tässä vaiheessa Matti näki tilaisuutensa ja alkoi räiskiä pirusti porukkaa matalaksi. Eräs vihollinen otti Koskelan, vei hänet oviaukolle, laittoi piipun hänen päähänsä ja huusi "Antautukaa tai ammun!". Näin tilaisuuteni kun Matti oli karsinut joukkoja pois ja päätin nousta ylös ja ottaa miehen irti Koskelasta.
Viitala oli entisestä tappelusta vieläkin maassa tajuttomana. Siinä sitten pyörähdin vihollisen kanssa maahan Viitalan viereen ja jäin siihen. Seuraavaksi kun katsoin ympärilleni, Koskelaa ei näkynyt. Katsahdin kohta toiseen suuntaan ja näin että vihollisen sotilas oli myös lähtenyt. Viitala makasi maassa aseensa kanssa tajuttomana. Päätin ottaa Viitalan aseen ja lähdin omia joukkoja kohti mustalle boksille. Ihmettelin suuresti kun perääni ei tullut tulitusta. Otin Koskelan käsiini ja klenkkasimme tietä pitkin Vietnamiin, sillä Koskelan jalkaan oli aiemmin osunut. Tällöinkään vielä peräämme ei kuulunut mitään.
Taivalsimme joukkojemme kanssa ilman lisäkahnauksia aukion takanurkalle, jossa odotti helikopterikyytimme pois sieltä helvetistä.
Myöhemmin olimme joutuneet vangeiksi paskamajaan, jota valvoi vanginvartija Viitala. Vankila oli heikkoa tekoa, jossa ei ollut edes kunnon ovia. Aikanaan Viitala tarjosi Koskelalle tupakkaa ja hetken päästä antoi meille "ruokaa". Foliopaperiin käärittyä tuhkaa. Heitimme hetken päästä ruoan takaisin Viitalan päälle, joka kaatoi tuhkat sitten maahan. Välillä meitä koitettiin pahoinpidellä ja kuulustella, mutta emme kertoneet sille natsille mitään! Minä hypin aina välillä tuolini päällä katsastamassa vihollisten joukkoja ja takaisin alas kun Viitala tuli oviaukolle. Hetken päästä kellarin suunnalta kuului ammuskelua ja tiesimme että omat tulevat pelastamaan meitä.
Menin Koskelan luo ja Koskela kehotti minua näyttelemään että oksentaisin. Aloin pitää oksentelun ääniä ja katsoin maahan. Koskela huusi vartijan paikalle ja tämän jälkeen Koskela löi Viitalan maahan ja otti hänen aseensa. Tämän jälkeen en ollut varma mitä minun tuli tehdä, mutta päätin yrittää myös pakoa, joka koitui kohtalokseni. Näin kun Koskela juoksi vietnamin suuntaan kuusiaitaa kohti, häntä kohti ei edes ammuttu. Lähdin juoksemaan aukiota kohti. Kuusiaidan ohittaessani näin vasemmalla Koskelan ja ajattelin että onko tämä viimeinen kerta kun näemme toisemme. Kääntäessäni katsettani taakseni näin kuinka vihollisen sotilas juoksi kohti minua. Tässä vaiheessa päätin että on turha yrittää aukiolle. Käännyin siis oikealle ja avasin hevostallin oven, juoksin vähän eteenpäin ja näin kuinka yläkerrassa liikahti kaksi hahmoa. Juoksin välittömästi takaisin ovelle ja ainoa vaihtoehto oli juosta aukiolle päin. Parin metrin juostuani sain selkääni kuitenkin osuman ja kaaduin maahan.
Vihollinen käveli luokseni ja viittoi johtaja Viitalan luokseni. Viitala tuli luokseni ja nosti minut ystävänsä kanssa ylös ja he alkoivat hinata minua pihaa kohti. Jalkani hilasivat takana ja vastustelin menemistä takaisin vankilaan. Kun olimme päässeet hevostallin nurkan ohi, näin kuitenkin kuinka Koskela tuli vankilan viereen ja päästi aimo sarjan kantajiani kohti. Menimme maihin ja minut hinattiin hevostallin ovista sisään siihen osaan, missä oli lautoja. Hetken taistelun jälkeen minut nostettiin taas ylös ja vietiin vankilan luo. Rojahdin vankilan oviaukolle ja näin kuinka Koskela oli jo sisällä istumassa.
Ympärillä kävi taistelu kun omat joukkomme iskivät välillä eri suunnista. Meitä pahoinpideltiin erittäin paljon ja siinä saivat nyrkistä niin vangit kuin vangitsijatkin.
Viimein minut lyötiin seinästä pihalle ja näin kuinka vihollisjoukot ammuskelivat tielle päin josta omat joukkomme yrittivät tällä kertaa. Viholliset kääntyivät minuun päin ja alkoivat nauraa kun olin lentänyt seinästä läpi ja makasin maassa. Tässä vaiheessa Matti näki tilaisuutensa ja alkoi räiskiä pirusti porukkaa matalaksi. Eräs vihollinen otti Koskelan, vei hänet oviaukolle, laittoi piipun hänen päähänsä ja huusi "Antautukaa tai ammun!". Näin tilaisuuteni kun Matti oli karsinut joukkoja pois ja päätin nousta ylös ja ottaa miehen irti Koskelasta.
Viitala oli entisestä tappelusta vieläkin maassa tajuttomana. Siinä sitten pyörähdin vihollisen kanssa maahan Viitalan viereen ja jäin siihen. Seuraavaksi kun katsoin ympärilleni, Koskelaa ei näkynyt. Katsahdin kohta toiseen suuntaan ja näin että vihollisen sotilas oli myös lähtenyt. Viitala makasi maassa aseensa kanssa tajuttomana. Päätin ottaa Viitalan aseen ja lähdin omia joukkoja kohti mustalle boksille. Ihmettelin suuresti kun perääni ei tullut tulitusta. Otin Koskelan käsiini ja klenkkasimme tietä pitkin Vietnamiin, sillä Koskelan jalkaan oli aiemmin osunut. Tällöinkään vielä peräämme ei kuulunut mitään.
Taivalsimme joukkojemme kanssa ilman lisäkahnauksia aukion takanurkalle, jossa odotti helikopterikyytimme pois sieltä helvetistä.
3.11.2007 Frikidiuksen kylä
Kaukaisuudesta alkaa kuulumaan helikopterin pörinää. Arvelen erikoisjoukkojen tulleen valtaamaan takaisin minun kyläni, kyllä - MINUN KYLÄÄNI! Olivat varmaankin tulossa turvaamaan rauhaa kylään. Tiedä sitten mitä se rauha lie onkaan. Keräsin välittömästi kaikki taistelukuntoiset mieheni valmiuteen.
Oikeassahan olinkin. Kopteri alkoi hidastamaan vauhtiaan etsiäkseen sopivaa laskeutumisalustaa. Tällöin komensin erään urhoollisen soturin pudottamaan helikopterin ja hänhän teki töitä käskettyäni. Helikopteri syöksyi maahan ja lähetin joukot kolmessa ryhmässä piiritykseen: Yhden ryhmän etelästä, toisen pohjoisesta ja viimeisen - johon myös itse kuuluin - lännestä. Piiritys onnistui ja saimme jopa kaksi vankia! Onnekkaat paskiaiset... Heidän muut toverinsa eliminoitiin.
Vangit pääsivät virumaan vankilaan paskamajaan, jolloin otin oikeudekseni kuulustella heitä. Tarjosin toiselle tupakan ja tulta, ajattelin saavani sillä häntä vähän yhteistyöhaluisammaksi. Asiaa hän ei kuitenkaan puhunut, vaikka häntä riuhdoin. Annoin asian odottaa myöhempää ja toin heille ruoaksi kyläni erikoisuutta: hiiltynyttä jänistä. Tämä ei kuitenkaan niille nulikoille kelvannut! Vähän väliä vihollinen kävi tulikosketuksessa miehieni kanssa, mutta kumpikaan osapuoli ei kärsinyt tappioita. Hetken päästä minua kutsuttiin vankilasta. Toinen vangeista taisi olla kuolemaisillaan oksentaessaan jotain epämääräistä. Menin selvittämään tilannetta kun yhtäkkiä toinen vangeista hyppäsi kimppuuni. Kirotut pääsivät vapaaksi vieden samalla aseeni! Sain kuitenkin huudettua mieheni liikkeelle, jolloin he vangitsivat vangit uudelllee. Toinen typerys tuli muka pelastaamaan kaveriaan... Kaikkea kanssa näkee. Menetimme rytäkässä muutaman miehen, samoin yksi vihollinen pudotettiin.
Vankien kapinoista vihoissani päätin muuttaa kuulustelukeinoja samalla kun vihollinen iski uudemman kerran kimppuumme. He kuitenkin vetäytyivät samantien. Uhkailusta innostuneena en kuitenkaan huomannut toisen vangin hivuttautuneen jälleen kimppuuni. Alkoi suuri käsirysy vankien ja muiden vartioiden kanssa. Toinen vanki jopa lensi kestävän vankilan seinästä läpi! Tässä vaiheessa tilanne rauhoittui, mutta vain hetkeksi... Samalla nimittäin vihollinen iski kimppuumme ja niittivät puolustustamme. Samalla tunsin vihlaisun kaulassani. Viimeisenä näen, kuinka molemmat vangit klenkkaavat vihollisen syliin pakoon - toisiaan auttaen samalla kun lisää kuulaa uppoaa minuun...
Kaukaisuudesta alkaa kuulumaan helikopterin pörinää. Arvelen erikoisjoukkojen tulleen valtaamaan takaisin minun kyläni, kyllä - MINUN KYLÄÄNI! Olivat varmaankin tulossa turvaamaan rauhaa kylään. Tiedä sitten mitä se rauha lie onkaan. Keräsin välittömästi kaikki taistelukuntoiset mieheni valmiuteen.
Oikeassahan olinkin. Kopteri alkoi hidastamaan vauhtiaan etsiäkseen sopivaa laskeutumisalustaa. Tällöin komensin erään urhoollisen soturin pudottamaan helikopterin ja hänhän teki töitä käskettyäni. Helikopteri syöksyi maahan ja lähetin joukot kolmessa ryhmässä piiritykseen: Yhden ryhmän etelästä, toisen pohjoisesta ja viimeisen - johon myös itse kuuluin - lännestä. Piiritys onnistui ja saimme jopa kaksi vankia! Onnekkaat paskiaiset... Heidän muut toverinsa eliminoitiin.
Vangit pääsivät virumaan vankilaan paskamajaan, jolloin otin oikeudekseni kuulustella heitä. Tarjosin toiselle tupakan ja tulta, ajattelin saavani sillä häntä vähän yhteistyöhaluisammaksi. Asiaa hän ei kuitenkaan puhunut, vaikka häntä riuhdoin. Annoin asian odottaa myöhempää ja toin heille ruoaksi kyläni erikoisuutta: hiiltynyttä jänistä. Tämä ei kuitenkaan niille nulikoille kelvannut! Vähän väliä vihollinen kävi tulikosketuksessa miehieni kanssa, mutta kumpikaan osapuoli ei kärsinyt tappioita. Hetken päästä minua kutsuttiin vankilasta. Toinen vangeista taisi olla kuolemaisillaan oksentaessaan jotain epämääräistä. Menin selvittämään tilannetta kun yhtäkkiä toinen vangeista hyppäsi kimppuuni. Kirotut pääsivät vapaaksi vieden samalla aseeni! Sain kuitenkin huudettua mieheni liikkeelle, jolloin he vangitsivat vangit uudelllee. Toinen typerys tuli muka pelastaamaan kaveriaan... Kaikkea kanssa näkee. Menetimme rytäkässä muutaman miehen, samoin yksi vihollinen pudotettiin.
Vankien kapinoista vihoissani päätin muuttaa kuulustelukeinoja samalla kun vihollinen iski uudemman kerran kimppuumme. He kuitenkin vetäytyivät samantien. Uhkailusta innostuneena en kuitenkaan huomannut toisen vangin hivuttautuneen jälleen kimppuuni. Alkoi suuri käsirysy vankien ja muiden vartioiden kanssa. Toinen vanki jopa lensi kestävän vankilan seinästä läpi! Tässä vaiheessa tilanne rauhoittui, mutta vain hetkeksi... Samalla nimittäin vihollinen iski kimppuumme ja niittivät puolustustamme. Samalla tunsin vihlaisun kaulassani. Viimeisenä näen, kuinka molemmat vangit klenkkaavat vihollisen syliin pakoon - toisiaan auttaen samalla kun lisää kuulaa uppoaa minuun...
Joni Viitala
Yhdistyksen sihteeri
Yhdistyksen sihteeri
3.11 Frikidius 1400h
Huomasin helikopterin saapuvan jostain kaukaa. Kuulin kuinka se hidasti ja aloitti laskeutumisen aukiolle. meidät kaikki kynnelle kykenevät käskettiin aukiolle sotaan. Löysin hyvän kyttäys paikan mutta huomasin pian että kantamani ei riitä. lähdin tovereideni kanssa lähhemmäs taistelua, jossa olikin jo täysi sota käynnissa. Hetken päästä huomasin makaavani maassa, minua oli ammuttu, jalkaan. Lähdin medicille(offarille). Saimme kaksi vankia, muut hyökkääjistä oli eliminoitu.
3.11 Frikidius 1600h
Jalkani oli saatu kuntoon, ja pääsin takaisin sotaan. Jäin vartioimaan parin muun toverin kanssa paskamajalle, koska olin pistoolilla, joten en viitsinyt mennä kuulien ruuaksi metsään, josta aivan varmasti tulisi vihollisia. Kävin talon takana katsomassa jos sieltä olisi tulossa vihuja, ei tullu. Vangit olivat päässeet karkuun, ja toinen oli vienyt Federalilta aseen. Juoksin hevostallin taakse josta muut jo rehasivat toista vankia, sitten toinen vangeista ampui meitä ja me rehasimme toisen vangeista, ja itsemme hevostalliin suojaan. Tällä välin toverimme olivat saaneet toisen vangeista takaisin paskamajaan, rehasimme toisen vangin takaisin paska majaan. Ei kestänyt kauaa kun vangit rupesivat taas kapinoimaan, yritimme pistää vankeja kuriin kun toinen kaatui kestävän paskamajan seinästä pihalle, silloin alkoi tulla kuulia, kun kaikki repes. He olivat päässet selkämme taakse ja se koitui kohtaloksemme, vangit karkasivat ja suuri osa meistä "kuoli"
Huomasin helikopterin saapuvan jostain kaukaa. Kuulin kuinka se hidasti ja aloitti laskeutumisen aukiolle. meidät kaikki kynnelle kykenevät käskettiin aukiolle sotaan. Löysin hyvän kyttäys paikan mutta huomasin pian että kantamani ei riitä. lähdin tovereideni kanssa lähhemmäs taistelua, jossa olikin jo täysi sota käynnissa. Hetken päästä huomasin makaavani maassa, minua oli ammuttu, jalkaan. Lähdin medicille(offarille). Saimme kaksi vankia, muut hyökkääjistä oli eliminoitu.
3.11 Frikidius 1600h
Jalkani oli saatu kuntoon, ja pääsin takaisin sotaan. Jäin vartioimaan parin muun toverin kanssa paskamajalle, koska olin pistoolilla, joten en viitsinyt mennä kuulien ruuaksi metsään, josta aivan varmasti tulisi vihollisia. Kävin talon takana katsomassa jos sieltä olisi tulossa vihuja, ei tullu. Vangit olivat päässeet karkuun, ja toinen oli vienyt Federalilta aseen. Juoksin hevostallin taakse josta muut jo rehasivat toista vankia, sitten toinen vangeista ampui meitä ja me rehasimme toisen vangeista, ja itsemme hevostalliin suojaan. Tällä välin toverimme olivat saaneet toisen vangeista takaisin paskamajaan, rehasimme toisen vangin takaisin paska majaan. Ei kestänyt kauaa kun vangit rupesivat taas kapinoimaan, yritimme pistää vankeja kuriin kun toinen kaatui kestävän paskamajan seinästä pihalle, silloin alkoi tulla kuulia, kun kaikki repes. He olivat päässet selkämme taakse ja se koitui kohtaloksemme, vangit karkasivat ja suuri osa meistä "kuoli"
- cGv kuittaa.
Frikidiuksen vastaisku!
Kuulin läheltä helikopterin äänen ja päättelin kohta tulevan kutsu kokoon ja osuin oikeaan. Kapteenimme Federal kutsui joukot taisteluvalmiuteen leiripaikalle. Siellä kuulimme kapun selostuksen tilnteesta: "Siellä on nyt jenkkien kopteri saapumassa tänne valtaamaan kylääni ja vangitsemaan minua. Lähetin jo sinkopartion tiputtamaan niitä ja voimme vain odottaa rysäystä ja mennä viimeistelemään vihollisen haavoittuneet" Sitten porukka jaettiin 3 ryhmään jokaiseen radio ja 4-5 miestä. Ryhmät lähetettiin etelästä, lännestä ja pohjoisesta. Kuuluin itse pohjoiseen ryhmään joka huonojen ajoituksien takia oli ensimmäisenä tulitaistelussa ja jumiutui pariin hyvin asetettuun väijyjään. Ensin kuoli ryhmämme johtaja toverimme Wanha. Kuolinhuuto oli kauheaa kuunneltavaa. Hetken tämän jälkeen viitoin toiselle toverilleni eteneväni, mutta en ollut varma ymmärsikö hän mitä tarkoitin. En siinä kauempaa jaksanut kykkiä, vaan koitin hiipiä vihollisten kimppuun ja äkkiä kuulin tiukan ja nopean sarjan lävistävän ilmaa ja huomasin tuskaa olkapäässä. Kaaduin maahan ja menetin tajuntani.
Heräsin luultavasti kahden tunnin päästä leirillä ja kuulin, että olimme olleet voitokkaita ja saaneet 2 vankia. Veimme vangit paskamajaan syljetäväksi ja potkittavaksi, kun kuulimme, että toinen kopteri oli laskeutunut parin kilometrin päähän ja kuullut mitä oli tapahtunut. Johtaja Federal keräsi meidät nopeasti vahtimaan vankeja ja partioimaan maastoa.
Pienen ajan päästä vangit koittivat karata, mutta heidät saatiin nopeasti kiinni. Toinen vangeista koitti juosta aukiolle ja huusin nopeasti "Seis tai ammun!" vangin varmaan kuulematta ja päästin napakan puoli lippaallista vankia kohti joista osa varmaan osui reaktiosta päätellen. Osumat eivät olleet vakavia ja saimme vangin korjattua nopeasti.
Toisen vangin vaiheista en oikein tiedä, koska en häntä nähnyt muutakun vankilassa. Vihollisia alkoi vilahdella vietnamissa ja Federal huusi kaikki hyökkäykseen, mutta muihin sana ei kuulunut tai ei toiminut. Juoksin yhden toverin kanssa aseet lonkalta huutaen vihollisten suuntaa ja saimme lukemattomia osumia ja kaatuessani kuulin naurun remakkaa keskus pihalta. Kaikki tuntui hullulta :O
Fiiliksellä tehty:P
Kuulin läheltä helikopterin äänen ja päättelin kohta tulevan kutsu kokoon ja osuin oikeaan. Kapteenimme Federal kutsui joukot taisteluvalmiuteen leiripaikalle. Siellä kuulimme kapun selostuksen tilnteesta: "Siellä on nyt jenkkien kopteri saapumassa tänne valtaamaan kylääni ja vangitsemaan minua. Lähetin jo sinkopartion tiputtamaan niitä ja voimme vain odottaa rysäystä ja mennä viimeistelemään vihollisen haavoittuneet" Sitten porukka jaettiin 3 ryhmään jokaiseen radio ja 4-5 miestä. Ryhmät lähetettiin etelästä, lännestä ja pohjoisesta. Kuuluin itse pohjoiseen ryhmään joka huonojen ajoituksien takia oli ensimmäisenä tulitaistelussa ja jumiutui pariin hyvin asetettuun väijyjään. Ensin kuoli ryhmämme johtaja toverimme Wanha. Kuolinhuuto oli kauheaa kuunneltavaa. Hetken tämän jälkeen viitoin toiselle toverilleni eteneväni, mutta en ollut varma ymmärsikö hän mitä tarkoitin. En siinä kauempaa jaksanut kykkiä, vaan koitin hiipiä vihollisten kimppuun ja äkkiä kuulin tiukan ja nopean sarjan lävistävän ilmaa ja huomasin tuskaa olkapäässä. Kaaduin maahan ja menetin tajuntani.
Heräsin luultavasti kahden tunnin päästä leirillä ja kuulin, että olimme olleet voitokkaita ja saaneet 2 vankia. Veimme vangit paskamajaan syljetäväksi ja potkittavaksi, kun kuulimme, että toinen kopteri oli laskeutunut parin kilometrin päähän ja kuullut mitä oli tapahtunut. Johtaja Federal keräsi meidät nopeasti vahtimaan vankeja ja partioimaan maastoa.
Pienen ajan päästä vangit koittivat karata, mutta heidät saatiin nopeasti kiinni. Toinen vangeista koitti juosta aukiolle ja huusin nopeasti "Seis tai ammun!" vangin varmaan kuulematta ja päästin napakan puoli lippaallista vankia kohti joista osa varmaan osui reaktiosta päätellen. Osumat eivät olleet vakavia ja saimme vangin korjattua nopeasti.
Toisen vangin vaiheista en oikein tiedä, koska en häntä nähnyt muutakun vankilassa. Vihollisia alkoi vilahdella vietnamissa ja Federal huusi kaikki hyökkäykseen, mutta muihin sana ei kuulunut tai ei toiminut. Juoksin yhden toverin kanssa aseet lonkalta huutaen vihollisten suuntaa ja saimme lukemattomia osumia ja kaatuessani kuulin naurun remakkaa keskus pihalta. Kaikki tuntui hullulta :O
Fiiliksellä tehty:P
Last edited by Vulcan on Tue 24 Mar, 2009 21:20:11, edited 1 time in total.
Lauri "Vulcan" Seppälä
Älysin väärin, mutta korvataan tuo tarina jollain muulla.
27.10.2007, Rikius
Lähdin kahden tarkk'ampujan mukaan koukkaamaan vasemmalta aukon kautta. Joukkoomme liittyi myös sekalainen joukko, jotka olivat vailla ryhmää. Etenimme huonosti järjestäytyneenä klimppinä. Pelkäsin kokoajan, että koska meidät ammutaan siihen paikkaan. Onneksi pelkoni menivät harhaan.
Pian huomaamme edessämme muutamia vihollisia. He olivat sen veran hyvissä asemissa, että siltä kohtaa ei ampuminen onnistunut. Porukalla päätimme, että tarkk'ampujat jäävät asemaan pöheikköön, tulituki jää erään kannon taakse, josta voi suojata, ja loput lähtevät kiertämään vasemmalta ja oikealta vihollisen kimppuun. Pääsemme puoleenväliin koukkausreittiä, kun tulituki laulaa, ja eliminoi vastustajamme. Joukkoe kasaan, ja taas mennään. Emme törmänneet enää vihollisiin aukiolla. Pääsimme etenemään metsän siimekseen.
Metsässä törmäämme vihollisjoukkioon, joka on tulossa partiosta aukon suunnalta. Taisivat hämmästyä meitä yhtäpaljon, kun me heitä. Kävimme pikaisen tulitaistelun vastajoukkoeen kanssa, jonka jälkeen sana kulki, että irtaudutaan takavasemmalle. Suojaan tarkk'ampujia, ja lähden itsekkin juoksemaan kohti ryhmäämme.
Juoksemme eteenpäin polkua, kunnes päätämme ottaa asemat takaatulevan/kuuluvan vihollisen varalle. Tarkk'ampujamme pudottivat muutaman hengen vastustajista, itse annoin lähinnä suojatulta asemiaan vaihtaville omille. Lähdemme kohti kellaria, sillä saimme napsittua hyvin vihollisia pois. Loput pakenivat kohti hevostallia, jossa oli jo toinen ryhmä odottamassa. Pääsemme kellarille, ja siitä kohti pihaa, kunnes peli huudettiin ohi.
27.10.2007, Rikius
Lähdin kahden tarkk'ampujan mukaan koukkaamaan vasemmalta aukon kautta. Joukkoomme liittyi myös sekalainen joukko, jotka olivat vailla ryhmää. Etenimme huonosti järjestäytyneenä klimppinä. Pelkäsin kokoajan, että koska meidät ammutaan siihen paikkaan. Onneksi pelkoni menivät harhaan.
Pian huomaamme edessämme muutamia vihollisia. He olivat sen veran hyvissä asemissa, että siltä kohtaa ei ampuminen onnistunut. Porukalla päätimme, että tarkk'ampujat jäävät asemaan pöheikköön, tulituki jää erään kannon taakse, josta voi suojata, ja loput lähtevät kiertämään vasemmalta ja oikealta vihollisen kimppuun. Pääsemme puoleenväliin koukkausreittiä, kun tulituki laulaa, ja eliminoi vastustajamme. Joukkoe kasaan, ja taas mennään. Emme törmänneet enää vihollisiin aukiolla. Pääsimme etenemään metsän siimekseen.
Metsässä törmäämme vihollisjoukkioon, joka on tulossa partiosta aukon suunnalta. Taisivat hämmästyä meitä yhtäpaljon, kun me heitä. Kävimme pikaisen tulitaistelun vastajoukkoeen kanssa, jonka jälkeen sana kulki, että irtaudutaan takavasemmalle. Suojaan tarkk'ampujia, ja lähden itsekkin juoksemaan kohti ryhmäämme.
Juoksemme eteenpäin polkua, kunnes päätämme ottaa asemat takaatulevan/kuuluvan vihollisen varalle. Tarkk'ampujamme pudottivat muutaman hengen vastustajista, itse annoin lähinnä suojatulta asemiaan vaihtaville omille. Lähdemme kohti kellaria, sillä saimme napsittua hyvin vihollisia pois. Loput pakenivat kohti hevostallia, jossa oli jo toinen ryhmä odottamassa. Pääsemme kellarille, ja siitä kohti pihaa, kunnes peli huudettiin ohi.
Last edited by Vepemise on Fri 09 Nov, 2007 22:15:20, edited 2 times in total.
Vesa "Vepe" Perkiö
-
razorpojka
- kapiainen
- Posts: 361
- Joined: Sun 26 Aug, 2007 16:48:40
- Location: Helsinki
10.11.2007
Itä vs. Länsi
Idän ja Lännen väliset taistelut olivat jatkuneet pitkään. Itä oli ottanut meiltä suuria maa-alueita haltuunsa ja saartanut meidät. Komentaja Koskela antoi meille kaksi tehtävää. Ensimmäinen tehtävä oli puskea Idän linjojen läpi keinolla millä hyvänsä ja ottaa haltuun takaisin meille tärkeitä maa-alueita. Toinen tehtävä oli salamurhata Idän professori von Pallas ja ottaa häneltä haltuun levy, jonka tarkkaa sisältöä emme tietäneet, mutta uskoimme sen olevan äärimmäisen salaista ja vaarallista, varsinkin Idän käsissä. Koskela lähetti kolmen miehen iskuryhmän eliminoimaan professori von Pallas ja tuomaan tuon salaista tietoa sisältävän levyn. Muu joukkue lähti puskemmaan Idän linjojen läpi ja valtaamaan menetettyjä maa-alueita takaisin. Häviäminen ei ollut vaihtoehto, tämä taistelu oli voitettava!
Emme kerenneet edes lähtemään liikkelle kun näimme Idän joukkojen liikettä suoraan edessämme. Idän joukkojen kärjessä oli heidän komentajansa Lahti, tuo kommunistisika. Sotahuutojen saattamina me lähdimme taistoon, minä joukon etummaisena. Hetken aikaa juostuani Idän joukkoja kohti he avasivat tulen minua kohti. Heittäydyin maihin. Kannon takaa kurkistaessani havaitsin, että Idän joukkoja olikin enemmän mitä luulin vastassamme. Katsoin parhaakseni perääntyä. Havaitsin olevani yksin. Muut joukkomme olivat jo aukion vastapääyä olevan metsänreunassa käymässä ankaraa tulitaistelua Idän joukkoja vastaan, jotka olivat saaneet hyvät asemat. Eteneminen oli vaikeaa. Aukion keskellä oli edelleen Lahti ryhmänsä kanssa huutelemassa rivouksia Koskelalle. Päätin kiertää Lahden ryhmän selustaan viereisen pienen metsän kautta.
Selustaan kierto onnistui. Aloin etenemään Lahden ryhmää kohti hitaasti. Juuri kun olin tulossa ampumaetäisyydelle, niin Lahti ryhmänsä kanssa lähtee juosten liikkeelle metsänreunaa kohti, jossa omat joukkomme ja Idän joukot kävivät ankaraa tulitaistelua. He katosivat näkyvistäni. Jälleen olin yksin keskellä taistelujen runnomaa suurta aukiota. En nähnyt ketään ympärilläni. "Mitä kannattaisi tehdä" tuumin itsekseni. Hetken matkaa aukiolla kuljettuani törmään kahteen omanpuolulaiseen, jotka olivat selviytyneet metsäreunassa käydystä tulitaistelusta. Kerroin heille aikovani koukata kaukaa oikealta kohti Idän tukikohtaa, joka sijaitsi Frikidiuksen kylän takana vanhan savupiipun luona. He päättivät tulla mukaani.
Matka Idän tukikohtaan oli pitkä. Etenimme hitaasti tarkastaen joka paikan mahdollisilta vihollisilta. Olimme päässeet jo Frikidiuksen kylän kohdalle, emmekä olleet vieläkään törmännet Idän joukkoihin. Päästyämme Frikidiuksen kylän ohitse alkoi kuulua vihollisten ääniä heidän tukikohdan suunnalta. Hidastimme tahtiamme. Nyt me pystyimme jo erottamaan Idän tukikohdan risukon läpi. Pysähdyimme. Yritin tarkkailla ympäristöä ja katsoa montako vihollista edessämmä oli. Olimme silti vielä hieman liian kaukana. Nyt Idän tukikohdan suunnasta alkoi kuulua ammuskelua. "Olisivatko omat joukkomme päässeet vihollisen linjojen läpi metsästä" ajattelin. Nyt olisi hyvä hetki hivuttautua lähemmäksi.
Etenin muutaman metrin eteenpäin kun havaitsin edessäni liikettä, ja paljon. Olin aivan Idän tukikohdan tuntumassa. Vihollisia suorastaan kuhisi edessäni. Omat joukkomme kävivät tulitaistelua Idän joukkoja vastaan tukikohda toisella puolella, joten vihollisten huomio keskittyi suurimmaksi osaksi meistä poispäin. Ennen hyökkäystäni yritin vielä ottaa selvää montako vihollista edessäni oli ja missä. Juuri kun meinasin hyökätä niin alle kymmenen metrin päästä minuun tulee vihollinen tarkkailemaan ympäristöä vasen kylki minua päin. Jähmetyn paikoilleni pienen risukon taakse. Vihollinen tarkkailee ympäristöä huolellisesti katsoen joka suuntaan. Vihollinen jopa muutamaan kertaan katsoo minua suoraan silmiin muttei huomaa minua. Epäröin. "Kannattaisiko hyökätä vai katsoa miten tilanne etenee.." ajattelin. Päätin katsoa miten tilanne etenisi.
Hetken tarkkailun jälkeen edessäni oleva vihollinen käskee vieressään olevan toisen vihollisen mennä kätensä osoittamaan suuntaan vartioimaan, ja hän osoitti kädellään suoraan minua kohti. "Nyt olisi toimittava" ajattelin. Kun molemmat vihollisista olivat vierekkäin edessäni niin ammuin heidät siihen paikkaan. Tämän jälkeen aloitan hyökkäykseni tukikohtaa kohti. Etenen vain muutaman metrin kun näen etuoikealla kolmannen vihollisen selin minuun päin. "Eivätkö he tosiaan ole havainneet minua" ajattelin. Tähtään ja ammun kolmannenkin vihollisen. Vihollisen ammuttuani jähmetyn hetkeksi paikoilleni ja katson ympärilleni. En näe muita vihollisia. Päätin hivuttautua vielä lähemmäksi.
Yhden askeleen jälkeen tunnen kivuliaan vihlaisun vatsassani. Etuvasemmallani oleen ränsistyneen rakennuksen sisällä ollut sniper, jota en ollut ollenkaan havainnut, ampui minua. Tuskissani, vatsaa pidellen kaadun selälleni maahan. Tiedän, ettei mitään ole enään tehtävissä. Näköni alkaa sumentua. Viimeisenä näen kun ylläni olevien kuusten oksien seasta alkaa hiljalleen satamaan lunta. "...lun..ta...".
Länsi onnistui murtautumaan Idän linjojen läpi, saamaan takaisin sille tärkeitä maa-alueita, salamurhaamaan professori von Pallaksen ja saamaan haltuunsa tuon salaista tietoa sisältäneen levyn.
The saga continues...
Itä vs. Länsi
Idän ja Lännen väliset taistelut olivat jatkuneet pitkään. Itä oli ottanut meiltä suuria maa-alueita haltuunsa ja saartanut meidät. Komentaja Koskela antoi meille kaksi tehtävää. Ensimmäinen tehtävä oli puskea Idän linjojen läpi keinolla millä hyvänsä ja ottaa haltuun takaisin meille tärkeitä maa-alueita. Toinen tehtävä oli salamurhata Idän professori von Pallas ja ottaa häneltä haltuun levy, jonka tarkkaa sisältöä emme tietäneet, mutta uskoimme sen olevan äärimmäisen salaista ja vaarallista, varsinkin Idän käsissä. Koskela lähetti kolmen miehen iskuryhmän eliminoimaan professori von Pallas ja tuomaan tuon salaista tietoa sisältävän levyn. Muu joukkue lähti puskemmaan Idän linjojen läpi ja valtaamaan menetettyjä maa-alueita takaisin. Häviäminen ei ollut vaihtoehto, tämä taistelu oli voitettava!
Emme kerenneet edes lähtemään liikkelle kun näimme Idän joukkojen liikettä suoraan edessämme. Idän joukkojen kärjessä oli heidän komentajansa Lahti, tuo kommunistisika. Sotahuutojen saattamina me lähdimme taistoon, minä joukon etummaisena. Hetken aikaa juostuani Idän joukkoja kohti he avasivat tulen minua kohti. Heittäydyin maihin. Kannon takaa kurkistaessani havaitsin, että Idän joukkoja olikin enemmän mitä luulin vastassamme. Katsoin parhaakseni perääntyä. Havaitsin olevani yksin. Muut joukkomme olivat jo aukion vastapääyä olevan metsänreunassa käymässä ankaraa tulitaistelua Idän joukkoja vastaan, jotka olivat saaneet hyvät asemat. Eteneminen oli vaikeaa. Aukion keskellä oli edelleen Lahti ryhmänsä kanssa huutelemassa rivouksia Koskelalle. Päätin kiertää Lahden ryhmän selustaan viereisen pienen metsän kautta.
Selustaan kierto onnistui. Aloin etenemään Lahden ryhmää kohti hitaasti. Juuri kun olin tulossa ampumaetäisyydelle, niin Lahti ryhmänsä kanssa lähtee juosten liikkeelle metsänreunaa kohti, jossa omat joukkomme ja Idän joukot kävivät ankaraa tulitaistelua. He katosivat näkyvistäni. Jälleen olin yksin keskellä taistelujen runnomaa suurta aukiota. En nähnyt ketään ympärilläni. "Mitä kannattaisi tehdä" tuumin itsekseni. Hetken matkaa aukiolla kuljettuani törmään kahteen omanpuolulaiseen, jotka olivat selviytyneet metsäreunassa käydystä tulitaistelusta. Kerroin heille aikovani koukata kaukaa oikealta kohti Idän tukikohtaa, joka sijaitsi Frikidiuksen kylän takana vanhan savupiipun luona. He päättivät tulla mukaani.
Matka Idän tukikohtaan oli pitkä. Etenimme hitaasti tarkastaen joka paikan mahdollisilta vihollisilta. Olimme päässeet jo Frikidiuksen kylän kohdalle, emmekä olleet vieläkään törmännet Idän joukkoihin. Päästyämme Frikidiuksen kylän ohitse alkoi kuulua vihollisten ääniä heidän tukikohdan suunnalta. Hidastimme tahtiamme. Nyt me pystyimme jo erottamaan Idän tukikohdan risukon läpi. Pysähdyimme. Yritin tarkkailla ympäristöä ja katsoa montako vihollista edessämmä oli. Olimme silti vielä hieman liian kaukana. Nyt Idän tukikohdan suunnasta alkoi kuulua ammuskelua. "Olisivatko omat joukkomme päässeet vihollisen linjojen läpi metsästä" ajattelin. Nyt olisi hyvä hetki hivuttautua lähemmäksi.
Etenin muutaman metrin eteenpäin kun havaitsin edessäni liikettä, ja paljon. Olin aivan Idän tukikohdan tuntumassa. Vihollisia suorastaan kuhisi edessäni. Omat joukkomme kävivät tulitaistelua Idän joukkoja vastaan tukikohda toisella puolella, joten vihollisten huomio keskittyi suurimmaksi osaksi meistä poispäin. Ennen hyökkäystäni yritin vielä ottaa selvää montako vihollista edessäni oli ja missä. Juuri kun meinasin hyökätä niin alle kymmenen metrin päästä minuun tulee vihollinen tarkkailemaan ympäristöä vasen kylki minua päin. Jähmetyn paikoilleni pienen risukon taakse. Vihollinen tarkkailee ympäristöä huolellisesti katsoen joka suuntaan. Vihollinen jopa muutamaan kertaan katsoo minua suoraan silmiin muttei huomaa minua. Epäröin. "Kannattaisiko hyökätä vai katsoa miten tilanne etenee.." ajattelin. Päätin katsoa miten tilanne etenisi.
Hetken tarkkailun jälkeen edessäni oleva vihollinen käskee vieressään olevan toisen vihollisen mennä kätensä osoittamaan suuntaan vartioimaan, ja hän osoitti kädellään suoraan minua kohti. "Nyt olisi toimittava" ajattelin. Kun molemmat vihollisista olivat vierekkäin edessäni niin ammuin heidät siihen paikkaan. Tämän jälkeen aloitan hyökkäykseni tukikohtaa kohti. Etenen vain muutaman metrin kun näen etuoikealla kolmannen vihollisen selin minuun päin. "Eivätkö he tosiaan ole havainneet minua" ajattelin. Tähtään ja ammun kolmannenkin vihollisen. Vihollisen ammuttuani jähmetyn hetkeksi paikoilleni ja katson ympärilleni. En näe muita vihollisia. Päätin hivuttautua vielä lähemmäksi.
Yhden askeleen jälkeen tunnen kivuliaan vihlaisun vatsassani. Etuvasemmallani oleen ränsistyneen rakennuksen sisällä ollut sniper, jota en ollut ollenkaan havainnut, ampui minua. Tuskissani, vatsaa pidellen kaadun selälleni maahan. Tiedän, ettei mitään ole enään tehtävissä. Näköni alkaa sumentua. Viimeisenä näen kun ylläni olevien kuusten oksien seasta alkaa hiljalleen satamaan lunta. "...lun..ta...".
Länsi onnistui murtautumaan Idän linjojen läpi, saamaan takaisin sille tärkeitä maa-alueita, salamurhaamaan professori von Pallaksen ja saamaan haltuunsa tuon salaista tietoa sisältäneen levyn.
The saga continues...
Matti "dwoe" Alho
-
Serial Number
- verkkari-vemputtaja
- Posts: 66
- Joined: Sat 25 Aug, 2007 21:36:12
Punainen päiväkirja, 10.11.2007, Itä- ja Länsi-Rikiuksen raja.
Olin juuri saapunut korkeatasoisesta koulutuksestamme rajalla. Toveri Johtaja oli pitämässä puhetta, jota innostuneena kuuntelin. Päätös rauhasta fasistien kanssa ei miellyttänyt minua. Onneksi pääsin kuitenkin vartioimaan rajaa, jossa voisin teloittaa jokaisen rajaa ylittävän miehittäjän, ja ottaa avoimin sylin vastaan jokaisen, joka liittyisi punaisiin riveihimme! Ikävä kyllä he ylittivät rajan vallan toisesta paikasta, ja jäimme toveri Antin kanssa huutamaan totuutta rajan yli.
Rajan ylittäneet fasistit olivat varmasti juosseet joukkojamme pakoon niin nopeasti, etteivät tajunneet olevansa maillamme. Suurin osa heistä oli jo torjuttu, mutta meidät kutsuttiin hoitamaan loput. Päästyämme lähelle tukikohtaamme, havaitsimme ruumiin maassa. Tämä pysäytti meidät hetkeksi, mutta pian taas etenimme. Kuulimme raportin siitä, kuinka pelkurifasistit olivat ampuneet puolustuskyvyttömän professorin ja vieneet tärkeät tietomme, jonka jälkeen he olivat juosseet pakoon peläten kostoamme.
Juoksimme nopeasti metsästämään näitä pelkureita, mutta he olivatkin väijyksissä. Minä ja toveri Myllymäki saimme osuman, mutta suuri punainen lääketiede pelasti meidät saavuttuamme joukkosidontapaikalle. Juoksimme niin nopeasti kuin mahdollista takaisin puolustamaan äiti Itä-Rikiusta, ja saimme käskyn suojella asevarastoa. Tämä sujui hyvin ja puolustimme kommunistista huipputeknologiaa toimien tuomarina avuttomille fasisteille, kunnes * LOPPUOSA SENSUROITU: EPÄISÄNMAALLINEN OSUUS *
Olin juuri saapunut korkeatasoisesta koulutuksestamme rajalla. Toveri Johtaja oli pitämässä puhetta, jota innostuneena kuuntelin. Päätös rauhasta fasistien kanssa ei miellyttänyt minua. Onneksi pääsin kuitenkin vartioimaan rajaa, jossa voisin teloittaa jokaisen rajaa ylittävän miehittäjän, ja ottaa avoimin sylin vastaan jokaisen, joka liittyisi punaisiin riveihimme! Ikävä kyllä he ylittivät rajan vallan toisesta paikasta, ja jäimme toveri Antin kanssa huutamaan totuutta rajan yli.
Rajan ylittäneet fasistit olivat varmasti juosseet joukkojamme pakoon niin nopeasti, etteivät tajunneet olevansa maillamme. Suurin osa heistä oli jo torjuttu, mutta meidät kutsuttiin hoitamaan loput. Päästyämme lähelle tukikohtaamme, havaitsimme ruumiin maassa. Tämä pysäytti meidät hetkeksi, mutta pian taas etenimme. Kuulimme raportin siitä, kuinka pelkurifasistit olivat ampuneet puolustuskyvyttömän professorin ja vieneet tärkeät tietomme, jonka jälkeen he olivat juosseet pakoon peläten kostoamme.
Juoksimme nopeasti metsästämään näitä pelkureita, mutta he olivatkin väijyksissä. Minä ja toveri Myllymäki saimme osuman, mutta suuri punainen lääketiede pelasti meidät saavuttuamme joukkosidontapaikalle. Juoksimme niin nopeasti kuin mahdollista takaisin puolustamaan äiti Itä-Rikiusta, ja saimme käskyn suojella asevarastoa. Tämä sujui hyvin ja puolustimme kommunistista huipputeknologiaa toimien tuomarina avuttomille fasisteille, kunnes * LOPPUOSA SENSUROITU: EPÄISÄNMAALLINEN OSUUS *
Länsi Rikius 1300
saimme tehtävän, meidän piti hyökätä itä rikiukselle. Ennen kuin ehdimme edes liikkeelle, huomasimme itä rikiuksen joukot. Lähdimme rynnäkköön, osa meistä kuoli jo ennen kuin ehdimme metsän reunaan. Metsän reunassa suurin osa joukoistamme kuoli. Luulimme jo että jäimme O-P:n kanssa kahdestaan, mutta ei onneksi, olimme varmaan keskellä aukiota kun havaitsimme M.A.n harhailemassa aukiolla. Lähdimme hänen luo, päätimme että kierrämme sivusta niitten kommareiden sekaan / taakse. Onnistuimme siinä, mutta seuraavaksi pitäisi ruveta pudottamaan porukkaa, ja tuolla lussu xm:llä se olisi aivan turhauttavaa kun pitäisi päästä lähelle vihollista, onneksi huomasimme K.K.n levykkeen kanssa. Lähdimme vietnamille päin etsimään Koskelaa, mutta emme löytäneet häntä. paska Sitten kuuluikin jo että peli ohi.
-cGv
saimme tehtävän, meidän piti hyökätä itä rikiukselle. Ennen kuin ehdimme edes liikkeelle, huomasimme itä rikiuksen joukot. Lähdimme rynnäkköön, osa meistä kuoli jo ennen kuin ehdimme metsän reunaan. Metsän reunassa suurin osa joukoistamme kuoli. Luulimme jo että jäimme O-P:n kanssa kahdestaan, mutta ei onneksi, olimme varmaan keskellä aukiota kun havaitsimme M.A.n harhailemassa aukiolla. Lähdimme hänen luo, päätimme että kierrämme sivusta niitten kommareiden sekaan / taakse. Onnistuimme siinä, mutta seuraavaksi pitäisi ruveta pudottamaan porukkaa, ja tuolla lussu xm:llä se olisi aivan turhauttavaa kun pitäisi päästä lähelle vihollista, onneksi huomasimme K.K.n levykkeen kanssa. Lähdimme vietnamille päin etsimään Koskelaa, mutta emme löytäneet häntä. paska Sitten kuuluikin jo että peli ohi.
-cGv
- cGv kuittaa.
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, Itä-Rikiuksen neuvostotalon etupiha.
Johtajamme, Toveri Jorke, nousi korokkeelle puhumaan. Hän kertoi, miten oli tehnyt rauhan tuon raukkamaisen, fasistipäällikkö koskelan kanssa. Toveri Jonne vastusti suureen äänen tätä rauhaa, sillä hän ei voi sietää fasisteja. Toveri Jorke sanoi vallan kuuluvan työläisille. Toveri Jorke eläkööt ikuisesti!
Minä, sekä 3 Toveriani ilmoittauduimme vapaaehoisiksi puolustamaan Professori von Pallasta. Professorilla oli hallussaan CD-levy, missä oli jotain salaista tietoa (Professorin mukaan myös aikuisviihdettä), ja se riitti meille. Emme tarvinneet muuta tietoa, kuin että se CD ei saisi joutua niiden fasistisikojen kynsiin!
Toveri Limppu katoaa jonnekkin lähistölle, veikkaan hänen menneen kiväärinsä kanssa vartioimaan metsänreunaa kuusiaidan vieressä olevasta työväentalosta. Toverit Mäntykoski sekä Anttila lähtivät partioimaan metsän reunaa. Itse otin paikkani työväen talon reunalta. Odottelisin siinä, kunnes kuolema minut korjaa. Kaikki oli valmista kommunismin suureen juhlaan, eli fasistien kukistamiseen.
Kuulen, miten fasistien surkea rynnäkkö tyrehtyy aukion laitaan, meidän taitavien ja urhoollisten sotilaiden voimasta. Pian sielä kuitenkin kannetaan Toveri Juvonen pois. Onnittelin häntä ohimennen loistavasta työstä kommunismia kohtaan. Hän kertoi, miten oli lähes yksin pysäyttänyt tuon rynnäkön, muiden ollessa vain taustalla tukemassa. Loistavaa rohkeutta. Toivon, että Toveri Jorke antaa sille suoritukselle arvoa!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, joukkosidontapaikka.
Ne fasistit! Ne röyhkeät, pöyhkeilevät ja salakavalat siat! Selkäämme ilmeistyi ryhmä fasisteja, jotka surkeasti ampuivat selkäämme haavoittaen Toveri Anttilaa sekä minua. Ikävikseni täytyy kertoa, että Professori von Pallas sai kohtalokkaan osuman, ja häneltä varastettiin se, mikä oli meille kuuluva. CD-levy oli joutunut fasistisikojen haltuun! Lähdemme pian isona ryhmänä peittomaan fasistit, ja palauttamaan kommunismin mahdin alueelle!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, Itä-Rikiuksen neuvostotalon etupiha.
Tilanne on paha. Fasisteja tunkee alueellemme joka reiästä. Minä, ja Toveri Mäntykoski partioimme metsänlaitaa. Ketään ei ollut näkyvissä. Ammuskelua joka paikassa. Nyt.. HETKINEN! Toveri Mäntykoski on maassa! Riipivä sarja pakotti tuon punaisen voimatoverimme maihin. Voi... AARGH! Lääkintämies!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, Joukkosidontapaikka.
Se fasistinen sika! Niiden ylimielisten sontakasojen komentaja, Koskela, oli apureineen hiipinyt työväentalomme yläkertaan. Sieltä hän pakotti Toveri Mäntykosken ja minut maahan. Heräsin vähän aikaa sitten, ja huomasin Toveri Mäntykosken lähteneen tuonpuoleiseen. Uskon sen ajan koittavan pian itsellenikin. Kuulin juuri, miten Toveri Jorken joukot olivat saaneet sen fasistisian, Koskelan, sekä hänen apurinsa, hengiltä. Kauan eläkööt Punaiset joukot! Kauan eläkööt Toveri Jorke, sekä hänen loistavat joukkonsa! Minä en enää taida Toveri Jorkea nähdä, mutta hän luultavasti näkee tämän, ja haluan sanoa hänelle: "Vie punainen Itä-Rikius voittoon!"
Edit: pahimmat typot korjattu
Johtajamme, Toveri Jorke, nousi korokkeelle puhumaan. Hän kertoi, miten oli tehnyt rauhan tuon raukkamaisen, fasistipäällikkö koskelan kanssa. Toveri Jonne vastusti suureen äänen tätä rauhaa, sillä hän ei voi sietää fasisteja. Toveri Jorke sanoi vallan kuuluvan työläisille. Toveri Jorke eläkööt ikuisesti!
Minä, sekä 3 Toveriani ilmoittauduimme vapaaehoisiksi puolustamaan Professori von Pallasta. Professorilla oli hallussaan CD-levy, missä oli jotain salaista tietoa (Professorin mukaan myös aikuisviihdettä), ja se riitti meille. Emme tarvinneet muuta tietoa, kuin että se CD ei saisi joutua niiden fasistisikojen kynsiin!
Toveri Limppu katoaa jonnekkin lähistölle, veikkaan hänen menneen kiväärinsä kanssa vartioimaan metsänreunaa kuusiaidan vieressä olevasta työväentalosta. Toverit Mäntykoski sekä Anttila lähtivät partioimaan metsän reunaa. Itse otin paikkani työväen talon reunalta. Odottelisin siinä, kunnes kuolema minut korjaa. Kaikki oli valmista kommunismin suureen juhlaan, eli fasistien kukistamiseen.
Kuulen, miten fasistien surkea rynnäkkö tyrehtyy aukion laitaan, meidän taitavien ja urhoollisten sotilaiden voimasta. Pian sielä kuitenkin kannetaan Toveri Juvonen pois. Onnittelin häntä ohimennen loistavasta työstä kommunismia kohtaan. Hän kertoi, miten oli lähes yksin pysäyttänyt tuon rynnäkön, muiden ollessa vain taustalla tukemassa. Loistavaa rohkeutta. Toivon, että Toveri Jorke antaa sille suoritukselle arvoa!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, joukkosidontapaikka.
Ne fasistit! Ne röyhkeät, pöyhkeilevät ja salakavalat siat! Selkäämme ilmeistyi ryhmä fasisteja, jotka surkeasti ampuivat selkäämme haavoittaen Toveri Anttilaa sekä minua. Ikävikseni täytyy kertoa, että Professori von Pallas sai kohtalokkaan osuman, ja häneltä varastettiin se, mikä oli meille kuuluva. CD-levy oli joutunut fasistisikojen haltuun! Lähdemme pian isona ryhmänä peittomaan fasistit, ja palauttamaan kommunismin mahdin alueelle!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, Itä-Rikiuksen neuvostotalon etupiha.
Tilanne on paha. Fasisteja tunkee alueellemme joka reiästä. Minä, ja Toveri Mäntykoski partioimme metsänlaitaa. Ketään ei ollut näkyvissä. Ammuskelua joka paikassa. Nyt.. HETKINEN! Toveri Mäntykoski on maassa! Riipivä sarja pakotti tuon punaisen voimatoverimme maihin. Voi... AARGH! Lääkintämies!
Pieni punainen kirjanen, 10.11.2007, Joukkosidontapaikka.
Se fasistinen sika! Niiden ylimielisten sontakasojen komentaja, Koskela, oli apureineen hiipinyt työväentalomme yläkertaan. Sieltä hän pakotti Toveri Mäntykosken ja minut maahan. Heräsin vähän aikaa sitten, ja huomasin Toveri Mäntykosken lähteneen tuonpuoleiseen. Uskon sen ajan koittavan pian itsellenikin. Kuulin juuri, miten Toveri Jorken joukot olivat saaneet sen fasistisian, Koskelan, sekä hänen apurinsa, hengiltä. Kauan eläkööt Punaiset joukot! Kauan eläkööt Toveri Jorke, sekä hänen loistavat joukkonsa! Minä en enää taida Toveri Jorkea nähdä, mutta hän luultavasti näkee tämän, ja haluan sanoa hänelle: "Vie punainen Itä-Rikius voittoon!"
Edit: pahimmat typot korjattu
Vesa "Vepe" Perkiö